Kännykän tiedonsiirtolasku yllätti Nollavaimon: ”Ensin ajattelin odottaa huomiseen, mutten kestänyt painetta päässäni ja soitin operaattorin asiakaspalveluun, josta vastattiinkin alle 10 sekunnissa – pisteet heille – , koska olen ylintä luokkaa heidän tyhmyyskategoriassaan (= maksan kaikesta mahdollisesta turhasta suurimman taksan mukaan). Sieltä ääliölle keski-ikäiselle täti-ihmiselle sitten kerrottiin, että nämä nykyajan fiksut älypuhelimet nettailevat ihan ’issekseen’ sillä aikaa, kun meikäläinen pitää pahaa-aavistamattomana kapulaa taskussa, ja keräävät laskua näin ihan ilman ihmeempiä surffailuja meikäläisen taholta. [- – -] Onneksi operaattorini on nähtävästi laittanut asiakastietoihini maininnan neonvaloilla ja paskanhajulla, että ”tätä eukkoa pitää sitten palvella timantti-tasolla, koska se on karsea ämmä valittamaan ja vitun paha suustaan, mutta sillä on rahaa ! ” Nimimerkillä ”ei ensimmäistä kertaa pappia kyydissä”. Joten minulle luvattiin välittömästi siltä istumalta 50 euroa pois laskun loppusummasta tai muuten joudun tekemään oikein virallisen valituksen. Joten tokihan sen laiskana ihmisenä hyväksyin, sillä tiesin siinä nanosekunnissa, etten jaksaisi sen kummempaa reklamaatiota tehdä, joten parempi tuokin hyvitys kuin se kauhea vaiva.” (Mari Koo, kiitos Kaisalle linkistä)