Kulutusjuhla

»   Isyyspakkauksen Tommi päätti päivittää perheen vakuutusturvaa. Iso yllätys odotti matkavakuutusten kohdalla: Tommi oli kuvitellut, että alle 15-vuotias kuuluu vanhempien matkavakuutukseen, koska nettisivuillakin näin luki. Asiakaspalvelija kuitenkin korjasi chatissa, että vanhempien jatkuvassa matkavakuutuksessa lapsi ei olekaan vakuutettuna: ”Ehdin jo kirjoittaa chättiin kysymyksen siitä, tarvitsevatko lapset matkavakuutuksia, mutta sitten löysin vastauksen samalta sivulta, jossa kaikki vakuutukseni on listattu: ”Alle 15-vuotiaat mukana matkustavat perheenjäsenet ovat vakuutettuina vanhempiensa tai isovanhempiensa matkustajavakuutuksilla.” Niinhän se olikin, ja olen tätä samaa miettinyt joskus ennenkin. Asiakaspalvelija ehti kuitenkin vastata: ”Jos teillä on jatkuva matkavakuutus, lapset tulee vakuuttaa myös omalla matkustajavakuutuksellaan. Määräaikaisessa matkustajavakuutuksessa he kuuluvat vakuutukseen, jos ovat alle 15-vuotiaita.” Niin siis että mitä että? Lapset on siis vakuutettu vanhempiensa matkustajavakuutuksella vain, jos matkustajavakuutus on määräaikainen. Koska oma vakuutuksemme on jatkuva, lapsi tarvitsisi ja olisi aina tarvinnut oman matkustajavakuutuksen. Miksi tuolla sivulla ei sitten lue niin? Olemme eläneet neljä vuotta luottaen tähän tietoon, joten emme ole ottaneet lapselle omaa matkustajavakuutusta. Tänä aikana olemme tehneet nopeasti laskettuna kymmenen ulkomaanmatkaa, mm. kolmesti Yhdysvaltoihin, ja kotimaanmatkoja vielä enemmän. Lapsella ei ole ollut siis yhdelläkään matkalla voimassa olevaa matkustajavakuutusta.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   Kemikaalikimaran Anja kirjoittaa merien roskaantumisesta: ”Suurin osa roskasta ja mikropartikkeista on peräisin liikenteestä, kuten autojen renkaista ja laivojen maaleista. Autojen renkaista irtoaa partikkeleita, jotka sadevesi huuhtelee viemäreihin ja vesistöihin. Autonrengasongelmalle ei seminaarissa esitetty ratkaisua, vaikka lounaskeskustelussa tulikin esille kaupunkien hulevesien käsittely. En tiedä, miten tämä teknisesti toteutettaisiin ja kuinka tehokkaasti toimisi mikropartikkeleille. Varsin pieni osa on peräisin kotitalouksista ja noin viisi prosenttia on kosmetiikan mikromuoveista. Muovipartikkelit kerävät ympärilleen ympäristömyrkkyjä. [- – -] Turun ja Rauman kaupunkien toteuttamat mittaukset osoittivat myös sen, että tietyissä osissa lounaista saaristoa oli laivoista, teollisuudesta, liikenteestä ja muusta palamisesta johtuvia polttoperäisiä partikkeleita 7-20 -kertaisia määriä verrattuna Suomenlahdella vastaaviin pitoisuuksiin. Nämä jätteet voivat sisältää erityisen suuria raskasmetalli-, dioksiidi- ja muita haitta-ainepitoisuuksia. Surullista tässä on se, että mereen joutunutta mikromuovia ei saada pois. Siellä on ja pysyy, mutta roskaantumisen jatkuminen tulee pysäyttää.