Kulutusjuhla

Haltin kenkien pohja mureni: Halti väittää normaaliksi

keskiviikko 23. marraskuuta 2016 klo 18.52 kirjoittajana Mari Koo

Pirjetta lähetti sähköpostia. Hänen erittäin vähän käytetyt Haltin kengät olivat hajonneet eli pohja murentunut:

”Minulla on (käytännössä oli) Haltin retkeilykengät joille ei ole ollut käyttöä muutamaan vuoteen. Olen kuitenkin käyttänyt niitä hyvin vähän ja säilyttänyt asiallisesti vaatehuoneessa. Nyt sitten otin ne käyttöön ja kuinka ollakaan, ensimmäisellä käyttökerralla ensimmäisen puolen tunnin aikana, huomasin, että pohjat yksikertaisesti murenevat pois. Minulla on myös vanhempia kenkiä ja komemmalla käytöllä olleita ja koskaan vastaavaa ei ole tapahtunut. Minulle kengät eivät ole kertakäyttötavaraa (eikä mikään muukaan). Otin yhteyttä Haltiin ensin puhelimitse ja sitten sähköpostitse ja suhtautuminen asiaan oli erittäin nuivaa, kuulemma ihan normaalia, että liima irtoaa ajan saatossa (ei ole), ja kun näistä ei ole edes liima irronnut vaan pohja yksinkertaisesti murenee mustaksi jauhomömmöksi. Ja kun kengät ovat useamman vuoden vanhat niin heillä ei ole mitään lisättävää. Lähetin heille 15 kuvaa todisteeksi, ja olisin lähettänyt kengätkin, jos heitä olisi vain kiinnostanut edes pikkuisen.

Minä kestän tämän tappion, mutta olen suosinut suomalaista firmaa ekologisista ja suomen talouden takia. Ja suhtautuminen on tämä. Olen kuullut nyt muiltakin, että Halti on erittäin nuiva ottamaan vastaan minkäänlaista reklamaatiota ja varsinkaan korvaamaan mitään. Minäkään en odottanut uusia kenkiä vaan edes jotain kohtuullista vastaantuloa.

Liitän mukaan pari kuvaa tilanteesta (ja molemmissa kengissä sama rakenne-/valistusvirhe).”

