Kulutusjuhla

»   Kirjoitin Ruokamysteerit-blogiin kehut ravintoloiden hävikkiruokaa välittävälle ResQ-palvelulle: ”Perusidea on yksinkertainen: kun ravintolassa umpeutuu esimerkiksi lounasaika, myymättä jääneet annokset ilmoitetaan ResQ:ssa. Annoksille kerrotaan hinta ja aika, jolloin ne on viimeistään noudettava. Kuluttajana voin valita mieluisan annoksen ja maksaa sen tilaukseni yhteydessä (ravintolalla ei siis ole riskiä, että varaisin annokseni, mutta en saapuisi sitä maksamaan). Sitten suuntaan ravintolaan, kerron tehneeni ResQ-tilauksen ja saan valmiiksi pakatun annoksen mukaani. Tyypillinen annoksen hinta on noin 4–6 euroa. Toisaalta esimerkiksi kahvilatuotteita saa halvemmalla ja isot sushiannokset voivat olla kalliimpia. Olen tehnyt ResQ-hankintoja työn ja kodin lähettyviltä eli Helsingin keskustan ja Meilahden tienoilta. Näillä alueille on runsaasti ResQ-valinnanvaraa. Iltapäivällä voin tilata annoksen ja pyöräillä kotimatkalla sitä hakemaan. Kaikki ruoat ovat olleet sitä, mitä on luvattu, ja homma on toiminut ongelmitta.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   Nordean Ajassa-blogissa Olli Kärkkäinen kirjoittaa, miten suhtaudumme hintoihin suhteellisina: ”Hintojen suhteellisuus näkyy suuria hankintoja tehtäessä. Esimerkiksi autoa ostaessa saattaa hankkia monen sadan euron lisäpaketteja liikoja miettimättä, koska niiden osuus auton kokonaishinnasta on pieni. Samaan aikaan kuitenkin pienemmissä hankinnoissa voi nähdä paljonkin vaivaa metsästäessään muutaman euron säästöjä. Sanotaan että sentissä on miljoonan alku. Suhteellisten hintojen harhan suhteen tämä oppi kääntyy siten, että sentin säästöön tulisi suhtautua yhtä vakavasti, oli ostamassa sitten autoa tai pyörää.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   Ruokasooda on hyvä puhdistusaine kodin siivouksessa, mutta tolkku kannttaa pitää mielessä myös sen käytössä, muistuttavat Nörttitytöt blogissaan. Blogissa selvitetään ruokasoodan ja etikan kemiaa, ja lisäksi kerrotaan toimivista käyttökohteista sekä siitä, mihin ruokasoodaa ei kannata laittaa (kuten ihonhoitoon): ”Monesti joka kaapista löytyviä aineita pidetään jotenkin puhtaampina ja parempina puhdistusaineina kuin kaupallisia versioita, mutta muistakaa, että kaiken takana on kemia ja jo ihan kaapista löytyvilläkin aineilla voi saada vaikka millaista tuhoa aikaan. Googlatkaa siis huolella ennen kuin alatte tehdä kotitekoisia puhdistusaineita.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   Omistaminen on helppoa ja mukavaa verrattuna lainaamiseen, kirjoittaa Harri Nieminen: ”Maailman luonnonvarat ovat rajalliset, joten loputon kuluttaminen on pahasta, mikä pitääkin paikkansa. Mutta uskallanpa myös väittää, että ihminen on laiska ja omahyväinen otus. Meidän ei ehkä tarvitse omistaa niin paljon kaikkea, ehkä jopa ajattelemme että ei tätä tarvitsisi omistaa, mutta viime kädessä kuitenkin omistamme? Miksi? Omistaminen ei ole ainakaan Suomessa enää niinkään statussymboli, vaan ehkä enemmän mukavuustekijä. Asioiden omistaminen on kätevää. Vaikka omaa autoa ei kovin usein tarvitse, on se kätevää olla. Vaikka porakonetta ei tarvitse montaa minuuttia elämänsä aikana on se kätevää omistaa, ennemmin kuin lähteä lainaamaan kirjastosta. Ihmiset maksavat helppudesta ja vaivattomuudesta, tällä hetkellä ostamalla tavaroita omaksi.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

Kukkakaaliriisi: hyvis vai pahis? Kasvimakkaraa Ison Lerssin tilalle? Tervetuloa Ruokamysteereihin!

lauantai 21. toukokuuta 2016 klo 10.50 kirjoittajana Mari Koo

Olen aloittanut uuden kirjoitus- ja nettiprojektin, Ruokamysteerit, yhdessä ystäväni ja ravitsemuksen rautaisen ammattilaisen Leena Putkosen kanssa. Tarkoituksenamme on pohtia tämän vuosituhannen ruoka- ja ravitsemuskeskustelua sekä eettis-ekologisista että ravitsemuksellisista näkökohdista. Nyt naputamme paitsi nettiä, niin myös tekstejä, jotka Otava julkaisee kirjan muodossa ensi vuoden alkupuolella.