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   Filosofian puutarhassa -blogin Saara kehottaa kiinnittämään huomiota omaan kulutuspuheeseen: ”Hyödyllinen harjoitus on kiinnittää huomiota puheisiinsa vaikka viikon ajan ja laskea ne kerrat joina päätyy keskustelemaan tavarasta, tavaran hankkimisesta tai jonkun hankinnoista, raivaamisesta tai uutuustuotteista. Lopuksi voi miettiä, oliko tavaroista puhuminen aidosti tarpeellista vai olisivako parempia keskustelunaiheita olleet vaikka ajankohtaiset tapahtumat, sää, kulttuuri tai arjen pikku sattumukset. Voisimmeko treenata itseämme sellaisiksi ihmisiksi joihin muut tekevät vaikutuksen pääsääntöisesti hyveellisyydellään, eivät kulutustavoillaan (tai niiden puutteella) tai ulkomuodollaan? Entä mitä itse tavoittelemme kulutuksella?” (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   Saara on muokkauttanut vaatteitaan ompelijalla: ”Nyt, kun ompelijan muokkausten jälkeen valtaosa vaatteistani istuu päälleni kuin nakutettu, huomaan olevani entistä kriittisempi valmisvaatteita kohtaan. Sovituskopissa havaitsen entistä herkemmin, että vartaloni ei vastaa valmisvaatetta. Valmisvaatteen vyötärö asettuu lantioni kohdalle tehden vaatteesta (tai minusta) täysin muodottoman näköisen. Hihat ja lahkeet ovat liian pitkät. Melkein jokaisessa sovittamassani vaatteessa on jotakin pielessä. Ei tee mieli ostaa. Vihaan shoppailua kenties entistäkin enemmän nyt, kun sopivan vaatteen löytäminen on minulle aidosti tärkeää. [- – -] Ompelija pystyy helpottamaan myös vaihtelun tarvetta, jonka olen huomannut itselläni olevan yllättävän iso. Kyllästyn tiheästi käyttämiini vaatteisiin, ja kaipaan jotain uutta niiden rinnalle. Vaatekaappini alkaa olla aika lailla koluttu puhki uuden muokattavan löytämiseksi, mutta ajatus kulkee mukana myös uutta ostaessa: onko vaate niin laadukas, että kehtaan viedä sen korjattavaksi / muokattavaksi sitten joskus.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   Henrik Nyholmin mielestä Sänkytukun, joka on Suomi Soffan jatkaja, markkinointi on selvästi kuluttajia hämäävää ja tarkoituksellisesti harhaanjohtavaa: ”Yritys on, ainakin Helsingissä, aloittanut vuoden alusta aggressiivisen mainoskampanjan, joka on ollut pitkäkestoinen ja kieleltään kuluttajia hämäävä. Markkinointi on tapahtunut ainakin Metro-lehdessä mahdollisesti jopa joka viikko. Itse olen keräännyt vuoden alusta (ja tiedän useamman mainosilmoituksen jääneen väliin) yhdeksän mainosilmoitusta, jotka ovat ilmoittaneet vähintään seitsemän päivän pituisista alennusmyynneistä. Pelkästään minun keräämäni mainokset kertovat yrityksen markkinoineen tämän vuoden 15 viikosta ainakin yhdeksässä. Tämä ei vielä riko sääntöä pitkäaikaisista alennusmyyntimainostuksesta, joka on kolme kuukautta (90 päivää & max 2 kuukautta yhteen menoon) vuodessa. Yrityksen valitsema toimintatapa kuitenkin herättää kysymyksiä kun yrityksellä on enää 27 päivää käytettävänä loppuvuodelle. Tämä oudoksuttaa koska se tarkoittaa Suomen Sänkytukulle poisjääntiä markkinoilla vakiintuneiden aleaikojen aikaan, jolloin myös suurin osa kuluttajista on liikkeellä. Toivon todella, että ennusmerkit eivät merkitse toisintaa Suomi Soffan mainosrikkomuksista ja että Sänkytukku tekisi ryhtiliikkeen ja noudattaisi sääntöjä. [- – -] Toivonkin useamman ihmisen seuraavan Suomen Sänkytukun ja muiden samankaltaisten yritysten toimintaa ja tekevän väärinkäytöksistä kantelun Kuluttaja-asiahenkilölle. Näin olen toiminut aiemmin Suomi Soffan kanssa ja tänään myös Suomen Sänkytukun kanssa. Yrityksen toimintatapa on ajateltu ja pitkästi suunniteltu. Yrityksen oikea hintataso on hämärtynyt ja eettinen puoli elinkeinotoiminnassaan hakusessa.” (Mari Koo, via Pörrö) Ei kommentteja.

