Kulutusjuhla

»   Pitsiunelmien Rinna kävi tutustumassa Kierrätyskeskuksen lajittelukeskukseen: “Sain mm. kuulla, että vuotuisesta noin 4 miljoonasta vastaanotetusta pientavarasta yli 70% on vaatteita. Niistä yli 2 miljoonaa menee myyntiin, miljoona ilmaishuoneisiin jakeluun ja loppu materiaaliksi tai energiajätteeksi. Kierrätyskeskus on siis mielestäni todella hieno keksintö ja kannatan sitä ja sinne lahjoittamista kaikinpuolin, mutta eikö arvoisista lukijoistanikin ole varsin kahjoa, että pääkaupunkiseutulaisilta (vähän päälle miljoona henkeä) liikenee antaa ilmaiseksi yli kolme miljoona vaatetta vuodessa, siis kolme vaatetta laskennallisesti per henki. Kyllä on saattanut muutama ylimääräinen riepu tullut hankittua, kun ylijäämää on noin paljon. [- - -] Lopuksi vielä välitän pyynnön Kierrätyskeskuksen lajittelijoilta: MUISTAKAA AINA TYHJENTÄÄ LAHJOITUSVAATTEIDEN TASKUT! Aivan tavanomainen räkäliina on todella ikävä kun se on ventovieraan ihmisen taskussa hautunut ja osuu käteen vaatteen lajittelussa. Puhumattakaan eksoottisemmista jäänteistä kuten tekohampaat!” (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   Kotimaisten kielten keskuksen blogissa Laura Niemi kartoittaa Facebookin kierrätysryhmien omien lyhenteiden käyttöä: “Olen näin syksyn tullen tehnyt suursiivousta kotona ja myynyt vaatteita Facebookin osta ja myy -ryhmissä (ja ehkä ostanutkin jotain pientä). Olen huomannut, että tällaisissa ryhmissä lyhenteillä on tärkeä rooli myyjien ja ostajien vuorovaikutuksessa. Osa lyhenteistä on jo hyvinkin vakiintuneita. Vakiintuneimpia lienevät av ja yv. Näitä kahta lyhennettä käytetään usein yhdessä ikään kuin parina. Niiden perinteisempi merkitys liittyy urheiluun ja tarkoittaa ’alivoimaa’ ja ’ylivoimaa’. Kierrätyspalstoilla ne ovat saaneet kuitenkin uudet merkitykset: av tarkoittaa ’alustavaa varausta’ ja yv ’yksityisviestiä’. Av:lla ostaja varaa tuotteen ja yv:llä hän ilmaisee, että hän lähettää myyjälle yksityisviestin ja sopii kaupoista. [ - - ] Av-lyhenteen jälkeen näkee paljon sanaa jono, jolla voi ilmaista olevansa varausjonossa. Joskus hyvin pitkätkin kommenttiketjut koostuvat pelkästään ilmauksista av, yv ja jono. Uudet jäsenet eivät varmaan saakaan aivan heti kiinni siitä, miten kaupat hoidetaan. Ennen kuin he voivat ryhtyä kaupantekoon, heidän täytyy ymmärtää tuotteiden varaamisessa ja ostamisessa tarvittavat lyhenteet ja niiden käyttöyhteydet.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   Heidin mielestä lisämyynti ei sovi apteekkiin: “Myyjät joutuvat myymään oheistuotteita: jos asiakas hankkii mekon, häneltä pitää kysyä “Tarvitsetko villatakin?” Jos ei tärppää voi vielä kokeilla “Entäs sukkahousuja?” Tapa on levinnyt apteekkeihin. Ostin Yliopiston apteekista Kefexin-kuurin. Farmaseutti kysyi maireasti “Onko sinulla maitohappobakteereita?”. En halunnut ostaa kyseistä tuotetta. Farmaseutti ei lannistunut “Tuleeko sinulle helposti hiivatulehdus?” (hiivatulehduslääkkeitä myydään ilman reseptiä). Koen tuollaisen myyntihenkisyyden apteekkitoimintaan kuulumattomaksi. Apteekin hoitaminen on muutenkin erinomainen bisnes, ainakin suuren kaupungin paraatipaikalla. Voin olla väärässä. Ehkä Yliopiston apteekilla meneekin yhtä huonosti kuin Stockmannilla.” (Mari Koo) 3 kommenttia.

