Kulutusjuhla

Pyytämättä alkava asiakaspalveluchat ärsyttää kuin vilkkuva bannerimainos

tiistai 24. helmikuuta 2015 klo 21.01 kirjoittajana Mari Koo

Piipahdin erään oppilaitoksen sivuille poimimaan linkkiä työtarkoituksiin. Kun avasin oppilaitoksen nettisivun, niin lähes samantien pompahti esiin chattiruutu.

”Hei, voinko auttaa?”, viestitti chattinainen.

Ärsyynnyin. Tuntui tylyltä vain klikata ruutu pois reagoimatta siihen. Toisaalta lyhyenkin vastauksen naputtelu turhautti.

Naputin silti: ”Ei kiitos”.
Sain vastauksen: ”Ok, täällä kuitenkin olen, jos tarvitset apua.”

Olen pitänyt asiakaspalveluchatteja ihan kätevinä esimerkiksi nettikaupassa. Mutta käteviä ne ovat vain silloin, kun saan itse aloittaa keskustelun ja siihen reagoidaan nopeasti.

Pyytämättä näytölleni pomppaava chattiruutu on vain ärsyttävä, samalla tavalla kuin välkkyvä mainosbanneri.

Valitin aiheesta Facebookilleni. Sain kuulla, että ensimmäinen chattiviesti tulee automaatista ja asiakaspalvelija laskee kahvimukinsa vasta, kun kävijä kirjoittaa jotain.

Eli siis ne chattiruudut voi klikata vain pois, eikä tarvitse ajatella, että käyttäytyi tylysti.

Eräs kaverini kuitenkin kommentoi, että pahimmillaan chattiruutu pompahtelee uudelleen ja uudelleen esiin. Itse en ole onneksi moisiin törmännyt.

Mutta toivottavasti tämä on vain asiakaspalveluchattien ensi-innostusta. Reaaliaikainen palveluviestintä on hyvä asia, mutta vain silloin, kun se on asiakaslähtöistä.

Vastaa kyselyyn: autat korumuotoilun opiskelijaa

tiistai 24. helmikuuta 2015 klo 20.40 kirjoittajana Mari Koo

Elsi Rauhala lähetti viestin ja toivoi saavansa vastauksia opinnäytetyöhönsä liittyvään kyselyyn. Nyt siis kertomaan mielipiteitä koruvalinnoista!

”Opiskelen korumuotoilua Lahden Muotoiluinstituutissa. Olen laatinut opinnäytetyöhöni liittyvän kyselyn, jossa haluan selvittää, millaisista koruista suomalaiset ovat kiinnostuneita ja millaiset tekijät vaikuttavat korujen valintaan, sekä miten koruihin liittyviin eettisiin kysymyksiin suhtaudutaan.

Pyydänkin nyt ystävällisesti teidän apuanne. Toivon kyselyyn mahdollismman paljon vastauksia ja jokainen vastaus on tärkeä. Vastaaminen vie vain noin 10 minuuttia. Vastaajan henkilötietoja ei voida yhdistää vastauksiin. Vastaajien kesken arvon hopeiset korvakorut omasta mallistostani (arvo 45€).”

”Voi & oliiviöljy”, mainostaa levitepakkaus, vaikka suuri osa rasvasta on palmuöljyä

sunnuntai 15. helmikuuta 2015 klo 17.54 kirjoittajana Mari Koo

Hanna K. lähetti viestin,jonka mukana oli kuva Creme Bonjour -tuotepakkauksesta:

”Pakkaus on harhaanjohtava: tuote sisältää voita 22 % ja oliiviöljyä 20,4 %. Erillisellä laskutoimituksella pitää tuoteselosteesta päätellä palmuöljyn osuus.”

WP_20150214_002

Kieltämättä tästä pakkauksesta voi puhua harhaanjohtavana. Tuotenimen perusteella on täysi syy kuvitella, että ne suurimmat rasvat ovat voi ja oliiviöljy. En ainakaan minä osaisi epäillä, että mukana on myös rutkasti palmuöljyä. Lisäksi tuotteen rasvana on rypsiöljyä, mutta sitä on vähemmän kuin palmuöljyä: rypsiöljy mainitaan tuoteselosteessa vasta palmuöljyn jälkeen.