Tutki tuoteseloste tarkkaan, kun tuotetta myydään esimerkiksi hunajalla

maanantai 18. huhtikuuta 2016 klo 9.24 kirjoittajana Mari Koo

HUOM! Tekstissä maahantuojan lisäys lopussa:

Kiinnition huomiota teepakkaukseen, joka kertoi sisältävänsä kamomillaa, vaniljaa ja manukahunajaa.

pukka-manuka

Koska hunaja on tuotteena töiden kautta erityisen tuttu, halusin tietää, miten paljon hunajaa tee mahtaa oikeasti sisältää. Tuoteselosteessa kerrottiin, että mukana on 3,5 prosenttia manukahunaja-aromia. Ei siis varsinaisesti edes kuivattua hunajaa (jota usein on elintarvikkeissa), vaan aromia.

manuka-aromi

Tällainen tuote on mielestäni klassinen esimerkki siitä, miten jollain kivan kuuloisella raaka-aineella voidaan markkinoida, vaikka tuote ei todellisuudessa edes sisältäisi kyseistä raaka-ainetta. Manukahunajalla on maailmalla terveyshunajan maine, joten vaikuttaa hienolta, että tätä arvostettua ja kallista (sekä laajasti väärennettyä: valtaosa maailmalla manukahunajana myydystä on jotain muuta) hunajaa on myös teen joukossa.

Oma suositukseni on tietysti se, että jos haluat hunajan makua teehen, niin lisää hunaja sellaisenaan. Ja koska olen kotimaisen hunajan lobbari, niin kannustan jättämään manukahunajan hyllyyn ja testaamaan sen sijaan kiinnostavia kotimaisia lajihunajia.

Lisäys 22.4.

Pukkan maahantuoja, Makrobios, lähetti postaukseni perusteella sähköpostia ja halusi tarkentaa tietoa manukahunajasta:

”Kahden Pukka-teen ainesosalistoissa mainitaan sana manukahunaja-aromi. Tämä ainesosa tulee oikeasta luomumanukahunajasta, joka on yhdistetty toiseen ”kantaja-aineeseen” (tarkemmin alla). Elintarvikkeiden viralliset maustamista (flavouring) koskevat asetukset Britanniassa, sekä maan luomusertifikaatteja valvovan Soil Associationin standardeista johtuen kahden ainesosan yhdistelmä nimetään aromiksi tuoteselosteissa.

Manukahunaja-aromi koostuu manukahunajasta, joka on yhdistetty tärkkelykseen (maltodekstriini, luomusertifioitu) sekä askorbiinihappoon (peräisin maissista) hunajan hapettumisenestoaineen ominaisuudessa. Kuivattuja yrttejä sisältäviin teepusseihin ei voi lisätä nestemäistä hunajaa ja siten se on kuivattava ja yhdistettävä ”kantaja-aineeseen”.”

Eli siis alkuperältään aromi on kuivattua manukahunajaa, toisin kuin aromi-maininnasta päättelin. Minun mielestäni ei silti ole järkevää laittaa kuivattua manukahunajaa teen joukkoon. Ne mahdolliset terveysvaikutukset, joilla manukahunajaa markkinoidaan, eivät juomaan asti päädy. Eli jos jotain hunaja-aromia teehen haluaa, niin se voisi olla yhtä hyvin jotain muutakin kuin kallista manukaa: vaikutus on nähdäkseni sama. Edelleen paras vaihtoehto on lisätä hunaja teehen ihan itse ja siinä vaiheessa, kun tee on jäähtynyt juomakelpoiseksi.

