Kersti Juvan kokemuksen mukaan Sampo Pankki ei antanut asiakirjaa suomeksi: ”En siis ollut mitenkään riemuissani, kun jouduin tekemään asuntokauppoja Sampo Pankkiin. Siellä odotti uusi yllätys. Sain käteeni vallan hämmästyttävän kuitin. Koko paperi oli…
Avainsana: Pankit
Kemikaalikimaran Anja soitti Osuuspankkiin tiedustellakseen, ovatko he jo tietoisia kalasteluviestistä, jonka Anja oli saanut sähköpostiin: ”Osuuspankin virkailija oli tosi ystävällinen ja kiitteli tiedottamisesta, mutta ihan putkeen homma ei mennyt. Puhelinpalvelujen keskustelut nauhoitetaan, mikä…
Marjut ei tykkää laskujen maksamisesta eikä veroasioinnista. Syynä ovat verkkopankkitunnukset: ”Laskut eivät koskaan ole silti myöhässä, mutta koska vihaan verkkopankkitunnusten kanssa säätämistä yli kaiken, maksan laskut vasta viime tingassa itseäni pakottamalla ja lahjomalla….
Kemppisellä on ollut ongelmia Elisan laskun kanssa pankkien uuden järjestelmän vuoksi: ”Elisan lasku per 8.7. oli luultavasti jäänyt maksamatta; selvittely on kesken. Asiakaspalvelu arveli, että karhukirje on ”kai” lähetetty. Perille sellaista ei ole…
Jenni asuu Turkissa, ja nyt tuli tarvetta olla yhteydessä Luottokuntaan. Toiminnassa oli sekä hyvää että parannettaa: ”visa-korttini oli kopioitu jossain reilu kk sitten, ja siellä olivat sen fiksuna huomanneet jotenkin ja laittaneet semi-sulkuun….
Osuuspankin uuden kortin joutsenkuvasta löytyy monta virhettä, kertoo Eetu: ”Osuuspankki tarjoaa nimittäin mahdollisuutta ottaa korttiin kuvaksi Suomen kansallislinnun, joutsenen. Jollekin graafisesti hyvin taitavalle, mutta muuten vajaalle kaverille ei ole vain tullut mieleen, että…
Olli Löytty hämmästelee pankin käyttämää kieltä: ”Pankin henkivakuutusosasto on lähettänyt tietoa siitä, paljonko olen viime vuonna pulittanut vapaaehtoisia eläkemaksuja. Kirje alkaa terhakasti: ”Jos vakuutussäästönne tai osa siitä on tiliotekautena ollut sijoitettuna vakuutuksen korkoluotto-osaan,…
pni haluaa helpostusta tilinumeroihin: ”Äsken maksua tehdessäni, huomasin löytäväni kaksi tilinumeroa samalle henkilölle. Varmistaakseni, että rahat menevät oikealle tilille, tarkistan viestistään tilinumeron. Viestissään kaveri, yksityishenkilö, on merkinnyt tilinumeronsa kuten ihminen sen on tottunut…
Olen viime aikoina selaillut Merkur-pankin nettisivuja. Eettinen rahoitustoiminta vaikuttaa kiinnostavalta ja kannatettavalta, mutta tilinavauspaperit ovat vielä lähettämättä ihan oman saamattomuuden vuoksi. Aion sen kuitenkin tehdä pian, ja menisin mieluusti myös lauantaina kuuntelemaan pankin…
Sami käyttää mielellään oman talouden kirjanpidon välineitä, mutta nyt Osuuspankki saa moitteita toiminnastaan: ”Viime aikoina olen kokeillut kiinnostuneena ja ilahtuneena Balancionia. Kyseessä on siis verkkopalvelu, joka imuroi päätepankista tiedot tilien ja korttien käytöstä…