”Jos rypsiöljyn tilalla olisi vain palmuöljyä, palmuöljyn osuus nousisi niin suureksi että se pitäisi mainita luettelossa ensimmäisenä. Vaikuttaa laskelmoidulta”, Hanna toteaa.

Creme Bonjourin omilta sivuilta en löytänyt edes koko tuotetta, eikä siellä muutenkaan tarjottu edes tuotteiden ainesosaluotteloita.

K-Supermarketin sivuilla ainesosaluettelo on seuraava:

VOI (22%), oliiviöljy (puhdistettu oliiviöljy (20%), ekstra-neitsyt oliiviöljy (0,4 %)), palmuöljy, vesi, rypsiöljy, KIRNUMAITO, suola (1,5%), luontainen aromi, emulgointiaine (auringonkukkalesitiini), happo (maitohappo), säilöntäaine (kaliumsorbaatti), A- ja D- vitamiini. Rasvaa 70%: maitorasvaa 18% ja kasvirasvaa 52%.

Palmuöljy on saanut huonoa julkisuutta, sillä palmuöljyn tuotantoon liittyy monia epäekologisia ja epäeettisiä kohtia. Eikä se ole myöskään terveellinen rasva.

Joten on selvää, että jos pakkauksessa lukisi ”Voi, oliiviöljy ja palmuöljy”, niin tuskin kauppa kävisi niin hyvin.

»   Filosofian puutarhassa tuo hieman toista näkökulmaa siihen, miten paljon vaatteita on tarpeeksi: ”Esimerkiksi, kaikki omistamamme tekstiilit eivät selvästikään ole sellaista tekstiilijätettä mistä tulisi syyllisyyttä kantaa. Niin kauan kuin vaate on käytössä, se ei tietenkään ole jätettä. On ihan sama, onko paitoja kaapissa kaksi vaiko kaksikymmentä, niin kauan kuin ne ovat aidosti käytössä ja omistaja jaksaa hoitaa niitä, käyttää ne loppuun ja mahdollisesti kierrättääkin kotona. Kerskakulutukseksi en laskisi myöskään sellaisia tekstiileitä jotka eivät ole olleet laadultaan täyttä kuraa mutta jotka ovat kuluneet loppuun huolimatta huolellisesta hoidosta ja ehkä ehditty kertaalleen kierrättääkin. Laadukas, hyvin hoidettu ja huollettukin vaate päätyy lopulta jätteeksi, mutta se on sellaista jätettä jonka syntymiselle vastuullisinkaan ihminen ei enää mahda mitään. Ja siitä mille ei mitään mahda, ei kannata alkaa syyllistymään.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   Kielen voima -blogissa analysoidaan asunnonmyynti-ilmoitusten sanavalintoja: ”Olin itse kiinnostunut eräästä rintamamiestalosta. Myynti-ilmoituksessa sanottiin, että se on käyttökuntoinen. Kun selvittelin talon kuntoa kiinteistönvälittäjän kanssa, kävi aika pian ilmi, että mainitun ”kohteen” soveltuvuus loma-asunnoksi ja se käyttökuntoisuuskin ovat vähän niin ja näin. Tarvitaan monenlaista remonttia: huopakaton sekä puhdasvesi- ja jätevesijärjestelmien uusiminen, uuden saunan ja käymälän rakentaminen ja niin edelleen. Käyttökuntoinen loma-asunto alkoi näyttää ja kuulostaa ”remontoijan unelmalta”. Ehkä jopa ”ikuiselta työleiriltä”. Tai ”katastrofilta”. Toisaalta: Voihan ajatella hieman sarkastisesti niinkin, että käyttökuntoinen viittaa sekä menneisyyteen että tulevaisuuteen. Talo on ollut joskus käyttökuntoinen. Vuosikausien uurastuksen jälkeen siitä saa taas sellaisen.” (Mari Koo, kiitos linkistä Kaisa K) Ei kommentteja.

