Kulutusjuhla

Kauppojen sunnuntaiaukioloista

Talouselämästä (5.9.2008) sattui silmiini osuva kolumni Pekka Lähteenmäeltä. Lähteenmäki kirjoittaa kaupppjen sunnuntaiaukioloista:

Sääntönä on siis, että touko-elokuussa isotkin kaupat saavat olla auki myös sunnuntaisin. Se on luonnollista, koska valoisina kesäöinä viikonpäivät menevät sekaisin. Lomalla lepopäiviä tulee pyhitettyä monta kertaa viikossa.

Syys-lokakuussa isoon kauppaan ei kannata sunnuntaina mennä. Eiväthän ne ole aukikaan. Eikä sadonkorjuuaikana kauppaan edes tarvitse mennä, kun perunoita ja purjoa saa pellolta. Lainsäätäjien mielestä ihmisten pitäisi syyskuussa ennemmin sienestää, koska metsät ovat täynnä tatteja ja matsutake-sieniä.

Marraskuun ensimmäisenä sunnuntaina kaupat taas avautuvat. Lainsäätäjän ajoitus on jälleen kohdallaan. Arkipäivien kiireessä on vaikea löytää sopivia joululahjoja. Marraskuussa joululahjojen hankinta alkaa jo aiheuttaa stressiä. Parhaat löydöt onnistuvat sunnuntaisin ajan kanssa.

Haja-asutusalueen kaupat saavat olla villin vapaasti auki ehkä siksi, että ne ovat lähempänä luontoa. Huoltoasemat saavat myydä maitoa sunnuntaina kai sillä perusteella, että ne ovat lähellä tietä.

Liikeaikalaki on uraauurtava. Siksi sen piirteitä voisi soveltaa muissakin laeissa.

Kesähelteillä tehtyä työtä voisi verottaa keveämmin kuin muulloin.

Marraskuussa ja maanantaisin tehdyistä rikkomuksista voisi antaa lievemmän tuomion, kun elämä on silloin niin synkkää.

Siveettömyyttä julkisella paikalla voisi toukokuussa katsoa läpi sormien, koska kevät villitsee ihmisiä.

Tällaiset lakimuutokset eivät tietenkään menisi läpi, koska ne ovat tolkuttomia. Ihminen ei ymmärrä sitä, että joskus saa ja toisinaan sitten taas ei.

Vaikka itse tulisin varmaan toimeen ilman kaupan sunnuntaiaukioloja, niin mukavaa kuin se shoppailu viikonloppusin kiireettä onkin, olen Lähteenmäen kanssa samaa mieltä siitä, että joku roti nyt noissa aukioloissa tulisi olla. Joko saa olla auki tai ei, eikä niin, että välillä saa ja välillä ei, paitsi jos kauppa on ABC ja ison tien varressa tai maan alla (asematunnelin kaupat) tai jotain muuta vastaavaa.

3 Comments

  1. Sekin on mielenkiintoista, millaisiksi ovat kehittyneet pikkukaupat, jotka saavat olla aina auki sunnuntaisin. Eihän niiden hyllyrivien väliin mahdu isompi ihminen, saati että siellä voisi ohittaa toista asiakasta.

  2. Asiaa. Johan siitä on puhuttu ainakin pari vuotta, että ääliökäytännöstä voitaisiin jo luopua. Miksei mitään tapahdu, perkl? Eduskunta??!

  3. Nimettömälle Kirjaa lukevalle puoleelle kiitos siitä, ettemme voi käydä tavallisesti sunnuntaisin kaupoissa. Sunnuntai-aukiololla olisi paitsi työllistävä, myös ihmisten elämää helpottava vaikutus. Nyt täytyy aina pohtia, että onkos ne kaupat juuri tänään auki vai ei. Itse käyn yllättävän usein sunnuntaina kaupassa. Onhan tuossa lähellä Siwa, mutta pienten kauppojen valikoima on aika nihkeä sunnuntaipäivällisen tekoon. Lisäksi tietysti hintataso on aivan toista luokkaa 200 metrin päässä kuin 3 kilometrin päässä, jossa myös halpamerkkien valikoima on eksponentiaalisesti suurempi.