Ruokamysteerien nettielämä käynnistyi jokin aika sitten. Nettisivun lisäksi käytämme tietysti myös mm. Facebook-sivua.

Tähän mennessä olemme ehtineet kirjoittaa muutaman blogitekstin. Itse olen kirjoittanut mm. makkarasta:

”Toistaiseksi Suomen tämän kesän kohutuin grillimakkarauutuus on Iso Lerssi. Tuotteen innovaatio oli koko eli se on tavallista makkaraa isompi.

Huoh. Toisissa maissa makkarabisnestä viedään onneksi toiseen suuntaan.

Ruotsissa huoltoasemaketju Preem on lähtenyt mukaan pelastamaan maailmaa ilmastoystävällisemmällä makkaralla. Perusmakkaraan verrattuna tuotteessa on puolet vähemmän lihaa ja tilalle on laitettu mm. porkkanaa ja chia-siemeniä.

Myös lihaisista tuotteista tunnettu Scan on pistänyt kasviksia peliin. Korvish ja Järpish markkioidaan puolittaisina kasvistuotteina eli lihan ohella mukana voi olla vaikka palsternakkaa ja perunaa. Toki kasvisten lisääminen tuotteisiin, joissa niitä normaalisti ei ole, näkyy myös Suomessa: kaupan hyllyltä voi ostaa esimerkiksi kasviksia sisältävää tuorepastaa tai leipää.”

Eilen pohdin kukkakaaliriisiä. Onko se turha elintarvike vai onko tällaisissa valmiiksi käsitellyissä kasviksissa hyvätkin puolensa?

”Lisäksi kaupoissa myydään paljon ruokatuotteita, jotka on suunniteltu helppokäyttöisiksi, mutta joita emme paheksu. Esimerkiksi pakastettujen vihannesten myyminen on hyväksyttävää.

Nyt ovat yleistyneet esimerkiksi salaattibaarit: kokoa läjä tuotteita, kilohinta 14,90 e, maksa ja syö. Ja se on tosi jees, koska saat kivan salaattiaterian.

Harva motkottaa, että onpa typerää, kun myydään valmiiksi pilkottua kurkkua, salaatinlehtiä, keitettyä riisiä tai keitetty kananmuna kalliilla hinnalla uusavuttomille.

Yhden tärkeän näkökohdan keskusteluun nosti vuonna 2013 Maija Haavisto. Tällöin kohuttiin valmiiksi paistetusta jauhelihasta. Haavisto muistutti, että esimerkiksi sairaat ihmiset tai vanhukset voivat tarvita näitä vaihtoehtoa. Jos sormet eivät toimi normaalisti, ei appelsiinin kuoriminen onnistu eikä kokonainen kukkakaali muutu kädenkäänteessä silpuksi.”

Eli tervetuloa seuraamaan kirjoitteluani ruoka-aiheista Ruokamysteereihin!

LeenajaMari20-p

Kuvassa me kirjoittajat. Koska ruoka on myös hauska ja mahtava aihe!