»   Mihin se raha menee? -blogissa kolmekymppinen nainen kirjoittaa rahankäytöstään ja muista kulutusajatuksistaan. Esimerkiksi vuoden 2014 rahankäyttöä hän analysoi seuraavasti: ”Niinpä · päiviä, jolloin rahaa kului vain ruokaan, oli 130 (35,6 %) · päiviä, jolloin rahaa kului vain johonkin muuhun oli 21 (5,8 %) · päiviä, jolloin rahaa kului sekä ruokaan että johonkin muuhun oli 53 (14,5 %), ja · päiviä, jolloin rahaa ei kulunut yhtään mihinkään oli 161 (44,1 %). (Eli ruokaan yhteensä 183 päivänä, eli joka toinen päivä. Johonkin muuhun yhteensä 74 päivänä, eli joka viides päivä.) Taulukosta näkee myös mm. sen, minä viikonpäivinä on tullut käytyä kaupassa eniten ja milloin vähiten. Täysin kulutusvapaa päivä oli useimmiten sunnuntai, seuraavaksi useimmin lauantai. Torstaisin ostelin eniten, seuraavaksi useiten maanantaisin. Ainoastaan yksi viikko oli sellainen, että joka päivä meni rahaa johonkin.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   Suketus kävi kirjakaupan alessa: ”Sitten huomasin Mooses Mentulan vuonna 2013 ilmestyneen Isän kanssa kahden. Sen kansisuunnittelua olen ihastellut ennenkin, joten päätinpä vilkaista. Kirjan hinta oli 45 senttiä. 0,45 euroa. Ja siitä sai vielä lisää alennusta. Nappasin samalla vaivalla pokkarihyllystä Christos Tsiolkasin Barracudan, kun sattui pokkaripassikin olemaan täynnä. Kassalla maksoin siis kahdesta kirjasta yhteensä kolmekymmentä senttiä. Sanoin myyjälle, että tuntuu oikeastaan vähän pahalta. Hän hymähti ymmärtäväisesti. Mutta onhan tuo nyt melkoista. Kolmekymmentä senttiä kovakantisesta, toissavuotisesta kirjasta kirjakaupasta ostettuna. Tuntuu jotenkin, no, likaiselta. Mikä on kirjan arvo tällaisilla markkinoilla? [- – -]0,30 euroa kirjakaupasta ostetusta kirjasta on liian vähän. Se on niin naurettava hinta, että se kääntyy jo itseään vastaan. En halua maksaa uudehkosta kirjasta niin vähäistä hintaa, ettei se kata yhtään mitään. Tuntuu pahalta. Toisaalta: ihminen on tarpeidensa tyydytystä ja mielihyvää etsivä eläin. Kirjalöytöjen tekeminen vastaa omalta osaltani siihen. Vaikka vähän kirpaiseekin.” (Mari Koo, kiitos Kaisa K:lle linkistä) 1 kommentti.

Kaksi pientä ruokakauppaa on parempi kuin yksi iso

maanantai 12. tammikuuta 2015 klo 21.20 kirjoittajana Mari Koo

Kävin lauantaina kirjastoreissulla lähimmässä S-marketissamme eli Kasarmitorilla. Halusin ostaa kaalia, mutta tarjolla oli vain isoja kaalipalloja: sellaisessa on käyttööni liikaa kaalia, se painaa paljon eikä edes mahdu jääkaapin vihanneslokeroon.

Kysyin osastolla olleelta myyjältä, voisiko hän halkaista yhden kaaleista.

”En voi, meillä ei ole siihen resursseja tai välineitä.”

Vähän hämmennyin, sillä onhan puolikkaita keräkaaleja myynnissä monissa kaupoissa. Ostin sitten selvästi kalliimman savojinkaalin, jotta en joudu raahaamaan jättikaalia.

Tällainen isompien kauppojen asenne ei minua ilahduta. Vaikka asun alueella, jossa on paljon pieniä kotitalouksia, niin silti välillä tuntuu, että kaupoissa halutaan panostaa niihin, jotka tarvitsevat isompia eriä tuotteita.

Pienemmässä kaupassa asiointi on vaivattomampaa

Pienemmässä kaupassa, kuten Iso-Roobertinkadun K-kaupassa, on yleensä kiva käydä.