halti2

halti4

»   Rinna kirjoittaa mikroroskasta, jota syntyy tekstiileistä: ”On entistä enemmän aihetta suhtautua skeptisesti kuvitelmaan ja väitteisiin siitä, että luonnonkuidut ovat lähtökohtaisesti luontoystävällisiä. Maatuminen luonnonkuituisen vaatteen mahdollisena loppukohtalona on kyseenalainen juttu, jos se ei ensinnäkään maadu ja jos maatuu, sen sisältämät kemikaalit ovat sellaisia, että niitä ei kukaan halua ruokakasveihinsa. Pellavaa, puuvilla, villa jne voisi silputa biojätteeseen, jos vain tietäisi tosiaan varmaksi että sitä ei ole värjäty tai muuten kemiallisesti käsitelty. Ja miten sen tietäisi? Vaadin INCI-listat myös tekstiileihin!! [—] Vesistö- ja rantatutkimuksissa löytyy eniten polyesteriä ja akryyliä. Polyester ei ole mikään ylläri, koska se on puuvillan ohella yleisin tekstiilikuitu. Akryylin osuus maailman kuitukulutuksesta sen sijaan on suht pieni, joten akryylitekstiileistä täytyy irrota kuituja oikein urakalla. Mikrokuituroska on niin vähän aikaa sitten havaittu ongelma, ettei oikein vielä ole mitään selvää neuvoa huolestuneille kuluttajille, muuta kuin ÄLÄ YLIPYYKKÄÄ. Se on muutenkin pätevä ekologinen neuvo. Mitä materiaaleja kannattaisi valita jne on vielä aivan epäselvää, pitää odotella tutkimustuloksia. Mutta tuuletus pyykkäämisen sijaan aina kuin mahdollista, niin ainakin estää omalta osaltaan mikrokuitujen joutumista vesistöihin.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   Tiia avautuu espanjalaisesta asiakaspalvelusta: ”Tänään ostin yhdestä kaupasta vahingossa väärän tuotteen. Kun menin vaihtamaan sen toiseen, kävin kolmen asiakaspalvelijan luona ja jonotin kahdessa eri jonossa. Oli vuoronumeroa ja monivalintatehtävää. Vaihtoani hoitava myyjä printtasi tulostimella neljä sivua asiakirjoja palautusta varten. Laitoin niihin kaksi allekirjoitusta, ja kolmen uuden kuitin pinoon vielä yhden. Enkä tietenkään voinut vaihtaa tuotetta toiseen, koska ne olivat – luoja paratkoon – eri hintaiset. Ensin piti palauttaa yksi ja sitten veloittaa toinen, koska kortinlukija menisi muuten sekaisin. Otsani verisuoni uhmaavana tykyttäen hillitsin haluni kertoa myyjälle, että ei muuten menisi. Että tätä tehdään tuolla meillä 4000 kilometrin päässä ihan koko ajan.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   exmeä harmittaa junalippujen hinnoittelu: ”Mutta junaan ei enää uskalla ostaa lippua asemalta; se voi maksaa ihan mitä tahansa. En kuitenkaan osta lippua netistä monta päivää aiemmin, koska mitä sitten, jos työssä meneekin pidempään kuin luulin? Missaan junan tai joudun hoputtamaan töitä. Tai en ehdi syödä mitään, koska on ehdittävä juuri siihen junaan, johon on lippu. En pidä tästä. Julkisen liikenteen tehtävä on olla kätevää. Se on sen ainoa tehtävä! Kätevästi voi matkustaa paikasta toiseen joutumatta itse ajamaan. Juna ei ole kätevä, koska lippujen hinnat ovat ihan randomia. Vaikka bussilipunkin saa etukäteen halvemmalla, siinä on sentään jokin katto, johon hinta tyssää, vaikka sen ostaisi vasta lähdön hetkellä. Junalippujen kanssa saa aina pelätä. Joskus sama matka on 11 €, joskus lähemmäs 40 €. Ei huvita arpoa. Menen suosiolla bussiin.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   Saara suosii kangasnenäliinoja: ”Kertakäyttöisten paperinenäliinojen vaihtaminen kankaisiin on taas näitä kivoja ekotekoja (paitsi jos ollaan flunssassa, silloin se on selvästi ainakin keskikokoinen ekoteko). Kangasnenäliinat ovat lisäksi nättejä ja elegantteja eivätkä hankaa nenänalusta araksi ahkerallakaan niistämisellä. Kotona ollessa käytetyt nenäliinat menevät pyykkiin, kodin ulkopuolella voi käytettyjä varten kantaa mukanaan vaikka minigrip-pussia. ”Mutta eivätkö ne ole hirveän epähygieenisiä?” on yleisin ihmettelyn aihe. Omasta mielestäni eivät. Käyttäväthän ihmiset nykyään kestovaippojakin. Ja vielä kierrättävät niitä tyytyväisinä- ovatko pienet nenäliinat muka sitä ällömpiä? Kangasnenäliinat nakataan pesukoneeseen liinavaateohjelmalle, ja siltä varalta että joku sitkeä bakteeri selviäisi pyörityksestä, olen tavannut näyttää omilleni vielä silitysrautaakin. Siitäs saavat bakteerit.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   Jukka Laajarinne ihmettelee Gaudeamus Kirjan ja Kahvilan toimintaa: ”Sinkkuespresson hinta on juustoiset 3 €, tuplan 3,50 €. Harvinaisen pienellä hintaerolla pyritään ilmeisesti ohjailemaan espresson juojia korkeaan kulutukseen. En kuitenkaan kaivannut tuplaa, vaan tilasin yhden shotin. Ja mitä tapahtui? Kahvilahenkilö tamppasi kahvinpurut tuplakahvaan ja valutti tuplashotin: puolet kahvista valui viemäriin, puolet kuppiin. Tuotteen tarjoaja siis käyttää isompaan ja pienempään annokseen tismalleen saman määrän raaka-aineita ja energiaa, mutta myy halvemmalla tuotetta, jossa näistä puolet heitetään menemään. Aikana, jona jokseenkin kaikki väittävät pyrkivänsä vähentämään ruoka-ainehävikkiä. Kysyin myyjältä, mitä järkeä toimintatavassa on? ”Meillä on kaksi eri hintaista tuotetta.” (Mari Koo, kiitos linkistä Kaisa K:lle!) Ei kommentteja.

