Kulutusjuhla

Eliten lihapullat: aikuisille tehdään itse alusta asti, lapsille tarjotaan valmistaikinaversiota

Liisa kävi perheensä kanssa ravintola Elitessä äitienpäivälounaalla. Lapsen lihapullat eivät vastanneet odotuksia: ”Pullat paljastuivat makunsa perusteella einespulliksi. Olin hieman ihmeissäni, koska en ajatellut Eliten olevan ravintola, jossa ruoka tulee jostakin keskuskeittiöstä. Huoltoasemalla tällainen järjestely on melko odotettavaa.

Kysäisin pullien alkuperästä lähettämällä ravintolalle palautetta sähköpostitse kotiin päästyämme. Minulle kerrottiin, että kyseiset lihapullat paistetaan ravintolassa valmistaikinasta, joka ostetaan muualta. Tämä tuntuu mielestäni vähän hassulta, koska Eliten a la carte listalla on myös aikuisille tarjolla lihapullia. Aikuisten pullat tehdään ravintolapäällikön mukaan Elitessä alusta asti itse, mutta lapsille tarjotaan einespullia. Ravintolapäällikkö kertoi, että aikuisten lihapullissa on lapsille liikaa mausteita.
Minä olen vielä melko neitsyt näissä lasten ravintolaruoka-asioissa, mutta tämä tuntuu minusta todella omituiselta. En olisi arvannut lihapullien olevan se ruoka, josta tarvitaan lasten ja aikuisten versiot erikseen. Eikö tässä ole kyse ihan vaan siitä, että ravintola haluaa ruoille paremman katteen ja lapsille voi tarjota vähän halvempaakin kamaa. Puolivalmiita eineksiä ravintolahinnalla vetänyt lapsi ei todennäköisesti lähetä ruoan laadusta asiakaspalautetta.” (Mari Koo)

1 Comment

  1. Miinuksia Elitelle. Liisan päätelmä kuulostaa harmillisen todennäköiseltä… (Mitähän mausteita niissä aikuisten pullissa oikein on? Kuvittelin, että suomalaishenkisiä lihapullia ei voi tehdä kovin erikoisilla mausteilla.)