Kaupan koko on rajallinen, joten ei tarvitse raahustaa pitkiä matkoja löytääkseen tietoon tuotteen. Valikoima ja tuotekoot ovat riittävät perheemme tarpeisiin: esimerkiksi ne kaalinkerät on valmiiksi pienempinä paloina. Ja jos jotain erikoisempaa tarvitaan, niin se voidaan hakea jostain toisaalta, sillä kauppoja on lähialueella niin monta.

Palvelu on usein parempaa kuin suurissa kaupoissa (tosin tämä on kiinni myös ihan henkilöistä, on tuolla mainitussa S-marketissa pari tosi kivaa kassatyöntekijää). Usein kassajonokin vetää nopeasti, koska asiakkailla ei ole kärryllistä tavaraa.

Vaikka pienemmissä kaupoissa ei yleensä ole mitään isoja tarjouskampanjoita ja hinnat ylipäätään saattavat olla hieman korkeammat kuin suurimmissa kaupoissa, niin en usko, että ruokaostoksien hinta on meillä lopulta juurikaan kalliimpi kuin isossa kaupassa. Kun tarjolla on halutun kokoisia pakkauksia, niin kaalinjämiä ei tarvitse heittää roskiin. Isossa kaupassa on myös mielestäni helpompi sortua heräteostoksiin.

Iso kauppa ottaa reilut katteet pientuottajien tuotteista?

kaartinkotikauppa

Sitä paitsi monien tuotteiden hinnoittelu herättää hämmennystä. Joulun alla julkaistussa Kauppalehti Optiossa oli juttu Kaartin kotikaupasta, joka on yksi lähistöllämme olevista ruuan ostospaikoista. Kauppias toteaa jutussa, että monissa kaupoissa pientuottajien lähiruualle läiskäistään korkea kate, koska ajatellaan, että kyllä ihmiset näistä tuotteista sen maksavat. Voitto menee kauppaan, ei pientuottajalla.

Kaartin kotikaupassa olenkin joskus hämmästellyt, miten tietyt tuotteet ovat olleet halvempia kuin joissakin isoissa peruskaupoissa tai luomukaupoiksi profiloituneissa myymälöissä. Esimerkiksi mahtavat säilykesavuahvenet saa Kaartin kotikaupasta kohtuulliseen hintaan, ja pienestäkin purkista riittää ahventa monelle leivälle.

»   Outi Les Pyy antaa vinkkejä siihen, miten selviä Vuosi ilman uusia vaatteita -haasteesta: ”Miten sitten selvitä haasteesta, jos aiemmin on tullut osteltua sitä sun tätä? Ensinnäkin, unsubscribe kaikilta vaatenettikauppojen postituslistoilta ja facebook-sivuilta. Kohta huomaat miten postilaatikkoosi tulee paljon vähemmän luettavaa ja arki muuttuu muuksi kuin online shoppien selailuksi. Voit myös jättää luottokorttisi kotiin kun lähdet kaupoille (tai leikata sen kahtia). Näin kaikki ostokset on pakko tehdä käteisellä tai pankkikortilla. Osteleminen vähenee heti kun joudut miettimään kaupassa onko sinulla siihen oikeasti varaa. Parinkympin ostoksista siellä täällä tulee kuukauden aikana monta satasta. Kirppareilla satasilla tekeekin jo aika paljon. Veikkaankin, että siirtyessäsi käytetyn ostamiseen tulet positiivisesti yllättymään siitä kuinka paljon ostovoimaa eurolla on kirppiksillä verrattuna normikauppoihin. Voit jopa ansaita osan takaisin mennessäsi myymään vanhoja vaatteitasi. Laadukkaitakin vaatteita saa jo kympeillä. Säästät myös rahan lisäksi paljon aikaa mitä olet aiemmin viettänyt ostoskeskuksissa. Senkin voi käyttää paremmin ystävien seurassa. Kaiva esille kaikki vuosien lempivaatteesi ja käy vihdoin korjauttamassa ne. Itseasiassa tee niin jatkossakin, sillä mitä kauemmin sama vaate on käytössä, sen ekologisempi se on. Voin suositella ompelijaa jos tarvitset vinkkejä. Opettele myös huoltamaan vaatteesi oikein. Esimerkiksi marttojen järjestämillä kursseilla saa loistavaa tietoa siitä mitä on oikeaoppinen ja ekologinen vaatehuolto.” (Mari Koo) 1 kommentti.

