Kulutusjuhla

Lastenkirja hehkuttaa suomalaista leipää, yhteistyökumppaniksi paljastuu Fazer leipomot Oy

Liisa yllättyi Minttu-sarjan lastenkirjan taustatahosta: ”Ensimmäistä kertaa kirjaa lukiessani kiinnitin huomiota kirjan muutamaan outoon lausemuotoon. ”Äiti kertoo, että Suomessa rukiista ja muusta viljasta kuten vehnästä, kaurasta ja ohrasta on leivottu leipää jo satojen vuosien ajan. Leipä pitää nälän loitolla, ja sitä syödessään ihminen pysyy terveenä.” ”-Suomessa on valoisat kesäyöt, äiti jatkaa, ja siitä syystä ruisleivässä on oma vahva makunsa.” Sitten äiti kertoo Mintulle, ettei ruisleipää voida leipoa itse, koska juuren valmistumisessa menee vuorokausi. He lähtevät kauppaan ostamaan jälkiuunileipää.

Tunnelma on suoraan kuin viljantuottajien yritysvideossa. Ja syystä. -Kirjan sisäkannen painostiedoista käykin ilmi, että kyseinen Minttu kirja on julkaistu yhteistyössä Fazer leipomot Oy:n kanssa. Vähän niin kuin mainos siis. Minulla on varmaan liikaa aikaa hermostua kaikenlaisista asioista nyt kotioloissa, mutta olisin kaivannut kirjaan jotakin varoitustarraa, että ei olla ihan puhtaasti lasten asialla.” (Mari Koo)

9 Comments

  1. Kevyt hermostuminen on minusta vallan paikallaan, jos ”yhteistyökumppania” ei mainita kuin pienellä painetussa. Jos sen sijaan kirjan otsakelehdellä olisi reilusti firman logo riittävästi kärpästä suuremmassa koossa, en näkisi moitittavaa. 🙂

  2. Olis muuten mullakin palanut hermot. Ihanko tuo on jostain kirjakaupasta ostettu, ettei niinkuin mikään kylkiäinen tms? Odotan innolla mm. rypsiporsas -Minttua…

  3. Kirja ei ollut kylkiäinen vaan ihan kaupasta ostettu. Kylkiäisenä kirja olisi ollut mielestäni ihan ok. Tai jos edes se yhteistyökumppanin logo olisi jossakin näkyvillä. Katsastin suutuspäissäni kirjan esittelytiedot kustantaja Otavan sivuilta, eikä sielläkään mainittu kirjan kytköstä.
    Rypsiporsas Minttu 🙂

  4. Itse en ainakaan pidä ollenkaan siitä, että minulta pyydetään rahaa mainosten – vieläpä lapsille suunnattujen vastaanottamisesta, siksi minusta on syytäkin hermostua. Saattaisin ehkä ruveta jopa niin radikaaliksi, että palauttaisin kirjan kauppaan.

  5. Sain eilen loppuun Noora Schinglerin Marjoja ja maskaraa, jossa on selvitetty mm. aika tyly seikka, eli että koko suomalainen ruokaympyrä on elintarviketeollisuuden ja niiden eturyhmien pykäys. Mikään ei enää hämmästytä… ”syö leipää 9 palaa päivässä”, jep… you’d surely like it.

    • Tästä ehdinkin jo oman blogin puolella kommentoimaan. Hiilihydraatteja suosivalla ruokaympyrällä on ilmeisesti ainakin jenkeissä tausta lobbauksessa, jolla pyrittiin tukemaan maatalouden tiettyjä tuottajia. En ole lukenut Shinglerin kirjaa, mutta varmaan myös Suomessa on samantyyppisiä kytköksiä.

  6. Ikävää, että Ruista ranteeseen, Minttu -kirja on aiheuttanut mielipahaa. Oululainen-tuotemerkki täytti vuonna 2009 sata vuotta, jonka kunniaksi muun muassa julkaisimme kyseisen kirjan Otavan kanssa. Tarkoitus ei siis ole ollut piilomarkkinoida, vaan juhlia Oululaisen pitkää taivalta. Selkeämpi merkintä yhteistyöstä olisi varmaan ollut paikallaan. Kiitos kaikille kommenteista, muistamme ne tulevaisuudessa vastaavien tempausten yhteydessä!

    Yst. terv.
    Leena Majamäki Fazerin viestinnästä

    • Nopea ja asiallinen reagointi ansaitsee muuten kehut. Aivan toista kuin joissain muissa tapauksissa, ja tekee positiivisen vaikutuksen. 🙂

  7. Valtion ravitsemusneuvottelukunnasta, joka noita ravitsemussuosituksia tekee, löytyy tietoa netistä. Ilmeisesti homma on juuri nyt jotenkin katkolla, mutta tuolta löytyy edellisen neuvottelukunnan kokoonpano:
    http://www.hare.vn.fi/mKokoonpanonSelailu.asp?h_iID=14244&tVNo=6&sTyp=Selaus . On siellä elintarviketeollisuudenkin edustajia, muttei pelkästään niitä. Mutta kompromissejahan ne varmasti ovat.

    Ravitsemusneuvottelukunnan varsinainen sivusto on osoitteessa http://www.ravitsemusneuvottelukunta.fi/