Kulutusjuhla

»   Suketus kävi kirjakaupan alessa: ”Sitten huomasin Mooses Mentulan vuonna 2013 ilmestyneen Isän kanssa kahden. Sen kansisuunnittelua olen ihastellut ennenkin, joten päätinpä vilkaista. Kirjan hinta oli 45 senttiä. 0,45 euroa. Ja siitä sai vielä lisää alennusta. Nappasin samalla vaivalla pokkarihyllystä Christos Tsiolkasin Barracudan, kun sattui pokkaripassikin olemaan täynnä. Kassalla maksoin siis kahdesta kirjasta yhteensä kolmekymmentä senttiä. Sanoin myyjälle, että tuntuu oikeastaan vähän pahalta. Hän hymähti ymmärtäväisesti. Mutta onhan tuo nyt melkoista. Kolmekymmentä senttiä kovakantisesta, toissavuotisesta kirjasta kirjakaupasta ostettuna. Tuntuu jotenkin, no, likaiselta. Mikä on kirjan arvo tällaisilla markkinoilla? [- – -]0,30 euroa kirjakaupasta ostetusta kirjasta on liian vähän. Se on niin naurettava hinta, että se kääntyy jo itseään vastaan. En halua maksaa uudehkosta kirjasta niin vähäistä hintaa, ettei se kata yhtään mitään. Tuntuu pahalta. Toisaalta: ihminen on tarpeidensa tyydytystä ja mielihyvää etsivä eläin. Kirjalöytöjen tekeminen vastaa omalta osaltani siihen. Vaikka vähän kirpaiseekin.” (Mari Koo, kiitos Kaisa K:lle linkistä) Ei kommentteja.

Kaksi pientä ruokakauppaa on parempi kuin yksi iso

maanantai 12. tammikuuta 2015 klo 21.20 kirjoittajana Mari Koo

Kävin lauantaina kirjastoreissulla lähimmässä S-marketissamme eli Kasarmitorilla. Halusin ostaa kaalia, mutta tarjolla oli vain isoja kaalipalloja: sellaisessa on käyttööni liikaa kaalia, se painaa paljon eikä edes mahdu jääkaapin vihanneslokeroon.

Kysyin osastolla olleelta myyjältä, voisiko hän halkaista yhden kaaleista.

”En voi, meillä ei ole siihen resursseja tai välineitä.”

Vähän hämmennyin, sillä onhan puolikkaita keräkaaleja myynnissä monissa kaupoissa. Ostin sitten selvästi kalliimman savojinkaalin, jotta en joudu raahaamaan jättikaalia.

Tällainen isompien kauppojen asenne ei minua ilahduta. Vaikka asun alueella, jossa on paljon pieniä kotitalouksia, niin silti välillä tuntuu, että kaupoissa halutaan panostaa niihin, jotka tarvitsevat isompia eriä tuotteita.

Pienemmässä kaupassa asiointi on vaivattomampaa

Pienemmässä kaupassa, kuten Iso-Roobertinkadun K-kaupassa, on yleensä kiva käydä.

Kaupan koko on rajallinen, joten ei tarvitse raahustaa pitkiä matkoja löytääkseen tietoon tuotteen. Valikoima ja tuotekoot ovat riittävät perheemme tarpeisiin: esimerkiksi ne kaalinkerät on valmiiksi pienempinä paloina. Ja jos jotain erikoisempaa tarvitaan, niin se voidaan hakea jostain toisaalta, sillä kauppoja on lähialueella niin monta.

Palvelu on usein parempaa kuin suurissa kaupoissa (tosin tämä on kiinni myös ihan henkilöistä, on tuolla mainitussa S-marketissa pari tosi kivaa kassatyöntekijää). Usein kassajonokin vetää nopeasti, koska asiakkailla ei ole kärryllistä tavaraa.

Vaikka pienemmissä kaupoissa ei yleensä ole mitään isoja tarjouskampanjoita ja hinnat ylipäätään saattavat olla hieman korkeammat kuin suurimmissa kaupoissa, niin en usko, että ruokaostoksien hinta on meillä lopulta juurikaan kalliimpi kuin isossa kaupassa. Kun tarjolla on halutun kokoisia pakkauksia, niin kaalinjämiä ei tarvitse heittää roskiin. Isossa kaupassa on myös mielestäni helpompi sortua heräteostoksiin.