»   Nollavaimo analysoi viime vuoden kulutustaa mm. tähän tapaan: ”Tammikuussahan ostin uudet rintaliivit ja farkut, koska molemmat kirjaimellisesti hajosivat päälleni. Näiden äärimmäisten välttämättömyysvaatteiden lisäksi ostin tänä vuonna keltaisilta ja 3+1=4 -päiviltä molemmilta housut, jotta olisi jotain hieman siistimpää vetää jalkaan kuin farkut. Lisäksi ostin näiltä tarjouspäiviltä sukkahousuja ja trikoot sekä alushousuja, joita en ole vielä edes avannut paketista eli aivan turhaan niitäkin hamstrasin etukäteen. Isomman juhlaan ostin mekon, jolle onneksi tuli toinenkin tarve vuoden aikana, mutta sitäkään en olisi ihan välttämättä tarvinnut. Ostin vuoden aikana myös lankoja ja puikot ja kudoin itselleni säärystimet, joita en oikeasti olisi tarvinnut ollenkaan, koska minulla on yhdet varsin oivalliset säärystimet. Tämä oli siis turhuutta ja vain oman mielen hyvikkeeksi ja tekemisen puutteeseen ostettua ylimääräistä. Lisäksi olen ostanut pari kirjaa, jotka olisin vallan mainiosti voinut lainata sitten joskus kirjastostakin. [- – -] Lapsille puolestaan ostin syksyllä ihanan pehmeät flanellipussilakanat, joihin ei todellakaan ollut minkäänasteista tarvetta, kun peruspussilakanoita riittää Talossa ihan tarpeeksi muutenkin. Jälleen siis hemmottelin jälkikasvua turhalla tavaralla, lisätään vuoden syntilistaan. Eli kyllähän sitä on tullut pistettyä ropo jos toinenkin peräkkäin tänä vuonna, kun tuota tavaralistaa tavaa. Lisäksi rahaa on kulunut myös ravintoloissa syömiseen, taksilla ajamiseen, hierontaan, kerran kampaajalle, oopperaesityksiin, bensaan, yhteen kynsilakkaan ja luomiväriin, ruoka- ja juomaherkkuihin, kynttilöihin, huvimatkusteluun sekä varmasti moneen muuhunkin sellaiseen, johon sitä ei olisi ollut aivan pakko syytää.” (Mari Koo, kiitos linkistä Kaisa K!) Ei kommentteja.

»   Asiaton lehdistökatsaus kritisoi Helsingin Sanomien tekemää hinta- ja kauppavertailua, jossa pyrittiin selvittämään, mistä kolme teknistä vimpainta saa edullisimmin: ”Anttilan verkkokauppa pärjäsi HS:n vertailussa mukavasti. Hinnat olivat kilpailukykyisiä kansainvälisen verkkokaupan kanssa ja toimitusajat lyhyempiä. Ongelma oli sunnuntai-iltana kuitenkin se, että kahta kolmesta vertailutuotteesta ei ollut lainkaan saatavilla. Sekä 10-tuumainen Galaxy Tab 4 että Polar Loop -ranneke näyttivät olevan loppuneet Anttilasta. Amazonissa tuotteita oli saatavilla vertailukelpoiseen hintaan ja toimitusaikoihin. Mutta tietenkin on aika yhdentekevää millä hinnalla ja toimitusajoilla NetAnttila tarjoaa olemattomia tuotteita. Mitä tulee Xbox One -pelikonsoliin HS:n vertailijat eivät olleet huomanneet, että tuotetta myydään erilaisissa paketeissa. Toisissa on mukana Kinect-ohjausjärjestelmä ja toisissa ei. Ne joissa ei ole, ovat halvempia kuin ne joissa on. Anttilan verkkokauppa voitti ylivoimaisesti vertailun, ja HS väittää näyttävästi pelikonsolien hinnan vaihtelevan jopa 150 euroa. Tosiasiassa kuitenkin Anttilasta oli valittu Kinect-ohjaimeton paketti ja muista kaupoista Kinect-ohjaimellinen. Asiattomassa ei ole aavistustakaan, mikä Kinect on, mutta hintaero selittyy tällä. Amazonista saa samanlaisen paketin käytännössä samaan hintaan. HS:n vertailu antaa siis täysin virheellisen kuvan suomalaisen ja kansainvälisen nettikaupan kilpailukyvystä. Amazon tarjoaa samat tuotteet samalla hinnalla ja toimitusajalla kuin Anttilasta. Erona on se, että tuotteita on todella saatavilla, toisin kuin Anttilan verkkokaupassa. Prisman hintataso on kilpailukykyinen Amazonin kanssa, mutta vain jos ei ota huomioon, että Prismassa rahassa maksettava hinta on vain osa kokonaishintaa. Lisäksi tulee nimittäin kustannus siitä, että joutuu menemään Itäkeskuksen Prismaan jouluruuhkassa.” (Mari Koo, kiitos linkistä Kaisa K:lle) Ei kommentteja.

