Hiihtolomalla tuli Jyväskylässä sukuloimisen lomassa käytyä Seccon tehtaanmyymälässä. Hipelöin turvavyöstä tehtyä kravattia, jonka sopisi hyvin monelle tuttavapiirini nuorelle miehelle lahjaksi. Paitsi että tällä kertaa olin äidin kanssa ostamassa syntymäpäivälahjaa itselleni.

Olen kuolannut kymmenen vuotta kumisia käsi- ja olkalaukkuja. Ensimmäisen kerran näin niitä Jyväskylässä museokaupassa. En tiennyt niiden olevan mitään merkkiä tai suunnittelijan nimeä. Hypistelin niitä muidenkin museoiden kaupoissa, mutta en ollut varma tulisiko kumiselle käsilaukulle usein käyttöä. En osaa oikein käyttää päivittäin kuin pyöräilyreppuani ja läpällistä olkalaukkua, johon mahtuu tenttikirjojen ja läppärin lisäksi järjestelmäkamerakin.

Löysin kumiset laukut uudestaan muutama vuosi takaperin verkossa surffatessani. Nyt tiesin mitä merkkiä ne ovat ja toisinaan kävin Seccon verkkokaupassa niitä katselemassa. Mallistossa oli uutuutena mukana olkalaukku, johon mahtuu pikkutavaroiden lisäksi pokkarikokoinen kirjakin.

Seccon tehtaanmyymälässä juttelin Vilman kanssa, joka esitteli liikettä ja työpajaa. Aamupäivän aikana paikalla oli käynyt ryhmä käsityöalan opiskelijoita tutustumassa verstaaseen. Juttelimme käsityön arvostuksesta, kierrätystuoteideoista ja Seccon verstaan toiminnasta. Vilman essu ei kuulu Seccon valikoimaan, mutta kysyin luvan ottaa kahdesta paidasta suunnitellusta esiliinasta kuvan. Tuollaiselle motoristihenkiselle essulle olisi taatusti kysyntää.

Ihastelin laukun tikkien ja työn laatua. Päädyin ruskeisiin lankoihin pohdittuani ensin valkoisia tikkauksia. Paitsi että pidän laukun muotoilusta, niin haluan ostoksellani tukea suomalaista käsityötä ja tuotekehittämistä. Ei kannata huijata itseään – tällaista laukkua ei tavallisella Singerillä surauteta pikkupuhteena iltasella. Seccon Helsingin liikkeessä järjestetään kierrätyskäsityöpajoja, jos on kiinnostusta kokeilla omia taitojaan ekomuotisuunnittelijana. Pajoihin otetaan 5-15 osallistujaa. Tuli heti mieleen, että toi voisi olla sitä jotain erilaista, mitä on kaipailtu polttariohjelmaksi.

Sain eilen mahdollisuuden osallistua Postin tiedotustilaisuuteen, jossa esiteltiin suomalaisten naisvaikuttajien postimerkit. Mikäs siinä, hienoja merkkejä ja etenkin upeita naisia, joiden aatoksia oli kiva kuunnella.

Silti väistämättä mietin, että onko postimerkeillä enää nykyisin samanlaista merkitystä kuin joskus ennen. Siis muille kuin postimerkkien keräilijöille.

Itse ostan merkkejä harvoin, koska en juurikaan posteja lähettele, eikä sillä merkillä ole minulle merkitystä. Kiva, jos näyttää hyvältä, mutta kelpaa ihan perusmerkki.

Itellalla on Postimerkkitoimikunta, joka kokoontuu pohtimaan ihmisten antamia ehdotuksia merkkien aiheista ja myös muuten miettii, millaisia merkkejä Suomessa liikkuu. Joka vuosi tulee useita uusia postimerkkejä, ja voihan sitä tilata merkit omallakin kuvalla, 1,40 e/kpl.

Mutta siis omakohtaisesti minulle kelpaa mikä tahansa merkki. Enkä juurikaan kiinnitä huomiota siihen, millaisia postimerkkejä saamissani suhteellisen harvoin saamissani korteissa tai kirjeissä on. Moni muu seikka on postin toiminnassa huomattavasti merkityksellisempää.

