Heijastimet ovat tähän vuodenaikaan tietysti tärkeitä esineitä. Viime vuosina myyntiin on tullut jos jonkinmoista heijastavaa esinettä ja design-riiputinta, ja se on tietysti mainiota.

Mutta meidän taloudessamme suositaan perinteisiä heijastimia, joiden avulla voimme nostalgisoida lapsuuttamme 1980-luvulla. Erityisiä heijaistinsuosikkeja ovat tuon ajan pankkiheijastimet, joita olen ostanut kirpputoreilta tai esimerkiksi vongannut sukulaisilta. Myös lumihiutalemainen heijastin on päässyt pankkilogojen joukkoon.

Kokoelma ei ole vielä täydellinen, ja todennäköisesti joku näistäkin heijastimista katoaa talven aikana.

Taannoin Sveitsissä paikalliset kyselivät, mitä koristekilluttimia vaatteissamme roikkuu. Siellä heijastimenkaltaisia tuotteita näki vain lapsilla. Eivätkä sveitsiläiset tietysti tunnistaneet pankkilogoja.

Näiden heijastimien lisäksi kodissamme on lukuisa joukko muita heijastimia roikkumassa laukuissa ja takeissa, jotta näkyvyyttä riittäisi eri asujen kanssa. Kirppikseltä tai muuten käytettynä heijastimia ostaessa kannattaa katsastaa, ettei heijastin ole kovin kulunut. Etenkin pehmoheijastimet kulahtavat vuosien myötä ja heijasusteho laskee.