»   Isyyspakkauksen Tommi joutui nettikauppahuijauksen uhriksi ostaessaan lippuja Kansallisoopperaan: ”Olen sen verran monta kertaa ostanut ja myynyt asioita netissä ilman minkäänlaisia ongelmia, että se on tehnyt minusta vähän varomattoman. Tällä kertaa etsin Tori.fi:stä lippuja loppuunmyytyyn Oopperan kummitukseen. Satuin huomaamaan, että myynnissä oli muutama lippu, ja myyjä kertoi, ettei oma poppoo pääsekään paikalle. Ilmoituksessa sinänsä ei ollut mitään epäilyttävää. Vaihdoimme asiasta sähköpostia, ja myyjä jopa ehdotti, että voisin tulla tulostamaan lipun hänen luokseen. Ovelaa, sillä myyjä oli merkinnyt sijainnikseen Oulun, joten hän tiesi, että monikaan kiinnostunut ostaja ei olisi itse Oulussa, sillä esitys oli vain parin päivän päästä. No, sitten kävi se, mitä en osannut pelätä: rahat lähtivät tililtäni, mutta lippu ei tullutkaan sähköpostiin. Olin asiasta tietysti järkyttynyt: en rahan menetyksen vuoksi vaan oman tyhmyyteni. Miksi en sitten tullut tarkistaakseni myyjän nimeä, numeroa ja osoitetta? Ja sitten vielä sekin, että kuka kuvittelisi, että Kansallisoopperan liput ovat kiinnostavaa maaperää nettihuijauksille? Tein tietysi rikosilmoituksen, mutta ajattelin, että ei asialle varmasti tapahdu mitään. Suureksi yllätyksekseni sain kuitenkin Helsingin poliisilaitokselta puhelun vain muutaman päivän päästä. Tekijä oli jäljitetty IP-osoitteen perusteella, ja tapauksen käsittely siirtyi kyseisen henkilön paikalliselle poliisilaitokselle. Saman naisen toimista oli ilmeisesti vireillä useampikin keissi. Hän ei luonnollisestikaan asunut Oulussa.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   Karkkipäivän Sanni paljastaa tapojaan ruokahävikin minimoimiseen ja kulutuskäyttäytymiseen: ”Tänä aamuna avasin pakastimen palauttaakseni mieleeni, mitä kaikkea olinkaan sinne tunkenut ennen reissuun lähtöä. Minulla on tapana pakastaa kaikki mikä suinkin on mahdollista tilanteissa, joissa ruokaa ei pysty hyödyntämään sen normaalin säilymisajan sisällä. Minun tekee pahaa heittää syömiskelpoista ruokaa roskiin, joten pidemmälle matkalle lähtiessä pyrin pakastamaan kaiken mikä muuten uhkaa jäädä jääkaappiin pahentumaan. Pakastan rahkat, juustot, kermat, soijamaidot, tofut ja tomaattikastikkeen jämät. Tällä kertaa olin heittänyt pakastimeen kokonaisen kesäkurpitsan ja jopa omenoita. Sellaisenaan. [- – -] On monia muitakin hassuja ja monien mielestä täysin turhia juttuja joita tykkään tehdä ja suorittaa, juttuja jotka tuovat samanlaista mielihyvän, ilon ja ”voiton” tunnetta kuin tuon kesäkurpitsan hyödyntäminen. Kulutettujen shampoomillilitrojen tilastointi, elintarvikkeiden hiilihydraattipitoisuuden vertailu, halvimman vaihtoehdon hakeminen silloinkin kun olisi varaa kalliimpaan… Kahvin keittäminen tarkalleen samalla kaavalla kahvijauhon grammat tarkasti mitaten.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   Pörrö neuvoo Ämmien blogissa olemaan tarkkana taksimatkalla: aina kuski ei aja lyhintä reittiä. ”Viimoisin episodi sattui tuossa sunnuntaina kun reitille Pasilasta Viikkiin taksikuskin mielestä osui myös Metsälä. Vähän oudoksuin reittivalintaa jo siinä kohtaa kun kuski ei kääntynyt Hakamäentielle, mutta siinä kohtaa kun pördäiltiin pitkin poikin metsää ja kuski ehdotteli Savelan kautta kiertämistä hirtti hihna senverran kiinni, että tyynen rauhallisesti kaivoin googlenavigaattorin esiin ja selvittelin ajetut ylimääräiset kilometrit sadan metrin tarkkuudella. Ja täysin rauhallisesti kerroin, että mulla on tässä nyt navigaattori auki ja olen täysin tietoinen siitä, mitä