Iso kauppa ottaa reilut katteet pientuottajien tuotteista?

kaartinkotikauppa

Sitä paitsi monien tuotteiden hinnoittelu herättää hämmennystä. Joulun alla julkaistussa Kauppalehti Optiossa oli juttu Kaartin kotikaupasta, joka on yksi lähistöllämme olevista ruuan ostospaikoista. Kauppias toteaa jutussa, että monissa kaupoissa pientuottajien lähiruualle läiskäistään korkea kate, koska ajatellaan, että kyllä ihmiset näistä tuotteista sen maksavat. Voitto menee kauppaan, ei pientuottajalla.

Kaartin kotikaupassa olenkin joskus hämmästellyt, miten tietyt tuotteet ovat olleet halvempia kuin joissakin isoissa peruskaupoissa tai luomukaupoiksi profiloituneissa myymälöissä. Esimerkiksi mahtavat säilykesavuahvenet saa Kaartin kotikaupasta kohtuulliseen hintaan, ja pienestäkin purkista riittää ahventa monelle leivälle.

»   Outi Les Pyy antaa vinkkejä siihen, miten selviä Vuosi ilman uusia vaatteita -haasteesta: ”Miten sitten selvitä haasteesta, jos aiemmin on tullut osteltua sitä sun tätä? Ensinnäkin, unsubscribe kaikilta vaatenettikauppojen postituslistoilta ja facebook-sivuilta. Kohta huomaat miten postilaatikkoosi tulee paljon vähemmän luettavaa ja arki muuttuu muuksi kuin online shoppien selailuksi. Voit myös jättää luottokorttisi kotiin kun lähdet kaupoille (tai leikata sen kahtia). Näin kaikki ostokset on pakko tehdä käteisellä tai pankkikortilla. Osteleminen vähenee heti kun joudut miettimään kaupassa onko sinulla siihen oikeasti varaa. Parinkympin ostoksista siellä täällä tulee kuukauden aikana monta satasta. Kirppareilla satasilla tekeekin jo aika paljon. Veikkaankin, että siirtyessäsi käytetyn ostamiseen tulet positiivisesti yllättymään siitä kuinka paljon ostovoimaa eurolla on kirppiksillä verrattuna normikauppoihin. Voit jopa ansaita osan takaisin mennessäsi myymään vanhoja vaatteitasi. Laadukkaitakin vaatteita saa jo kympeillä. Säästät myös rahan lisäksi paljon aikaa mitä olet aiemmin viettänyt ostoskeskuksissa. Senkin voi käyttää paremmin ystävien seurassa. Kaiva esille kaikki vuosien lempivaatteesi ja käy vihdoin korjauttamassa ne. Itseasiassa tee niin jatkossakin, sillä mitä kauemmin sama vaate on käytössä, sen ekologisempi se on. Voin suositella ompelijaa jos tarvitset vinkkejä. Opettele myös huoltamaan vaatteesi oikein. Esimerkiksi marttojen järjestämillä kursseilla saa loistavaa tietoa siitä mitä on oikeaoppinen ja ekologinen vaatehuolto.” (Mari Koo) 1 kommentti.