Tahdon2013: Lain pitää olla kaikille sama

tiistai 25. marraskuuta 2014 klo 21.06 kirjoittajana Mari Koo

Kävin pussaamassa Katleenaa. Tein sen siksi, että haluan nähdä tasa-arvoisen avioliittolain toteutumisen tällä viikolla.

Avioliitto on osa perheoikeutta. Perheoikeus on osa kuluttajuutta. Avioliitto on iso juridinen sopimus, jonka monet meistä tekevät. Avioliittohan liittyy mm. pariskunnan omaisuuteen ja puolisoiden elatusvelvollisuuteen. Sen sopimuksen sisällön pitäisi ehdottomasti olla kaikille sama, sukupuolesta riippumatta.

Tasa-arvoista avioliittolaki on perusteltu erinomaisesti monien muiden taholta. En siis sitä sen enempää korosta.

Yksinkertaisesti: #metahdomme

»   Heidi asioi vieraassa ruokakaupassa: ”Etsin raejuustoa, joka on monessa liikkeessä sijoitettu jonnekin rahkapurkkien viereen. Nyt raejuusto löytyi juustohyllystä, joka on tietysti ihan loogista. Hiiva löytyy usein samasta kylmäkaapissa kuin maito. Tässä liikkeessä se oli yhteisessä lokaatiossa kananmunien kanssa. Hiivapaketti on niin pieni, sievä ja hillitty, että en löytänyt sitä omin avuin. Oli pakko kysyä neuvoa jauhohyllyä täydentävän naisen kiireiseltä selältä. Tuorehiivapaketti ei ole muuttunut juurikaan sitten lapsuuden, jolloin minulla oli jostain syystä himo maistella hiivaa. Paketissa on edelleen 50 grammaa kohotusainetta, tuote on harmaa, suorakulmainen ja kääritty vaatimattomasti sinivalkoiseen vahapintaiseen paperiin. ” (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   Ässän mielestä matkustaminen on mennyt vaikeaksi: ”Matkojen varaaminen on melkein yhtä työlästä kuin valokuvakirjojen tekeminen, sillä niihin molempiin saa tuhrautumaan tunteja, päiviä tai viikkoja aikaa. Ennen vanhaan hypättiin Hassen siivelle tai homman hoiti Aurinkomatkat, eikä hotellivaihtoehtoja ollut kuin muutama. Lentokone vei, bussi kuljetti ja opas tiputti oikeassa paikassa pois. Sitten tervetuliaisdrinkki käteen, bermudat jalkaan ja uima-altaalle, päiväretkelle ja paikalliseen kyläiltaan zorbasta tanssimaan. Kaupunkikohteita oli ennen muinoin pakettimatkana tarjolla vähemmän, mutta muistan minä niitäkin R-kioskilta hakemistani, painetuista oppaista ihastelleeni. Kaupunkilomien suosio onkin tämän vuosituhannen ja -kymmenen erityispiirre, sillä reittilentojen halpeneminen ja ihmisten omatoimisuus Internetin myötä ovat muuttaneet matkailualaa suuresti. Töitä omatoimisuus sananmukaisesti teettää. Ensin etsitään loma-aika, sitten verrataan kohteita ja hintoja. Markkinointi on usein harhaanjohtavaa: halpalentoyhtiöiden suurella huutama alk. 39 euroa saattaa tarkoittaakin loppupeleissä jotain ihan muuta kuin edullista pistäytymistä Pariisissa.” (Mari Koo, kiitos linkista Kaisa K:lle!) Ei kommentteja.

