Kulutusjuhla

Kulutusjuhlan avainsanalla 'Sisustaminen' merkittyjä kirjoituksia

»   Arkijärjen Jenni pohtii sopivaa kaappitilaa: “Tekisi mieli lähteä liikkeelle siitä, mikä olisi ideaalimäärä kaappeja huoneen kokoon ja mittasuhteisiin nähden, ja jos kaikki ei mahdu niin sitten vähentää tavaroita niin paljon että mahtuu. Puolison mielestä tämä oli huonoin vaihtoehto, koska hän ei halua luopua mistään vain siksi, että vähempi säilytystila riittäisi. Hänen mielestään kaappitilaa pitää päin vastoin hankkia kerralla niin paljon, ettei se ainakaan lopu kesken. Mutta tässä on ristiriita ajatusmaailmani kanssa. Minulla on jo nyt omasta mielestäni pöyristyttävä määrä vaatteita, ja kokemuksesta tiedän, että kaikki säilytystila kyllä täyttyy ajan myötä. Jos kaappitilaa olisi hiukan liian niukasti, se pakottaisi jatkuvasti olemaan valppaana, ja pitämään tavaramäärät kohtuullisina. Keittiössä homma toimii jo, koska sinne ei voi kaappeja lisätä. Niinpä kaiken tarpeellisen on mahduttava olemassa oleviin tiloihin, ja jos ei mahdu, jostain pitää luopua.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   Rami Aaltonen neuvoo, miten juomakoreista ja puusäleistä rakennetaan futon-sänky: “Juomakorifutonin perusyksikkö on siis juomakori, joita on käytetty runsaasti varsinkin keskikeimon kuljettamiseen ennen tölkkien yleistymistä. Koreja pitää hankkia 16. Kopat saat mistä tahansa ruokakaupasta, mutta kauppaan kannattaa soittaa etukäteen ja varata koreja. [- – -] Sänky on jämäkkyydessään hyvä selälle, se noudattelee pitkälle vietyä kierrätettävyyttä ja hyvätuloiset hipsterit soittelevat ostoaikeissa ovikelloa kuultuaan vuoteesta. Hankintakustannukset ovat minimaaliset, varsinkin kun ottaa huomioon mahdollisuuden vaihtaa korit takaisin rahaksi. Itse asiassa pantteja saatetaan hyvin nostaakin, joten kyseessä saattaa olla paras mahdollinen sijoitus epävakaina aikoina. Mitä muuta sängyltä voi toivoa?” (Mari Koo, via @Katleena) Ei kommentteja.

»   Terhi Ainiala analysoi lifestyle-kaupoiksi itseään nimeäviä liikkeitä: “Pienen netissä selailun jälkeen huomaan tällaisia olevan Suomessa monta. Kaupunkien kivijalkakauppojakin niissä on, mutta usea on maaseudulla. Joillakuilla on nimessään sana lifestyle, osa vain kertoo olevansa sellaisia. Toiset sanovat lisäksi olevansa “maalaisromanttisia”. Tarjolla oleva tuotevalikoima näyttää yhtenäiseltä: tuoksukynttilöitä, lyhtyjä, kylpytuotteita, säilytyslaatikoita, puisia seinäkylttejä, hempeitä vaatteita, puukenkiä. Yleisvaikutelma on kovin pastellinen. Huoneissa tuoksuu kenties jokin hedelmäinen ja yrttinen tuoksupussukka, kynttilät palavat kesän helteilläkin. Kaupat ovat sokkeloisia, ja eri huoneissa on erilaiset räsymatot. Näiden lifestyle-liikkeiden nimet luovat ja vahvistavat tuoksuvaa ja nostalgista mielikuvaa: Nougat, Wanilla Rose, Sweet living, Suvimarja, Putiikki Rannalla, Villa Pajala. [- – -] En muista, olisiko lifestylelle ehdotettu aikanaan suomenkielistä vastinetta. Vaikeaa sen vakiintuminen ainakin olisi ollut, sillä lifestyle toistuu kansainvälisissä blogeissa ja lehdissä kuin liki eräänlaisena brändinä.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   Marimekon vahakankainen pöytäliina ei täyttänyt Katjan odotuksia: “Myyjä mittasi pätkän ja antoi hoito-ohjeet: tahrat kannattaa pyyhkiä tuoreena, ettei lika tartu. En osannut pitää tätä ongelmana – totta kai pyyhin pöydän (ja lattian ja tuolit) ruokailun jälkeen. Mutta en osannut varautua siihen, että lusikallinen bolognese-kastiketta jää jo viidessä sekunnissa liinaan kiinni. Eikä lähde millään, valkaisuainetta ei saa käyttää. Lisäksi hoito-ohjeessa luki, että kangasta ei kannata pestä usein, etteivät ominaisuudet huonone. Ostin siis satasen pöytäliinan, joka näyttää koko ajan paskaiselta ja jota ei kannata pestä. Jes. Vuoden turhake. Marisin asiasta Marimekon asiakaspalveluun, joka tunsi ongelman: vahakankaat eivät toimi niin kuin pitäisi. Tuotekehitys yrittää ratkoa ongelmaa, mutta sillä välin he voivat vain hyvittää pilalle menneen pöytäliinan. Itse vetäisin tuotteen myynnistä kokonaan tai vähintäänkin kieltäisin myymästä niitä lapsiperheille. Mutta kuka muukaan vahakankaan ostaisi.” (Mari Koo) 1 kommentti.