»   Nollavaimo analysoi viime vuoden kulutustaa mm. tähän tapaan: ”Tammikuussahan ostin uudet rintaliivit ja farkut, koska molemmat kirjaimellisesti hajosivat päälleni. Näiden äärimmäisten välttämättömyysvaatteiden lisäksi ostin tänä vuonna keltaisilta ja 3+1=4 -päiviltä molemmilta housut, jotta olisi jotain hieman siistimpää vetää jalkaan kuin farkut. Lisäksi ostin näiltä tarjouspäiviltä sukkahousuja ja trikoot sekä alushousuja, joita en ole vielä edes avannut paketista eli aivan turhaan niitäkin hamstrasin etukäteen. Isomman juhlaan ostin mekon, jolle onneksi tuli toinenkin tarve vuoden aikana, mutta sitäkään en olisi ihan välttämättä tarvinnut. Ostin vuoden aikana myös lankoja ja puikot ja kudoin itselleni säärystimet, joita en oikeasti olisi tarvinnut ollenkaan, koska minulla on yhdet varsin oivalliset säärystimet. Tämä oli siis turhuutta ja vain oman mielen hyvikkeeksi ja tekemisen puutteeseen ostettua ylimääräistä. Lisäksi olen ostanut pari kirjaa, jotka olisin vallan mainiosti voinut lainata sitten joskus kirjastostakin. [- – -] Lapsille puolestaan ostin syksyllä ihanan pehmeät flanellipussilakanat, joihin ei todellakaan ollut minkäänasteista tarvetta, kun peruspussilakanoita riittää Talossa ihan tarpeeksi muutenkin. Jälleen siis hemmottelin jälkikasvua turhalla tavaralla, lisätään vuoden syntilistaan. Eli kyllähän sitä on tullut pistettyä ropo jos toinenkin peräkkäin tänä vuonna, kun tuota tavaralistaa tavaa. Lisäksi rahaa on kulunut myös ravintoloissa syömiseen, taksilla ajamiseen, hierontaan, kerran kampaajalle, oopperaesityksiin, bensaan, yhteen kynsilakkaan ja luomiväriin, ruoka- ja juomaherkkuihin, kynttilöihin, huvimatkusteluun sekä varmasti moneen muuhunkin sellaiseen, johon sitä ei olisi ollut aivan pakko syytää.” (Mari Koo, kiitos linkistä Kaisa K!) Ei kommentteja.

»   Asiaton lehdistökatsaus kritisoi Helsingin Sanomien tekemää hinta- ja kauppavertailua, jossa pyrittiin selvittämään, mistä kolme teknistä vimpainta saa edullisimmin: ”Anttilan verkkokauppa pärjäsi HS:n vertailussa mukavasti. Hinnat olivat kilpailukykyisiä kansainvälisen verkkokaupan kanssa ja toimitusajat lyhyempiä. Ongelma oli sunnuntai-iltana kuitenkin se, että kahta kolmesta vertailutuotteesta ei ollut lainkaan saatavilla. Sekä 10-tuumainen Galaxy Tab 4 että Polar Loop -ranneke näyttivät olevan loppuneet Anttilasta. Amazonissa tuotteita oli saatavilla vertailukelpoiseen hintaan ja toimitusaikoihin. Mutta tietenkin on aika yhdentekevää millä hinnalla ja toimitusajoilla NetAnttila tarjoaa olemattomia tuotteita. Mitä tulee Xbox One -pelikonsoliin HS:n vertailijat eivät olleet huomanneet, että tuotetta myydään erilaisissa paketeissa. Toisissa on mukana Kinect-ohjausjärjestelmä ja toisissa ei. Ne joissa ei ole, ovat halvempia kuin ne joissa on. Anttilan verkkokauppa voitti ylivoimaisesti vertailun, ja HS väittää näyttävästi pelikonsolien hinnan vaihtelevan jopa 150 euroa. Tosiasiassa kuitenkin Anttilasta oli valittu Kinect-ohjaimeton paketti ja muista kaupoista Kinect-ohjaimellinen. Asiattomassa ei ole aavistustakaan, mikä Kinect on, mutta hintaero selittyy tällä. Amazonista saa samanlaisen paketin käytännössä samaan hintaan. HS:n vertailu antaa siis täysin virheellisen kuvan suomalaisen ja kansainvälisen nettikaupan kilpailukyvystä. Amazon tarjoaa samat tuotteet samalla hinnalla ja toimitusajalla kuin Anttilasta. Erona on se, että tuotteita on todella saatavilla, toisin kuin Anttilan verkkokaupassa. Prisman hintataso on kilpailukykyinen Amazonin kanssa, mutta vain jos ei ota huomioon, että Prismassa rahassa maksettava hinta on vain osa kokonaishintaa. Lisäksi tulee nimittäin kustannus siitä, että joutuu menemään Itäkeskuksen Prismaan jouluruuhkassa.” (Mari Koo, kiitos linkistä Kaisa K:lle) Ei kommentteja.

