Kulutusjuhla

”Vääränkokoisen” ei ole helppo löytää kirppisvaatteita

Essi harmittelee vaikeuksia oikeankokoisten kierrätysvaatteiden löytämisessä: ”Jos vaatekokoni olisi 38 tai edes 40, löytyisi kirppareilta ja käytettyjen kuteiden putiikeista tarjontaa jopa niin paljon, että todennäköisesti sopivan vetimen etsintäänkään ei kuluisi aikaa niin paljon. Kun kuitenkin edustan naisten vaatteiden kokoluokan yläpäätä, on tarjonta huomattavasti niukempaa. Käväisin harvinaisena vapaailtanani männä viikolla Merikadun ykkösputiikissa Kaivarin Kanuunassa. Oli jo pitkään pitänyt pistäytyä kyseisellä itsepalvelukirpparilla ja nyt voi todeta, että taival todella kannatti taittaa. Myyntipöytien lisäksi sokkeloisesta vaatetaivaasta löytyi vintagemekkoja, -hattuja ja määrättömästi käsveskoja ja muita assessöörejä. Jos vielä joskus elämässäni kutsu iltapukujuhliin tipahtaa postiluukusta, saavat vanhat leninkini jäädä henkariinsa ja lähden raidaamaan rekkejä Kanuunaan ihan tosimielellä!

Tällä kertaa mukaani ei kuitenkaan tarttunut kuin yksi paita. Suurin syy niukkaan saaliiseen oli jälleen koko. Laihduttaminen, sen lisäksi että lisäisi omaa hyvinvointia, olisi kyllä ekoteko ainakin siinä mielessä, että vaatteita löytyisi enemmän kierrätettyinä.” (Mari Koo)

2 Comments

  1. Sama vika, siksi harvoin kirppareilla vierailen. Köyhän aina odotetaan sieltä vaatteet hakevan, mutta minkäs teet jos siellä ei ole mitään mikä mahtuisi (paitsi se laihdutus, joka sekään ei tapahdu hetkessä).

  2. Mäkin ostan isoja vaatteita, mutta mulle on käynyt silleen päinvastoin, että kirpparilta löydän aika hyviä ”toisenlaisia” juttuja. Peruskamat nyt saa kaupastakin, mutta ei kaupoissa oo mitään hauskoja ja omituisia mun koossa 🙂