»   Tutkija Markus Vinnari toteaa, että yhteiskuntamme rakentuu eläinten hyödyntämiselle. Veganismi on mainio asia, mutta vegaaninkin kannattaa olla armollinen itselleen: ”Olemme siis rakentaneet yhteiskunnan, jossa kuolleiden eläinten paloja on siroteltu lähes kaikkiin tuotteisiin, ja samalla olemme raivaamassa tietämme maapallon ainoaksi isoksi eläimeksi yhdessä teollisesti kasvatettujen tuotantokoneidemme kanssa. Elämme elämäämme lihaluujauhon ympäröimänä yhä ainutlaatuisempana isona eläimenä tällä maapallolla, halusimmepa me sitä tai emme. [- – -] On mahdotonta elää elämäänsä hyötymättä ainakin jollakin tavalla muiden eläinten kuolemasta. Tämä on mielestäni tärkeä viesti kaikille veganismia suunnitteleville. On vain hyväksyttävä, että jossakin määrin eläimiä joutuu hyödyntämään tässä yhteiskunnassa, jonka olemme luoneet. Ei siis kannata stressata liikaa yksittäisistä asioista, vaan pyrkiä pitämään päämäärä kirkkaana mielessä. Isona ongelmana veganismissa on, että pitkällä aikavälillä liian moni kokee sen liian rajoittavaksi elämänmuodoksi. Mielestäni tämä johtuu osaksi juuri siitä, että ihmiset tavoittelevat sellaista, mikä ei ole mahdollista. Jos kasviperäistä maitoa ei ole saatavilla, laita mieluummin tilkka ”lehmänmaitoa” kahviisi sen sijaan että luopuisit kokonaan veganismista turhautuneena sen vaikeuteen. Veganismi on matka kohti parempaa.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   Tutkija Jaakko Autio kertoo Eläinten hyvinvointikeskuksen sivuilla, että kuluttajat kaipaavat eläinten hyvinvoinnista kertovaa merkintää esimerkiksi lihatuotteisiin: ”Yleisimmin toiveena ovat joko luotettava sertifikaatti (vertailukohtana EU:n luomumerkintä) tai porrastettu asteikko, jossa kuluttaja voi valita toivomansa hyvinvoinnin tason. Eräs vastaajamme perustelee kyselyaineiston avovastauksessa mahdollista hyvinvoinnista kertovaa pakkausmerkintää seuraavasti: ”Sen pitäisi kertoa tietoa ainakin selkeästi. Niin, ettei kuluttaja luule ostavansa enempää kuin ostaa, mutta toisaalta kuluttaja kuitenkin ymmärtää, mistä tuotteen todennäköisesti korkeampi hinta koostuu. Jos merkintä saadaan muihinkin kuin kananmuniin, tulisi merkinnän olla selkeä ja oikeasti jaotella tuotteet hyvinvointia parantaviin luokkiin, ei pelkkiä kosmeettisia parannuksia.” Muun muassa SEY:n asialistalla olevan suomalaisen eläinten hyvinvointimerkinnän kehittämisessä kannattaa siis kuunnella kuluttajien ajatuksia ja toiveita. [- – -] Tuotteiden hinta vaikuttaa luonnollisesti kuluttajien ostopäätöksiin. Vastikään julkistetussa eurooppalaisessa eläinten hyvinvointibarometrissa suomalaiset kuluttajat olivat EU-keskitasoa halukkaampia maksamaan enemmän tuotteista, jotka ovat peräisin tuotanto-olosuhteista, joissa huolehditaan eläinten hyvinvoinnista. Vastaajista 80 prosenttia oli valmis maksamaan korkeamman hinnan. Tosin 45 prosenttia ei halunnut maksaa kuin korkeintaan viisi prosenttia enemmän.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   Karkkipäivän Sanni käy läpi Clarinsin antiperspiranttia, sen mainoslauseita ja todellista sisältöä: ”Mitä markkinointikommunikaatioon ja myönteisiin mielikuviin tulee, mikään ei pure niinkuin luonnon ainesosat, tämän tietävät normikosmetiikankin yritykset. Niinpä kaikki alan boolaagit, ne synteettisimmätkin, korostavat mainoskielessä aina reseptien kasvipohjaisia ainesosia. On ymmärrettävää, että kukkaisuutteet ja yrtit kuulostavat sympaattisemmilta ja kuluttajalle tutummilta kuin propyleeniglykolit ja sykloheksasiloksaanit. [- – -] On mielestäni Clarinsilta arveluttavaa menettelyä puhua tekstissä vain taikapähkinästä ja sen (oletetusta) hikoilua hidastavasta vaikutuksesta vielä korostaen, ettei ko. aine ”blokkaa hikitiehyitä kokonaan”, kun tuotteen pääasiallinen vaikuttava aine alumiinikloorihydraatti sen kuitenkin tekee. Tällainen ”ei suoranaisesti puhuta ei-totuuksia, mutta jätetään jotain olennaistakin kertomatta luoden kuluttajalle halutunlainen kuva” -menettely on mainonnassa valtavan yleistä. Se ei tietenkään ole laitonta mutta kyseenalaista, koska tuotteesta luotu kuva on harhaanjohtava. Korostan, että minulla ei ole itselläni alumiinifobioita ja käytän antiperspirantteja säännöllisesti.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   Miia Jylhä kirjoittaa Uusiouutisissa tekstiilien keräyksestä ja kierrätyksestä: ”Jäteyhtiöiltä vaaditaan kierrätystä, mutta usein unohdetaan tuotantoketjujen roolit. Jätehuollon tehtävä ei ole kehittää tuotesuunnittelua, perustaa tuotantolaitoksia tai luoda uusiotuotteille markkinoita. Ratkaisut tehdään muulla; onko kierrätystuotteille kysyntää, panostetaanko prosesseihin ja tuotekehitykseen? Keräys voidaan kyllä järjestää kaikille sellaisille jätteille, josta yritykset pystyvät kestävällä tavalla jalostamaan uusia tuotteita. Yhtä tärkeä jätehuollon tehtävä on järjestää turvallinen käsittely niille materiaaleille ja haitallisille aineille, joita ei pystytä tai haluta ohjata takaisin tuotannon pyörään pyörimään. Esimerkiksi tekstiileissä on paljon sellaisia kemikaaleja ja ainesosia, joiden kohtalo on kierrätyksen kannalta ratkaisematta. Kierrätyksen kehittäminen tarvitsee läpinäkyvyyttä ja avoimuutta sekä seurantaa ja kriittisiä kansalaisia ja järjestöjä. Toivottavasti kuluttajat eivät tyydy siihen, että lajitellut jätteet voi palauttaa erikseen jonnekin, vaan haluavat myös tietää, mitä niille sen jälkeen tapahtuu. Vähintään yhtä tärkeää on aktiivisuus kuluttajan roolissa: jätetään kertakäyttölumput kauppojen hyllyyn, ostetaan harkiten pitkäikäistä ja laadukasta, vaaditaan ympäristön kannalta ja eettisesti kestävää, etsitään ja suositaan uusiomateriaaleista valmistettuja tuotteita.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   Arkijärjen Jenni huomasi lapsen Reiman talvihaalarin lahkeissa kaksi noin sentin kokoista reikää lahkeiden sisäsaumoissa. Reklamointi onnistui sujuvasti: ”Nykymaailmassa palautteen lähettäminen on helppoa, joten otin viasta kuvan ja lähetin Reimalle. Kysyin onko kyse normaalista kulumisesta vai jostain muusta. Haalaria oli kuitenkin käytetty jo monta kuukautta, ja olin pessyt sen yksi tai kaksi kertaa, pesuohjetta toki noudattaen. Ilahduin siitä, että asiakaspalvelu vastasi nopeasti ja totesi reijät heti valmistusvirheeksi. Asiaa selvitettiin vielä hetki, jonka jälkeen Reima tarjosi minulle erittäin kohtuullista korvausta viallisesta haalarista. Korvauksena oli lahjakortti Reiman verkkokauppaan, josta olin haalarin alunperin ostanutkin. Minulle tämä sopi oikein hyvin, sillä yleisesti ottaen kokemukseni tuon firman tuotteista ovat positiivisia. Tämä haalari oli ensimmäinen, jossa olin havainnut vikaa, eikä missään muussakaan vaatteessa ole ollut ongelmia. Palvelu oli alusta loppuun erittäin ystävällistä ja ripeää, eikä kokemustani kyseenalaistettu millään tavalla. Pidin myös siitä, että korvausta tarjottiin ilman, että sitä erikseen pyysin. Tästä kokemuksesta voi antaa Reimalle täydet pisteet.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   Taloustaidon toimittaja Satu Alavalkama kirjoittaa fillareiden vakuuttamisesta: ”Kun vahinko sitten sattuu, vakuutuskorvaus saattaa yllättää pienuudellaan. Miksi? Siksi, että asiakas ei aina muista, että vakuutusyhtiö vähentää korvausmäärästä asiakkaan omavastuun, joka on vähintään 150–200 euroa. Lisäksi pyörän käyttöiästä lasketaan ikävähennys, joka voi haukata korvauksesta 10–30 prosenttia. Polkupyörän enimmäiskorvaus on myös usein pienempi kuin tavallisen koti-irtaimiston. Tämä johtuu siitä, että polkupyörä luokitellaan kodin ulkopuolella säilytettäväksi tavaraksi, joka on helpommin pitkäkyntisten ulottuvilla. Toivottavasti olet hankkinut itsellesi laadukkaan polkupyörän, joka tuo arkeesi hyvää mieltä ja liikkumisen helppoutta. Voit parantaa ajokkisi korvausmäärää kotivakuutuksessa hankkimalla pyörälle lisävakuutuksen. Lisävakuutuksen saa sopuhinnalla, noin 17–30 euron vuosimaksulla. [- – -] Lue vakuutusehdot tarkasti. Kun pyysin Taloustaito-lehdelle tarjoukset noin 5 000 euron arvoisen polkupyörän vakuuttamisesta, löysin suuria eroja vakuutusyhtiöiden ehdoista. Vertailin keskenään kuutta yhtiötä. Vertailussa kattavimman kotivakuutusturvan 5 000 euron pyörälle tarjosi Fennia.” (Mari Koo) 2 kommenttia.