Hei kuulkaas, olen yrittänyt kysyä tätä jo joillain areenoilla, mutta vastauksia tihkuu tosi nihkeään (1 kpl). Tiedätkö – tai tietävätkö kaverisi – yhtään putkiremppafirmaa, jotka on urakassaan pysyneet sovitussa aikataulussa? Alkaisin tarvita näitä tietoja, sillä meidän talossa on tehty osa-putkirema, jonka tekijät ei ainakaan jatka siihen isompaan remppaan Kilpailutuspakon alla tarvitaan toki useampia nimiä kuin tuo yksi kutinsa pitänyt. Siksi kyselen teiltä apua täällä. Pakkohan niitä on olla enemmän kuin yksi, onhan…?!

Paikka on Helsinki. Pliis, auttakaa.

“Suomalaisten vaateyhtiöiden hankinnat kaikkein heikoimpien työolojen maista ovat parissa kolmessa vuodessa selvästi lisääntyneet, mutta yhtiöiden vastuullisuusvalvonta ei ole vastaavasti tehostunut. Yksi kyselyyn vastanneista yrityksistä on hankkinut vaatteita sotilasjuntan hallitsemasta Burmasta, toinen ilmoittaa harkitsevansa vaatteiden teettämistä Pohjois-Koreassa.”

Näin kerrotaan Finnwatchin tekemässä raportissa, joka julkistettiin tänään. Kyselytutkimus kattaa 28 yritystä, jotka myyvät Suomessa vaatteita tai urheiluvaatteita ja –välineitä. Vastaava kysely oli toteutettu myös vuosina 2006 ja 2007.

“Edistystä on tapahtunut vain vähän tai ei ollenkaan, raportissa päätellään. Useimmilla kyselyyn vastanneilla yrityksillä on kyllä käytössään yhteiskuntavastuun ohjeisto, jota parin yhtiön tapauksessa on myös kehitetty kattavampaan suuntaan. Ohjeiston toteutus ja sen valvonta on kuitenkin yhä erittäin puutteellista, raportin tekijä päättelee.”

13 kotimaisesta vaateyhtiöstä kymmenen ilmoittaa, ettei niillä edelleenkään ole käytössä minkäänlaista vastuullisuusvalvontaa tai että tarkastukset hoidetaan laadunvalvonnan yhteydessä. Käytännössä tämä tarkoittaa, että vaatteiden tekijöiden työoloja ole uskottavalla tavalla valvottu.

Urheilualan 11 yhtiöstä ulkopuolisia tarkastuksia käyttää vain yksi eli Amer Sports, joka ei kuitenkaan kerro tarkastusten tuloksista. Toisin kuin useat muut kansainväliset urheiluyhtiöt Amer ei myöskään ole julkistanut hankintaketjuaan.

Tavaratalot ja marketketjut ovat hoitaneet vastuuvalvontansa liittymällä yritysten eettiseen BSCI-järjestelmään. Se tekee tehdastarkastuksia yritysten yhteiseen käyttöön. Suomalaisyhtiöistä BSCI-järjestelmän edelläkävijöitä ovat Kesko, Tuko ja Stockmann. Nyt verkostoon kuuluvat yhtä lukuun ottamatta kaikki selvitykseen osallistuneet tavaratalo- ja marketketjut.

Jäsenyys ei tarkoita sitä, että läheskään kaikki jäsenyhtiölle vaatteita tuottavat tehtaat olisivat BSCI:n tarkastusten piirissä tai että ne olisivat läpäisseet tarkastuksen.”

Lisäys:

Koko raportti (pdf) FinnWatchin sivuilla.

Samalla tietysti voi mainita Puhtaat vaatteet -kampanjan alkamisen, löytyy myös Facebook-ryhmä.

Hei, olen annamaija, Kulutusjuhla-blogin uusin kirjoittaja. Olen ruokakaupantäti.  En silti ole erityisen kaupallinen mieli, ja siksi aloitan kertomalla siitä, mitä kaupasta saa ihan ilmaiseksi.

Kaupasta saat ilmaiseksi tiettyjä palveluja. Kauppaan voi palauttaa panttipulloja. Lisäksi kauppaan voi viedä kierrätettäväksi paristoja ja pieniä akkuja.  Elektroniikkajätteen voi joko palauttaa kauppaan tai vähintään kaupasta kerrotaan lähin elektroniikkajätteen vastaanottopiste.

