Kulutusjuhla

Kulutusjuhlan avainsanalla 'Tulot' merkittyjä kirjoituksia

»   Timo Nurmi kertoo, miten perheen talouteen vaikuttaa, kun lasta jää kotiin hoitamaan kovapalkkaisempi puoliso. Verotuksen vaikutusta ei tässä laskelmassa ole huomioitu: “Oma bruttopalkkani kuuluu ylimpään kymmenykseen ja on suunnilleen puolitoistakertainen mediaanipalkkaan verrattuna. Vaimon palkka on noin mediaanipalkan suuruinen – tutkijaksi hyvä. Saan palkkaa bruttona noin parituhatta euroa vaimoa enemmän. Saan tulevana keväänä neljän kuukauden aikana tukia bruttona noin 12 800 euroa eli menetän palkkatuloihin verrattuna 9140 euroa. Vaimo saisi tukina samana aikana noin 7300 euroa bruttona ja menettäisi palkkatuloihin nähden 7000 euroa. Perheemme menettää siis noin 2400 euroa bruttona. Verotus muuttaa tilannetta jonkin verran (edit: aika paljonkin – katso lisäys kommenteissa alla). Mitä summalla saisi? Ainakin uuden keskitasoisen sohvan, ei tosin kovin hyvää. Autoa ei sentään mutta paremman puoleisen television. Tai yhden etelänmatkan. Aurinkomatkojen äkkilähdöissä kaksi henkilöä viettäisi viikon Thaimaassa 2200 eurolla. Ilman lapsia tietysti.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   Millaisista rahankäyttöön liittyvistä vinkeistä köyhälle on oikeasti hyötyä? Budjetilla! -blogi listaa mm. leipomisen, ylimääräisen tavaran myymisen, halvat vihannekset, syöttävien sukulaisten hyödyntämisen ja huonekalujen kerjäämisen muilta. (Mari Koo, kiitos linkkivistä Kaisa K:lle) Ei kommentteja.

»   Vuoden siivooja oli houkuteltu kuulemaan mahtavista rikastumismahdollisuuksista: “Ensin minulle tarjoiltiin kahvikoneella tehtyä kahvia. Vaikka en juo kahvia. Kysyin että mikä tää juttu oikein on. Kukaan ei kertonut. Minun piti istua pöytään lipsimään juomaani ja kuuntelemaan mitä asiaa porukalla oli. Minulle alettiin esitellä Zinzino-nimistä putiikkia, jonka kumppanin ylivertaisia kahveja käytetään jossain Euroopan hoveista, Michelin-tähden ravintoloissa ja vaikka missä. Eikä siinä vielä kaikki! Tuotteena on myös öljy, joka palauttaa Omega-tasapainon oikealle tasolle vain 120 päivässä. Ja verinäytteet analysoidaan St. Olavin yliopistollisessa sairaalassa Norjassa! Hyvin nopeasti päästiin läpikäymään taulukkoa, jossa esiteltiin huikeita tienaamismahdollisuuksia sekä puhelin- ja autoetuja. Kahvin kotimyynnillä 3000 e / kk tai jopa 12 000 e / kk. Fantastinen tilaisuus! Huikeat tulot ja musta työsuhdebemari alle. Joo morjens. Pitäkää satojen eurojen kahvikoneenne ja kytkykauppanne.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

Kulutusvuosi 2012: Peruspuhetta tuloista, menoista ja köyhyydestä

tuesday 8. januaryta 2013 klo 12.26 kirjoittajana Mari Koo

Kuka on rikas ja kuka köyhä? Kuinka paljon rahaa yksilö tai perhe tarvitsee? Onko yhteiskunnan perusturva riittävä kohtuulliseen kulutukseen? Voiko johtajan palkka olla liian suuri? Miten tuloerot vaikuttavat? Onko verotietojen julkistaminen tarpeellista?

Kotitalouksien ja kuluttajien ansaintaan ja menoihin liittynyt keskustelu oli oletettavasti varsin samanlaista kuin aiemmin.