»   Kare Salonvaara kertoo, kuinka aloitti Aku Ankkojen säilytysratkaisujen kehittelyn: “Ensimmäinen suuri oivallus oli käyttää säilytysvälineinä muropakkauksia. Jokaiseen muotoonsa leikattuun muropakettiin mahtui Aku Ankkoja puolikas vuosikerta tai Mustanaamioita ja Tarzaneita vaihtelevasti enemmän. Ensimmäistä kertaa lehdet näyttivät siististi järjestetyiltä ja niitä oli miellyttävä katsella. Tämä tapahtui 80-luvun alkupuolella, suurin piirtein samoihin aikoihin kuin huumoriyhtye Lapinlahden Linnut perustettiin. Tietyn lehden löytäminen vaikeutui kuitenkin sitä mukaa kun uusia lehtiä kertyi. Seuraava looginen uudistus olikin järjestää lehdet saapumisjärjestykseen. Koteloihin myös merkittiin tussilla mitä lehtiä ne sisälsivät ja mikä vuosikerta oli kyseessä. Lopuksi ne asetettiin siististi rinnakkain hyllyyn. Jonkinlaista käsittämätöntä mielihyvää sai katselemalla tasaisissa riveissä olevia järjestettyjä lehtiä. Haluttu lehti löytyi vaivattomasti ja ohutpahviset murokotelot antoivat hieman valheellisen tunteen turvassa olevasta aineistosta.” (Mari Koo, kiitos linkisä Kaisa K:lle) Ei kommentteja.

»   Linda sai hyvää palvelua verhoja hankkiessaan: “Verhohaaveenani on ollut muhkeat samppanjan väriset raakasilkkiset verhot. Marssin siis suoraan Stockmannille, koska tiesin siellä valmiita raakasilkkisiä verhoja löytyvän. Mallistossa ei tosi ollut haluamaani väriä, ja tajusin, että valmiit verhot ovat suhteellisen kapeat.. Olisin siis halunnut tuplaverhot molemmille reunoille. Opiskelijabudjetilla hinta nousi liian suolaiseksi – kustantaahan yksi verho 120€ – ja mä olisin halunnut neljä.. Siispä suuntasin kangaspuolelle. Myyjä osasi kertoa, että tilaamalla saisin haluamaani väriä, nyt sitä ei ollut tarjolla. Ystävällisesti hän neuvoi myös, että mikäli verhot silkistä ompelen, tulee verhossa olla myös vuori, koska muuten silkki haurastuu ja värjääntyy käytössä. Vaikka ompelukone pysyykin hyppysissä, en ole silti mikään luonnonlahjakkuus – ja usein kyllästyn ennenpitkää ja painelen saumoja menemään raivopäissäni. Ajattelin siis että parempi valita helpompi (ja öööh, huomattavasti edullisempi) tapa. Myyjä suositteli raakasilkin tilalle, raakasilkkijäljitelmää, jossa eron pystyi tuntemaan vain koskettamalla. Kangas oli ihanan jäykkää ja hyvin asettuvaa, paksua – eikä vuoria tarvittu. Jes! Sain kankaan heti mukaan, ja otin sitä 14m.” (Mari Koo, kiitos linkista Kaisa K:lle) Ei kommentteja.

»   Halo Efekti teki mieluisan löydön (myös kuva blogissa): “Minä tunnistan luokseni kuuluvat tavarat tarkan tutkan avulla. Voin kävellä kaupan tai kirpputorin läpi kevyesti ostamatta mitään, mutta aina välillä joku MINUN tavara kuin huutaa minulle “Hei, haloo. Minä täällä!” Heh, olin tänään jo poistumassa maksamisen jälkeen kaupasta 2,- euron tapettirullan kanssa kun haukansilmäni havaitsivat korin päällä ovensuussa kaksi värikästä tyynyä. “Mitä nämä maksaa?”, huikkasin myyjätytölle. Hän pyöritteli silmiään tietämättömän näköisenä, mutta pyysi minua tuomaan tyynyn lähemmäksi että hän pääsi hipaisemaan viivakoodia pussista. Hänkin vaikutti todella hämmästyneeltä kun kone ilmoitti hinnaksi alle 5,- euroa/kpl. “Jaa, sittenhän minä otan vielä nämä…” ja kiittelin mielessäni että tyynyjä oli jäljellä vain kaksi kappaletta eikä tarvinnut pohtia olisinko tarvinnut niitä vielä enemmänkin.” (Mari Koo) Ei kommentteja.