»   Rinna kirjoittaa kirppismeiningistä ja siitä, miten se voisi järkevöityä: ”Juttelin tässä joku päivä ihmisen kanssa, joka oli ollut kehittämässä jotain kiertotalousprojektia. Yksi osa hommaa oli ollut satojen kirppispöytien kuvaaminen, ja sitten kuvien esittäminen (en tiedä kuinka laajalle) avustajien ryhmälle. He siten ympyröivät kuvista iseään kiinnostavat tavarat. No, tästä mm selvisi se, että ainakin puolet kierrossa tarjolla olevasta tavarasta ei kiinnosta yhtään ketään. Olisipa hyvä jos tämä tavara pystyttäisiin identifioimaan jo alkuperäisessä ostovaiheessa tai mieluiten jo ennen kuin sitä edes valmistetaan! Toinen osio oli jonkinlainen nettikirppisten supertietokanta: kaikki Suomessa netissä myynnissä oleva tavara lajin, hinnan ja myydyksi tulemisen tai myymättömyyden mukaan lajiteltuna.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

Tule Hävikkiruokafestareille Helsingin Korjaamolle huomenna lauantaina !

perjantai 2. syyskuuta 2016 klo 9.47 kirjoittajana Mari Koo

Viikonloppuna järjestetään Hävikkiviikon huipennuksena Hävikkiruokafestarit Helsingin Korjaamolla (la–su klo 11–17). Tapahtumassa on todella kiinnostavaa ohjelmaa ja tietysti paikalla saa myös ostaa hävikkiruokaa syötäväkseen. Huomenna kello 14 alkaa paneeli, jossa myös minä olen mukana keskustelemassa. Tervetuloa siis kuuntelemaan ja moikkaamaan!

Hävikkiaiheesta kirjoittelin juuri Ruokamysteerit-blogiin eli kiittelin säilöntäaineita ja kasviperäisiä eläintuotteiden korvaajia hävikin vähentämisestä.

Hävikkiteemaa sivusin myös maanantaisessa tekstissä, jossa totesin, että kahvi voi olla suomalaisten ruokavaliossa merkittävä ilmastotaakka. Me nimittäin juomme kahvia todella paljon, ja lisäksi se yleensä valmistetaan energiasyöpöllä suodatinkeittimellä.

Havikkiruokafestarit

Kuva: Motiva/Yle

»   SInkublogin tekstissä kerrotaan kokemuksia kassan takaa. Asiakas ei todellakaan aina ole oikeassa: ”Tänään tuli sellainen keski-ikäinen nainen tyttärensä kanssa (16-18v?) ostamaan vaatteita ja heillä oli kuponki, jolla saa lastenvaatteista -20%. Pahoittelin, että ale koskee vain lastenvaatteita, heidän vaatteensa olivat aikuisten puolelta. Nainen alkoi jankkaamaan, että onhan ne silloin lastenvaatteita kun ne tulee hänen tyttärelleen, eli siis lapselle. Pahoittelin uudelleen, etten voi antaa sitä alea, koska kupongissa on selkeästi määritelty mm. sentit ja merkit niille lastenvaatteille, ja nämä tosiaan ovat aikuisten puolelta. Nainen ilmoittaa häijysti, että onkohan sun esimies samaa mieltä, onko se paikalla, hänpä käy vähän juttelemassa sille, niin sitten nähdään, hän on nimittäin senjasen vaimo ja tuntee senjasen ja joka vuosi kuluttaa ainakin miljoona euroa tässä kaupassa, sinä saat kohta potkut! Kerroin mistä esimiehen löytää ja annoin vielä puhelinnumeronkin josta tavoittaa, eikä ainakaan vielä tullut potkuja.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

