Kulutusjuhla

iTunesin asiakaspalvelu palautti asiakkaan vahingossa poistamia musiikkitiedostoja ilmaiseksi

tuesday 27. septemberta 2011 klo 17.39 kirjoittajana Mari Koo

Jari poisti vahingossa ison määrän musiikkia. iTunesin asiakaspalvelu kuitenkin pelasti: “Arvatenkin katsoin sivusilmällä uutisia ja formatoin kuva- ja musalevyn sileäksi. Kun tajusin sen, kylmä hiki nousi pintaan ja puolikakka housuun. Mietin kuumeisesti koska olen viimeksi ottanut tuplakopion niistä ja mihin?

Päätin kuitenkin musan kohdalla ottaa yhteyttä iTunesin asiakaspalveluun, suoraan iTunesin tukisivuilta, sillä musiikkikokoelmani on lähes 30 vuotisen keräämisen vuoksi mittava ja osin melko harvinainenkin.

Oli siihen virallinenkin syy. Nimittäin iTunesissa (Suomessa) ei ole vielä ominaisuutta, jossa sinulla olisi virtuaalitililläsi koottuna ne levyt ja biisit, mitä olet sieltä ostanut. [- – -] Myönsin että mokasin itse. Kerroin kuitenkin, mitä virheessä meni. Selitin kaiken aina 40-luvun Decca-levymerkin blueslevyistä asti ja pyysin kohteliaasti yhteydenottoa. Ja sen sain parin päivän kuluttua. [- – -] Turha toki mainitakaan, että ostan iTunesista helpommin kuin ennen. Ja joo joo, en halua käyttää Spotifytä, vaan haluan edelleen omistaa musiikkini.” (Mari Koo)

Be Sociable, Share!

Kommentoi