»   Isyyspakkauksen Tommi päätti päivittää perheen vakuutusturvaa. Iso yllätys odotti matkavakuutusten kohdalla: Tommi oli kuvitellut, että alle 15-vuotias kuuluu vanhempien matkavakuutukseen, koska nettisivuillakin näin luki. Asiakaspalvelija kuitenkin korjasi chatissa, että vanhempien jatkuvassa matkavakuutuksessa lapsi ei olekaan vakuutettuna: ”Ehdin jo kirjoittaa chättiin kysymyksen siitä, tarvitsevatko lapset matkavakuutuksia, mutta sitten löysin vastauksen samalta sivulta, jossa kaikki vakuutukseni on listattu: ”Alle 15-vuotiaat mukana matkustavat perheenjäsenet ovat vakuutettuina vanhempiensa tai isovanhempiensa matkustajavakuutuksilla.” Niinhän se olikin, ja olen tätä samaa miettinyt joskus ennenkin. Asiakaspalvelija ehti kuitenkin vastata: ”Jos teillä on jatkuva matkavakuutus, lapset tulee vakuuttaa myös omalla matkustajavakuutuksellaan. Määräaikaisessa matkustajavakuutuksessa he kuuluvat vakuutukseen, jos ovat alle 15-vuotiaita.” Niin siis että mitä että? Lapset on siis vakuutettu vanhempiensa matkustajavakuutuksella vain, jos matkustajavakuutus on määräaikainen. Koska oma vakuutuksemme on jatkuva, lapsi tarvitsisi ja olisi aina tarvinnut oman matkustajavakuutuksen. Miksi tuolla sivulla ei sitten lue niin? Olemme eläneet neljä vuotta luottaen tähän tietoon, joten emme ole ottaneet lapselle omaa matkustajavakuutusta. Tänä aikana olemme tehneet nopeasti laskettuna kymmenen ulkomaanmatkaa, mm. kolmesti Yhdysvaltoihin, ja kotimaanmatkoja vielä enemmän. Lapsella ei ole ollut siis yhdelläkään matkalla voimassa olevaa matkustajavakuutusta.” (Mari Koo) 2 kommenttia.

