Kulutusjuhla

”Food from Finland” vai sittenkin hunajaa Meksikosta?

maanantai 6. heinäkuuta 2015 klo 16.49 kirjoittajana Mari Koo

Suomalaista elintarvikeosaamista viedään maailmalle esimerkiksi Food from Finland -hankkeen avulla. Mikäs siinä, hienoa, että ruokamme saa tällaisia panostuksia.

Koska itse toimin hunajan parissa (työnantajani on Suomen Mehiläishoitajain Liitto), niin kiinnitin tietysti huomiota kahteen yritykseen, jotka ovat mukana hunajatoiminnoilla. Hunajayhtymä käsittelee ja pakkaa runsaasti kotimaista hunajaa, joten on ehdottomasti ansainnut paikkansa.

Mutta entä Hunajainen SAM? Yksikään yrityksen nettisivuilla olevista tuotteista ei tällä hetkellä ole kotimaista hunajaa. Yritys ei edes pakkaa hunajaa Suomessa. Noita hunajia sitten esitellään maailmalla Food from Finland -otsikon alla.

Kuluttajana minusta ei olisi kovinkaan mukavaa, että törmäisin täällä Suomessa otsikkoon Food from Japan ja kun sen alta poimisin käteeni tofupaketin tai hedelmän, niin kävisikin ilmi, että hah, se on Kiinasta!

Lähetin viestiä hankkeeseen. Sain vastauksen:

Hunajainen SAM Oy on suomalainen elintarvikealan yritys, joka on Food from Finland ohjelman jäsen. Suomalaisilla yrityksillä on oikeus osallistua ohjelmaan, huolimatta heidän käyttämiensä raaka-aineiden alkuperästä. Meidän olisi hyvin vaikeaa vetää rajaa käytetyn raaka-aineen alkuperämaahan, tai vaatia kovin tiukkaa suomalaista alkuperää. Suomen elintarvikealan yritykset käyttävät laajasti ulkomaisia raaka-aineita, mm. Suomessa käytettävä ruis on pitkään ollut osin ulkomaista, emmekä me halua siksi rajoittaa yhden yksittäisen yrityksen osallistumista ohjelmaan. Näin siis myös Hunajainen SAM Oy:n tapauksessa. Rajanveto yritysten raaka-aineiden käytössä olisi hankalaa.

Teemme yhdessä työtä Suomen tunnetuksi tekemisessä ulkomailla, jossa kaikilla mukana olevilla yrityksillä on oma roolinsa, vaikka eivät tiukasti tulkittuna olisikaan myymässä täysin suomalaisia tuotteita.

Parhain terveisin,

Esa Wrang
Ohjelmajohtaja
Food from Finland
Finpro

Minusta taas rajanveto on hyvin helppo. Jatkojalosteissa ei tarvitse olla sataprosenttisesti suomalaisia raaka-aineita. Mutta näissä hunajan kaltaisissa tuotteissa, jotka sisältävät vain yhtä raaka-ainetta, pidettäisiin yllä kotimaista linjausta.

Vai otettaisiinko hankkeeseen mukaan esimerkiksi saksalaisia kananmunia tai venäläistä maitoa, jos vain niitä kaupitteleva ja pakkaava yritys olisi suomalainen? Tuntuisiko reilulta? Ruokaa Suomesta?

berliinihunaja

Lisään tähän vielä sen, että Hunajaisen SAMin toimintaa vastaan minulla ei ole mitään (paitsi se, että korostavat pakkauksissaan olevansa suomalainen perheyritys, saa monet kuvittelemaan, että hunajakin on suomalaista). Kotimainen hunaja ei riitä kattamaan hunajan kysyntää, joten tarvitaan tuontihunajaa. Lisäksi SAM on tehnyt paljon hyvää työtä hunajan markkinointiin.

Kuvassa on berliiniläistä kaupunkihunajaa.

»   Soja ilahtui skeittikaupan asiakaspalvelusta. Kun aiemmin katsottua tuotetta ei enää ollutkaan nettivalikoimissa, niin kaupasta lähetettiin viesti, jossa vinkattiin parista muusta nettikaupasta, joista samaa tuotetta voisi ostaa. ”Päädyimme lopulta ihan toiseen lautaan ja yritykseen, jota ei ole tässä mainittu. Jos SkateProlta suinkin olisi löytynyt vielä sopiva lauta, olisin ehdottomasti sen tämän perusteella ostanut. Ja seuraavan kerran, kun tarvitsen jotain rullailulaitteita, on SkatePro ehdottomasti ensimmäinen kauppa, josta etsin.” (Mari Koo, via Kaisa K.) Ei kommentteja.

