Ötökköruuan testaaminen kuuluu nyt ruuan trendeihin: onhan tässä jo popsittu villivihannekset ja maisteltu sisäelimet. Pääsin mukaan trendiin perjantaina, kun kaverini Leena kutsui luokseen hyönteisruokailtaan.
Illan asiantuntijana toimi Topi Karenius, joka myös toi paikalle kokattavia raaka-aineita.
Joitakin syötäviä hyönteisiä saa eläinkaupoista (joissa niitä myydään esimerkiksi matelijoiden ravinnoksi). Toukat olivat taatusti tuoreita, sillä luikertelivat kipossaan ennen pannulle päätymistä.
Sirkkoja voi tietysti myös kasvattaa itse, ja erilaisia kuivattuja ötököitä voi myös tilata netin kautta. Topi kertoi, että hän on kesällä kerännyt syötävää myös Suomen luonnosta. Tällöin tietysti kannattaa tutustua hyönteisiin ja siihen, mitkä ovat syötäviä.
Suuri ongelma ötökkäruuassa on viranomaispuoli: hyönteiset luokitellaan uuselintavikkeiksi, ja jonkun tahon pitäisi siis hankkia myyntiluvat jne. Toistaiseksi Suomessa ei siis virallisesti saa myydä ötököitä elintarvikkeiksi.
Tosin tietysti alkuun suuremman mittakaavan hyönteistuotannon kohteena tulee oletettavasti olemaan eläinrehu.
Pannulla paahdetut, suolalla ja currylla maustetut toukat olivat vallan hyvää naposteltavaa. Toin pari toukkaa myös kotiin, ja poikani oli innoissaan: ”Mato!”
Ja kun sanoin, että sen saa syödä, niin poika ei tietysti epäröinyt yhtään.
Moni muu sen sijaan kommentoi ötökkäruokaa vähintään hieman ällöttäväksi. Tietysti kokonaisen sirkan popsiminen tuntuu aluksi vähän oudolta, koska meillä ei ole mitään perinnettä hyönteisten syömiseen. Mutta ei se minua silti ällöttänyt samalla tavalla kuin se, että jos eteeni pannaan tehotuotettua broileria (broileria en koskaan osta, mutta syön, jos se jossain minulle tarjoillaan, joten tilanteet ovat hyvin harvinaisia).
Sitä paitsi me kaikki olemme syöneet ötököitä huomaamattamme. Vattumadot ovat näkyviä, mutta esimerkiksi jauhojen ja muiden raaka-aineiden joukossa on taatusti monenlaista pientä ötökkää, joka on prosessin myötä jauhautunut joukkoon.
Mitä me sitten söimme? Esimerkiksi jälkiruokamme, makea leipä, sisälsi kokonaisia toukkia. Ne näki, mutta ei maistanut. Jos toukat olisi jauhettu joukkoon, niin niitä ei olisi edes tajunnut.
Työni puolesta (Mehiläishoitajain Liitto) vierailen ensi kesänä varmaan useamman kerran mehiläispesillä. Ehkä sitten pääsen testaamaan myös työblogiini tallentamaani, kollegan reseptiä pariloituihin kuhnuritoukkiin.
Mm. Topin sivuilta löytää lisätietoja ja reseptejä ötökkäruokailuun, esimerkiksi tortillat jauhopukin toukilla.
Kuvassa lapseni rouskuttaa öljyssä paistettua, maustettua toukkaa, ja helposti olisi mennyt useampikin. Ehkä tulevaisuuden päiväkodeissa kasvatetaan tuoretta lähiruokaa sirkoista ja toukista?