Tahdon2013: Lain pitää olla kaikille sama

tiistai 25. marraskuuta 2014 klo 21.06 kirjoittajana Mari Koo

Kävin pussaamassa Katleenaa. Tein sen siksi, että haluan nähdä tasa-arvoisen avioliittolain toteutumisen tällä viikolla.

Avioliitto on osa perheoikeutta. Perheoikeus on osa kuluttajuutta. Avioliitto on iso juridinen sopimus, jonka monet meistä tekevät. Avioliittohan liittyy mm. pariskunnan omaisuuteen ja puolisoiden elatusvelvollisuuteen. Sen sopimuksen sisällön pitäisi ehdottomasti olla kaikille sama, sukupuolesta riippumatta.

Tasa-arvoista avioliittolaki on perusteltu erinomaisesti monien muiden taholta. En siis sitä sen enempää korosta.

Yksinkertaisesti: #metahdomme

»   Heidi asioi vieraassa ruokakaupassa: ”Etsin raejuustoa, joka on monessa liikkeessä sijoitettu jonnekin rahkapurkkien viereen. Nyt raejuusto löytyi juustohyllystä, joka on tietysti ihan loogista. Hiiva löytyy usein samasta kylmäkaapissa kuin maito. Tässä liikkeessä se oli yhteisessä lokaatiossa kananmunien kanssa. Hiivapaketti on niin pieni, sievä ja hillitty, että en löytänyt sitä omin avuin. Oli pakko kysyä neuvoa jauhohyllyä täydentävän naisen kiireiseltä selältä. Tuorehiivapaketti ei ole muuttunut juurikaan sitten lapsuuden, jolloin minulla oli jostain syystä himo maistella hiivaa. Paketissa on edelleen 50 grammaa kohotusainetta, tuote on harmaa, suorakulmainen ja kääritty vaatimattomasti sinivalkoiseen vahapintaiseen paperiin. ” (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   Ässän mielestä matkustaminen on mennyt vaikeaksi: ”Matkojen varaaminen on melkein yhtä työlästä kuin valokuvakirjojen tekeminen, sillä niihin molempiin saa tuhrautumaan tunteja, päiviä tai viikkoja aikaa. Ennen vanhaan hypättiin Hassen siivelle tai homman hoiti Aurinkomatkat, eikä hotellivaihtoehtoja ollut kuin muutama. Lentokone vei, bussi kuljetti ja opas tiputti oikeassa paikassa pois. Sitten tervetuliaisdrinkki käteen, bermudat jalkaan ja uima-altaalle, päiväretkelle ja paikalliseen kyläiltaan zorbasta tanssimaan. Kaupunkikohteita oli ennen muinoin pakettimatkana tarjolla vähemmän, mutta muistan minä niitäkin R-kioskilta hakemistani, painetuista oppaista ihastelleeni. Kaupunkilomien suosio onkin tämän vuosituhannen ja -kymmenen erityispiirre, sillä reittilentojen halpeneminen ja ihmisten omatoimisuus Internetin myötä ovat muuttaneet matkailualaa suuresti. Töitä omatoimisuus sananmukaisesti teettää. Ensin etsitään loma-aika, sitten verrataan kohteita ja hintoja. Markkinointi on usein harhaanjohtavaa: halpalentoyhtiöiden suurella huutama alk. 39 euroa saattaa tarkoittaakin loppupeleissä jotain ihan muuta kuin edullista pistäytymistä Pariisissa.” (Mari Koo, kiitos linkista Kaisa K:lle!) Ei kommentteja.