Pirkka-mehutiivisteen koostumus muuttui heikommaksi – kuluttajalle asiaa perustellaan sokeriverolla

perjantai 5. kesäkuuta 2015 klo 10.53 kirjoittajana Mari Koo

Tarja lähetti viestiä, kun tutun Pirkka-tuotteen koostumus oli muuttunut:

”Taas on halpuutettu! Tuotteen uusi laatu lähes nollassa vanhaan verrattuna, ja laimennussuhde niin että pullosta tulee vähemmän valmista mehua mutta hinta on vähintäänkin entinen.

Aiemmin:
PIRKKA, Kevyt omena-päärynäjuomatiiviste TÄYSMEHUPITOISUUS oli 50% nyt kaupassa tarjolla ja etiketissä SAMA kuva kuin ennenkin:
PIRKKA sokeriton omenan ja päärynän makuinen juomatiiviste TÄYSMEHUPITOISUUS 2,1 %

Oli jo kaksi tutun näköistä pulloa kädessä, mutta onneksi tuli lukaistua tuotteen nimi ja sieltä iski silmiin MAKUINEN. Sitten lukemaan ainesosia.
Täysmehupitoisuus siis pudotettu 50%:sta 2,1%:iin??? Sinne jäi hyllylle ja jää jatkossakin. Vanha oli suosikkini, mutta nyt pakotetaan vaihtamaan.

Taas tuli fiilis, että kuluttajaa viilataan linssiin!”

Tarja sai Pirkan kuluttajapalvelusta vastauksen:

”Pahoitteluni, että uudistunut tuote on aiheuttanut pettymyksen. Uudistuksen taustalla on vuoden 2014 alusta voimaan tullut korotettu valmistevero eli ns. sokerivero. Aiemmin Pirkka Kevyt -juomatiivisteissä mehua oli sen verran, että sokerin määrä nousi tuotteissa yli 0,5%. Tällöin tuotteet kuuluivat korkeamman valmisteveron piiriin. Koska vero maksetaan juotavasta määrästä eikä pelkästä tiivisteestä, jouduttiin tuotteiden hintaa korottamaan huomattavasti. Pirkka Kevyt -juomatiivisteiden reseptiikkaa on nyt muutettu ja täysmehupitoisuutta laskettu. Samalla tuotteiden hinta on laskenut. Ikävä kuulla, ettei tuotemuutos ole ollut mieleesi. Välitän palautteesi tiedoksi tuotekehitykseemme. Palautteesi on erittäin tärkeä, sillä se auttaa meitä valvomaan ja kehittämään tuotteidemme laatua. Aurinkoista kesää!”

Tarja jäi ihmettelemään vastausta:

”Aikamoista potaskaa :( Asiaa käsitellään ihan kuin oltaisiin tehty palvelus asiakkaille?”

»   Professorin mielestä leivän päiväysmerkinnät eivät ole kovin luotettavia: ”Oletko koskaan ostanut kaupasta leipää, jossa on parasta ennen -merkintä huomenna, mutta maistaessasi se on ollut jo ilmiselvästi parhaat hetkensä nähnyt; etenkään valkoinen leipähän ei ole parhaimmillaan kuin leivontapäivänä. Toki se on syötävää sen jälkeenkin, mutta se ei ole tässä oleellista, sillä päiväyksessä lukee parasta ennen eikä syötävää. Itse tiedän kaikista leivistä, joita normaalisti syön, kuinka pitkä väliaika on parasta ennen -päivän ja leivontapäivän välillä. Näin osaan ostaa aina tuoretta leipää, eli sellaista joka on oikeasti parhaimmillaan. Tai jos jostain syystä joudun ostamaan vanhempaa leipää, tiedän jo kaupassa saavani sellaista.” (Mari Koo, kiitos linkistä Kaisa K!) Ei kommentteja.