Tukka kuntoon Timma-palvelun kautta

torstai 28. heinäkuuta 2016 klo 10.01 kirjoittajana Mari Koo

Tällä hetkellä minulla ei ole varsinaista vakiokampaajaa (tai siis vanha vakiokampaajani on liian kaukana arjen reiteiltäni). Niinpä olen viime aikoina leikauttanut hiuksiani milloin missäkin.

Loman jälkeen oli taas tukkakriisi ja kampaajalle oli päästävä mielellään heti. Olin kavereilta kuullut vinkin Timmasta eli sivustosta, jonka kautta voisi varata helposti aikoja kampaajalle samalle päivälle tai lähipäiviin.

Timma osoittautui oikein hyväksi palveluksi. Pystyin vertailemaan helposti hintoja ja näkemään, mihin Helsingin keskustan kampaamoihin voisin päästä haluamaani aikaan. Koska palvelu tarjosi kampaamoa ja sopivaa aikaa aivan työpaikan läheltä, valitsin sen eli Katjamariateamin. Varauksen yhteydessä suoritettiin myös maksu.

Varattuna aikana astelin kampaamoon ja sain hyvää palvelua ja tietysti tukkani kuntoon. En ole vuosiin värjännyt hiuksiani, ja tietysti arvostan myös sitä, että kampaaja kehui luonnollista hiusväriäni. Asiakkaalle tulee aina hyvä fiilis tuollaisista kommenteista!

Hoidan mielelläni tällaiset ajanvaraukset ja vastaavat netissä, jos se vain on suinkin mahdollista. Haluan mahdollisuuden varata ajan vaikka illalla kymmeneltä eli silloin, kun se todennäköisesti tulee mieleeni. Lisäksi arvostan sitä, että ajanvarauksesta tulee sähköposti tai tekstiviesti. Enkä yksinkertaisesti pidä puhelimen käytöstä tällaisiin toimintoihin.

Eli Timmaa siis varmasti käytän myös jatkossa kätevyyden vuoksi, ellen päädy taas vakioasiakkaaksi jollekin kampaajalle.

