Sitran Vesa-Matti Lahti kirjoittaa yhteiskulutuksesta: ”[Rachel] Botsmanin mukaan 1900-lukua voidaan kutsua hyperkuluttamisen vuosisadaksi, mutta nyt meneillään olevaa vuosisataa tulee leimaamaan yhteiskulutus. Viime vuosisata voidaan tiivistää kolmeen sanaan: luotto, mainonta ja yksilöomistus. Kuluvan vuosisadan iskusanoiksi puolestaan muodostuvat maine, yhteisö ja jaettu käyttömahdollisuus.

Tähän kehitykseen kuuluu hienosti myös se, että yhteiskuluttaminen tehostaa ja vähentää tarvittavaa luonnonvarojen käyttöä. Me emme tarvitse lisää tavaraa vaan tarpeidemme tyydytystä. Botsman kuitenkin muistutti, että vähintään yhtä keskeistä on yhteiskulutuksen sosiaalinen puoli. Yhteiskulutus saa ihmiset tutustumaan toisiinsa ja oppimaan myös naapureidensa nimet (jos naapurustolla on esimerkiksi käytössään yhteisiä viljelypalstoja, yhteiskäyttöautoja tai vastaavia). Yhteiskulutus voi näin myös voimaannuttaa.” (Mari Koo)