tällähetkellä tapahtuu. Kuski sammutti mittarin, pyysi anteeksi ja ajoi mut kotiin. Maksoin käteisellä enkä ottanut kuittia – tarkoituksella, koska aamulla oisin kuitenkin tonkinut tyypin tiedot esille, valittanut ja jättänyt tämän kirjoittamatta [- – -] Kaikissa autoissa on nykyään navigaattorit. Nämä maantierosmot eivät kuitenkaan käytä niitä – asiakkaana voi siis pyytää kuljettajaa laittamaan reitin navigaattoriin. Tämä tosin estää kuskeja katselemasta televisio-ohjelmia liikennevaloissa, mutta kyytiläisenä olen siitä lähinnä iloinen. Näissä uudemmissa takseissahan siis on kojelaudassa televisio, jonka kuva sammuu jossain kolmenkympin nopeuksilla. Aika tiiviisti on parikin kuskia niistä saippuasarjojaan katselleet. Mua se on joka kerta ärsyttänyt lähes yhtä paljon kuin pyytämättä tullut poliittinen esitelmä maahanmuuton tai liikennepolitiikan ongelmista. Toinen, mitä asiakas voi tehdä, on avata reitti oman kännykän navigaattoriin ja puuttua tilanteeseen heti jos kuski lähtee etsimään elämän tarkoitusta väärältä laidalta kaupunkia. Mä oon ollut vähän arka puuttumaan tilanteeseen silloin, jos kuski on isokokoinen karpaasi ja ítse olen minkäänmoisessa hiprakassa. Navigaattorin kanssa tossa olisi kuitenkin vähän kättä pidempää perustelua sanaharkan varalta. Kuitilla ja tarkalla reitillä + taksin numerolla voi olla yhteyksissä taksitarkastajaan. Oman kokemuksen mukaan tämä on ihan yhtä tyhjän kanssa, mutta muilla voi olla positiivisiakin kokemuksia aiheesta.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   Jenni hämmästelee, miksi perusvaate muka pitäisi pestä pesuohjeen mukaisesti 30 asteessa: ”jossain talvitakinkin pesuohjeessa lukee nykyään että 30 astetta. ei des 40 vaan 30. ihan peruspuuvillainen talvitakki vuorella, ei ole villaa tai silkkiä tai helmiänauhakoristeita… on se kumma. kaikki vaatteethan on ylipäätään ollu jo vuosikymmenen tai kaksi ”40-asteisia”, mutta 30-asteisten ja käsinpestävien määrä lisääntyy. joistain käsinpestävistä ei kyllä yhtään tajua miksi ne sitä olisi, ja koneessahan mä kaikki pesenkin. netistä kyllä löytyy asia-artikkelia joissa asiantuntijat kertoo että kaikki pitäisi suurinpiirtein keittää koska muuten ei lika lähde ja bakteerit kuole (huuu! bakteereja!) mutta näissä artikeleissa ei vahingossakaan sivuta sitä tosiasiaa mitä pesuohjeissa lukee. se jätetään vähän niinku omaksi ongelmaksi. jos joku edes toteaisi että tämä on vaan tekstiilivalmistajien tapa olla varma ettei vaate mene pilalle tai kulu liian nopeasti tms (niinkuin luultavasti on), niin olisi musta ok, mutta asiaa ei tosiaan kukaan nosta pöydälle. todetaan vaan sormea heristäen että vähintään 60:ssä pitäs kaikki pestä. voin itse todeta että kyllä mun vaatteet on ihan ok vaikka ne pesen 40:ssä, ei kasva vielä hometta tai haise tai muutenkaan. mutta tuo 30 astetta alkaa jo ärsyttää, ihan sekin takia että se tarkoittaisi että pitää pestä erikseen muista.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   Sivumaku-blogin Jani on tallentanut tiedot siitä, miten paljon taloudessa meni rahaa ruokaan. Mukana on myös ravintola- ja kahvilakulut, mutta ei alkoholia: ”Kuukaudessa meillä kahdella kului ruokaan yhteensä rahaa 534 euroa. Se on melko tarkasti se sama summa, joka kahdella vakitöissä käyvällä suomalaisella keskimäärin menee. Laskin sen mediaanipalkan (2934 eur) ja keskimääräisen ruokakulutuksen (13 %) mukaan nettopalkasta. Voin vannoa, että syömme keskivertosuomalaista paremmin kaikessa mielessä ja siis samalla hinnalla.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

