Katin joulupöytään kuuluu kinkku, joka eläessään oli hyvinvoiva sika. ”Tänä vuonna hankin kokonaisen sian. Kinkut ja kyljykset myin eteenpäin veljelleni ja vanhemmilleni, mutta possumme Toffeeahmatti, jonka tyttäremme jälleen nimesi, tulee joka tapauksessa kruunaamaan muuten kasvispitoisen joulupöytämme. Se eli yhtä antoisan elämän kuin edeltäjänsä; villinä ja vapaana sisariensa ja veljiensä kanssa sikaillen ja herkkuja syöden. Sen ei tarvinnut nousta rekan kyytiin viimeiselle matkalle, eikä se saanut sähköpiiskaa teurastamossa, sillä se teurastettiin tilalla, jossa se kasvoi. Sitä hoivattiin ja lellittiin herkuilla. Rapsutettiin. Sen olemassaolo tunnustettiin ja sitä kohdeltiin kunnioittavasti.

Ymmärrän tavallaan myös ihmisiä, jotka eivät voisi kuvitellakaan syövänsä eläintä, jota ovat katsoneet silmiin. Minä en voi enää kuvitellakaan syöväni eläintä, jota en olisi katsonut silmiin. Koen, että on minun velvollisuuteni lihansyöjänä tunnustaa eläimen arvo ja olemassaolo ja nähdä sen kasvavan porsaasta aikuiseksi. Opettaa lapselleni, että liha ei kasva kaupan kylmäaltaassa.

Ja kantaa moraalinen vastuuni sen tappamisesta käyttämällä se kärsästä saparoon hukkaamatta mitään.” (Mari Koo)