Asun yhden ihmisen ja kahden kissan kulutusyksikössä Hellsingin Harjussa. Kissat syövät designastioista luxusruokia, minä rouskuttelen Hobby Hallin 50 sentin lautaisilta mitä kulloinkin.

Kuluttajana olen oman ymmärrykseni mukaan puolitietoinen: en noudata hiki päässä eko-oppeja, kestävän kehityksen pykäliä tai talousmatematiikkaa, mutta kuitenkin jotain. Pyrin järjenkäyttöön ilman kohtuutonta ylimääräistä vaivaa. En saa hyperventilaatiota joka kerta kun palvelu tai esine ei vastaa maksamaani summaa, mutta toisinaan saan. Vien viallisen tuotteen takaisin kauppaan ilman draamaa ja odotan että kauppias vastaa osuudestaan. Kiitän nätisti jos tuotteet tai palvelu paranevat yli odotusten. Meluan maailman sivu ja levitän pahaa sanaa firmasta jossa tunnen tulleeni huijatuksi tai väärin kohdelluksi. Jaksan meluta myös yhteisten alueiden sotkemisesta kuten maaston kirjomisesta roskilla.

Isoin haasteeni kuluttajana on tähän asti ollut oman asunnon hankinta. Lähtötilanne: ei säästöjä, ei mitään vakuuksia, ja 15 % summasta katettava jollain mikä ei ole mainittu uusi asunto. Asunnon löytäminen ja varsinkin em. viidentoista prossan rahoitusbaletti vei aikaa nelisen kuukautta, vaati mahdottomia ja onnistui enkelin kosketuksella. Vuosi oli 2002. Vinkki: hanki ystäviä.