»   Kemikaalikimaran Anja kirjoittaa merien roskaantumisesta: ”Suurin osa roskasta ja mikropartikkeista on peräisin liikenteestä, kuten autojen renkaista ja laivojen maaleista. Autojen renkaista irtoaa partikkeleita, jotka sadevesi huuhtelee viemäreihin ja vesistöihin. Autonrengasongelmalle ei seminaarissa esitetty ratkaisua, vaikka lounaskeskustelussa tulikin esille kaupunkien hulevesien käsittely. En tiedä, miten tämä teknisesti toteutettaisiin ja kuinka tehokkaasti toimisi mikropartikkeleille. Varsin pieni osa on peräisin kotitalouksista ja noin viisi prosenttia on kosmetiikan mikromuoveista. Muovipartikkelit kerävät ympärilleen ympäristömyrkkyjä. [- – -] Turun ja Rauman kaupunkien toteuttamat mittaukset osoittivat myös sen, että tietyissä osissa lounaista saaristoa oli laivoista, teollisuudesta, liikenteestä ja muusta palamisesta johtuvia polttoperäisiä partikkeleita 7-20 -kertaisia määriä verrattuna Suomenlahdella vastaaviin pitoisuuksiin. Nämä jätteet voivat sisältää erityisen suuria raskasmetalli-, dioksiidi- ja muita haitta-ainepitoisuuksia. Surullista tässä on se, että mereen joutunutta mikromuovia ei saada pois. Siellä on ja pysyy, mutta roskaantumisen jatkuminen tulee pysäyttää.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   Filosofian puutarhassa -blogin Saara kehottaa kiinnittämään huomiota omaan kulutuspuheeseen: ”Hyödyllinen harjoitus on kiinnittää huomiota puheisiinsa vaikka viikon ajan ja laskea ne kerrat joina päätyy keskustelemaan tavarasta, tavaran hankkimisesta tai jonkun hankinnoista, raivaamisesta tai uutuustuotteista. Lopuksi voi miettiä, oliko tavaroista puhuminen aidosti tarpeellista vai olisivako parempia keskustelunaiheita olleet vaikka ajankohtaiset tapahtumat, sää, kulttuuri tai arjen pikku sattumukset. Voisimmeko treenata itseämme sellaisiksi ihmisiksi joihin muut tekevät vaikutuksen pääsääntöisesti hyveellisyydellään, eivät kulutustavoillaan (tai niiden puutteella) tai ulkomuodollaan? Entä mitä itse tavoittelemme kulutuksella?” (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   Saara on muokkauttanut vaatteitaan ompelijalla: ”Nyt, kun ompelijan muokkausten jälkeen valtaosa vaatteistani istuu päälleni kuin nakutettu, huomaan olevani entistä kriittisempi valmisvaatteita kohtaan. Sovituskopissa havaitsen entistä herkemmin, että vartaloni ei vastaa valmisvaatetta. Valmisvaatteen vyötärö asettuu lantioni kohdalle tehden vaatteesta (tai minusta) täysin muodottoman näköisen. Hihat ja lahkeet ovat liian pitkät. Melkein jokaisessa sovittamassani vaatteessa on jotakin pielessä. Ei tee mieli ostaa. Vihaan shoppailua kenties entistäkin enemmän nyt, kun sopivan vaatteen löytäminen on minulle aidosti tärkeää. [- – -] Ompelija pystyy helpottamaan myös vaihtelun tarvetta, jonka olen huomannut itselläni olevan yllättävän iso. Kyllästyn tiheästi käyttämiini vaatteisiin, ja kaipaan jotain uutta niiden rinnalle. Vaatekaappini alkaa olla aika lailla koluttu puhki uuden muokattavan löytämiseksi, mutta ajatus kulkee mukana myös uutta ostaessa: onko vaate niin laadukas, että kehtaan viedä sen korjattavaksi / muokattavaksi sitten joskus.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   Henrik Nyholmin mielestä Sänkytukun, joka on Suomi Soffan jatkaja, markkinointi on selvästi kuluttajia hämäävää ja tarkoituksellisesti harhaanjohtavaa: ”Yritys on, ainakin Helsingissä, aloittanut vuoden alusta aggressiivisen mainoskampanjan, joka on ollut pitkäkestoinen ja kieleltään kuluttajia hämäävä. Markkinointi on tapahtunut ainakin Metro-lehdessä mahdollisesti jopa joka viikko. Itse olen keräännyt vuoden alusta (ja tiedän useamman mainosilmoituksen jääneen väliin) yhdeksän mainosilmoitusta, jotka ovat ilmoittaneet vähintään seitsemän päivän pituisista alennusmyynneistä. Pelkästään minun keräämäni mainokset kertovat yrityksen markkinoineen tämän vuoden 15 viikosta ainakin yhdeksässä. Tämä ei vielä riko sääntöä pitkäaikaisista alennusmyyntimainostuksesta, joka on kolme kuukautta (90 päivää & max 2 kuukautta yhteen menoon) vuodessa. Yrityksen valitsema toimintatapa kuitenkin herättää kysymyksiä kun yrityksellä on enää 27 päivää käytettävänä loppuvuodelle. Tämä oudoksuttaa koska se tarkoittaa Suomen Sänkytukulle poisjääntiä markkinoilla vakiintuneiden aleaikojen aikaan, jolloin myös suurin osa kuluttajista on liikkeellä. Toivon todella, että ennusmerkit eivät merkitse toisintaa Suomi Soffan mainosrikkomuksista ja että Sänkytukku tekisi ryhtiliikkeen ja noudattaisi sääntöjä. [- – -] Toivonkin useamman ihmisen seuraavan Suomen Sänkytukun ja muiden samankaltaisten yritysten toimintaa ja tekevän väärinkäytöksistä kantelun Kuluttaja-asiahenkilölle. Näin olen toiminut aiemmin Suomi Soffan kanssa ja tänään myös Suomen Sänkytukun kanssa. Yrityksen toimintatapa on ajateltu ja pitkästi suunniteltu. Yrityksen oikea hintataso on hämärtynyt ja eettinen puoli elinkeinotoiminnassaan hakusessa.” (Mari Koo, via Pörrö) Ei kommentteja.