Mutta saa sieltä ilmaista tavaraakin. Tai sanotaanko materiaalia. Pahvilaatikot lienevät se tavallisin tavara, mitä kaupasta haetaan. Pahvia kauppaan tulee pakkauksista, joissa tuote-erät kauppaan saapuvat. Laatikoita on yllättävän pieni osa, tuotteet voi olla pakattu esimerkiksi pahvialustalle kuristemuovilla. Näistä pakkauksia olen käyttävnyt tarjoiluun (tölkkialustat), tehnyt niistä joulukoristeita (sipsilaatikot, joissa oli tähtiä) ja pakannut niihin joululahjoja (sokerin voimapaperipäälliset).

Muovisia kertakäyttöisiä alustoja on ainakin hammastahnoilla ja –harjoilla, nuudeleilla ja salaateilla. Kova muovi on kaupassa energia- tai jopa sekajätettä, joten sen uusiokäyttö olisi erittäin suotavaa.  Toistaiseksi olen näistä käyttänyt vain paksua muovinauhaa, joilla isoja pakkauksia on joskus kiristetty kiinni, ja näitäkin kissanleluina eli eivät ole kovin kuluvassa käytössä. Keväällä pääsiäismunien alustoja menee joskus kasviharrastajille taimien koulintaan. Tähän kävisivät muuten myös salaattiruukkujen muovialuset. Tulevien iltalehtien mukana nurkkiin tuntui kertyvän myös kasoittain paksuja hyviä kuminauhoja, joille ei ole mitään käyttöä.

Asiakkaana on tietysti vaikea nähdä kaikkea sitä jätteeksi menevää materiaalia, mitä kaupassa syntyy. Yleensä tavara pyritään hyllyttämään ilman tukkupakkauksia. Jonkin verran pakkausmateriaalia on kuitenkin pakko pitää hyllyssä, jos tuote ei esim. pysy sellaisenaa pystyssä. Paljon askartelumateriaalia tarvitsevien tahojen ja kauppojen välille olisikin hyvä syntyä enemmän yhteistyötä materiaalin siirron merkeissä. Kaikissa kaupoissa ei kuitenkaan ole aikaa eikä mahdollisuuksia lähteä seulomaan sopivaa materiaalia tarvitseville. Oikeasta kaupasta kysymällä kuitenkin kuka tahansa voi saada käyttöönsä paljon erilaista materiaalia, ihan ilmaiseksi.

Loppubonuksena pääsiäismunien kennoista taitettu minikasvihuone:

Inke kirjoitti omituisesta reiästä Filippa K:n neuleessa:

“Uuden, 270 euroa maksaneen neulebleiserin selässä oli reikä. Joka oltiin paikattu. Mustalla ompelulangalla. Ja niin, takki oli ihan siellä täysihintaisten tangossa. Us-ko-ma-ton-ta.”

Myöhemmin hän päivittää tilannetta:

“Neule vietiin takaisin Stockalle lauantaina. Rahat saatiin takaisin ja paikattua reikää ihmetelleet myyjät olivat vähintään yhtä hämillään kuin mekin. Reikä tuskin on Stockalla tullut fiksatuksi – hehän voisivat vain tuupata viallisen neuleen takaisin Filipalle, joten miksi nähdä paikkaamisen vaiva. Ihme homma, maku meni.. Ja sanomattakin lie selvää – uutta samanlaista neulebleiseriä ei tilalle tullut.

Kommenttiosastolla kerrotaan vastaavista huonoista kokemuksista kyseisen merkin kohdalla. Kiinnostavaksi tilanne menee, kun mukaan keskusteluun ilmaantuu taho, joka ilmoittaa olevansa store manager.