»   JNiemisen mielestä Iittalan lasien laatu on huonontunut:”Nykyään sääntö on melkein se, että mitä uudempana Iittalan astioita on ostettu, sitä heikkolaatuisempia ne ovat. Iittala ratsastaa entisellä maineellaan, mutta on järjestelmällisesti tuhoamassa omaa uskottavuuttaan halventamalla valmistuskustannuksiaan. Käytetty lasimassa on heikompilaatuista, työ aiempaa koneistetumpaa ja viimeistely huolimatonta. Onneksi kirpputoreilta on yhä mahdollista löytää vanhempia astioita, jotka kestävät käyttöä lähes loputtomasti. Käytettynä ostetut laatuaikojen lasit ovat yleensä myös halvempia. Monella on silti se käsitys, että uusi olisi parempaa. Useimmat kotimaisina design-tuotteina myydyt astiat eivät enää ole Suomessa valmistettuja. Malli on ehkä perinteinen ja Suomessa suunniteltu, mutta astiat valmistetaan halpamaissa. Olen muutamia kertoja pudottanut 1950-luvulla valmistetun kotimaisen vesilasin esimerkiksi kivilattialle(!), jonka päällä on ohut matto tai parketille, jonka päällä ei ole mattoa. Vanhemmat lasit vain pomppaavat, eikä niissä näy säröäkään. Uudemmat lasit eivät aina kestä edes sitä, jos ne kaatuvat pöydälle.” (Mari Koo, kiitos linkistä Kaisa K!) 1 kommentti.

Vauvavakuutus ei ole välttämättömyys: kaikki lapset eivät edes suuremmin sairastele

keskiviikko 22. huhtikuuta 2015 klo 20.52 kirjoittajana Mari Koo

Kun kolme vuotta sitten odotin lastamme, niin meille tipahteli mainoksia vauvavakuutuksista. Niissä selvästi haluttiin luoda mielikuva siitä, että hyvät vanhemmat ottavat lapselle vakuutuksen ja säästävät rahaa, kun kuskailevat sairastelevaa pienokaistaan yksityislääkärille.

Me emme kuitenkaan ottaneet vakuutusta. Syyt olivat seuraavat:
1. Vakuutus tuntui turhalta. Asumme terveyskeskuksen vieressä, joten uskoimme mahdollisten lääkärikäyntien hoituvan suhteellisen kätevästi julkisella puolella.
2. Vakuutus maksaa rahaa. Ei meillä ole halua tukea vakuustusyhtiötä maksamalla vakuutuksista, jotka eivät ole niin oleellisia.
3. Vakuutuksen kautta tukisimme yksityislääkärijärjestelmää. Yhteiskunnan kannalta on järkevää, että julkista terveydenhuoltoa käyttävät muutkin kuin ne, joilla ei ole todellakaan varaa mihinkään muuhun.
4. Ajattelimme, että jos joskus on tarve käydä yksityisellä lääkärillä, niin sen yhden kerran voi hyvin maksaa omastakin pussista. Sillä rahalla ei kuitenkaan vakuutusta vielä maksettaisi.

Ennen omaa lasta tietysti kuvittelin, että suunnilleen kaikki lapset sairastelevat. Olin varautunut kuumeisiin, oksennustauteihin, korvatulehduksiin ja ihottumiin.

Toisin kävi. Ensimmäisen elinvuotensa aikana lapsi ei ollut kertaakaan sairas tavalla, joka olisi vaatinut lääkärivierailua. Eli jos olisimme maksaneet vakuutusta, niin rahat olisivat menneet hukkaan.

Ensimmäinen kunnon tauti tuli lapsen ollessa yli 1,5-vuotias. Pitkittyneen flunssan yhteydessä havaittiin myös oireeton korvatulehdus. Lääkärikäynnit hoituivat kätevästi terveyskeskuksessamme, ja niitä tuli yhteensä kolme, koska korvatulehduksen paraneminen vaati kaksi antibioottikuuria.

Vajaa vuosi myöhemmin lapsi oli toistamiseen flunssassa. Koska korvatulehduksen uusi tuleminen pelotti ja lapsi perjantai-iltana valitteli korvaansa, niin kuskasin hänet päivystykseen (suora bussiyhteys vei kätevästi, mutta aikaa kieltämättä tuhraantui päivystyksen odotushuoneessa). Mitään ei kuitenkaan onneksi ollut vialla.

Lapsi on ollut päiväkodissa 1,5-vuotiaasta lähtien. Hänellä ei silti ole ollut esimerkiksi yhtään oksennustautia, ja ylipäätään sairauspoissaoloja hoidosta on tullut vain noiden parin flunssan verran eli yhteensä pari viikkoa.

