Kulutusjuhla

Kapselikahvi tuottaa jätettä ja tavaraa jätteiden lajitteluun

Sveitsissä olen hämmästellyt Nestlen Nespresso-laitteiden yleistymistä. Näillä vehkeillä siis tehdään kahvia: kahvijauheella täytetty alumiinikapseli laitteeseen ja sitten saadaan kupillinen juomaa. Kehuvat, että on tuoretta ja hyvää.

Uusia kapselilaitteita puskee markkinoille: teen jälkeen vuorossa on ollut jopa äidinmaidon vastikkeen valmistukseen tarkoitettu kapselilaite. BabyNes on tietysti herättänyt myös runsaasti ihmetystä ja paljon negatiivista kritiikkiä.

Moni muu valmistaja on myös halunnut kapselikahvimarkkinoille, joten täällä on riidelty mm. kapseleiden patenteista ja sen myötä valmistusoikeuksista.

Mutta moitteita tietysti riittää myös esimerkiksi kasvavasta jätevuoresta. Alumiini ei ole mitään ekomateriaalia, eikä Nestlen mainostuksesta huolimatta kaikki kapselijäte päädy edes kierrätykseen.

Satuin selailemaan vihreitä tuotteita myyvän nettikaupan, rrrevolven sivuja. Siellä oli laite, Outpresso, jolla kapseleiden kierrätys on tehty vaivattommaksi. Siis erillinen vehje siihen, että voi erottaa käytetystä kapselista kahvinporot ja alumiinin.

Kaikki tietysti hoksaavat, että olisi ekologisempaa ja myös paljon edullisempaa tehdä kahvinsa vaikka pressopannulla kuin hommata Nespresso-laite, jonka tuottaman jätemäärän erottelu vielä vaatii erillisen laitteen.

5 Comments

  1. Lisäksi kahvi ei ole mitään erinomaista. Perus tummapaahtoinen on ”ihan jees” muut maut mitättömästä kamalaan. Espressoa ei moisella masiinalla saa, jotain sinnepäin korkeintaan. Ei riitä paine, ei kelpaa kahvi eikä tamppaus. Jos kahveja harrastaa, niin ties mistä pavuista ties koska purkitetut kapselit eivät todellakaan innosta.

  2. Näitä alkaa olla Suomessakin kaupat täynnä. Kuka haluaa iänkaiken ostaa tietyltä firmalta kalliita nappeja, joista ei edes löydy kovin paljoa valinnanvaraa? Italialaisilla on kai joku avoimempi standardi, mutta silti.

  3. Kiitti kommenteista!

    Minä en ole mikään erityinen kahvituntija, joten juon melkein mitä tahansa kahvinkaltaista tuotetta eli kapselikahvin mausta en osaa sanoa kunnolla mitään 🙂 Mutta kyllähän sellainen hyvintehty espresso on hyvää, ja skeptisenä en usko Nespressojen siihen pystyvän.
    Toivottavasti suomalaiset (ja monet muut) eivät näihin hurahda.

    Heikki, joo, täällä Sveitsissä on noiden kapseleiden valmistukseen siis liittynyt kaikenalaista kinaa eri yritysten välillä. Tällä hetkellä käsittääkseni ainakin ns. halpaketju Denner myy omaa versiotaan.

  4. ”Alumiini ei ole mitään ekomateriaalia”. No sinänsä kyllä, että sitä voi kierrättää lähes ikuisesti. Ja kierrätysalumiinin käsittely kuluttaa ronskisti vähemmän energiaa kuin alkuperäisen malmista erottelu. Taitaa tuo Al:n kierrätysaste vaan olla turhan pieni vielä nykyään.

    • NIin kauan kuin alumiini ei kierrä (ja uskaltaisin epäillä, että kapseleiden jätteet eivät todellakaan kovin usein päädy kierrätykseen, vaan sekajätteeseen), niin ei se ole kovin ekologinen vaihtoehto.

      MIPS-lukujen eli ekologista jalanjälkeä arvioivien mittareiden mukaan kilo neitseellistä alumiinia kuluttaa nelinkertaisesti uusiutumattomia luonnonvaroja verrattuna teräskiloon (lähde: http://www.sll.fi/luontojaymparisto/kestava/mips/mips-lukuja). Eikä se teräskään ihan ekotuote ole…