»   Kirjoitin Ruokamysteerit-blogiin kehut ravintoloiden hävikkiruokaa välittävälle ResQ-palvelulle: ”Perusidea on yksinkertainen: kun ravintolassa umpeutuu esimerkiksi lounasaika, myymättä jääneet annokset ilmoitetaan ResQ:ssa. Annoksille kerrotaan hinta ja aika, jolloin ne on viimeistään noudettava. Kuluttajana voin valita mieluisan annoksen ja maksaa sen tilaukseni yhteydessä (ravintolalla ei siis ole riskiä, että varaisin annokseni, mutta en saapuisi sitä maksamaan). Sitten suuntaan ravintolaan, kerron tehneeni ResQ-tilauksen ja saan valmiiksi pakatun annoksen mukaani. Tyypillinen annoksen hinta on noin 4–6 euroa. Toisaalta esimerkiksi kahvilatuotteita saa halvemmalla ja isot sushiannokset voivat olla kalliimpia. Olen tehnyt ResQ-hankintoja työn ja kodin lähettyviltä eli Helsingin keskustan ja Meilahden tienoilta. Näillä alueille on runsaasti ResQ-valinnanvaraa. Iltapäivällä voin tilata annoksen ja pyöräillä kotimatkalla sitä hakemaan. Kaikki ruoat ovat olleet sitä, mitä on luvattu, ja homma on toiminut ongelmitta.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   Nordean Ajassa-blogissa Olli Kärkkäinen kirjoittaa, miten suhtaudumme hintoihin suhteellisina: ”Hintojen suhteellisuus näkyy suuria hankintoja tehtäessä. Esimerkiksi autoa ostaessa saattaa hankkia monen sadan euron lisäpaketteja liikoja miettimättä, koska niiden osuus auton kokonaishinnasta on pieni. Samaan aikaan kuitenkin pienemmissä hankinnoissa voi nähdä paljonkin vaivaa metsästäessään muutaman euron säästöjä. Sanotaan että sentissä on miljoonan alku. Suhteellisten hintojen harhan suhteen tämä oppi kääntyy siten, että sentin säästöön tulisi suhtautua yhtä vakavasti, oli ostamassa sitten autoa tai pyörää.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   Ruokasooda on hyvä puhdistusaine kodin siivouksessa, mutta tolkku kannttaa pitää mielessä myös sen käytössä, muistuttavat Nörttitytöt blogissaan. Blogissa selvitetään ruokasoodan ja etikan kemiaa, ja lisäksi kerrotaan toimivista käyttökohteista sekä siitä, mihin ruokasoodaa ei kannata laittaa (kuten ihonhoitoon): ”Monesti joka kaapista löytyviä aineita pidetään jotenkin puhtaampina ja parempina puhdistusaineina kuin kaupallisia versioita, mutta muistakaa, että kaiken takana on kemia ja jo ihan kaapista löytyvilläkin aineilla voi saada vaikka millaista tuhoa aikaan. Googlatkaa siis huolella ennen kuin alatte tehdä kotitekoisia puhdistusaineita.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   Omistaminen on helppoa ja mukavaa verrattuna lainaamiseen, kirjoittaa Harri Nieminen: ”Maailman luonnonvarat ovat rajalliset, joten loputon kuluttaminen on pahasta, mikä pitääkin paikkansa. Mutta uskallanpa myös väittää, että ihminen on laiska ja omahyväinen otus. Meidän ei ehkä tarvitse omistaa niin paljon kaikkea, ehkä jopa ajattelemme että ei tätä tarvitsisi omistaa, mutta viime kädessä kuitenkin omistamme? Miksi? Omistaminen ei ole ainakaan Suomessa enää niinkään statussymboli, vaan ehkä enemmän mukavuustekijä. Asioiden omistaminen on kätevää. Vaikka omaa autoa ei kovin usein tarvitse, on se kätevää olla. Vaikka porakonetta ei tarvitse montaa minuuttia elämänsä aikana on se kätevää omistaa, ennemmin kuin lähteä lainaamaan kirjastosta. Ihmiset maksavat helppudesta ja vaivattomuudesta, tällä hetkellä ostamalla tavaroita omaksi.” (Mari Koo) 4 kommenttia.

Kukkakaaliriisi: hyvis vai pahis? Kasvimakkaraa Ison Lerssin tilalle? Tervetuloa Ruokamysteereihin!

lauantai 21. toukokuuta 2016 klo 10.50 kirjoittajana Mari Koo

Olen aloittanut uuden kirjoitus- ja nettiprojektin, Ruokamysteerit, yhdessä ystäväni ja ravitsemuksen rautaisen ammattilaisen Leena Putkosen kanssa. Tarkoituksenamme on pohtia tämän vuosituhannen ruoka- ja ravitsemuskeskustelua sekä eettis-ekologisista että ravitsemuksellisista näkökohdista. Nyt naputamme paitsi nettiä, niin myös tekstejä, jotka Otava julkaisee kirjan muodossa ensi vuoden alkupuolella.