Tutki tuoteseloste tarkkaan, kun tuotetta myydään esimerkiksi hunajalla

maanantai 18. huhtikuuta 2016 klo 9.24 kirjoittajana Mari Koo

HUOM! Tekstissä maahantuojan lisäys lopussa:

Kiinnition huomiota teepakkaukseen, joka kertoi sisältävänsä kamomillaa, vaniljaa ja manukahunajaa.

pukka-manuka

Koska hunaja on tuotteena töiden kautta erityisen tuttu, halusin tietää, miten paljon hunajaa tee mahtaa oikeasti sisältää. Tuoteselosteessa kerrottiin, että mukana on 3,5 prosenttia manukahunaja-aromia. Ei siis varsinaisesti edes kuivattua hunajaa (jota usein on elintarvikkeissa), vaan aromia.

manuka-aromi

Tällainen tuote on mielestäni klassinen esimerkki siitä, miten jollain kivan kuuloisella raaka-aineella voidaan markkinoida, vaikka tuote ei todellisuudessa edes sisältäisi kyseistä raaka-ainetta. Manukahunajalla on maailmalla terveyshunajan maine, joten vaikuttaa hienolta, että tätä arvostettua ja kallista (sekä laajasti väärennettyä: valtaosa maailmalla manukahunajana myydystä on jotain muuta) hunajaa on myös teen joukossa.

