Kulutusjuhla

Tärkeitä tavaroita vauvan ensimmäisinä kuukausina: kantoliina, hoitotaso, sitteri ja lel

Mitä hankintoja pientä vauvaa ajatellen pitää tehdä? Mikä on tärkeä tavara, mikä turha? Näitä kysymyksiä pyörittelin ennen lapsemme syntymää.

Nyt, kun vauvan syntymästä on kolme kuukautta, on ehtinyt kertyä omakohtaista kokemusta.

Esimerkiksi kantoliina on ollut perheessämme tärkeä kapistus.

Tähän mennessä olemme ostaneet kaksi kantoliinaa huuto.netistä (n. 20 e/kpl + postikulut). Ensimmäinen oli trikooliina (kuvassa), jonka sidontaneuvot pyysimme kätilöltä synnytyssairaalassa. Näin vauvan kantaminen tuntui turvalliselta heti alusta alkaen.

Toinen liina on kudottu ja sopii paremmin painavamman lapsen kantamiseen.

Kantoliinailusta on tullut jokapäiväistä. Se on kätevä tapa liikkua kaupungilla vauvan kanssa, kun ei tarvitse miettiä rappusia tai ahtaita oviaukkoja. Lisäksi kotosallakin vauva nukahtaa liinaan helposti.

Toki liinassa on hankaluutensa. Etenkin kesällä se oli hiostava. Lisäksi sitominen vaatii opettelua. Ja tuntuuhan liina myös omassa kropassa, etenkin hartiaseudulla, vaikka liina onkin varsin ergonominen.

Nyt käyttöön on otettu myös kantoreppu. Se on erityisesti mieheni mieleen.

Alussa vauvaa liikuteltiin välillä myös vaunuissa (ostimme käytettynä 150 eurolla). Sittemmin lapsi alkoi lähinnä itkeä, jos oli vaunuissa hereillä. Niinpä yhdistelmävaunujen käyttö on toistaiseksi jäänyt vähäiseksi. Eli onneksi emme sijoittaneet mihinkään kalliisiin, uusiin vaunuihin.

Ahkerassa käytössä on myös kavereilta saatu sitteri. Ei se nyt ehkä ihan välttämätön olisi, mutta siinä lapsi ei ole aivan makaavassa asennossa ja viihtyy paremmin kuin lattialla.

Lelukaari pikkuleluineen (4 euroa kirpputorilta) ja muut lelut ovat oleellisia lapsen huvittamisessa. Ilman kiliseviä, värikkäitä leluja olisi paljon työläämpää viihdyttää lasta. Lelukaaressa killuessaan ne liikahtelevatkin vauvan heilumisen ansiosta, joten koko ajan ei tarvitse olla vieressä heiluttamassa lintua.

Saimme pinnasängyn ilmaiseksi. Koska kodissamme on vähän tilaa, niin ostimme käytettynä sängyn päälle sopivan hoitotason pehmusteineen. Se on säästänyt tilan lisäksi myös omaa selkää, sillä korkeus on hyvä vaippojen vaihtamisen kannalta. Pinnasänkyä ei toistaiseksi ole käytetty vauvan nukkumiseen, joten hoitotaso on saanut olla paikallaan rauhassa.

Otimme äitiysavustuksen rahana (140 euroa), emme pakkauksena. Emme kokeneet pakkausta tarpeelliseksi, sillä vauvanvaatteita saimme paljon tuttavilta, ja loput oli suurelta osin helppo hankkia edullisesti kirpputoreilta tai kaupasta. Suuria summia vauvan hankintoihin ei siis toistaiseksi ole kulunut.

Vaatteita on meillä ollut toistaiseksi selvästi yli tarpeen. Kaikkia ei ole edes ehditty kokeilla vauvan päälle, kun ne ovat jo jääneet pieniksi.

Vaatteiden lisäksi lapsi tarvitsee tietysti vaippoja (meillä sekä kerta- että kestovaippoja). Tärkeitä tavaroita ovat olleet myös mm.
– sähköinen rintapumppu (lainassa ystävältä)
– pari tuttipulloa
– kynsisakset
– kosteuspyyhkeet
– tutit (tosin tällä hetkellä lapsi ei niitä halua lutkuttaa)
– amme (kokoontaittuva erillisillä jaloilla, huuto.netin kautta 30 e)
– turvakaukalo (lainassa kavereilta, käyttötarve matkoilla muiden autoissa liikuttaessa ja taksissa)
– pieni yövalo.

Lisäksi erilaisia rättejä ja pyyhkeitä tarvitaan reilusti.

2 Comments

  1. Muistathan jumpata kans hartioita ja selkää? Kantaminen on aika rankkaa.

    • Yritän aina muistutella itseäni jumppaamaan, mutta se helposti jää muun touhuilun jalkoihin. Eniten selkää tuntuu kipeyttäneen jatkuva kumartelu ja kyykistely lattiatasolle, ja vauvan nostelu esim. sitteristä. Sauvakävelyjä yritän päästä tekemään ainakin pari kertaa viikossa, jotta yläkroppa ei menisi ihan jumiin. Nyt (TAAS) on pientä flunssaa, joten lenkit ei onnistu.
      Onneksi olen aikoinaan ostanut tämän kunnollisen, pallimaisen Swopperin työtuolin. Pakko istua välillä ryhdikkäänä ja jousen ansiosta syntyvä hetkutus nukuttaa vauvaa. Eli parhaillaankin naputan pallilla istuen ja vauva nukkuu kantoliinassa.