Mea lankeaa helposti ystävällisten myyjien tuotteisiin, vaikka ei niitä tarvitsisikaan: ”Kuljen satunnaisen pikkukaupan tai inka-alpakkavillasukkakauppiaan ohi, näen jotain mielenkiintoista, palaan katselemaan. Ne paluuaskelet ovat turmiolliset. Näen nimittäin siinä sitä tarpeetonta mutta kivaa juttua katsoessani, että kauppias katsoo minua. Olen muka, etten huomaa mutta kiusaannuun, kun se katsoo ja minä, että en huomaa mitään. Tiedän jo, miten tässä taas tulee käymään. Ystävällinen kauppias on kohdannut nyt ehkä päivän ainoan asiakkaan. Hän on erittäin ystävällinen, ei tyrkytä, esittelee kaikkea, hymyilee, katsoo silmiin. Arvatkaa, kuka ei kehtaa siinä olla ostamatta sitä ylikallista juttua, kun kerta toinen on niin ystävällinen ja näkee vaivaa *minun* takiani. Minä ostan vaikka en halua mutta kun toinen on nähnyt vaivaa. Pahimpia ovat liiviliikkeet. Arvatkaa, kenellä on valtavasti kalliita liivejä.” (Mari Koo)