En ole aikoihin käyttänyt rannekelloa, enkä muutenkaan ole ollut erityisen kiinnostunut kellotyyleistä. Baselissa äskettäin olleiden kellomessujen myötä tutustuin Swissinfon sivuilla messujen luksusantiin.

Erikoisuudentavoittelu on tietysti tässä tuoteryhmässä merkittävässä osassa. Melkoisen pitkälle sen on vienyt sveitsiläinen kellonvalmistaja Louis Monet: yhdestä kellomallista löytyy peräti dinosauruksen luuta. Lisäksi on tietysti kultaa ja timantteja. Kellon hinta lienee jossain 150 000 dollarin tienoilla.

Näissä korkean tason luksustuotteissa riittää taviskuluttajalla ihmettelemistä. Millainen on tunne kantaa kädessään kelloa, jossa on pala muinaista dinosaurusta ja jonka hinnalla eläisi jo ihan mukavasti muutaman vuoden?