Ruokamysteerien nettielämä käynnistyi jokin aika sitten. Nettisivun lisäksi käytämme tietysti myös mm. Facebook-sivua.

Tähän mennessä olemme ehtineet kirjoittaa muutaman blogitekstin. Itse olen kirjoittanut mm. makkarasta:

”Toistaiseksi Suomen tämän kesän kohutuin grillimakkarauutuus on Iso Lerssi. Tuotteen innovaatio oli koko eli se on tavallista makkaraa isompi.

Huoh. Toisissa maissa makkarabisnestä viedään onneksi toiseen suuntaan.

Ruotsissa huoltoasemaketju Preem on lähtenyt mukaan pelastamaan maailmaa ilmastoystävällisemmällä makkaralla. Perusmakkaraan verrattuna tuotteessa on puolet vähemmän lihaa ja tilalle on laitettu mm. porkkanaa ja chia-siemeniä.

Myös lihaisista tuotteista tunnettu Scan on pistänyt kasviksia peliin. Korvish ja Järpish markkioidaan puolittaisina kasvistuotteina eli lihan ohella mukana voi olla vaikka palsternakkaa ja perunaa. Toki kasvisten lisääminen tuotteisiin, joissa niitä normaalisti ei ole, näkyy myös Suomessa: kaupan hyllyltä voi ostaa esimerkiksi kasviksia sisältävää tuorepastaa tai leipää.”

Eilen pohdin kukkakaaliriisiä. Onko se turha elintarvike vai onko tällaisissa valmiiksi käsitellyissä kasviksissa hyvätkin puolensa?

”Lisäksi kaupoissa myydään paljon ruokatuotteita, jotka on suunniteltu helppokäyttöisiksi, mutta joita emme paheksu. Esimerkiksi pakastettujen vihannesten myyminen on hyväksyttävää.

Nyt ovat yleistyneet esimerkiksi salaattibaarit: kokoa läjä tuotteita, kilohinta 14,90 e, maksa ja syö. Ja se on tosi jees, koska saat kivan salaattiaterian.

Harva motkottaa, että onpa typerää, kun myydään valmiiksi pilkottua kurkkua, salaatinlehtiä, keitettyä riisiä tai keitetty kananmuna kalliilla hinnalla uusavuttomille.

Yhden tärkeän näkökohdan keskusteluun nosti vuonna 2013 Maija Haavisto. Tällöin kohuttiin valmiiksi paistetusta jauhelihasta. Haavisto muistutti, että esimerkiksi sairaat ihmiset tai vanhukset voivat tarvita näitä vaihtoehtoa. Jos sormet eivät toimi normaalisti, ei appelsiinin kuoriminen onnistu eikä kokonainen kukkakaali muutu kädenkäänteessä silpuksi.”

Eli tervetuloa seuraamaan kirjoitteluani ruoka-aiheista Ruokamysteereihin!

LeenajaMari20-p

Kuvassa me kirjoittajat. Koska ruoka on myös hauska ja mahtava aihe!