Oma suositukseni on tietysti se, että jos haluat hunajan makua teehen, niin lisää hunaja sellaisenaan. Ja koska olen kotimaisen hunajan lobbari, niin kannustan jättämään manukahunajan hyllyyn ja testaamaan sen sijaan kiinnostavia kotimaisia lajihunajia.

Lisäys 22.4.

Pukkan maahantuoja, Makrobios, lähetti postaukseni perusteella sähköpostia ja halusi tarkentaa tietoa manukahunajasta:

”Kahden Pukka-teen ainesosalistoissa mainitaan sana manukahunaja-aromi. Tämä ainesosa tulee oikeasta luomumanukahunajasta, joka on yhdistetty toiseen ”kantaja-aineeseen” (tarkemmin alla). Elintarvikkeiden viralliset maustamista (flavouring) koskevat asetukset Britanniassa, sekä maan luomusertifikaatteja valvovan Soil Associationin standardeista johtuen kahden ainesosan yhdistelmä nimetään aromiksi tuoteselosteissa.

Manukahunaja-aromi koostuu manukahunajasta, joka on yhdistetty tärkkelykseen (maltodekstriini, luomusertifioitu) sekä askorbiinihappoon (peräisin maissista) hunajan hapettumisenestoaineen ominaisuudessa. Kuivattuja yrttejä sisältäviin teepusseihin ei voi lisätä nestemäistä hunajaa ja siten se on kuivattava ja yhdistettävä ”kantaja-aineeseen”.”

Eli siis alkuperältään aromi on kuivattua manukahunajaa, toisin kuin aromi-maininnasta päättelin. Minun mielestäni ei silti ole järkevää laittaa kuivattua manukahunajaa teen joukkoon. Ne mahdolliset terveysvaikutukset, joilla manukahunajaa markkinoidaan, eivät juomaan asti päädy. Eli jos jotain hunaja-aromia teehen haluaa, niin se voisi olla yhtä hyvin jotain muutakin kuin kallista manukaa: vaikutus on nähdäkseni sama. Edelleen paras vaihtoehto on lisätä hunaja teehen ihan itse ja siinä vaiheessa, kun tee on jäähtynyt juomakelpoiseksi.

