Mari hehkuttaa Mondon blogissaan matkustamista Suomessa pyörä ja linja-auto yhdistäen: ”Sain kollegalta loistavan vinkin: Matkahuollon busseissa pyörä kulkee helposti mukana. Ja niin tein hyvän päätöksen, kun lähdin jatkamaan matkaa Helsingistä: otin pyörän mukaan. Aiemmin olin vuokrannut pyörän joka kaupungissa, mutta se maksoi, ja pyörän joutui aina hakemaan ja palauttamaan. Nyt on kätevää pyöräillä linja-autoasemalle, ja perille tullessa pääsee nopeasti hotellille. Ja kun on pyörä mukana, ehtii joka paikassa nähdä paljon enemmän. Jotkut linja-autoyhtiöt saattavat periä pienen korvauksen (kerran maksoin kolme euroa), mutta useimmiten pyörän saa mukaan ilmaiseksi.

Olen huomannut, että linja-autokuskit ovat yltiömukavia, ja heiltä saa sellaista vanhanajan avuliaan kohteliasta ja humoristista palvelua, joka on käynyt harvinaiseksi. Reissuun lähtiessäni ajattelin, että matkustaminen ympäri Suomea olisi bussilla raskasta ja vaikeaa. Olen aina matkustanut kotimaassa enemmän junalla tai autolla. Nyt olen ymmärtänyt, mitä tarkoitetaan kun lauletaan, että linja-autossa ompi tunnelmaa. Se on paras tapa matkustaa, kun kiertelee ympäriinsä.

Ja vielä hehkutusta: Bussi menee useimpiin paikkoihin monesti päivässä, ja sillä pääsee aina keskustasta keskustaan, toisin kuin esimerkiksi lentämällä. Matkalla näkee kauniita maisemia, mielestäni enemmän kuin junissa.” (Mari Koo)