»   Riku Rantasen iltasadusta: ”Suomalainen on sellainen, että se lottoaa kuudella eurolla viikossa, mutta nostaa hirveän metelin sosiaalisessa mediassa kun lapsilisästä leikataan kahdeksan euroa. Sitten se vie kissan leikattavaksi ja maksaa siitä satasen.[- – -] Suomalaiset on noutopöytäkansaa. Ne maksaa kolmen euron ruuasta 12 euroa jos sitä saa ottaa niin paljon kuin haluaa. Mutta silti ne kauhistelee jos joku muu tekee samoin – varsinkin jos se on venäläinen. Suomalaisen mielestä se on moukkamaista, mutta viinanhakumatka Viroon ei ole, koska suomalainen vie sinne rahaa vastineeksi.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   Dyykkaajan kannattaa kerätä talteen myös vanhojen kameroiden osia, kertoo Vihreän Langan Jukka Nikulainen blogissaan: ”Olemme dyykkineet roskiksista yhden todella vanhan laatikkokameran jäänteet. Kuvassa olevan kaltaisia, uudempia objektiiveja olemme löytäneet useamminkin. Laatumerkkien linssit ovat menneet uusiokäyttöön ystävillemme. Analogisille kameroille löytyy yhä oma käyttäjäkuntansa, eikä laadukas optiikka vanhene koskaan. Kiinteäpolttovälistä normaaliobjektiivia voi käyttää adapterin kanssa uusissakin kamerarungoissa.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   Pitsiunelmien Rinna kävi tutustumassa Kierrätyskeskuksen lajittelukeskukseen: ”Sain mm. kuulla, että vuotuisesta noin 4 miljoonasta vastaanotetusta pientavarasta yli 70% on vaatteita. Niistä yli 2 miljoonaa menee myyntiin, miljoona ilmaishuoneisiin jakeluun ja loppu materiaaliksi tai energiajätteeksi. Kierrätyskeskus on siis mielestäni todella hieno keksintö ja kannatan sitä ja sinne lahjoittamista kaikinpuolin, mutta eikö arvoisista lukijoistanikin ole varsin kahjoa, että pääkaupunkiseutulaisilta (vähän päälle miljoona henkeä) liikenee antaa ilmaiseksi yli kolme miljoona vaatetta vuodessa, siis kolme vaatetta laskennallisesti per henki. Kyllä on saattanut muutama ylimääräinen riepu tullut hankittua, kun ylijäämää on noin paljon. [- – -] Lopuksi vielä välitän pyynnön Kierrätyskeskuksen lajittelijoilta: MUISTAKAA AINA TYHJENTÄÄ LAHJOITUSVAATTEIDEN TASKUT! Aivan tavanomainen räkäliina on todella ikävä kun se on ventovieraan ihmisen taskussa hautunut ja osuu käteen vaatteen lajittelussa. Puhumattakaan eksoottisemmista jäänteistä kuten tekohampaat!” (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   Kotimaisten kielten keskuksen blogissa Laura Niemi kartoittaa Facebookin kierrätysryhmien omien lyhenteiden käyttöä: ”Olen näin syksyn tullen tehnyt suursiivousta kotona ja myynyt vaatteita Facebookin osta ja myy -ryhmissä (ja ehkä ostanutkin jotain pientä). Olen huomannut, että tällaisissa ryhmissä lyhenteillä on tärkeä rooli myyjien ja ostajien vuorovaikutuksessa. Osa lyhenteistä on jo hyvinkin vakiintuneita. Vakiintuneimpia lienevät av ja yv. Näitä kahta lyhennettä käytetään usein yhdessä ikään kuin parina. Niiden perinteisempi merkitys liittyy urheiluun ja tarkoittaa ’alivoimaa’ ja ’ylivoimaa’. Kierrätyspalstoilla ne ovat saaneet kuitenkin uudet merkitykset: av tarkoittaa ’alustavaa varausta’ ja yv ’yksityisviestiä’. Av:lla ostaja varaa tuotteen ja yv:llä hän ilmaisee, että hän lähettää myyjälle yksityisviestin ja sopii kaupoista. [ – – ] Av-lyhenteen jälkeen näkee paljon sanaa jono, jolla voi ilmaista olevansa varausjonossa. Joskus hyvin pitkätkin kommenttiketjut koostuvat pelkästään ilmauksista av, yv ja jono. Uudet jäsenet eivät varmaan saakaan aivan heti kiinni siitä, miten kaupat hoidetaan. Ennen kuin he voivat ryhtyä kaupantekoon, heidän täytyy ymmärtää tuotteiden varaamisessa ja ostamisessa tarvittavat lyhenteet ja niiden käyttöyhteydet.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   Heidin mielestä lisämyynti ei sovi apteekkiin: ”Myyjät joutuvat myymään oheistuotteita: jos asiakas hankkii mekon, häneltä pitää kysyä ”Tarvitsetko villatakin?” Jos ei tärppää voi vielä kokeilla ”Entäs sukkahousuja?” Tapa on levinnyt apteekkeihin. Ostin Yliopiston apteekista Kefexin-kuurin. Farmaseutti kysyi maireasti ”Onko sinulla maitohappobakteereita?”. En halunnut ostaa kyseistä tuotetta. Farmaseutti ei lannistunut ”Tuleeko sinulle helposti hiivatulehdus?” (hiivatulehduslääkkeitä myydään ilman reseptiä). Koen tuollaisen myyntihenkisyyden apteekkitoimintaan kuulumattomaksi. Apteekin hoitaminen on muutenkin erinomainen bisnes, ainakin suuren kaupungin paraatipaikalla. Voin olla väärässä. Ehkä Yliopiston apteekilla meneekin yhtä huonosti kuin Stockmannilla.” (Mari Koo) 3 kommenttia.