»   Riku Rantasen iltasadusta: ”Suomalainen on sellainen, että se lottoaa kuudella eurolla viikossa, mutta nostaa hirveän metelin sosiaalisessa mediassa kun lapsilisästä leikataan kahdeksan euroa. Sitten se vie kissan leikattavaksi ja maksaa siitä satasen.[- – -] Suomalaiset on noutopöytäkansaa. Ne maksaa kolmen euron ruuasta 12 euroa jos sitä saa ottaa niin paljon kuin haluaa. Mutta silti ne kauhistelee jos joku muu tekee samoin – varsinkin jos se on venäläinen. Suomalaisen mielestä se on moukkamaista, mutta viinanhakumatka Viroon ei ole, koska suomalainen vie sinne rahaa vastineeksi.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   Dyykkaajan kannattaa kerätä talteen myös vanhojen kameroiden osia, kertoo Vihreän Langan Jukka Nikulainen blogissaan: ”Olemme dyykkineet roskiksista yhden todella vanhan laatikkokameran jäänteet. Kuvassa olevan kaltaisia, uudempia objektiiveja olemme löytäneet useamminkin. Laatumerkkien linssit ovat menneet uusiokäyttöön ystävillemme. Analogisille kameroille löytyy yhä oma käyttäjäkuntansa, eikä laadukas optiikka vanhene koskaan. Kiinteäpolttovälistä normaaliobjektiivia voi käyttää adapterin kanssa uusissakin kamerarungoissa.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   Pitsiunelmien Rinna kävi tutustumassa Kierrätyskeskuksen lajittelukeskukseen: ”Sain mm. kuulla, että vuotuisesta noin 4 miljoonasta vastaanotetusta pientavarasta yli 70% on vaatteita. Niistä yli 2 miljoonaa menee myyntiin, miljoona ilmaishuoneisiin jakeluun ja loppu materiaaliksi tai energiajätteeksi. Kierrätyskeskus on siis mielestäni todella hieno keksintö ja kannatan sitä ja sinne lahjoittamista kaikinpuolin, mutta eikö arvoisista lukijoistanikin ole varsin kahjoa, että pääkaupunkiseutulaisilta (vähän päälle miljoona henkeä) liikenee antaa ilmaiseksi yli kolme miljoona vaatetta vuodessa, siis kolme vaatetta laskennallisesti per henki. Kyllä on saattanut muutama ylimääräinen riepu tullut hankittua, kun ylijäämää on noin paljon. [- – -] Lopuksi vielä välitän pyynnön Kierrätyskeskuksen lajittelijoilta: MUISTAKAA AINA TYHJENTÄÄ LAHJOITUSVAATTEIDEN TASKUT! Aivan tavanomainen räkäliina on todella ikävä kun se on ventovieraan ihmisen taskussa hautunut ja osuu käteen vaatteen lajittelussa. Puhumattakaan eksoottisemmista jäänteistä kuten tekohampaat!” (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   Kotimaisten kielten keskuksen blogissa Laura Niemi kartoittaa Facebookin kierrätysryhmien omien lyhenteiden käyttöä: ”Olen näin syksyn tullen tehnyt suursiivousta kotona ja myynyt vaatteita Facebookin osta ja myy -ryhmissä (ja ehkä ostanutkin jotain pientä). Olen huomannut, että tällaisissa ryhmissä lyhenteillä on tärkeä rooli myyjien ja ostajien vuorovaikutuksessa. Osa lyhenteistä on jo hyvinkin vakiintuneita. Vakiintuneimpia lienevät av ja yv. Näitä kahta lyhennettä käytetään usein yhdessä ikään kuin parina. Niiden perinteisempi merkitys liittyy urheiluun ja tarkoittaa ’alivoimaa’ ja ’ylivoimaa’. Kierrätyspalstoilla ne ovat saaneet kuitenkin uudet merkitykset: av tarkoittaa ’alustavaa varausta’ ja yv ’yksityisviestiä’. Av:lla ostaja varaa tuotteen ja yv:llä hän ilmaisee, että hän lähettää myyjälle yksityisviestin ja sopii kaupoista. [ – – ] Av-lyhenteen jälkeen näkee paljon sanaa jono, jolla voi ilmaista olevansa varausjonossa. Joskus hyvin pitkätkin kommenttiketjut koostuvat pelkästään ilmauksista av, yv ja jono. Uudet jäsenet eivät varmaan saakaan aivan heti kiinni siitä, miten kaupat hoidetaan. Ennen kuin he voivat ryhtyä kaupantekoon, heidän täytyy ymmärtää tuotteiden varaamisessa ja ostamisessa tarvittavat lyhenteet ja niiden käyttöyhteydet.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   Heidin mielestä lisämyynti ei sovi apteekkiin: ”Myyjät joutuvat myymään oheistuotteita: jos asiakas hankkii mekon, häneltä pitää kysyä ”Tarvitsetko villatakin?” Jos ei tärppää voi vielä kokeilla ”Entäs sukkahousuja?” Tapa on levinnyt apteekkeihin. Ostin Yliopiston apteekista Kefexin-kuurin. Farmaseutti kysyi maireasti ”Onko sinulla maitohappobakteereita?”. En halunnut ostaa kyseistä tuotetta. Farmaseutti ei lannistunut ”Tuleeko sinulle helposti hiivatulehdus?” (hiivatulehduslääkkeitä myydään ilman reseptiä). Koen tuollaisen myyntihenkisyyden apteekkitoimintaan kuulumattomaksi. Apteekin hoitaminen on muutenkin erinomainen bisnes, ainakin suuren kaupungin paraatipaikalla. Voin olla väärässä. Ehkä Yliopiston apteekilla meneekin yhtä huonosti kuin Stockmannilla.” (Mari Koo) 3 kommenttia.