“Tuliko kenellekään mieleen, että mitä jos joku asiakas oli sen neuleen jo kerennyt tärvellä (”korjata”) ja ihan pokkana palauttaa Stockalle, josta arvon Issues sen sitten tietämättömänä lunasti itselleen..?
Kun tässä voi olla mitä tahansa taustalla, niin en lähtisi ihan noin barrikadeille hillumaan ja vaatimaan Filipan polttamista roviolla.
Teillä on oikeus mielipiteisiinne, kyllä. Mutta minua ihmetyttää se, että tulette tänne purkamaan asiaa, johon olisitte voineet saada jo ihan ruotsista asti vastauksen (siis oman liikkeen kautta, Stocka tuskin harrastaa) ja todennäköisesti myös korvauksen.
Toisin kuin jotkut täällä ymmärtävät, Filippa K:n pääperiaate on luoda vaatteita, jotka kestävät. Ette voi ymmärtääkään kuinka kaukana rahastus ja muu peruspaskabusiness on tästä firmasta. Toivon,että joskus sen huomaatte.
Tämä yksityishenkilö-Minna (joka kirjoitti tämän) ja Store manager-Minna uskovat molemmat edelleen omaan informaatioonsa Filippa K:n arvoista, laadusta ja periaatteista. Tämä kirjoitus oli toivottavasti viimeinen osaltamme täällä. Tervetuloa ihan keskustelemaan kasvokkain, jos jokin mieltä painaa; tiedätte mistä minutkin tavoittaa.”

Inke vastasi kommentissaan mm. seuraavaa:

“Mitä tähän mainitsemaasi barrikadeille hillumaan lähtemiseen ja Filipan polttamiseen roviolla nyt sanoisinkaan.. Ohhoh. Merkillenne ja liikkeelle on kelvannut positiivinen blogijulkisuus, olette muistini mukaan tehneet yhteistyötäkin erään blogin (kenties useammankin) kanssa. On varmasti ”kivaa silloin kun on kivaa”, mutta ihan ystävällisessä hengessä tahtoisin sinuakin muistuttaa, että bloggaajat kirjoittavat muiden juttujen joukossa myös huonoista kokemuksistaan, eivät esim. pelkästään blogin kautta saaduista markkinointimielessä lahjoitetuista tuotteista. Ja mitenkö blogijulkisuutta voisi kontrolloida? Noh, se on sitten asia erikseen, mutta veikkaisin että noin yleisen brändin rakentamisen kannalta moinen hyvin tunnepitoinen purkaus ”yksityishenkilönä” ei ole mitenkään hyvä juttu noin jatkoakaan ajatellen.

Harmi, kun vaate oli miesten eikä myynnissä Helsingin liikkeessänne, olisin itse ainakin mieluusti käynyt keskusteluja osallemme kohdistuneista laatuvirheistä ihan tuon palautustilanteen yhteydessä. Tästä juuri blogimme välityksellä tarjoamastasi asiakaspalvelukokemuksesta jäi nyt vähän kökkö maku suuhun, emme taida haluta tulla enää liikkeeseen haukuttavaksi kun näin julmasti erehdyimme kertomaan internetissä näitä meille ihan tosielämässä tapahtuneita juttuja.”

(Kiitos tästä vinkkilinkistä Stazzylle!)

Sauvasekoitin on ollut ruuanlaitossani ahkerassa käytössä: sen verran usein teen sosekeittoja, valmistan hummusta tai mössöilen muuten vaan.

Mutta valitettavasti sauvasekoittimetkaan eivät ole ikuisia. Ensimmäinen, itse ostamani laite hajosi muutaman vuoden käytön jälkeen. Sen tilalle sain pikkuveljelle (siis Eko-Matille) kiertäneen laitteen, jonka veli itse oli aikoinaan ostanut äidille joululahjaksi. Tämä sauvasekoitin pääsi kohtuullisen hyvään ikään eli noin 17 vuotiaaksi. Mutta siitäkin loppui puhti tällä viikolla.

Sauvasekoitin ei ole mikään erityisen kallis laite eli parillakympillä niitä saisi kaupasta. Mutta ajattelin ensin hyödyntää tuttavaverkostoa Facebookissa. Kerroin siis statuspäivityksessäni, että sauvasekoitin hajosi ja ottaisin mieluusti toisen tilalle, jos jollakin tutuistani sattuu nurkissa pyörimään ylimääräinen vekotin.

Tämän ansiosta sain jo eilen hakea toimivan laitteen kotiin, eikä minun tarvinnut lähteä ostamaan uutta. Tuttava oli pari vuotta sitten saanut sauvasekottimen lahjaksi, jolloin vanhasta oli tullut tarpeeton, ja minä sain nyt sen vanhan (kiitos vaan, Marjut!).