Kun aiheesta kirjoitetaan netissä, niin aina löytyy muutamia vakiokommentteja. Joku kertoo, kuinka hän eli 200 eurolla kuussa ja hyvin pärjäsi. Toinen mainitsee, että monessa muussa maassa suomalaiset köyhät olisivat rikkaita.

Yleinen hämmästyksen aihe on se, miten köyhyysraja voi olla yksinasuvalle yli 1 000 e/kk, koska onhan se aika paljon rahaa. Selitys: ihmistä pidetään köyhänä, jos hänen nettotulonsa ovat alle 60 prosenttia keskimmäisen tulonsaajan nettotuloista.

Köyhyyden kokemus on aina henkilökohtainen. Se käy mielestäni hyvin ilmi viime vuonna Suomen Kuvalehdessä julkaistusta “Tältä tuntuu olla köyhä” -artikkelista. Jutun perusteella perheenisä kokee itsensä köyhäksi, koska on tipahtanut tietystä tottumastaan ansiotasosta.

Varallisuutta perheellä on mm. auton ja pääkaupunkiseudulla olevan omakotitalon muodossa eli runsaasti, mutta: “Voisimme myös myydä kotimme ja asua vuokralla, mutta koti, johon osa lapsistamme on syntynyt, on viimeinen asia, josta luovumme”.

Tätä varallisuuden vaikutusta pohditaan tietysti myös virallisessa köyhyyskirjoittelussa:

Vain tulojen perusteella arvioituna 13,1 prosenttia väestöstä alitti köyhyysrajan vuonna 2009; jos varallisuus otetaan huomioon, osuus alenee 5−9 prosentin välille. Kaikkien väestöryhmien köyhyysasteet alenevat, mutta suhteellisesti enemmän eläkeläisillä ja yrittäjillä. Edelleen suhteellisesti tarkasteltuna tulot ja varallisuuden yhdistävä mittari identifioi selvemmin työttömät ja opiskelijat köyhinä väestöryhminä.
[- – -]
Jos asuntovarallisuus otetaan huomioon, on pienituloisten ja vähävaraisten osuus aina alhaisempi kuin muita köyhyysmääritelmiä käytettäessä.

En siis osaa sanoa, tapahtuiko suomalaisessa köyhyyteen liittyvässä keskustelussa oikeasti mitään uutta viime vuonna. Tulojen tipahtamisen uhka silti kosketti varmasti ainakin ajatustasolla monia yt-uutisten ja irtisanomisten myötä.

Köyhyydestä voidaan puhua niin eri lähtökohdista, ja lopulta päädytään väittelemään siitä, kuinka paljon rahaa on tarpeeksi ja onko se köyhän oma syy, että on köyhä.

Omassa elämässäni:

Siirryin vuoden 2012 alussa yksinyrittäjästä palkansaajaksi. Tämä ei oikeastaan vaikuttanut keskimääräiseen ansiotasooni, mutta tietysti toi varmuuden siitä, että saan palkkaa. Tosin kesken vuoden siirryin äitiysvapaalle ja ihmettelemään yhteiskunnan tarjoamaa tukea lapsiperheelle. Sehän nimittäin on mielestäni on hyvä: vanhempaintuet, lapsilisät ja ilmaiset neuvolapalvelut ovat asioita, joista monessa muussa maassa voi vain haaveilla.

Puolisoni tulotaso kiikkui tuttuun tapaan köyhyysrajalla, joten olin siis keskituloisena perheen pääelättäjä. Minulla on myös säästöjä, toisin kuin puolisollani. Vuodenvaihteessa velkaa ei ollut yhtään, sillä mieheni sai opintolainansa maksettua vuonna 2012.

Perheemme kuluista suurin oli asuminen, vaikka asunnon omistajaan olevien suhteiden ansiosta vuokramme on alempi kuin vastaavista asunnoista tällä aluuella. Omistusasuntoa harkitaan ehkä sitten joskus, jos mies saa vakaammin paremmat ansiot.

Mutta köyhiä emme siis koe olevamme, vaikka varmasti moniin naapureihin verrattuna elämme selvästi pienituloisempaa arkea. Kukaan aidosti köyhä tuskin ostaisi 1 500 euron arvoista taideteosta, kuten minä tein. Janne Kaitalan maalaus oli samalla selvästi perheemme vuoden arvokkain yksittäinen ostos. Onneksi sitä voi ajatella myös sijoituksena.

