Työblogini puolella kirjoitin perjantaina syistä, miksi kuluttajat näyttävät nyt ostavan yhä useammin hunajaa suoraan tuottajalta. Syitä lienevät mm. tieto alkuperästa ja hunajan tuotantotavoista, mutta kenties myös periaatteellinen halu suosia suoraostoksia vähittäiskaupan hyllyjen sijaan: ”Hunajavalikoima hyllyissä on kasvanut, mutta valikoiman kasvu on ulkomaisten hunajien ansiosta: esimerkiksi muualta tulevat luomuhunajat saavat hyllytilaa. Samoin esimerkiksi Tanskassa pakatut, suomalaista halvemmat hunajat, näkyvät nyt valikoimissa.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita suoraan sitä, etteivät ihmiset ostaisi kotimaista hunajaa. Ilmeisesti kuluttajat ostavat hunajaa yhä useammin suoraan tuottajalta (kotoa, markkinoilta, netistä tai muuta kautta).

Ja miksipä eivät ostaisi, jos tiedossa on sopiva mehiläistarhaaja?” (Mari Koo)