Tietysti tavaraa kiertää nykyisin mitä moninaisimmissa paikoissa: on erilaisia lahjoitetaan-ryhmiä, nettikierrätyspalveluita, kirpputoreja jne. Mutta on silti helpompaa asioida jonkun kaverin kanssa, ja Facebook toimi tällä kertaa ansiokkaana auttajana.

Mutta nyt minun laatikossani on siis kaksi toimimatonta sauvasekotinta. Onhan se aika masentavaa, että nämäkin ovat laitteita, joissa hajonneen korjaaminen ei kannata (en tiedä, onnistuisiko se edes). Eikä tietenkään ole mitenkään välttämätön kodinkone, mutta kun on ehtinyt totuttaa itsensa vekotinta käyttämään, on vaikea olla ilman.

Päätimme kokeilla Kulutusjuhlaan myös videoita, ja aloitimme tänään kurkkimisella lompakoista löytyviin kanta-asiakaskortteihin. Korteistaan kertovat lisäkseni Risto ja Eko-Matti.

Kukaan meistä ei tunnustanut kuljettavansa kovin suurta korttipinoa, mutta korttivalikoimista löytyi selviä eroja. Minä olin ainoa, jolla on myös peruskauppaketjujen kanta-asiakaskortteja. Risto puolestaan vastustaa kortteja ja tunnusti kantavansa varsinaisesti vain yhtä korttia.

Nyt sitten Kulutusjuhlan lukijat voivat tunnustaa omat kanta-asiakaskortit. Kertyykö pisteitä, bonusta, leimoja tai tarroja?

Ja tokihan saa myös esittää ajatuksia siitä, onko mitään iloa videoiden katselusta ja millaisista aiheista niitä kannattaisi laatia. Aika kepeästi näitä aiomme tehdä aina silloin tällöin.

“Ihmiselle vaarallisia ruokarikoksia ovat muun muassa olleet allergeenitiedon pois jättäminen elintarvikepakkauksista, mustan kenkälankin käyttö oliivien värin tehostamiseen, ihmisravinnoksi kelpaamattoman lihan myynti ruuantuotantoon ja terveystarkastustodistusten väärentäminen.”

Näin kertoo Ruokatiedon artikkeli, jossa Islannin teollisuusliiton SI:n edustaja Ragnheiður Héðinsdóttir selventää esimerkein erilaisia ruokaväärennöksiä.

Suomessahan viime vuonna nousivat laajasti esiin epäilyt siitä, että mm. kalatiskillä ei välttämättä myydä niin tuoretta eväkästä kuin väitetään. Mutta osataan sitä siis muuallakin.

Vakavia ja moraalittomia rahanhuijaustapoja, mutta eivät terveydelle vaaraksi, ovat mm. tavanomaisen ruuan myyminen luomuna, peruskasviöljyn markkinointi parhaana extra virgin –öljynä tai väärän kalalajin kauppaus arvokalana.

“Héðinsdóttir kertoo erään islantilaisyrityksen pystyneen tienaamaan yli 940 000 euroa yhdeksän kuukauden aikana myymällä koljaa, valkoturskaa ja muita vähemmän arvostettuja kaloja turskana ja monnina.”

Lisäksi yksi ruokahuijausten ryhmä ovat tapaukset, joissa kuluttaja päätyy tekemään ruokavalintoja vääristä perusteista.

“Ruuan arvostusta kuluttajan silmissä on koetettu nostaa esimerkiksi väittämällä perusteettomasti, ettei tuote sisällä kolesterolia tai natriumglutamaattia. Kilpailijan ruokia kohtaan on voitu herättää epäilyksiä antamalla valheellisesti ymmärtää, että ne sisältävät vähäarvoisempia ruhonosia. Alkuperämaata koskevat huijaukset kuuluvat myös tähän ryhmään.

Lisäksi Héðinsdóttir lukee kolmanteen ryhmään myös käytännön, jossa esimerkiksi huoltoasema tai kauppa myy ”vastaleivottuina” leipomotuotteita, jotka on todellisuudessa vain paistettu paikanpäällä pakastetaikinasta.”

Arkipäivän aktivisti -blogi käsittelee ansiokkaasti aihetta, josta minun piti kirjoittaa jo joskus vuodenvaihteessa, kun ensimmäistä kertaa tästä kuulin.

