Kulutusjuhla

SmartPOST toimii heikosti: lokerot syrjäisissä automarketeissa eikä niiden varauksia voi tarkistaa etukäteen

Elina kokeili SmartPOST-palvelua. Homma ei kuitenkaan toiminut niin kuin olisi pitänyt, kirjoittaa Elina sähköpostissaan:

”Yritin kokeilla Postin uudehkoa SmartPOST-palvelua edullisen kesätarjouksen hyödyntämisen toivossa. Ei onnistunut.

SmartPOST ei todellakaan ole siellä missä minäkin. Eikö niitä automaatteja voisi laittaa kaupunkien keskustoihin, missä ihmiset liikkuvat, eikä jonnekin tuonne syrjäkylien automarketteihin, joihin normaalilla autottomalla ihmisellä ei ole ikinä asiaa?

Lisäksi kaipaisin verkkoon mahdollisuutta tarkistaa, onko ”lähimmällä” SmartPOST-automaatilla vapaita lokeroita (ja mahdollisesti varata sellainen etukäteen, edes siten, että varaus olisi voimassa vaikka vain pari tuntia), ettei tarvitse lähteä turhaan sinne syrjäkylän automarkettiin, jonne ei edes mene julkista liikennettä lähelle. En edes viitsi sanoa, miltä tuntui automaatin herjatessa eioota, kun olin ensin vaeltanut ison paketin kanssa henkihieverissä kilometritolkulla paikan päälle. Tunnetta kuvaava sana on painokelvoton.”

7 Comments

  1. No niinpä!! Turussa meillä on tuossa keskustan Sokoksen alakerrassa SmartPOST mikä on mukavaa. Tilasin kuitenkin levyjä Tampereelta ja pyysin saisiko ne SmartPOST-lähetyksenä kun oma posti on paljon kauempana eikä sinne suuntaan tule juuri kuljettua. No olisi kyllä saanut jos Tampereen keskustassa olisi semmoinen palvelu jostain löytynyt, kaikki automaatit oli keskustan ulkopuolisissa Prismoissa. Onkohan tämäkin joku S-ryhmän uusi juoni, herää epäilys.

  2. Antti-Juhani Kaijanaho

    Kaikkiin tuntemiini automarketteihin pääsee varsin hyvin julkisillakin. Missä on noin huonosti suunnitellut linjat?

  3. Kyseessä taitaa nimenomaan olla S-ryhmän juoni:

    ”Postin pakettiautomaatteja S-ryhmän toimipaikkoihin. Itella Postin ja S-ryhmän yhteistyösopimuksen tavoitteena on tuoda jopa 350 Postin pakettiautomaattia S-ryhmän toimipaikkoihin.”

    http://smartpost.posti.fi/

  4. Smart Postin idea on tuoda juurikin marketteihin (periferiaan) mahdollisuus noutaa paketteja. Harvat postitoimipaikat sijaitsevat kuitenkin kaupunkien keskustoissa ja näin saadaan mahdollisuus pakettien lähettämiseen/vastaanottamiseen muuallakin.

    K-Citymarketeissa on myös SmartPost-laatikoita, eli kyseessä ei kyllä ole pelkän S-ryhmän juoni 🙂

    Itse en ole palvelua kokeillut, joten muuten paha mennä sanomaan onko hyvä vai ei.

  5. Yleensä automatketit ovat juuri siellä minne mahdollisimman moni ihminen pääsee, ja loppuja varten on kaupungin keskustat (itse lukeudun jälkimmäiseen ryhmään autottomuuttani)
    On totta, että näiden fiksujen postien ongelmana on kapasiteetti, mutta se on kyllä postin tehtävä hoitaa se, että laatikoita on tarjolla. Kannattaa ehkä huomauttaa asiasta postille tai viedä paketit suoraan henkilökohtaista palvelua tarjoavalle postin pisteelle.

  6. Sanoisin että Postin investointijärjestys juuri tässä asiassa on oikea. Yleisen elämänkokemuksen perusteella juuri kaupunkien keskustoissa on vielä olemassa Postin oikeita täydenpalvelun konttoreita joissa tarjolla on kaikki puulaakin palvelut ja jolloin päällekkäiselle laatikkosysteemille ei ole oikeasti mitään varsinaista tarvetta.

    Toisin on nimenomaan niillä alueilla joista käydään kaupassa ”syrjäkylien” automarketeissa ja joilla Postin palveluita ei enää vuosiin tai vuosikymmeniin ole näkynyt ja joissa pakettipalvelua ei ole enää millään muulla muotoa saatavilla. Juuri tuolla noita pömpeleitä kaivataan ja tarvitaan.

    Ja jos hetken malttavat ihmiset odottaa niin tämän vuoden loppuun mennessä ne omat saapuvat paketit voi ohjata noihin kaappeihin vaikka lähettäjällä ei sellaista olisikaan naapurissa. Osassa Suomea tuo palvelu on jo koekäytössä..

  7. Helpoin ratkaisu useimmille on pakettien tilaaminen työpaikalle. Siellä on aina joku ottamassa paketin vastaan. Eikä postilaatikon pienuus estä pakettia saapumasta.

    Työpaikalla tulee myös käytyä useammin kuin Postissa tai Prismassa tai niiiden sekäsikiöissä.