Särki on suomalaisten lähitulevaisuuden ekologinen suosikkikala

maanantai 4. huhtikuuta 2016 klo 15.24 kirjoittajana Mari Koo

Parhaillaan on käynnissä Vuoden suomalainen elintarvike -äänestys. Valintani on helppo: Järki särki sai ääneni.

Ensimmäiset pari purkkia tuotetta sain lahjana valmistajalta ja sitten olinkin koukussa. Olen ostanut tuotetta kymmeniä purkkeja, lahjonut niillä kavereitani ja kehunut ympäri internetiä. Tomaattisäilykkeinen särki taipuu hienosti esimerkiksi pastakastikkeeseen.

Särjen takana oleva Komppa-Seppälän tila on tullut minulle tutuksi työni kautta. Ari Seppälä työskenteli kanssani samassa työpaikassa eli Mehiläishoitajain liitossa, kunnes siirtyi täysipäiväiseksi hunaja- ja särkiyrittäjäksi. Olen siis saanut seurata särkituotteen kehittelyä jo pidempään ja myös käynyt Komppa-Seppälän tilalla.

Miksi Järki särkeä kannattaa äänestää, vaikka et olisi sitä maistanut etkä edes löydä sitä kauppasi hyllystä (nyt tuote on päässyt Keskon valikoimiin, joten K-ruokakauppiastasi voit pyytää tilaamaan särkeä hyllyyn)?

Siksi, koska
– Järki särki on hyvää!
– särki on ekologinen valinta: särkien kalastus vähentää rehevöitymistä
– tuote erottuu muista suomalaisista kalajalosteista
– kalan syöminen on terveellistä
– tällä tuotteella on hieno tausta
– Komppa-Seppälän tilan väki on mahtavaa porukkaa
– tuet suomalaista järvikalan edistämistä.

Eli klik klik vaan, äänestetään särki voittoon!

järkisärki

Lisää aiheesta:
YLE 1.4. Syrjitty särki salonkikelpoiseksi, ehdolla vuoden elintarvikkeeksi
Komppa-Seppälän tilan toisen tuotteen, hunajan, nettisivuilta voi lukea blogitekstin Järki särjen tarinasta.
Facebookissa voi fanittaa tuotteen omalla sivulla.