Eivät kaikki vauvat ja taaperot jatkuvasti sairasta. Ylimääräinen vakuuttaminen ei välttämättä siis ole järkevää rahankäyttöä, etenkin, jos julkiset palvelut toimivat.
Eikä se vakuutus ainakaan kerro mitään siitä, kuinka hyviä ja vastuullisia vanhemmat ovat.

»   Kuningaskuluttajan testissä oli nyt sukkahousuja. ”Testatut merkit olivat Anttilan Line Collection, Sokoksen House, Nanson Vogue Colore ja H&M:n kahden pakkauksessa myytävä sukkahousu tights 2-pack. 40 denierin testisukkahousumme olivat puolipeittävät ja keskenään eri väriset. – – – Testivoittajasta oltiin yksimielisiä: Sokoksen House sukkahousut keräsivät mukavuudeltaan ja kestävyydeltään eniten kehuja. Yhtä yksimielisiä oltiin myös Anttilan Line –sukkiksista, joista testaajat eivät löytäneet yhtään hyvää ominaisuutta.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   Ilona haluaa luottaa siihen, että edullinen markettikosmetiikka on tuoksutonta. Nyt kaupan hyllystä tarttui mukaan väärä valinta: ”Tämän voiteen tuoksu nimittäin tuo mieleen lähinnä käyneen mansikkamehun – Fresitan, jos välttämättä haluaa nähdä asian näin. Ja vaikka kiltisti juon Fresitani jos joku sitä tarjoaa, se ei ole valintani tuoksuksi jota kannan mukanani ainakin pari tuntia päivästä. Kaiken huipuksi tuubi väittää perspuolellaan tuoksua ”miedoksi”. Mitä ne oikein vetävät siellä K-ryhmän markkinoinnissa? Ainakin kolme askia tupakkaa päivässä. Veikkaan, että tässä rasvassa ei arganöljyä ole kuin pisara, sen verran edullinen se on (muistaakseni viitisen euroa). Sen sijaan voiteessa on karitevoita, mikä on ihan ok (kai), ja selittää entistä imelämmän tuoksun. Miksi tätä ei laitettu etupuolelle, en tiedä. Ehkä arganöljy on muodikkaampaa. – – – Samasta paikasta terveisiä Pirkka-kosmetiikan tekijöille. Te ette nyt oikein ole hiffanneet tätä: kaupan omat tuotteet eivät haise miltään, niissä on korkeintaan samoja juttuja kuin Tummelissa ja ne voi napata kärryyn miettimättä muuta kuin tarjousmakkaraa. Ne eivät haise eivätkä sisällä happoja. Oletan että korjaatte asian. Kiitos.” (Mari Koo, kiitos linkkivinkistä Kaisa K) 1 kommentti.

»   Laura Honkasalo hämmästelee mm. kirppisten hintoja ja monien tavaroiden surkeaa laatua: ”Kirppiksillä huomaa, mitkä tuotteet ovat ongelmajätettä. Naiset voisivat miettiä kaksi kertaa laaduttomien tekonahkalaukkujen ostamista. Miehet taas tuntuvat tuottavan maailmaan loputtomat määrät huumori- sekä tapahtuma t-paitoja. Huumoripaita ei ilmeisesti jaksa kauaa naurattaa.” (Mari Koo, kiitos linkistä Kaisa K!) Ei kommentteja.

»   Schizo-Janne kirjoittaa rahasta ja sen syvemmistä merkityksistä: ”Kulttuuri jossa olemme kasvaneet perustuu rahan ideologialle. Voimme sitä kritisoida tai palvoa, mutta siitä emme tunnu pääsevän eroon. Kaikesta omaisuudesta luopuminenkaan ei suuremmin auta, koska määritymme tuolloin rahan kiellon kautta. Näin ei tarvitsisi olla. Raha ei ole sama kuin ihmisluonto. Mutta rahasta ja omistamisesta luopuminen edellyttäisi kokonaisesta identiteetistä luopumista. Ei vain yksittäisen henkilön identiteetistä, vaan kaikesta siitä miten me olemme tottuneet määrittelemään itsemme. Tämän johdosta näen kulutuskulttuurin kritiikin lähinnä itsepetoksena. Tavoitteet voivat olla ylevät, mutta mitään aitoa vaihtoehtoa kritiikki ei kykene esittämään. Harvempi kritiikin esittäjä olisi valmis ottamaan sen harppauksen, jonka aito sosialismi siinä eläviltä ihmisiltä edellyttäisi.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   Nollavaimo osti rintaliivit: ”Kävin viikolla ostamassa itselleni rintaliivit. Ikinä koskaan aikaisemmin ei ole mainitun vaatekappaleen osto ollut niin helppoa. Tein kaikkien aikojen ennätyksen. Kuin olisi kurkkua ostanut. Siihen tarvitaan vain kanta-asiakkuus ko. liivikaupaan ja rahaa. Eli kun heillä on koneelle tallennettuna, minkä merkkiset, malliset ja kokoiset liivit olen edellisellä kerralla ostanut, niin ei muuta kuin sen tiedon kanssa valitsemaan. Ostin siis saman merkkiset, malliset, kokoiset ja – tylsä minä – myös väriset liivit ilman kokeilematta niitä. Ja nappiin meni, tietty. Kolme minuuttia ja 94 euroa, kiitos.” (Mari Koo, kiitos linkistä Kaisa K!) Ei kommentteja.