– – –

Päätin kirjata ylös muutamia havaintojani viime vuoden kulutuskeskusteluista. Nämä ovat täysin omavaltaisesti ja fiilispohjalta valittuja sekä pohdittuja. Lisään tekstien loppuun myös ajatuksen siitä, miten kyseinen aihe näkyi omassa elämässäni viime vuonna. Tekstit löytyvät tagilla Kulutusvuosi2012

»   Irina kirjoittaa autohankinnoista sekä tuloista ja menoista: “Rahalla on kumma ominaisuus: sitä ei ole koskaan ylimääräistä. Opiskellessa pärjäsimme niillä muutamilla satasilla, mitä opintotukea saimme. Nyt ihmettelemme, miksi rahaa ei jää koskaan yli, kun silloin se paljon vähempikin riitti. “Se, mitä tulee, myös menee” pätee ainakin meillä rahan suhteen. Hankintoja tehtäessä siihen käytettävä raha on aina jostain muusta pois. Mitä enemmän jotakin haluaa, sitä enemmän on valmis muualta pihistämään. Kuinka moni edes omistaisi auton, jos päätöksiä tehtäisiin puhtaasti järjellä? Kun jotain haluaa, se pitää saada. Kaikkea ei kuitenkaan pysty itselleen järkevästi perustelemaan, joten hankinnasta tulee kompromissi toiveiden, tarpeiden ja varojen kesken. Siksi meilläkin ajetaan punaisella perus-Nissanilla.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

Vuosi 2011 kuluttajana: taidehankinta, matkustelua, ruokaa ja juhlahumua

friday 6. januaryta 2012 klo 19.56 kirjoittajana Mari Koo

Olen huono pitämään kirjaa menoistani ja tuloistani, mutta silti on kiinnostavaa miettiä, mitä viime vuoteen liittyi kulutuksen kannalta.

Nyt siis katsaus kulutukseni kohteisiin vuonna 2011:

Tulot ja menot

Tulot tipahtivat selvästi, sillä alkuvuoden asuin miehen mukana Sveitsissä, josta en tehnyt samalla tavalla laskutettavaa työtä kuin edellisvuotena Suomessa. Elin siis osittain säästöilläni.
Menot pysyivät todennäköisesti suunnilleen samalla tasolla.

Asumiskulut

Alkuvuonna ei tarvinnut maksaa vuokraa (Sveitsin asunto oli miehen ilmainen taiteilijaresidenssi), mutta Sveitsistä palattuamme muutimme Helsingissä ja vuokrakulut kasvoivat.

Matkustelu ja liikenne

Matkusteluun meni useita satasia. Lentoliput Sveitsiin ja takaisin, junamatkoja Keski-Euroopassa ja Suomessa jne. Polkupyörä oli tärkeä kulkuneuvo niin Sveitsissä kuin Helsingissä, ja sehän ei paljon maksa. Taksimatkoihin alle satanen.

Kahvila- ja ravintolapalvelut

Sveitsissä ulkona syöminen oli harvinaisempaa kuin Suomessa, koska se oli sen verran kalliimpaa. Suomessa kahvila- ja ravintolapalveluita käytän yleensä useita kertoja viikossa. Eli siis helposti useampi kymppi viikossa, ja jos välillä hienompaa syömistä, niin sitten satasia.

Ruoka ja juoma

Taloudessamme ei haluta tinkiä hyvästä ruuasta. Toisaalta kasvispainotteista, maukasta ruokaa saa kokattua edullisesti. Ruokabudjettimme laskemista olemme suunnitelleet, mutta toistaiseksi en tiedä, kuinka paljon rahaa meillä menee päivittäistavaraostoksiin. Satasia kuussa toki joka tapauksessa.