»   Kemikaalikimaran Anja toimitti alkuvuonna Kilpailu- ja kuluttajavirastoon (KKV) ilmoituksen harhaanjohtavasta hiusvärimainonnasta. KKV siirsi asian Tukesiin, joka päätti ohjeistaa yrityksiä. Anja pohtii asiaa: ”Viranomaisten keinot suitsia epäterveitä toimitapoja ovat rajalliset. Tukes kirjoittaa ohjeistuksessaan valvonnasta näin: ”Suomessa kosmeettisia valmisteita koskevien säännösten noudattamista valvovat Tukes ja Tulli. Tukes voi valvonnassaan puuttua markkinointiin erityisesti Suomessa toimivien tahojen osalta. Mikäli kosmeettisen valmisteen vastuuhenkilö on sijoittunut muualle EU-alueella, Tukes voi olla yhteydessä kyseisen maan valvontaviranomaisiin.” Tarkoittaako tämä sitä, että kotimaisten toimijoiden mainontaan voidaan suitsia, mutta ulkomaisten ja samalla suurten firmojen toimintaan ei ole kunnollisia keinoja puuttua? Isot yritykset, joilla vastuunkantajat ovat Suomen rajojen ulkopuolella, kuten L’oréal, Schwarzkopf ja Wella, luistelevat mainonnassaan kovin epämääräisillä alueilla ja mainosmateriaaliin ei Suomen sivukonttorilla ole osaa eikä arpaa. Vastuu jää viime kädessä kuluttajalle ja kampaajille, joiden pitää pystyä suodattamaan ja kaivamaan tiedot tuotteesta mainosjargonin ulkopuolelta. Olennaisin tieto löytyy tuotepakkauksista pienellä präntillä. Jos paketin kyljessä varoitetaan vakavasta allergisen reaktion riskistä ja tuotetta ei suositella alle 16-vuotialle, kyse ei ole ekologisesta tai turvallisesta väristä, vaikka tuote olisi höystetty millä yrteillä tai luonnonöljyillä.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   Kirjailija Laura Honkasalo on luopunut mm. tilaavievistä huonekaluista. Hän toivoo, ettei tavaroilla olisi tarinoita, jotta niistä voisi helpommin luopua: ”Minulle yksi tärkeimmistä oivalluksista oli (en muista mistä tämä oli peräisin, vai ajattelinko peräti ihan itse), että usein ostamme unelmaelämää varten. Vaatteita ei osteta oikeaa elämää silmällä pitäen, vaan mielikuvissa on se, millaista elämän pitäisi olla.[- – -] Sama pätee kotiin. Meillä oli olohuoneessa suuri ruokapöytä, sillä minulla oli selkeä mielikuva, että joskus, ihan kohta, alan järjestää ystäville illalliskutsuja. Enimmäkseen pöytä oli ajelehtivan kaman peitossa. Ei kun pois vaan. Heti kun olohuoneessa oli enemmän tilaa, järjestin kahvikekkerit, joihin leivoin kaksi erilaista kakkua. Paljon enemmän minun juttuni kuin illalliskutsut![- – -] Sitten päätin luopua sohvasta. Meillä oli isovanhempieni sohva, joka oli aikoinaan hyvin tehty, mutta jo aika kauhtunut. Uudelleen verhoileminen olisi tullut maksamaan pari tonnia, eikä kukaan halunnut sohvaa edes ilmaiseksi. Joskus tavara on pakko päästää kaatopaikalle, vaikka ahdistaisi. Tilalle tulee kaksi putkinojatuolia, jotka ostin maalaiskirppikseltä kympillä kappale. Kuka määrää, että kodissa on oltava sohva? Sohvassa oli sitä paitsi sellainen suunnitteluvika, että se imi tavaraa. Sen uumeniin katosivat hyödylliset jutut kuten Wiin ohjaimet, mutta se talletti itseensä myös hirveästi roskaa ja saastaa. (Jos vielä joskus hankin sohvan niin puisen. Tai ehkä betonisen.)[- – -] Sisustuslehdissä haastateltavat sanovat aina, että jokaisella tavaralla heidän kodissaan on tarina. Olen alkanut kammota tuollaista ajattelua. Parempi olisi, kun ei millään olisi tarinaa, elämäntilanteen muuttuessa tavaroista olisi helpompi luopua.” (Mari Koo, linkkivinkistä kiitos Kaisa K:lle!) Ei kommentteja.