»   Mia pukeutui viikon ajan samoihin vaatteisiin: vaaleisiin villakangashousuihin, valkoisiin tennareihin ja mustaan neuleeseen. ”Mitä ajankäyttöön tulee, univormu on paras idea ikinä! Menin joka ilta rauhallisin mielin nukkumaan, kun ei tarvinnut mietiskellä, mitä laittaa päälle seuraavana päivänä. Aamulla säästyi aikaa, kun sujahdin vain tuolilla odottavaan univormuuni. Niin helppoa! Vaikka pukeutuminen on mielestäni kivaa, oli ihana olla ajattelematta sitä viikon ajan. Minun oli pakko lopettaa kokeiluni viikon jälkeen, koska tuli niin mutainen keli, etteivät housuni olisi selvinneet siitä hengissä (pukeudu vuodenajan mukaan!). Aion kuitenkin jatkaa univormuun pukeutumista, etenkin jos edessä on stressaava viikko. Silloin on ihana tietää, että minulla on hyvin suunniteltu univormu boostaamassa itseluottamustani kaikissa tilanteissa.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   Kotimaisten kielten keskuksen blogissa Ulla Onkamo kirjoittaa sanaleikittelevistä mainosfraaseista: ”Mitä fraasien muuntelulla oikein voi markkinoida? Ilmeisesti melkein mitä vain, sillä sitä käyttävät niin ihonhoitotuotteiden valmistajat (Hali vanhin voitehista), autoliikkeet (Ratin takana on nainen), pankit (Mistä näitä kortteja oikein tulee?) kuin puolueetkin (Puutarhat Helsingin yllä). Yleistä se vaikuttaa olevan etenkin koko kansalle suunnattujen elintarvikkeiden mainonnassa: Sisko tahtoisin jäätä, Pitkä kylmä kesä (pikaruokaketjun kylmien juomien mainokset), Helppoa kuin leivänteko (jauhoseoksen mainos), Me jätämme paljon sattumien varaan (valmisruokatehtaan mainos), Minä pakastan sinua (jäätelömainos) ja Hedelmistään [kauppaketjun nimi] tunnetaan. Ehkä napakat sloganit jäävät huvittavuudessaan (tai ärsyttävyydessään) kuluttajan mieleen kummittelemaan, ja tuote myy. Miksi siis muuttaa toimivaa konseptia? Miksi mennä merta edemmäs kanaan? Edellisellä mainostettiin muuten pitsaa.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   Arkijärjen Jenni pohtii, miten suhtautua vaatteisiin, joita on pidetty päällä, mutta jotka eivät ole likaisia: ”Aiemmin en halunnut laittaa käytettyä vaatetta puhtaiden joukkoon, vaikkei siinä näkyvää likaa olisikaan. Olen kuitenkin alkanut kyseenalaistaa tätä ajattelua, ja siirtyä yhä lähemmäksi likaiset – puhtaat -jaottelua, ilman sitä kolmatta kategoriaa. Epäilen, että likaisen ja puhtaan erottelussa on vallinnut pikemminkin vaistomainen kuin rationaalinen ajattelu. Sellaiset vaatteet, joita ei mielestäni enää voi laittaa päälle, laitan suoraan pyykkiin. Sellainen vaate, joka taas on vielä käyttökelpoinen, menee yhä useammin takaisin kaappiin. Esimerkiksi neuleet ja villapaidat ovat tällaisia. Jos vaate on tahraton ja raikas, miksi se pitäisi pitää erillään muista? [ – – -] Pesu ei suinkaan tee kaikille vaatteille edes hyvää, joten siinäkin on yksi syy vain tuulettaa, harjata ja laittaa takaisin kaappiin. Tätä kirjoittaessa tuli mieleen, että pitääkin ottaa vaateharja ahkerampaan käyttöön. Sillä saa tomun ja muun irtoavan lian helposti pois, jolloin vaatteesta tuleekin jälleen aika puhdas. Kuika monta kategoriaa teillä on käytössä? Voiko puolipitoiset laittaa takaisin kaappiin?” (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   Rinna esittelee idean vaatteiden valmistusaineluetteloista: ”Niin suuri osa tekstiilin käyttäytymisestä riippuu siitä minkälaisia viimeistysaineita sen käsittelyssä on käytetty, että on vallan kummallista että niistä ei saa yleensä mitään tietoa. Lisäksi allergisille tai kemikaalitaakasta huolehtiville nämä tiedot olisivat todella hyödyllisiä. En käy valalle siitä että kuvan lappuun valitsemani aineet olisivat sellaisia joita oikeasti käytettäisiin yhdessä, mutta kaikki niistä ovat ihan yleisessä käytössä olevia. Reaktiiviväreillä on hyvä valon- ja pesunkesto, joten tieto siitä olisi myyntiä edistävä. DMDHEU (dimethylol dihydroxyethyleneurea – kiitos wikipedia!) kuulostaa muotihuumeelta, mutta on ureapohjainen resiinikäsittely, jolla saadaan aikaan lähes rypistymätön puuvillakangas, siis ”silittämättä siisti”. Kätevää jos inhoaa silittämistä, mutta se a) vaikuttaa kankaan tuntuun niin että täyspuuvillakin tuntuu polyesterisekoitteelta b) saattaa hönkiä formaldehydiä, joka voi aiheuttaa herkistyneille iho-oireita ja c) heikentää kankaan vetolujuutta niin, että kangas saattaa melko yllättäenkin ratketa varsinkin taitteiden kohdalta. Tätä viimeistä vastaan auttaa jossain määrin pehmentimen käyttö.