»   Kannattaako ostaa lentomatka Stockmannin Hulluilta päiviltä vai ei? Poptravelin vertailun mukaan kannattavia kohteita voivat olla esim. Malaga ja Antalya sekä Japani. Sen sijaan mm. Münchenin tai Berliinin lentojen vuoksi ei kannata Stockalla jonottaa. (Mari Koo) 3 kommenttia.

»   Anu Silfverberg kirjoittaa, miten Valio viesii harhaanjohtavasti luomumaidon tuotannosta: ”Kuluneella viikolla Valion luomukampanja jäi kuitenkin kiinni härskistä viherpesusta. Yrityksen sivuilla kerrottiin (ja kerrotaan yhä) näin: ”Luomutilojen vasikat hoidetaan lajia kunnioittaen, lajin erityispiirteet huomioiden; vasikat saavatkin nauttia emänsä maidosta vähintään kolmen kuukauden ikäiseksi. Eläimillä on mahdollisuus hoitaa itse vasikoitaan, jolloin ne saavat nauttia luonnollisesta olotilasta.” Tekstiä on vaikea lukea muuten kuin niin, että lehmät hoitavat vasikoitaan kolme kuukautta. Ehkä siksi se oli luettu niin myös Valion tiedotuksessa. Kun Oikeutta eläimille -järjestön Kristo Muurimaa syytti Valiota Twitterissä valehtelusta, yritys vastasi ensin, että ”luomulehmillä on mahdollisuus hoitaa vasikkansa itse aina 3 kk:n asti”, ja kehotti Muurimaata tutustumaan luomutuotantoon. Muurimaa tutustui. Seuraavana päivänä Valio korjasi: ”Pahoittelut, eilinen vastauksemme oli virheellinen. Luomuvasikka ovat emänsä kanssa muutamasta päivästä noin viikkoon.” Viestiä ei löydä Valion Twitter-feedistä, mutta eläinoikeusaktivistit levittivät sitä sosiaalisessa mediassa kuvakaappauksena.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   Pörrö hämmästelee Lidlin likaisia ostoskoreja: ”Erityisen likaisia ne näyttäisi olevan tossa Herttoniemen pisteessä. Olen antanut pahimpia koreja henkilökunnalle käteen ja yhdessä on sitten päivitelty, että on joo sontaista. Ja katsonut hetkeä myöhemmin kun henkilökunnan edustaja vie sen korin takaisin pinoon. Yök. Nyt meni jotenkin kuppi nurin tämän asian kanssa (Maanantai!) joten otin kuvan ja kysäisin asiaa Lidlin Fb-seinällä. Ei pärjää kyllä Lidl tässä ostoskorivertailussa ässälle ja koolle.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

Pyytämättä alkava asiakaspalveluchat ärsyttää kuin vilkkuva bannerimainos

tiistai 24. helmikuuta 2015 klo 21.01 kirjoittajana Mari Koo

Piipahdin erään oppilaitoksen sivuille poimimaan linkkiä työtarkoituksiin. Kun avasin oppilaitoksen nettisivun, niin lähes samantien pompahti esiin chattiruutu.

”Hei, voinko auttaa?”, viestitti chattinainen.

Ärsyynnyin. Tuntui tylyltä vain klikata ruutu pois reagoimatta siihen. Toisaalta lyhyenkin vastauksen naputtelu turhautti.