»   Journalisti Jukka Vuorio haluaa nostaa puhelinmyyjien arvostusta: ”On olemassa ihmisiä, jotka katsovat oikeudekseen huutaa ja haistatella puhelinmyyjille. Hullua on, että jotkut näistä ihmisistä ovat toimittajia. Ja kaikista hulluinta on, että jotkut toimittajat kirjoittelevat vinkkejä ja ohjeistuksia siitä, miten päästä eroon puhelinmyyjistä. Aina toimittajat ja viestintäalan ihmiset eivät tunnu ymmärtävän, että puhelinmyyjä on aikakauslehden toimittajan, valokuvaajan, taittajan ja sihteerin paras ystävä. Kun printtien levikit laskevat kaikkialla, hienoinkaan tutkivan journalismin juttu tai helvetinmoinen lehtiuudistus ei kamppaile laskua vastaan niin tehokkaasti kuin erinomainen puhelinmyyjä. Hyvä puhelinmyyjä hankkii yksinään lehdelle päivässä 10-15 tilausta. Kuukaudessa se on 200-300 lehtitilausta. Yksi hyvä myyjä. Jos puhelinmyyjiä ei olisi, ei olisi isoja, suurilevikkisiä, paljon journalisteja työllistäviä aikakauslehtiäkään. Vaikka ne lehdet hyviä ovatkin, niin eivät niin kertakaikkisen puoleensavetäviä, että tilaajat ja irtonumero-ostajat samoissa määrin ihan itse tekisivät niitä tilauksia. [- – -] Puhelinmyyjän työ ei ole kovin arvostettua. Sen pitäisi olla. Suomessa arvostetaan sellaista työtä, josta saa isoa palkkaa. Mutta miten siitä lehtitilausten myynnistä voisi saada isoa palkkaa, kun ne tilaukset pitää myydä niin halvalla, kun te saatanat ette muuten osta niitä lehtiä. Parasta mitä voit puhelinmyyjän ensi kerralla soittaessa tehdä, on tilata lehti. Mielellään kaksi.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   Ässä hämmästelee kirpputoreilla myytävää, huonoa tavaraa, josta silti pyydetään oudon suuria hintoja: ”- Miksi kenenkään pitäisi ostaa jonkun parempiin suihin tyhjennetty alkoholipullo? Näin lukuisia tyhjiä glögipulloja ja ainakin kuusi eriväristä, kissanmuotoista likööripulloa. Hinnat vaihtelivat 2,5 eurosta kymppiin. – Miksi kenenkään pitäisi ostaa jonkun tyhjä tax free -karkkirasia? Hinta 8 euroa. – Miksi kenenkään pitäisi ostaa jonkun mauton 80-luvun julistetaulu, jossa on puolialaston nainen oranssissa auringonlaskussa. Hinta 8 euroa. Ruma maalaus, 250 euroa. Katutaiteilijalta ostettu kiinalaismerkkipahvinpala kehystettynä, 8 euroa.” (Mari Koo, kiitos linkistä Kaisalle) 1 kommentti.