»   Kemikaalikimaran Anja toimitti alkuvuonna Kilpailu- ja kuluttajavirastoon (KKV) ilmoituksen harhaanjohtavasta hiusvärimainonnasta. KKV siirsi asian Tukesiin, joka päätti ohjeistaa yrityksiä. Anja pohtii asiaa: “Viranomaisten keinot suitsia epäterveitä toimitapoja ovat rajalliset. Tukes kirjoittaa ohjeistuksessaan valvonnasta näin: “Suomessa kosmeettisia valmisteita koskevien säännösten noudattamista valvovat Tukes ja Tulli. Tukes voi valvonnassaan puuttua markkinointiin erityisesti Suomessa toimivien tahojen osalta. Mikäli kosmeettisen valmisteen vastuuhenkilö on sijoittunut muualle EU-alueella, Tukes voi olla yhteydessä kyseisen maan valvontaviranomaisiin.” Tarkoittaako tämä sitä, että kotimaisten toimijoiden mainontaan voidaan suitsia, mutta ulkomaisten ja samalla suurten firmojen toimintaan ei ole kunnollisia keinoja puuttua? Isot yritykset, joilla vastuunkantajat ovat Suomen rajojen ulkopuolella, kuten L’oréal, Schwarzkopf ja Wella, luistelevat mainonnassaan kovin epämääräisillä alueilla ja mainosmateriaaliin ei Suomen sivukonttorilla ole osaa eikä arpaa. Vastuu jää viime kädessä kuluttajalle ja kampaajille, joiden pitää pystyä suodattamaan ja kaivamaan tiedot tuotteesta mainosjargonin ulkopuolelta. Olennaisin tieto löytyy tuotepakkauksista pienellä präntillä. Jos paketin kyljessä varoitetaan vakavasta allergisen reaktion riskistä ja tuotetta ei suositella alle 16-vuotialle, kyse ei ole ekologisesta tai turvallisesta väristä, vaikka tuote olisi höystetty millä yrteillä tai luonnonöljyillä.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   Kirjailija Laura Honkasalo on luopunut mm. tilaavievistä huonekaluista. Hän toivoo, ettei tavaroilla olisi tarinoita, jotta niistä voisi helpommin luopua: “Minulle yksi tärkeimmistä oivalluksista oli (en muista mistä tämä oli peräisin, vai ajattelinko peräti ihan itse), että usein ostamme unelmaelämää varten. Vaatteita ei osteta oikeaa elämää silmällä pitäen, vaan mielikuvissa on se, millaista elämän pitäisi olla.[- - -] Sama pätee kotiin. Meillä oli olohuoneessa suuri ruokapöytä, sillä minulla oli selkeä mielikuva, että joskus, ihan kohta, alan järjestää ystäville illalliskutsuja. Enimmäkseen pöytä oli ajelehtivan kaman peitossa. Ei kun pois vaan. Heti kun olohuoneessa oli enemmän tilaa, järjestin kahvikekkerit, joihin leivoin kaksi erilaista kakkua. Paljon enemmän minun juttuni kuin illalliskutsut![- - -] Sitten päätin luopua sohvasta. Meillä oli isovanhempieni sohva, joka oli aikoinaan hyvin tehty, mutta jo aika kauhtunut. Uudelleen verhoileminen olisi tullut maksamaan pari tonnia, eikä kukaan halunnut sohvaa edes ilmaiseksi. Joskus tavara on pakko päästää kaatopaikalle, vaikka ahdistaisi. Tilalle tulee kaksi putkinojatuolia, jotka ostin maalaiskirppikseltä kympillä kappale. Kuka määrää, että kodissa on oltava sohva? Sohvassa oli sitä paitsi sellainen suunnitteluvika, että se imi tavaraa. Sen uumeniin katosivat hyödylliset jutut kuten Wiin ohjaimet, mutta se talletti itseensä myös hirveästi roskaa ja saastaa. (Jos vielä joskus hankin sohvan niin puisen. Tai ehkä betonisen.)[- - -] Sisustuslehdissä haastateltavat sanovat aina, että jokaisella tavaralla heidän kodissaan on tarina. Olen alkanut kammota tuollaista ajattelua. Parempi olisi, kun ei millään olisi tarinaa, elämäntilanteen muuttuessa tavaroista olisi helpompi luopua.” (Mari Koo, linkkivinkistä kiitos Kaisa K:lle!) Ei kommentteja.