»   Tutkija Markus Vinnari toteaa, että yhteiskuntamme rakentuu eläinten hyödyntämiselle. Veganismi on mainio asia, mutta vegaaninkin kannattaa olla armollinen itselleen: ”Olemme siis rakentaneet yhteiskunnan, jossa kuolleiden eläinten paloja on siroteltu lähes kaikkiin tuotteisiin, ja samalla olemme raivaamassa tietämme maapallon ainoaksi isoksi eläimeksi yhdessä teollisesti kasvatettujen tuotantokoneidemme kanssa. Elämme elämäämme lihaluujauhon ympäröimänä yhä ainutlaatuisempana isona eläimenä tällä maapallolla, halusimmepa me sitä tai emme. [- – -] On mahdotonta elää elämäänsä hyötymättä ainakin jollakin tavalla muiden eläinten kuolemasta. Tämä on mielestäni tärkeä viesti kaikille veganismia suunnitteleville. On vain hyväksyttävä, että jossakin määrin eläimiä joutuu hyödyntämään tässä yhteiskunnassa, jonka olemme luoneet. Ei siis kannata stressata liikaa yksittäisistä asioista, vaan pyrkiä pitämään päämäärä kirkkaana mielessä. Isona ongelmana veganismissa on, että pitkällä aikavälillä liian moni kokee sen liian rajoittavaksi elämänmuodoksi. Mielestäni tämä johtuu osaksi juuri siitä, että ihmiset tavoittelevat sellaista, mikä ei ole mahdollista. Jos kasviperäistä maitoa ei ole saatavilla, laita mieluummin tilkka ”lehmänmaitoa” kahviisi sen sijaan että luopuisit kokonaan veganismista turhautuneena sen vaikeuteen. Veganismi on matka kohti parempaa.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   Tutkija Jaakko Autio kertoo Eläinten hyvinvointikeskuksen sivuilla, että kuluttajat kaipaavat eläinten hyvinvoinnista kertovaa merkintää esimerkiksi lihatuotteisiin: ”Yleisimmin toiveena ovat joko luotettava sertifikaatti (vertailukohtana EU:n luomumerkintä) tai porrastettu asteikko, jossa kuluttaja voi valita toivomansa hyvinvoinnin tason. Eräs vastaajamme perustelee kyselyaineiston avovastauksessa mahdollista hyvinvoinnista kertovaa pakkausmerkintää seuraavasti: ”Sen pitäisi kertoa tietoa ainakin selkeästi. Niin, ettei kuluttaja luule ostavansa enempää kuin ostaa, mutta toisaalta kuluttaja kuitenkin ymmärtää, mistä tuotteen todennäköisesti korkeampi hinta koostuu. Jos merkintä saadaan muihinkin kuin kananmuniin, tulisi merkinnän olla selkeä ja oikeasti jaotella tuotteet hyvinvointia parantaviin luokkiin, ei pelkkiä kosmeettisia parannuksia.” Muun muassa SEY:n asialistalla olevan suomalaisen eläinten hyvinvointimerkinnän kehittämisessä kannattaa siis kuunnella kuluttajien ajatuksia ja toiveita. [- – -] Tuotteiden hinta vaikuttaa luonnollisesti kuluttajien ostopäätöksiin. Vastikään julkistetussa eurooppalaisessa eläinten hyvinvointibarometrissa suomalaiset kuluttajat olivat EU-keskitasoa halukkaampia maksamaan enemmän tuotteista, jotka ovat peräisin tuotanto-olosuhteista, joissa huolehditaan eläinten hyvinvoinnista. Vastaajista 80 prosenttia oli valmis maksamaan korkeamman hinnan. Tosin 45 prosenttia ei halunnut maksaa kuin korkeintaan viisi prosenttia enemmän.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   Karkkipäivän Sanni käy läpi Clarinsin antiperspiranttia, sen mainoslauseita ja todellista sisältöä: ”Mitä markkinointikommunikaatioon ja myönteisiin mielikuviin tulee, mikään ei pure niinkuin luonnon ainesosat, tämän tietävät normikosmetiikankin yritykset. Niinpä kaikki alan boolaagit, ne synteettisimmätkin, korostavat mainoskielessä aina reseptien kasvipohjaisia ainesosia. On ymmärrettävää, että kukkaisuutteet ja yrtit kuulostavat sympaattisemmilta ja kuluttajalle tutummilta kuin propyleeniglykolit ja sykloheksasiloksaanit. [- – -] On