Virve on testannut miehistä ”Wake-up Effectillä” -varustettua puhdistustuotetta. Hän kertoo, etteivät virkistävät ainesosat sinällään virkistä, vaan itse asiassa ärsyttäät ihoa: ”Mutta niin, sitten siihen puhtaan raikkaaseen ja freesiin tunteeseen vähän tarkemmin. Niiden illuusiohan saadaan aikaan ihan vaan sillä, että tuotteeseen heitetään mentholin ja/tai piparminun kaltaisia virkistäviä ja viilentäviä aineosia, joiden vuoksi iho tuntuu oikein freesatulta. Nämä aineosat voivat kyllä tuntua mukavalta iholla, mutta itseasiassa niiden aikaansaama kihelmöinti ei ole mikään ”ah kun on kivaa” -reaktio vaan ihan puhdas ärsytysreaktio. Ja vaikkei reaktio tapahtuisikaan iholla selkeänä, aiheutuu iholle silti siitä haittaa. Tällaisia ”freesaavia sekä viilentäviä ja virkistäviä tuotteita tulisikin siksi ihonhoidossa välttää.” (Mari Koo)