Erityistapahtumat

Menin kesällä naimisiin. Reilun 80 hengen häät maksoivat suurelta osin vanhempani. Useampi satanen meni omaa rahaa esim. kutsuihin ja kiitoskortteihin (yht. n. 300 e postikuluineen), maistraatin vihkijän palkkioon (200 e) sekä hääpukeutumiseen (puku 65 e, alusvaatteet 70 e, kengät ja korut yht. n. 35 e).

Tavarahankinnat

Kallein ostamani esine oli Kuvataideakatemian galleriasta hankittu taideteos eli Sakari Tervon “Hymiö (takaraivo)“. Hinta oli 300 e. Piristävä teos sopi mainiosti muun seinillä roikkuvan taiteen jatkoksi.

Muutoin hankinnat olivat pienehköjä. Uuteen asuntoon saimme häälahjana futonsängyn. Itse ostimme käytettynä sohvan (90 e) ja ison maton (50 e) ja jotain pikkujuttuja. Kodinkoneita tai elektroniikkaa ei sen suuremmin hankittu.
Vaatteet ostin pääsääntöisesti kirpputorilta. Varsin vähän tarvitsi niitäkään ostaa, kun kaapeissa on jo vanhastaan paljon puettavaa.

Puhelin ja netti

Maksoin pois iPhonen osamaksut. Puhelinkulut ovat parinkympin luokkaa (sis. mobiilin netin käyttö) kuukaudessa. Kodin nettiyhteys maksaa 25 e/kk.


Terveys ja kauneus

Hammaslääkäriin meni parisataa. Kampaajalle vuoden mittaan muutama satanen.


Harrastukset

Kulttuuririennot olivat edullisia (elokuvissa ja teatterissa muutaman kerran) tai lahjaksi saatuja. Kirjat kannoin kirjastosta. Liikuntaharrasteet (lenkkeily, sauvakävely, pyöräily) sujuivat jo olemassaolevilla varusteilla.

Ennuste kulutusvuodelle 2012:

Tulotasoni on vuotta 2011 parempi. Uusia hankintoja joudun tekemään, mutta tuskin mitään suurta kulutuspiikkiä syntyy. Kahvila- ja ravintolapalveluiden käyttö jatkuu aktiivisena. Matkustelu keskittyy kotimaahan. Tavoite on ostaa taas ainakin yhden nuoren taiteilijan teos.