mielestäni Clarinsilta arveluttavaa menettelyä puhua tekstissä vain taikapähkinästä ja sen (oletetusta) hikoilua hidastavasta vaikutuksesta vielä korostaen, ettei ko. aine ”blokkaa hikitiehyitä kokonaan”, kun tuotteen pääasiallinen vaikuttava aine alumiinikloorihydraatti sen kuitenkin tekee. Tällainen ”ei suoranaisesti puhuta ei-totuuksia, mutta jätetään jotain olennaistakin kertomatta luoden kuluttajalle halutunlainen kuva” -menettely on mainonnassa valtavan yleistä. Se ei tietenkään ole laitonta mutta kyseenalaista, koska tuotteesta luotu kuva on harhaanjohtava. Korostan, että minulla ei ole itselläni alumiinifobioita ja käytän antiperspirantteja säännöllisesti.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   Miia Jylhä kirjoittaa Uusiouutisissa tekstiilien keräyksestä ja kierrätyksestä: ”Jäteyhtiöiltä vaaditaan kierrätystä, mutta usein unohdetaan tuotantoketjujen roolit. Jätehuollon tehtävä ei ole kehittää tuotesuunnittelua, perustaa tuotantolaitoksia tai luoda uusiotuotteille markkinoita. Ratkaisut tehdään muulla; onko kierrätystuotteille kysyntää, panostetaanko prosesseihin ja tuotekehitykseen? Keräys voidaan kyllä järjestää kaikille sellaisille jätteille, josta yritykset pystyvät kestävällä tavalla jalostamaan uusia tuotteita. Yhtä tärkeä jätehuollon tehtävä on järjestää turvallinen käsittely niille materiaaleille ja haitallisille aineille, joita ei pystytä tai haluta ohjata takaisin tuotannon pyörään pyörimään. Esimerkiksi tekstiileissä on paljon sellaisia kemikaaleja ja ainesosia, joiden kohtalo on kierrätyksen kannalta ratkaisematta. Kierrätyksen kehittäminen tarvitsee läpinäkyvyyttä ja avoimuutta sekä seurantaa ja kriittisiä kansalaisia ja järjestöjä. Toivottavasti kuluttajat eivät tyydy siihen, että lajitellut jätteet voi palauttaa erikseen jonnekin, vaan haluavat myös tietää, mitä niille sen jälkeen tapahtuu. Vähintään yhtä tärkeää on aktiivisuus kuluttajan roolissa: jätetään kertakäyttölumput kauppojen hyllyyn, ostetaan harkiten pitkäikäistä ja laadukasta, vaaditaan ympäristön kannalta ja eettisesti kestävää, etsitään ja suositaan uusiomateriaaleista valmistettuja tuotteita.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   Arkijärjen Jenni huomasi lapsen Reiman talvihaalarin lahkeissa kaksi noin sentin kokoista reikää lahkeiden sisäsaumoissa. Reklamointi onnistui sujuvasti: ”Nykymaailmassa palautteen lähettäminen on helppoa, joten otin viasta kuvan ja lähetin Reimalle. Kysyin onko kyse normaalista kulumisesta vai jostain muusta. Haalaria oli kuitenkin käytetty jo monta kuukautta, ja olin pessyt sen yksi tai kaksi kertaa, pesuohjetta toki noudattaen. Ilahduin siitä, että asiakaspalvelu vastasi nopeasti ja totesi reijät heti valmistusvirheeksi. Asiaa selvitettiin vielä hetki, jonka jälkeen Reima tarjosi minulle erittäin kohtuullista korvausta viallisesta haalarista. Korvauksena oli lahjakortti Reiman verkkokauppaan, josta olin haalarin alunperin ostanutkin. Minulle tämä sopi oikein hyvin, sillä yleisesti ottaen kokemukseni tuon firman tuotteista ovat positiivisia. Tämä haalari oli ensimmäinen, jossa olin havainnut vikaa, eikä missään muussakaan vaatteessa ole ollut ongelmia. Palvelu oli alusta loppuun erittäin ystävällistä ja ripeää, eikä kokemustani kyseenalaistettu millään tavalla. Pidin myös siitä, että korvausta tarjottiin ilman, että sitä erikseen pyysin. Tästä kokemuksesta voi antaa Reimalle täydet pisteet.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

« vanhemmat kirjoitukset