“Viime kuukausina on useampi tuttuni saanut soiton suoramarkkinointikieltoa tarjoavalta yritykseltä. Moni on tästä palvelusta kieltäytynyt, mutta yksi tuttuni kiinnostui ja yritys kertoi lähettävänsä lisää tietoa palvelusta. Tuttuni sai postitse lisätietoa, sopimuspohjan ja laskun. Palvelu ei kuitenkaan tuntunut tarpeelliselta eikä hän näin ollen allekirjoittanut sopimusta eikä lähettänyt sitä eteenpäin.

Eipä aikaakaan kun hänelle saapui muistutuslasku – siis palvelusta, jota hän ei ollut edes tilannut. Jälleen kerran lasku ohitettiin, koska sille ei ollut perusteita. Tällä viikolla hän sai yllätyksekseen kirjeen perintätoimistolta, joka vaati summaa nyt jo kaksinkertaisena, perimiskuluineen. Edelleenkään tuttuni ei ollut tehnyt sopimusta kyseisestä palvelusta.

Kyseisellä firmalla tuntuu olevan selvä huijausstrategia, joka häilyy kuluttajasuojalain rajamailla. Kuluttajille tarjotaan palvelua ja jos suostuu ottamaan vastaan lisätietoa yritys tulkitsee sopimuksen syntyneen, vaikka asiakkaalle tällaista käsitystä ei jääkään. Lain mukaan suullinen ja kirjallinen sopimus ovat yhtä päteviä, tosin suullista sopimusta on vaikeampi näyttää toteen.

Eniten tässä tapauksessa haisee se, että yritys ja sen käyttämä perintäfirma ovat kiinteästi kytköksissä toisiinsa. Perintätoimisto itse asiassa hoitaa yrityksen rahaliikenteen. Eli yritys on varautunut siihen, että kaikki asiakkaat eivät tajua tilanneensa tuotetta, maksamattomat laskut viedään perintään, jolla saadaankin tuplahinta tuotteesta.”

Mielestäni tässä toiminnassa haiskahtaa todella moni seikka. Ensinnäkin suoramarkkinoinnin kuka tahansa voi kieltää itse (Väestörekisterikeskuksen tietojen luovutuskielto ja Puhelintarjonnan rajoituspalvelu). En usko, että tämä kyseinen markkinoitu palvelu tarjoaisi sen parempia keinoja kuin nuo itse ilmoitettavat (jotka eivät siis täydellisesti välttämättä poista kaikkia soittoja), joten ei siis oikein kannata maksaa moisesta. Käsittääkseni palvelua siis kaupataan noin 20 euron hintaa.

Yrityksellä on näyttövelvollisuus sopimuksesta

Lisäksi tuo toiminta vaikuttaa kyseisen blogikirjoituksen perusteella hyvin epämääräiseltä. Puhelinmyynnissä sitova sopimus ja maksuvelvollisuus syntyy vasta, kun kuluttaja saa tilausvahvistuksen. Kuluttajalla on puhelinmyynnissä kahden viikon peruutusoikeus, eikä myyjä saa antaa sopimuksen luonteesta harhaanjohtavia tietoja. Näyttövelvollisuus tilauksesta on yrityksellä, toteaa Kuluttajavirasto:

“Telemarkkinointiyritysten ja lehtikustantajien pitää erityisesti varmistua siitä, ettei kuluttajalle lähetetä tilausvahvistusta/kotimyyntiasiakirjaa, jos hän ei ole lehtitilausta selkeästi tehnyt. Näyttövelvollisuus on yrityspuolella myös siitä, että tilaus vastaa todellisuudessa telemarkkinoijan myyntipuheita.

On kestämätöntä, että kuluttajan, vaikkapa vanhuksen, pitää tehdä joitakin toimia päästäkseen olemattomasta tai vastoin mainospuhetta lähetetystä tilausvahvistuksesta eroon välttyäkseen laskutukselta ja myöhemmin jopa perimistoimilta. Näyttövelvollisuus tilauksen todellisesta tapahtumisesta on selkeästi yrityksellä.”

Jos joku lukija on saanut kyseiseltä firmalta lisätietoja jne, niin saa kertoa lisää. Myös kyseisen firman markkinointipuhelut kiinnostavat: en valitettavasti esimerkiksi saanut selville, minkä yrityksen nimissä myyjät toimivat.