Kulutusjuhla

Iittalan Teema-sarjan muutokset närkästyttävät

Taannoin Project Maman Katja kirjoitti Iittalan syyskuun kestävästä posliinin kierrätyskampanjasta. Tekstinsä lopussa hän toi julki ärtymyksensä siitä, että astiasarjoja muutellaan varsin usein:

”Loppuhuomautuksena haluan tuoda esiin närkästykseni siitä, että Arabia/Iittala lopettaa tiettyjen värien valmistuksen ja muuttaa kokoja – nimenomaan klassikkosarjoissa! Tämä on tietenkin tapa saada ihmiset ostamaan uusi kokonainen astiasarja, kun vanhan sarjan värejä ja kokoja ei rikkimenneiden tilalle enää saa.”

Blogitekstin kommenteissa osa totesi, että kirjava astiasto on vain kiva juttu. Toisaalta moni tuskaili astiasarjojen uudistuksia.

Esimerkiksi Teema-astioista on pudotettu pois 23 cm:n lautanen, ja sitä on valmistuksessa korkeintaan kausiluontoiseksi. Ruokalautaseksi on tarjolla isompi, halkaisijaltaan 26 cm. Kommenteissa Hanna kertoo:

”Kuulema juuri Teeman alkuperäinen ruokalautasen koko on liian pieni tämän päivän ateriakokoon, eikä siksi myy maailmalla. Siksi tämä suurempi ruokalautanen, jonka reunalta haarukat aina putoavat ruokaan, kun toinen reuna on liian kaukana. Tuskin sitä tulivat ajatelleeksi, kun lautasta ahneuksissaan suurensivat…”

Juuri tämä Teema-lautasten koon muuttuminen koskettaa itseäni. Nuo isot lautaset ovat juuri niitä, jotka eivät mahdu pieneen astianpesukoneeseen.

Oli siis pakko haeskella noita pienempiä. Onneksi sain kuulla, että Arabiassa Iittalan tehtaanmyymälän remonttimyynnissä on kyseistä kokoa (ainakin valkoisena), ja eilen pyöräilin sinne hakemaan lautaset. Taisivat olla sitä kakkoslaatua, mutta pääasia, että on nyt riittävän monta tiskikoneeseen mahtuvaa lautasta.

Vaikea uskoa, etteikö monilla muillakin olisi pienehköt astianpesukoneet, joihin 26 sentin lautaskoko on liian suuri. Yhden ja kahden hengen kotitaloudet ovat yleisiä.

Lisäksi mielestäni tuo pienempi lautanen on ihan riittävä eli mahtuu tarpeeksi ruokaa.

5 Comments

  1. Mä olen juurikin etsinyt noita välikokoja kun tarkoitus olisi uusia astiasto ja haluan eroon liian isoista lautasista. Aikanaan tuli hommattua keltaista teemaa pakettina jossa oli ruokalautasena 26cm. Nyt on alkanut nyppiä niin keltainen kun jättimäinen lautanen joka saa ihmisen syömään liikaa. Vihdoin olen päättänyt ostaa uuden valkoiset, mutta kappas, se sopiva välikoko puuttuu. 21cm on minusta hieman pieni ruokalautaseksi, mutta en todellakaan halua enää isojakaan (kun vihdoin painokin on pudonnut). Yrittääkö Iittala lihottaa meitä väkisin?!

  2. Minunkin mielestäni ne 23 sentin lautaset ovat kaikin puolin kätevämmät kuin isommat (tai sitten ne pienemmät 21 senttiset). Isot lautaset lienevät joku nykyisen ruuanlaittobuumin aikaansaama ilmiö eli ikään kuin me kaikki asettelisimme ruokamme lautaselle kuin hienommissa ravintoloissa. Siis keon keskelle ja kastikkeet kiekuroina ympärille. 26 sentin lautaselle mahtuu ruokaa ihan liikaa ja se saanee ihmiset syömään isompia annoksia kuin olettavat.

    Samoin haluasin vaihtaa lautasvärini valkoiseksi. Aiemmin kai pidin sitä tylsänä, mutta niin se mieli muuttuu!

  3. Niinpä! Minäkin pidin niitä tylsänä kunnes tajusin ettei keltaiseen voi yhdistää mitään muita kun keltaisia asioita. 😀

  4. Poikkesin tänään hetken mielijohteesta Stockmannin Hulluille Päiville täällä Tampereella ja yllätyin iloisesti: myynnissä oli isot pinot 19- ja 23-senttisiä Teema-lautasia mustina, ja ainakin noita 19-senttisiä oli myös valkoisena. Nuohan ovat niitä lakkautettuja Teema-kokoja. Mikä onni, sain vihdoinkin täydennettyä rakasta ruoka-astiastoani muutamalla kauan ja hartaasti kaivatulla lautasella!