Viimeiset viikon sveitsiläiskaupoissa ei ole voinut olla törmäämättä mitä erilaisimpiin suklaapupuihin. Suomalaisten pääsiäismunien markkinat tuntuvat näihin pupuvalikoimiin verrattuna vaatimattomilta, sillä koot, muodot ja mallit vaihtelevat suuresti.

Kaikki suklaalaadut ovat käytössä, ja joukossa vilahtelee myös reilun kaupan pupuja. Jänöt voivat esimerkiksi ajaa pyörällä, seisoskella jalkapallon kanssa tai kuljettaa munakoria käsissään.

Pupujen lisäksi voi tietysti ostaa myös tipuja ja perusmunia. Yllätysmunia ei sen sijaan oikeastaan näy juuri lainkaan.

Suurikokoisen pupun voi ostaa ihan peruskaupastakin. Hintaa tällä taisi olla noin 50 euroa.

Kolmikorvaiset yksilöt tulivat vastaan Zürichin kauppahallissa.

Sveitsiläiset kuuluvat maailman suurimpiin suklaansyöjiin. Vuosittainen kulutus henkeä kohti on reilut kymmenen kiloa, viimeisten arvioiden mukaan peräti 12 kiloa. Suomalaiset jäävät seitsemään kiloon.

Mutta jos suklaa ei maistu, niin lähilihakauppamme Jentzer tarjoaa lihaisen pupuvaihtoehdon. Tämä tuote on siis kuivalihaa.

Lihaa sveitsiläiset syövät vuosittain parikymmentä kiloa vähemmän kuin suomalaiset, eli Sveitsissä syötiin viime vuonna 53,6 kiloa lihaa henkeä kohti.

– – –

Tällä viikolla Kulutusjuhlan päivitykset ovat olleet tavallista vähäisemmät. Pahoittelen, jos joku on harmitellut, kun täällä ei mitään tapahdu. Syynä ovat olleet minun saaamani ruokamyrkytys, joka vei vedon pariksi päiväksi, sekä sen jälkeinen muutaman päivän lomailu Kölnissä.