»   Nina Sarell kirjoittaa Nicaraguasta, köyhyydestä ja puutteesta: “Koska köyhyys on niin arvaamaton ja äksy, puhun yksinkertaisuuteen taipuvaisena ihmisenä mieluummin puutteesta. Puute on hyvä vanha suomalainen sana. Nykyisin sana on niin tarpeeton, että sille piti keksiä uusiokäyttöä. Nykyisin puutteessa ovat meidän maailmankuvamme mukaan ne, jotka eivät ole harrastaneet pitkään aikaan seksiä. Mutta sitä puutetta, mistä mummo puhui, on lähestyttävä nöyremmin, kerrankin turpa kiinni ja vähemmän kaikkitietävänä. Puute on köyhyys taskukoossa, sitä, että ei ole jotakin, mitä tarvitsisi. On kaksi tapaa suhtautua puutteeseen. Joko kieltäydyt alistumasta ja taistelet sitä vastaan, väsytät itsesi joka päivä katkoessasi irti sen kaikkialle ulottuvia lonkeroita, jotka kasvavat aamuun mennessä takaisin. Laitat taskuun setelin, ja puoli tuntia myöhemmin se katoaa ruokakaupan kassakoneen mustaan kitaan. Ostat velaksi auton, jotta pääset myymään vihanneksia torille. Tulee sade ja huuhtelee tien sikolätiksi, jossa ei kulje eteenpäin edes telaketjutraktori. Tai sitten kyllästyt olemaan joka päivä turhautunut ja huolissasi. Annat joutavien olla. Lahjoitat niille lonkeroille sen helpon voiton, jota ne niin janoavat. Jotkut sanovat sitä laiskuudeksi tai mañana-meiningiksi. Mañana-meininki, josta täyttä palvelua vaativat turistit jaksavat irvistellä vuosikymmenestä toiseen latinomaissa vieraillessaan, voi toki olla kuuman ilmaston poikima lieveilmiö – mutta ehkä se on pikemminkin puutteen laukaisema defenssimekanismi, joka estää sinua tappamasta itseäsi murehtimalla. ” (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   Mymskä ei koe olevansa köyhä, vaikka taulukoiden mukaan hän sitä on: “Omat tuloni (työkyvyttömyyseläke, joka on määräytynyt kokonaisen kolmen työvuoden perusteella…) ovat hyvin pienet. Jos katsoo mitä tahansa taulukoita tai artikkeleita, joissa puhutaan kohtuullisista tuloista tai suhteellisesta köyhyydestä tai mistä tahansa, missä talotasot on laitettu ryhmiin, ei omilla summillani usein kohota edes sinne ensimmäiseen luokkaan. Työtä tekevänä olin pienituloinen ja näin eläkeläisenä olen jossain senkin alapuolella. Toki minulla on kulutuskin paljon pienempää, ja jossain määrin hyödyn eläkeläisille tarkoitetuista tuista ja alennuksista. Mutta silti… Hassua nimittäin on se, että en ollenkaan koe olevani köyhä. Ei minulla tietenkään ole millä rajattomasti mellestää, mutta tulen omasta mielestäni oikein hyvin toimeen. Minä olen niellyt (toki jossain vaiheessa rajusti yökkien) sen totuuden, että kaikkea ei voi saada. Pihistän jossain kohdassa, jotta voin löysätä siinä mieluisemmassa. Pitää vain päättää, mikä on juuri minulle se tärkeä. Minulla on kaikkea mitä tarvitsen, syön hyvin (vähän liiankin) ja laskut maksan ajallaan. Oikeastaan mistään ei tarvitse tinkiä, mutta saattaa olla Siperian opettamaa, että olen älyttömän vähään tyytyväinen, vaikka olen enemmän huikentelevaisuuteen taipuvainen kuin nöyrä ja vaatimaton. Pohjan kautta kun on ruopaissut ja sieltä lujaa ponnistanut pintaan, on ihan tyytyväinen, kun edes ilma kulkee. Ihmettelen vaan, että missä vaiheessa minusta muka on sukeutunut näinkin taitava näissä talousasioissa? Silloin, kun olin töissä, valitin aina, ettei minulla ole rahaa mihinkään, ja nyt kun sitten pitäisi olla surkeaakin surkeampi (köyhä ja sairas) oikein nolostun välillä, kun en keksi raha-asioista valittamista. Tuntuu ihan siltä, kuin minulla ei olisi oikeutta olla näin tyytyväinen ja huoleton. Pitäisi liittyä siihen valtavaan ja äänekkääseen joukkoon, jolla on säännölliset ja ihan riittävät tuloit, mutta ei koskaan tarpeeksi rahaa.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   Heidillä on pari näkemystä kuluttajan elämään: “Ostan lähikaupasta shampoota. Pullo on musta ja siinä lukee: used by professionals. Muovipullossa on tuotetta puoli litraa ja se maksaa muutaman euron. Used by professionals tekee siitä hyvää shampoota. Hesarissa lapset kirjoittivat siitä minkälaiset lapset ovat suosittuja. He ovat rikkaista perheistä, pukeutuvat oikealla tavalla,ovat ulospäin suuntautuneita, eivät liian hyviä eivätkä myöskään liian huonoja koulussa. Onko siinä paljonkaan eroa aikuisten maailmaan. Köyhä yksinhuoltaja ei ole suosionsa huipulla.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   Taloussanomien juttu kertoo EU:n mahdollisista uusista mittareista köyhyydelle. Mittarit sisältävät esimerkiksi ruokailuun, lomailuun tai yllättäviin kuluihin liittyviä näkökulmia.”Yhdeksänkohtainen puutelista ja työttömyyskriteeri kasvattaisivat sosiaali- ja terveysministeriön apulaisosastopäällikkö Carin Lindqvist-Virtasen mukaan Suomen köyhien määrää noin 200 000 henkilöllä eli köyhien määrä kasvaisi 900 000:een”, jutssa kerrotaan. Kummitus pohtii jutun innoittamana, onko hän köyhä. (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   Klementiini kirjoittaa opiskelijan tulotasostaan ja laajemminkin suomalaisesta ansiotasosta ja yhteiskunnasta: “Mikseivät ihmiset kerro enemmän raha-asioistaan: kuinka paljon, kuinka helposti/vaikeasti ja varmasti/epävarmasti he saavat rahaa ja kuinka paljon heillä menee rahaa mihinkin kuluihin? Miksi rakkaudesta ja seksistä voi avautua blogeissa mutta ei omasta rahaelämästä? En näe nälkää enkä (toistaiseksi) kerää maksuhäiriömerkintöjä. Opintorahalla, asumislisällä ja opintolainalla pystyy maksamaan vuokran, jonka jälkeen ruokaan, laskuihin ym. jää noin 10 euroa päivässä (jos pystyisi elämään kädestä suuhun ilman mitään säästöjä tai yllätyskuluja, niin sitten 10-17 e). Olen tässä kai muuten tyypillinen riviopiskelija, paitsi että nostan opintolainaa (vain kolmasosa helsinkiläisistä opiskelijoista nostaa lainaa) enkä “käy töissä” (koska niitä ei juuri ole), vaan teen satunnaisia kirjoitus- ja kuvausjuttuja. [- – -] Kyllä, tyytyisin tulotasoon, joka on alle 30 % suomalaisten keskipalkasta, kunhan minun ei tarvitsisi nostaa jatkuvasti lainaa ja velkaantua yli todennäköisen tulevan maksukykyni. Mieluummin vähän rahaa ja paljon aikaa varmasti kuin paljon rahaa ja kokopäiväinen alistuminen työnjohdon komennolle. Kyllä, eläisin tyytyväisesti köyhyysrajan alapuolella, jos tietäisin varmasti saavani tuon 850 e kuukaudessa eikä minun tarvitsisi stressata opintotuista, hakea paskaduuneja kesäksi ja kikkailla loputtomasti ilmaisen ja maksetun kirjoitus- ja kuvaustyön välillä.” (Mari Koo) 4 kommenttia.