»   Isyyspakkauksen Tommi joutui nettikauppahuijauksen uhriksi ostaessaan lippuja Kansallisoopperaan: ”Olen sen verran monta kertaa ostanut ja myynyt asioita netissä ilman minkäänlaisia ongelmia, että se on tehnyt minusta vähän varomattoman. Tällä kertaa etsin Tori.fi:stä lippuja loppuunmyytyyn Oopperan kummitukseen. Satuin huomaamaan, että myynnissä oli muutama lippu, ja myyjä kertoi, ettei oma poppoo pääsekään paikalle. Ilmoituksessa sinänsä ei ollut mitään epäilyttävää. Vaihdoimme asiasta sähköpostia, ja myyjä jopa ehdotti, että voisin tulla tulostamaan lipun hänen luokseen. Ovelaa, sillä myyjä oli merkinnyt sijainnikseen Oulun, joten hän tiesi, että monikaan kiinnostunut ostaja ei olisi itse Oulussa, sillä esitys oli vain parin päivän päästä. No, sitten kävi se, mitä en osannut pelätä: rahat lähtivät tililtäni, mutta lippu ei tullutkaan sähköpostiin. Olin asiasta tietysti järkyttynyt: en rahan menetyksen vuoksi vaan oman tyhmyyteni. Miksi en sitten tullut tarkistaakseni myyjän nimeä, numeroa ja osoitetta? Ja sitten vielä sekin, että kuka kuvittelisi, että Kansallisoopperan liput ovat kiinnostavaa maaperää nettihuijauksille? Tein tietysi rikosilmoituksen, mutta ajattelin, että ei asialle varmasti tapahdu mitään. Suureksi yllätyksekseni sain kuitenkin Helsingin poliisilaitokselta puhelun vain muutaman päivän päästä. Tekijä oli jäljitetty IP-osoitteen perusteella, ja tapauksen käsittely siirtyi kyseisen henkilön paikalliselle poliisilaitokselle. Saman naisen toimista oli ilmeisesti vireillä useampikin keissi. Hän ei luonnollisestikaan asunut Oulussa.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   Karkkipäivän Sanni paljastaa tapojaan ruokahävikin minimoimiseen ja kulutuskäyttäytymiseen: ”Tänä aamuna avasin pakastimen palauttaakseni mieleeni, mitä kaikkea olinkaan sinne tunkenut ennen reissuun lähtöä. Minulla on tapana pakastaa kaikki mikä suinkin on mahdollista tilanteissa, joissa ruokaa ei pysty hyödyntämään sen normaalin säilymisajan sisällä. Minun tekee pahaa heittää syömiskelpoista ruokaa roskiin, joten pidemmälle matkalle lähtiessä pyrin pakastamaan kaiken mikä muuten uhkaa jäädä jääkaappiin pahentumaan. Pakastan rahkat, juustot, kermat, soijamaidot, tofut ja tomaattikastikkeen jämät. Tällä kertaa olin heittänyt pakastimeen kokonaisen kesäkurpitsan ja jopa omenoita. Sellaisenaan. [- – -] On monia muitakin hassuja ja monien mielestä täysin turhia juttuja joita tykkään tehdä ja suorittaa, juttuja jotka tuovat samanlaista mielihyvän, ilon ja ”voiton” tunnetta kuin tuon kesäkurpitsan hyödyntäminen. Kulutettujen shampoomillilitrojen tilastointi, elintarvikkeiden hiilihydraattipitoisuuden vertailu, halvimman vaihtoehdon hakeminen silloinkin kun olisi varaa kalliimpaan… Kahvin keittäminen tarkalleen samalla kaavalla kahvijauhon grammat tarkasti mitaten.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   Pörrö neuvoo Ämmien blogissa olemaan tarkkana taksimatkalla: aina kuski ei aja lyhintä reittiä. ”Viimoisin episodi sattui tuossa sunnuntaina kun reitille Pasilasta Viikkiin taksikuskin mielestä osui myös Metsälä. Vähän oudoksuin reittivalintaa jo siinä kohtaa kun kuski ei kääntynyt Hakamäentielle, mutta siinä kohtaa kun pördäiltiin pitkin poikin metsää ja kuski ehdotteli Savelan kautta kiertämistä hirtti hihna senverran kiinni, että tyynen rauhallisesti kaivoin googlenavigaattorin esiin ja selvittelin ajetut ylimääräiset kilometrit sadan metrin tarkkuudella. Ja täysin rauhallisesti kerroin, että mulla on tässä nyt navigaattori auki ja olen täysin tietoinen siitä, mitä tällähetkellä tapahtuu. Kuski sammutti mittarin, pyysi anteeksi ja ajoi mut kotiin. Maksoin käteisellä enkä ottanut kuittia – tarkoituksella, koska aamulla oisin kuitenkin tonkinut tyypin tiedot esille, valittanut ja jättänyt tämän kirjoittamatta [- – -] Kaikissa autoissa on nykyään navigaattorit. Nämä maantierosmot eivät kuitenkaan käytä niitä – asiakkaana voi siis pyytää kuljettajaa laittamaan reitin navigaattoriin. Tämä tosin estää kuskeja katselemasta televisio-ohjelmia liikennevaloissa, mutta kyytiläisenä olen siitä lähinnä iloinen. Näissä uudemmissa takseissahan siis on kojelaudassa televisio, jonka kuva sammuu jossain kolmenkympin nopeuksilla. Aika tiiviisti on parikin kuskia niistä saippuasarjojaan katselleet. Mua se on joka kerta ärsyttänyt lähes yhtä paljon kuin pyytämättä tullut poliittinen esitelmä maahanmuuton tai liikennepolitiikan ongelmista. Toinen, mitä asiakas voi tehdä, on avata reitti oman kännykän navigaattoriin ja puuttua tilanteeseen heti jos kuski lähtee etsimään elämän tarkoitusta väärältä laidalta kaupunkia. Mä oon ollut vähän arka puuttumaan tilanteeseen silloin, jos kuski on isokokoinen karpaasi ja ítse olen minkäänmoisessa hiprakassa. Navigaattorin kanssa tossa olisi kuitenkin vähän kättä pidempää perustelua sanaharkan varalta. Kuitilla ja tarkalla reitillä + taksin numerolla voi olla yhteyksissä taksitarkastajaan. Oman kokemuksen mukaan tämä on ihan yhtä tyhjän kanssa, mutta muilla voi olla positiivisiakin kokemuksia aiheesta.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

« vanhemmat kirjoitukset