Kulutusjuhla

Pyöräily vaikuttaa vaatekaappiin mm. sadetakin muodossa

Viimeisten vuosien aikana vaatekaappini hankintoihin on merkittävästi vaikuttanut se, onko vaate käyttökelpoinen myös pyöräilyyn. Käytännössä siis esimerkiksi liian pitkät, lyhyet tai kapeat arkihameet jäävät pois käytöstäni, koska ne päällä fillarointi on hankalaa.

Noin puolitoista vuotta sitten päätin tehdä sadetakkihankinnan suurelta osin pyöräilysyistä. Kävellessä voi käyttää sateenvarjoa ja oikeilla pyörälenkeillä sateenpitävää urheiluvaatetusta, mutta kaupunkilla fillarilla liikkuessa haluan mieluusti päälleni jotain, joka pitää vettä, mutta ei näytä varsinaisesti sporttiselta.

Ostin sadetakin Etolasta muistaakseni noin 35 euron hintaan, kun mieleistä sadevaatetta ei tullut kirpputorivierailuilla vastaan (ja taisin nähdä samanlaisen takin eräällä tutulla ja menin sitten ostamaan samanlaisen tiedusteltuani hankintapaikkaa). Takki on ollut ahkerassa käytössä. Viimeksi eilen poljin muutaman kilometrin sateessa kuuntelemaan konserttia.

Käyttö alkaa jo vähän näkyä sadetakissa, eli ei sitä enää uudenveroiseksi voi sanoa. Mutta uskoisin, että vielä pitkään se tulee olemaan sadepäivien perusvaate: onhan takki sateenvarjoon verrattuna myös kävellessä kätevämpi, kun kädet jäävät vapaaksi. Heikkous on mm. heijastimien puute.

Myöhemmin Etolaan näytti ilmestyneen lisää erilaisia malleja ja värejä, joten varmaan edelleen valikoimissa useampi sadetakki.

Tulevaisuudessa tietysti haaveilen hyvänmallisesta, aidosti tyylikkäästä pyöräilytakista. Kuten Maurelitan viime vuonna esittelemä korkeakauluksinen, hengittävä ja vedenpitävä, pyöräilijöille suunniteltu malli.

8 Comments

  1. Muista partio- ja retkeilykaupat kans! Niissä on asiallisia vehkeitä 🙂

  2. Tuo vaateongelma onkin lähes ainoa pyöräilyn negatiivinen puoli. Leveälahkeisten housujen puntit jäävät ketjujen väliin (pyörissäni ei ole ketjusuojia), hame päällä on ikävä ajaa ja joidenkin huosujen peppu kuluu ikävästi.
    Sateenvarjo on muuten viheliäinen kapistus, varsinkin ruuhkassa. Jaksan aina ihmetellä ihmisiä, jotka kulkevat lumisateessakin sateenvarjon kanssa!

    • Minähän pyöräilen usein mm. hameessa, ja eräskin oranssi hameeni on helmastaan repeillyt, kun on jäänyt jumiin takapyörän väliin… Pitäis vissiin hommata helmasuojus. Ja korkokenkiäni hajotin, kun jouduin tekemään tiukan pysähdyksen ja heittämään jalkani nopeasti maahan. Korkohan siinä sitten melkein irtosi (tai siis tässä tapauksessa pohja tavallaan repesi, koska korko oli niin tiukasti naulattu kiinni, ettei se irtoa kovin helposti). Onneksi suutari sai kengästä melkein entisensä.
      Eli sinällään pitäisi vissiin vain housuisa ja tennareissa tms. poljeskella, mutta se ei taas aina sovi tyyliin.

  3. Ketjusuoja on kyllä ihan fiksuveto, alle parilla kympillä saa. suosittelen, vaikka ihan sellaista simppeliä kiekkoa.

  4. Kiitos maininnasta ! Tuo Do You Velo -trenssi on aivan yliveto ja huikean hintansa väärti : pidän sitä vaikken pyöräilisikään, ja olkavarsien heijastinnauhat kääntyvät ketterästi piiloon kun saa pyörän parkkiin.

    Itse pyöräilen lähes koko ajan yhdistelmässä korkeavartiset saapikkaat + hame, useimmiten lyhyehkö eikä liian kapoinen. Suomesta ostetut fleece-leggingsit ovat todella kätevät, ja riisun ne pois konttorille saapuessani.

    Niin ja ohut fleece-pipo kypärän alle ja silkkikäsineet kesämotskarihanskojen alle ovat myös pop !

    • Kunhan sadetakki repsahtaa, niin sitten varmaan pitää painella trenssiostoksille 🙂

      Housujen kanssa polkiessa suosin mieluusti polvisukkia viileämmillä ilmoilla, kun ne lämmittävät varmasti nilkkojakin. Kypärän alle paras vaihtoehto mielestäni on koleassa viimassa on ohut pipo+korvaläpät -yhdistelmä. Hanskoina minullakin on mopohanskat, jotka tosin alkavat vähitellen kulua siihen malliin, että kohta lienee aika ostaa uudet.

  5. … 😀 Itse menin koko syksyn samalla kertakäyttösadetakilla! Vieläkin on kyllä tallella.