Rikkaat, pienituloiset, köyhät ja muut ansaitsijat

tuesday 1. decemberta 2009 klo 14.32 kirjoittajana Mari Koo

pni kommentoi jälleen esiinnousutta keskustelua siitä, missä menee hyvätuloisen raja:

“Syyskuussa pienituloinen tarkoitti alle 3000 euron kuukausittaista palkkapussia. Nyt rikas on se, jonka palkkatulot ovat yli 3760 euroa kuussa.

Aika pieneen väliin on keskituloiset tungettu. Voisi melkein kuvitella poliittisen koneiston ajattelevan mustavalkoisesti: jos et ole rikas, olet pienituloinen.”

Koska se pienituloisuuden määritelmä hämmentää ja herättää keskustelua, niin tässä Tilastokeskuksen määritelmä suomalaiselle pienituloiselle (luvut vuodelta 2007):

“Pienituloisuus määritellään kotitalouksien kulutusyksikköä kohti lasketun käytettävissä olevan vuositulon perusteella : talous luokitellaan pienituloiseksi, jos sen tulot ovat jääneet vähäisemmiksi kuin 60 prosenttia kaikkien kotitalouksien tulojen mediaanista. Tällä tavoin määritelty pienituloisuuden yläraja oli noin 13 100 euroa yhden henkilön kotitaloudessa vuonna 2007.”

Pienituloisuuden rajan historialliseen kehitykseen voi tutustua Tilastokeskuksen taulukon perusteella. Esimerkiksi vuonna 1966 pienituloisiksi määriteltiin 18 prosenttia suomalaisista, 8,3 prosenttia vuonna 1988 ja vuonna 2007 luku oli 13,5 prosenttia.

Lisäksi Tilastokeskus tarjoaa taulukon mm. kokopäiväisten palkkatuloista sukupuolen ja iän mukaan. Vuosipalkan keskiarvo vuonna 2007 oli noin 36 000 euroa.

Toisaalla sitten voi tarkistaa, miten rikas tai köyhä on verrattuna maailman väestöön. Itse kuulun rikkaimpaan viiteen prosenttiin.