Jo ajat sitten on hylätty uskomukset kuluttajista, jotka pystyvät aina järkivalintoihin. Tunne on ratkaisevat tekijä valinnoissamme, vaikkemme sitä itse tajuaisi tai myöntäisi.

Siis esimerkiksi: jos on sijoittanut suuren summan autoon, niin todennäköisesti kiinnittää huomionsa niihin lehtijuttuihin tai kavereiden toteamuksiin, jotka ovat hankinnalle myönteisiä. Vastakkaiset näkemykset sivuutetaan, eikä niihin uskota yhtä helposti. Kukaan ei halua kokea tehneensä ”väärää” hankintaa.

Lisäksi me ihmiset olemme taipuvaisi arkijärkeilyyn sen sijaan, että uskoisimme tieteellisiä tutkimustuloksia. Tätä aihetta valottaa hyvin Tiede-lehden artikkeli, josta pari nostoa:

”Pienet lapset oppivat lähes itsestään, että luonnossa esiintyvät oliot, kasvit ja eläimet, pystyvät parantamaan itsensä mutta keinotekoiset asiat eivät. Jo nelivuotiaat tajuavat, että hajonnut pöytä ei voi korjaantua itsestään mutta kissan naarmu parantuu ja leikattu nurmikko kasvaa takaisin.
– Juuri tämä ydintieto lienee saanut ihmiset uskomaan 1500-luvulle asti, että vain kasvit tai eläimet kelpaavat lääkkeeksi. Sama väärinkäsitys synnyttänee yhä intuition, että luonnonmukainen terveyden- ja sairaanhoito on ihmiselle parempaa kuin keinotekoinen, Marjaana Lindeman selittää.

Samankaltainen ajattelu näyttää värittävän suhtautumista ruokaan, osoitti psykologi Marieke Saher Helsingin yliopistosta väitöskirjassaan. Saherin mukaan moni uskoo, että kaikki, mikä tulee luonnosta, on ”hyvää” ja terveellistä, kun taas epäluonnollista ruokaa pidetään ”pahana” ja epäterveellisenä. Luomu on hyvis ja lisäaine pahis.
– Näin ei tietenkään ole. Ihmisiä kuolee, kun he juovat puhdistamatonta vettä. Moni kasvi on myrkyllinen, ja pakkanen ja aurinko voivat tappaa. Toisaalta keinotekoisesti valmistetut lääkkeet ja ruokien lisäaineet ovat pelastaneet miljardien ihmisten hengen, Lindeman toteaa.”

(- – -)

”Media vilisee myös tieteen kaapuun pukeutuvia pseudotieteellisiä tutkimuksia, joilla on helppo tukea näkemyksiään. Näennäistiede on intuitiivisesti hyvin vakuuttavaa. Esimerkiksi niin sanottu vaihtoehtoinen lääketiede operoi henkilökohtaisilla kokemuksilla. Sen todistajanlausunnot tehokkaista hoitotuloksista tekevät intuitiiviseen ajattelijaan suuremman vaikutuksen kuin analyyttistä ajattelua edellyttävät todennäköisyydet ja suhdeluvut.”