Kulutusjuhla

Mitä tehdä vanhoille laatulehdille?

Seppó pohtii vanhojen National Geographic -lehtien kohtaloa: ”Olen ollut jäsen jo muutaman vuoden ajan ja suurin osa lehdistä on luettuna ja pinottuna tuossa huoneen nurkassa. Tuntuu jotenkin hullulta pitää niitä edelleen kuin arvopapereita säilössä, mutta samaan aikaan en tule heittäneeksi niitä menemään.

Eihän säilömisessä ole mitään järkeä, mutta olen ymmärtänyt ettei ongelma oli harvinainen. Lehden tilaajat käsittävän lehden olevan jotain erilaista kuin tavallinen aikakausilehti. Jotain sellaista jonka pariin voi palata tulevaisuudessa ja lukea artikkelin uudestaan. Oikeastaan tuo on hyvin loogista, sillä suuri osa artikkeleista saa syvyyttä ajan kanssa ja niihin pystyy lisäämään mielessään uusia näkökulmia.

Vaikka tiedän kyllä kuinka paperin ohuella pohjalla tuon väittämän logiikka oikeasti on. Se minkä ihmiinen lukee, katoaa joko päästä tai siirtyy pitkäaikaiseen muistiin, josta jalostuu uusiksi ajatuksiksi. Ei siinä auta pölyä keräävä kasa keltareunaisia lehtiä.” (Mari Koo, kiitos Kaisa K:lle linkistä!)

2 Comments

  1. Kirppikselle myyntiin tai terveyskeskuksiin tai odotushuoneisiin luettavaksi. 🙂

  2. Väinö Teittinen

    Tässä mainio jakkara vanhoista lehdistä. http://www.refinery29.com/a-magazine-bench-by-sut-kutusu