»   Kemikaalikimaran Anja toimitti alkuvuonna Kilpailu- ja kuluttajavirastoon (KKV) ilmoituksen harhaanjohtavasta hiusvärimainonnasta. KKV siirsi asian Tukesiin, joka päätti ohjeistaa yrityksiä. Anja pohtii asiaa: ”Viranomaisten keinot suitsia epäterveitä toimitapoja ovat rajalliset. Tukes kirjoittaa ohjeistuksessaan valvonnasta näin: ”Suomessa kosmeettisia valmisteita koskevien säännösten noudattamista valvovat Tukes ja Tulli. Tukes voi valvonnassaan puuttua markkinointiin erityisesti Suomessa toimivien tahojen osalta. Mikäli kosmeettisen valmisteen vastuuhenkilö on sijoittunut muualle EU-alueella, Tukes voi olla yhteydessä kyseisen maan valvontaviranomaisiin.” Tarkoittaako tämä sitä, että kotimaisten toimijoiden mainontaan voidaan suitsia, mutta ulkomaisten ja samalla suurten firmojen toimintaan ei ole kunnollisia keinoja puuttua? Isot yritykset, joilla vastuunkantajat ovat Suomen rajojen ulkopuolella, kuten L’oréal, Schwarzkopf ja Wella, luistelevat mainonnassaan kovin epämääräisillä alueilla ja mainosmateriaaliin ei Suomen sivukonttorilla ole osaa eikä arpaa. Vastuu jää viime kädessä kuluttajalle ja kampaajille, joiden pitää pystyä suodattamaan ja kaivamaan tiedot tuotteesta mainosjargonin ulkopuolelta. Olennaisin tieto löytyy tuotepakkauksista pienellä präntillä. Jos paketin kyljessä varoitetaan vakavasta allergisen reaktion riskistä ja tuotetta ei suositella alle 16-vuotialle, kyse ei ole ekologisesta tai turvallisesta väristä, vaikka tuote olisi höystetty millä yrteillä tai luonnonöljyillä.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

« vanhemmat kirjoitukset