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   Kahvittelija on siirtynyt lukemaan kirjat sähköisessä muodossa: ”Koska minä kuitenkin rakastan myös kirjakauppoja, surin muuttunutta suhdettani niihin hyvän tovin. Kyllä minä vieläkin kirjakaupoissa käyn; jos joskus harvoin lähden yksinäni kaupungille, lähden sinne nimenomaan kirjakauppojen takia. Sivelen pintoja, ihailen kansia, haistelenkin ehkä vähän. Painan mieleeni, että tuo ja tuo ja tuo pitää muistaa lukea. Mutta enää en osta. En, vaikka tiedän, että fyysisen kirjan ostaminen kivijalkakaupasta palvelisi monta hyvää tarkoitusta. Syynä tähän ei edes ole se, että olisin niin Kindleni pauloissa, etten haluaisi enää konkreettisia kirjoja. Konkreettiset kirjat ovat kannatelleet minua siitä lähtien, kun opin lukemaan; jokainen lukemani kirja on asettunut pinoon, toinen toisensa päälle, ja tuo pino on kasvanut ja kasvanut vuosien saatossa, nostanut minua yhä korkeammalle ja auttanut minua näkemään kauemmas ja ymmärtämään asioita, jotka muuten olisivat saattaneet jäädä ymmärtämättä. Minun ja Kindlen alkutaipaletta onkin varjostanut mielipaha siitä, että sähköinen kirja ei tunnu yhtä oikealta kuin fyysinen kirja. Mutta sitten tajusin, että eihän se konkreettisen kirjan näkeminen ja kädessä piteleminen ole se olennainen tekijä. En minä tipu kirjapinoni päältä minnekään, vaikka kirjojen fyysisyys muuttuisi formaateiksi, ja kansikuvat sähköiseksi musteeksi. Ennen kaikkea syynä on käytännöllisyys: rajallinen tila, ja miten sen haluaa käyttää.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   Leenaa kiukuttaa, kun Helsingin keskustan moni lounaspaikka hölvää ruokiinsa liikaa suolaa, vaikka asiakas voisi halutessaan lisätä sitä annokseen itsekin: ”Minua tässä ärsyttää erityisen paljon se, että terveyteni on muiden käsissä. Totta on, että myös teollisuudessa pitäisi vähentää suolan käyttöä roimasti, mutta kaupanhyllyllä sentään voin valita tuoteiden välillä, ravintolassa käytännössä en, varsinkaan lounaalla. Toivoisin keittiöhenkilökunnalta ja listojen suunnittelijoilta vähän freesimpää asennetta ruoanlaittoon: rasva ja suola – so last season. Olen aika neuvoton tällä hetkellä tilanteen kanssa. 2,5 vuotta tilannetta tässä Helsingin keskustassa seuranneena alan olla aika väsynyt siihen, että lähden kettuuntuneena lounaalta. Haluaisin syödä lounaani ulkona, koska se on helppoa, annokset olisi ilman suolaa/vähäsuolaisina herkullisia ja terveellisiä. Olen helposti valmis satsaamaan ulkona lounailuun. Mutta ei sitten.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   Ellun Kanojen blogissa Eeva Lehtimäki kirjoittaa, miten yritykset voivat osoitta akuluttajille vastuullisuuttaan ja arvojaan: ”Osalle maahanmuutto ja monikasvoinen Suomi aiheuttaa ahdistusta jopa ketsuppipullon muodossa. Felix tuntee suomalaisen maun -video ja Josephinen kalastelu Hakaniemen rannassa on nostattanut rasistisia kommentteja ja vaatimuksen elintarvikeyhtiö Orklan tuotteiden boikotista. Orklan reaktio boikottiuhkaukseen Twitterissä oli yllättävä ja raikas. Ja huomio oli taattu. ”Ei haittaa meitä!” Orklan rohkea vastaus ei ole enää poikkeus yrityskentässä. HOK-Elannon #joulurauhaa video ja Finlaysonin tuotteiden veto pois Kärkkäisen tavaratalosta ovat vastaavia esimerkkejä. Kyyninen voisi sanoa, että maahanmuuttokriitikkojen ja trolliarmeijoiden herättely takaa huomion. Toisaalta edelläkävijäyritykset ymmärtävät vastuullisuuden ja arvojen näyttämisen merkityksen: Se on hyvää bisnestä. Osa inhoaa ja vihaa, osa valitsee tuotteesi ja tykkää, kun uskallat olla mieltä ja osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun. Välillä tuntuu, että osa yrityksistä on jo rohkeampia kuin monet poliitikot, joille rasismin vastustaminen kuuluisi ihan työn puolesta.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   Heidin mielestä taideteos on hyvä, aikaakestävä hankinta: ”Minusta keskituloisten ihmistenkin kannattaisi ostaa taidetta. En ole katunut ainotakaan taulua, jonka olen hankkinut (useimmat osamaksulla). Katson mielummin taideteosta kuin valkoista seinää tai julistetta. Taidelainaamo on erinomainen tapa hankkia taideteoksia pienellä kuukausimaksulla, halvimmillaan kymmenellä eurolla kuukaudessa.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

« vanhemmat kirjoitukset