»   Nollavaimo kertoo, miten tilinavaaminen lapselle ei ollutkaan niin vaivatonta: ”Ensinnäkin tarvitaan valtakirja toiselta vanhemmalta, mikä meidän kohdalla ei tuottanut ylisepääsemättömiä vaikeuksia, koska sellainen taloudesta löytyy. Toiseksikin se tili pitää käydä henkilökohtaisesti paikalla avamaassa ja sekä vanhemman, että alaikäisen lapsen pitää olla paikalla. Ihan järkeenkäypää sekin vielä, muttei täysin ongelmatonta. [- – -] Palvelutilanne etenikin suht ripeästi ja hyvässä hapessa, mutta myönnän, että hieman hiillostuin, kun alettiin kyselemään minun tulojani, minun varallisuuttani, minun vakuutuksiani ja minun mahdollisia muita pankkisuhteitani koti- ja ulkomailla. Ja kun neiti kysyi vielä, että olenko julkisuuden henkilö tai poliittisesti tunnettu tyyppi, niin silloin oli jo meikäläinenkin melko räjähdysaltista kamaa. Ymmärtäisin, jos olisimme olleet hankkimassa Isommalle luotollista tiliä, mutta kun VisaE:llä ei voi ostaa, jos tilillä ei ole katetta, niin kysymykset pikkasen ärsyttivät minua.” (Mari Koo, kiitos linkistä Kaisa K) 1 kommentti.

»   Arkijärjen Jenni pohtii kahta tapaa tehdä vaatehankinnat: ”Toiset haluavat, että vaate palvelee tietyssä käyttötarkoituksessa mahdollisimman hyvin. Jos on tarkoitus juosta, hankitaan lenkkarit jotka ovat nimenomaan juoksuun tarkoitettu. Jos tarvitaan tyylikäs kaupunkitakki, ostetaan juuri sellainen. Elämän eri tilanteisiin hankitaan juuri siinä tilanteessa parhaiten palveleva vaatekappale. Toinen koulukunta taas edustaa sellaista näkökulmaa, että yhden vaatteen on oltava mahdollisimman monikäyttöinen. Tyylikkään kaupunkitakin on myös pidettävä vettä, tuulta ja hyljittävä likaa, jotta sen kanssa voi myös istua leikkipuistossa. Käsilaukun tulee olla riittävän iso arkikäyttöön, riittävän pieni iltakäyttöön ja mieluusti vielä ekologisesti valmistettu. Täydellinen vaate on silloin, kun se taipuu helposti moneen tarkoitukseen. [- – – ] . Tajusin juuri, että äärimmäisen harvoin etsin vaatetta, jonka tarkoitus olisi palvella mahdollisimman monessa tilanteessa. En halua tehdä hirveästi kompromisseja ja epäilen, että jos vaatteen on tarkoitus olla monikäyttöinen, se ei voi toimia täydellisesti kaikissa vaadituissa tilanteissa. Hermostuisin varmaan nopeasti vaatteeseen, joka on melko hyvä moneen muttei oikein hyvä mihinkään. Puhumattakaan siitä, miten vaikeaa on löytää moneen sopiva, kun yhteenkin tarkoitukseen hakeminen on välillä ison työn takana. (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   Kaupan Liitto uutisoi Suomalaisen Työn Liiton kesätutkimuksesta: ”Jopa 45 prosenttia suomalaisista tekee kesällä enemmän heräteostoksia. Elämyksiä kertoo hakevansa lähes 70 prosenttia kuluttajista. Kesäisin ruokaostoksilla käydään enemmän pienemmissä myymälöissä. Myös torit houkuttelevat ostoksille muita vuodenaikoja enemmän. Kesätutkimuksen mukaan kesällä suomalaisten tärkeimmät ostospaikat ovat tori (63 %), marketit (57 %) ja pienet kaupat (43 %).” (Mari Koo) Ei kommentteja.

« vanhemmat kirjoitukset