Naputin silti: ”Ei kiitos”.
Sain vastauksen: ”Ok, täällä kuitenkin olen, jos tarvitset apua.”

Olen pitänyt asiakaspalveluchatteja ihan kätevinä esimerkiksi nettikaupassa. Mutta käteviä ne ovat vain silloin, kun saan itse aloittaa keskustelun ja siihen reagoidaan nopeasti.

Pyytämättä näytölleni pomppaava chattiruutu on vain ärsyttävä, samalla tavalla kuin välkkyvä mainosbanneri.

Valitin aiheesta Facebookilleni. Sain kuulla, että ensimmäinen chattiviesti tulee automaatista ja asiakaspalvelija laskee kahvimukinsa vasta, kun kävijä kirjoittaa jotain.

Eli siis ne chattiruudut voi klikata vain pois, eikä tarvitse ajatella, että käyttäytyi tylysti.

Eräs kaverini kuitenkin kommentoi, että pahimmillaan chattiruutu pompahtelee uudelleen ja uudelleen esiin. Itse en ole onneksi moisiin törmännyt.

Mutta toivottavasti tämä on vain asiakaspalveluchattien ensi-innostusta. Reaaliaikainen palveluviestintä on hyvä asia, mutta vain silloin, kun se on asiakaslähtöistä.

Vastaa kyselyyn: autat korumuotoilun opiskelijaa

tiistai 24. helmikuuta 2015 klo 20.40 kirjoittajana Mari Koo

Elsi Rauhala lähetti viestin ja toivoi saavansa vastauksia opinnäytetyöhönsä liittyvään kyselyyn. Nyt siis kertomaan mielipiteitä koruvalinnoista!

”Opiskelen korumuotoilua Lahden Muotoiluinstituutissa. Olen laatinut opinnäytetyöhöni liittyvän kyselyn, jossa haluan selvittää, millaisista koruista suomalaiset ovat kiinnostuneita ja millaiset tekijät vaikuttavat korujen valintaan, sekä miten koruihin liittyviin eettisiin kysymyksiin suhtaudutaan.

Pyydänkin nyt ystävällisesti teidän apuanne. Toivon kyselyyn mahdollismman paljon vastauksia ja jokainen vastaus on tärkeä. Vastaaminen vie vain noin 10 minuuttia. Vastaajan henkilötietoja ei voida yhdistää vastauksiin. Vastaajien kesken arvon hopeiset korvakorut omasta mallistostani (arvo 45€).”

”Voi & oliiviöljy”, mainostaa levitepakkaus, vaikka suuri osa rasvasta on palmuöljyä

sunnuntai 15. helmikuuta 2015 klo 17.54 kirjoittajana Mari Koo

Hanna K. lähetti viestin,jonka mukana oli kuva Creme Bonjour -tuotepakkauksesta:

”Pakkaus on harhaanjohtava: tuote sisältää voita 22 % ja oliiviöljyä 20,4 %. Erillisellä laskutoimituksella pitää tuoteselosteesta päätellä palmuöljyn osuus.”

WP_20150214_002

Kieltämättä tästä pakkauksesta voi puhua harhaanjohtavana. Tuotenimen perusteella on täysi syy kuvitella, että ne suurimmat rasvat ovat voi ja oliiviöljy. En ainakaan minä osaisi epäillä, että mukana on myös rutkasti palmuöljyä. Lisäksi tuotteen rasvana on rypsiöljyä, mutta sitä on vähemmän kuin palmuöljyä: rypsiöljy mainitaan tuoteselosteessa vasta palmuöljyn jälkeen.

”Jos rypsiöljyn tilalla olisi vain palmuöljyä, palmuöljyn osuus nousisi niin suureksi että se pitäisi mainita luettelossa ensimmäisenä. Vaikuttaa laskelmoidulta”, Hanna toteaa.

Creme Bonjourin omilta sivuilta en löytänyt edes koko tuotetta, eikä siellä muutenkaan tarjottu edes tuotteiden ainesosaluotteloita.

K-Supermarketin sivuilla ainesosaluettelo on seuraava:

VOI (22%), oliiviöljy (puhdistettu oliiviöljy (20%), ekstra-neitsyt oliiviöljy (0,4 %)), palmuöljy, vesi, rypsiöljy, KIRNUMAITO, suola (1,5%), luontainen aromi, emulgointiaine (auringonkukkalesitiini), happo (maitohappo), säilöntäaine (kaliumsorbaatti), A- ja D- vitamiini. Rasvaa 70%: maitorasvaa 18% ja kasvirasvaa 52%.

