INCImixissä huomataan, että uusi kosmetiikka-asetus astuu kaikilta osin voimaan juuri tänään. Artikkelissa on myös linkki suoraan asetukseen ja sen suomennokseen. Tukes on laatinut tiivistelmän keskeisistä muutoksista. ”Mitään suuria muutoksia kuluttajan silmin ei ole…
Tekijä: zepander
Kokeilin aamulla S-ryhmän pilotoimaa itsepalvelukassa-systeemiä. Ei aiheuttanut paniikkireaktioita 🙂 Uskon, että Ikean skannerikassat on osaltaan jo totuttaneet ihmisiä siihen, että näinkin voi tehdä. Myyjät toki auttavat ja opastavat kassoilla toistaiseksi. (Zepa)
Neiti Ylppö ja Stella onnistuivat romahduttamaan eläintarvikeverkkokauppa Zooplussalta tilatun huteran kiipeilypuun melkein ihmisorjansa päälle. Zooplus toimi valituksen suhteen fiksusti: rahat palautetaan eikä rikkinäistä puuta tarvitse toimittaa takaisin. (Zepa)
Löysin Hakaniemen Sokoksen hyllystä Garnierin kestovärin Luonnolliset sävyt numero kymppi, jota en ollut nähnyt herran aikoihin kaupan. Ilostus – mun lempparisävy! Puuttunut ties kuinka pitkään! Kun avasin paketin, huomasin suomenkielisten käyttöohjeiden puuttuvan kokonaan….
Ostin Omronin henkilövaa’an. Paketin ulkopinnalla sanotaan että vaaka mittaa sadan gramman tarkkuudella. Vastan kun paketin on ostanut ja avannut ja saanut käsiinä käyttöohjeen, käy ilmi, että vaihteluväli onkin ihmisen painosta riippuen 0,5 –…
Kuluttajavirasto on avannut saitillaan Opi tunnistamaan huijaus -osion. Infon toivotaan auttavan varsinkin iäkkäiden ihmisten omaisia huijareiden tunnistamisessa. (Zepa)
Istuttiin kaverin kanssa ratikassa ja hän kertoi tarinan saamastaan soitosta (joka tuli siis telemarkkinointikiellosta huolimatta). Joku soitti ja tarjosi huomattavia alennuksia DNA:n asiakkaille, kertomatta puhelun aluksi että on itse Saunalahdelta ja että alennus…
En tajunnut tästä mitään. ”Kuun lopussa vapaus hankkia tai kasvattaa haluamiaan kasveja, jopa rosmariinia tai valkosipulia, on supistumassa olemattomiin. Piparminttu ja muut tavanomaiset yrtit ovat niin ikään listalla.” Tarkistin kirjoituksen päivämäärän – ei…
Omasta kokemuksesta viisastuneena toistaisin vielä mitä sanoin sähkösopimussoittelijoista aiemmin täällä: ne on heränneet ja ne on aktiivisia. Jos joku soittaa sähkösopimusasioissa, esittelee itsensä epäselvästi eikä kerro edustamansa firman nimeä kuin kysyttäessä – ja…
Tekniikka & Talous uutisoi 25.1.2011 hauskasta palveluideasta, jolla kuluttaja-asiakkaat ja luotettavat ja osaavat sähkömiehet saadaan kohtaamaan toisensa. ”Kampanjointia varten on perustettu kuluttajille uusi nettisivusto, www.sähkötreffit.fi, jossa havainnollistetaan miten kodin asumismukavuutta, energiatehokkuutta ja sähköturvallisuutta…