Kulutusjuhla

Sveitsissä saa nauttia hyvästä sienitarjonnasta

Eko-Matti kirjoitteli eilen luonnonantimien hyödyntämisestä. Sen kunniaksi laitan nyt Sveitsistä kuvaa paikallisen peruskaupan viljeltyjen sienien valikoimista: täällä ei todellakaan tarvitse tyytyä pelkkiin valkoisiin herkkusieniin, vaan tarjolla on myös siitakkeita ja vinokkaita. Sekä kantarelleja Portugalista. Ja erilaisia valmiiksi viipaloituja sienipakkauksia, joissa on mahdollisesti useampaa sienilajia.

Lisäksi kuivahyllyjen puolella on erilaisia kuivattuja sieniä, kuten tatteja.

Hinnat ovat sadalle grammalle ja frangeina. Eli siis esimerkiksi 2,40 frangia = n. 1,80 euroa ja 3,20 frangia = n. 2,40 e.

Sveitsistä löytyy tietysti myös runsaasti innokkaita sienestäjiä. Mutta jos ei metsään ehdi tai jaksa, niin kauppojen valikoima on parempi kuin Suomessa.

Suomessakin sienten viljelyn on toki laajentunut, ja esimerkiksi Itä-Suomessa sieniviljelyä kehitetään ja tutkitaan. Toivottavasti sitä kautta myös valikoima laajenisi.

2 Comments

  1. Hieno valikoima sieniä!
    Eikös Sveitsissä ole ainakin joissain kantoneissa rajoitukset sille, paljonko sieniä saa kerätä?

  2. Heli, piti googlata, kun en ollut aiheeseen niin hyvin perehtynyt, mutta oikeassa olet. Swissinfo kertoo, miten monia sienilajeja uhkaa Sveitsissä häviäminen ja kuinka poimintarajoituksia pidetään tärkeänä.
    ”The Environment Office is recommending that restrictions on mushroom picking be maintained and that zones where species are threatened be protected.
    As mushrooming season begins, police sent out a strong reminder about picking restrictions. Three Italians were caught with 23 kilograms of penny bun mushrooms in eastern canton Graubünden last week, well above the legal limit of two kilograms per person.”