Palmuöljy on saanut huonoa julkisuutta, sillä palmuöljyn tuotantoon liittyy monia epäekologisia ja epäeettisiä kohtia. Eikä se ole myöskään terveellinen rasva.

Joten on selvää, että jos pakkauksessa lukisi ”Voi, oliiviöljy ja palmuöljy”, niin tuskin kauppa kävisi niin hyvin.

»   Filosofian puutarhassa tuo hieman toista näkökulmaa siihen, miten paljon vaatteita on tarpeeksi: ”Esimerkiksi, kaikki omistamamme tekstiilit eivät selvästikään ole sellaista tekstiilijätettä mistä tulisi syyllisyyttä kantaa. Niin kauan kuin vaate on käytössä, se ei tietenkään ole jätettä. On ihan sama, onko paitoja kaapissa kaksi vaiko kaksikymmentä, niin kauan kuin ne ovat aidosti käytössä ja omistaja jaksaa hoitaa niitä, käyttää ne loppuun ja mahdollisesti kierrättääkin kotona. Kerskakulutukseksi en laskisi myöskään sellaisia tekstiileitä jotka eivät ole olleet laadultaan täyttä kuraa mutta jotka ovat kuluneet loppuun huolimatta huolellisesta hoidosta ja ehkä ehditty kertaalleen kierrättääkin. Laadukas, hyvin hoidettu ja huollettukin vaate päätyy lopulta jätteeksi, mutta se on sellaista jätettä jonka syntymiselle vastuullisinkaan ihminen ei enää mahda mitään. Ja siitä mille ei mitään mahda, ei kannata alkaa syyllistymään.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   Kielen voima -blogissa analysoidaan asunnonmyynti-ilmoitusten sanavalintoja: ”Olin itse kiinnostunut eräästä rintamamiestalosta. Myynti-ilmoituksessa sanottiin, että se on käyttökuntoinen. Kun selvittelin talon kuntoa kiinteistönvälittäjän kanssa, kävi aika pian ilmi, että mainitun ”kohteen” soveltuvuus loma-asunnoksi ja se käyttökuntoisuuskin ovat vähän niin ja näin. Tarvitaan monenlaista remonttia: huopakaton sekä puhdasvesi- ja jätevesijärjestelmien uusiminen, uuden saunan ja käymälän rakentaminen ja niin edelleen. Käyttökuntoinen loma-asunto alkoi näyttää ja kuulostaa ”remontoijan unelmalta”. Ehkä jopa ”ikuiselta työleiriltä”. Tai ”katastrofilta”. Toisaalta: Voihan ajatella hieman sarkastisesti niinkin, että käyttökuntoinen viittaa sekä menneisyyteen että tulevaisuuteen. Talo on ollut joskus käyttökuntoinen. Vuosikausien uurastuksen jälkeen siitä saa taas sellaisen.” (Mari Koo, kiitos linkistä Kaisa K) Ei kommentteja.

»   Mihin se raha menee? -blogissa kolmekymppinen nainen kirjoittaa rahankäytöstään ja muista kulutusajatuksistaan. Esimerkiksi vuoden 2014 rahankäyttöä hän analysoi seuraavasti: ”Niinpä · päiviä, jolloin rahaa kului vain ruokaan, oli 130 (35,6 %) · päiviä, jolloin rahaa kului vain johonkin muuhun oli 21 (5,8 %) · päiviä, jolloin rahaa kului sekä ruokaan että johonkin muuhun oli 53 (14,5 %), ja · päiviä, jolloin rahaa ei kulunut yhtään mihinkään oli 161 (44,1 %). (Eli ruokaan yhteensä 183 päivänä, eli joka toinen päivä. Johonkin muuhun yhteensä 74 päivänä, eli joka viides päivä.) Taulukosta näkee myös mm. sen, minä viikonpäivinä on tullut käytyä kaupassa eniten ja milloin vähiten. Täysin kulutusvapaa päivä oli useimmiten sunnuntai, seuraavaksi useimmin lauantai. Torstaisin ostelin eniten, seuraavaksi useiten maanantaisin. Ainoastaan yksi viikko oli sellainen, että joka päivä meni rahaa johonkin.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

« vanhemmat kirjoitukset