»   Journalisti Jukka Vuorio haluaa nostaa puhelinmyyjien arvostusta: “On olemassa ihmisiä, jotka katsovat oikeudekseen huutaa ja haistatella puhelinmyyjille. Hullua on, että jotkut näistä ihmisistä ovat toimittajia. Ja kaikista hulluinta on, että jotkut toimittajat kirjoittelevat vinkkejä ja ohjeistuksia siitä, miten päästä eroon puhelinmyyjistä. Aina toimittajat ja viestintäalan ihmiset eivät tunnu ymmärtävän, että puhelinmyyjä on aikakauslehden toimittajan, valokuvaajan, taittajan ja sihteerin paras ystävä. Kun printtien levikit laskevat kaikkialla, hienoinkaan tutkivan journalismin juttu tai helvetinmoinen lehtiuudistus ei kamppaile laskua vastaan niin tehokkaasti kuin erinomainen puhelinmyyjä. Hyvä puhelinmyyjä hankkii yksinään lehdelle päivässä 10-15 tilausta. Kuukaudessa se on 200-300 lehtitilausta. Yksi hyvä myyjä. Jos puhelinmyyjiä ei olisi, ei olisi isoja, suurilevikkisiä, paljon journalisteja työllistäviä aikakauslehtiäkään. Vaikka ne lehdet hyviä ovatkin, niin eivät niin kertakaikkisen puoleensavetäviä, että tilaajat ja irtonumero-ostajat samoissa määrin ihan itse tekisivät niitä tilauksia. [- - -] Puhelinmyyjän työ ei ole kovin arvostettua. Sen pitäisi olla. Suomessa arvostetaan sellaista työtä, josta saa isoa palkkaa. Mutta miten siitä lehtitilausten myynnistä voisi saada isoa palkkaa, kun ne tilaukset pitää myydä niin halvalla, kun te saatanat ette muuten osta niitä lehtiä. Parasta mitä voit puhelinmyyjän ensi kerralla soittaessa tehdä, on tilata lehti. Mielellään kaksi.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   Ässä hämmästelee kirpputoreilla myytävää, huonoa tavaraa, josta silti pyydetään oudon suuria hintoja: “- Miksi kenenkään pitäisi ostaa jonkun parempiin suihin tyhjennetty alkoholipullo? Näin lukuisia tyhjiä glögipulloja ja ainakin kuusi eriväristä, kissanmuotoista likööripulloa. Hinnat vaihtelivat 2,5 eurosta kymppiin. - Miksi kenenkään pitäisi ostaa jonkun tyhjä tax free -karkkirasia? Hinta 8 euroa. - Miksi kenenkään pitäisi ostaa jonkun mauton 80-luvun julistetaulu, jossa on puolialaston nainen oranssissa auringonlaskussa. Hinta 8 euroa. Ruma maalaus, 250 euroa. Katutaiteilijalta ostettu kiinalaismerkkipahvinpala kehystettynä, 8 euroa.” (Mari Koo, kiitos linkistä Kaisalle) 1 kommentti.

»   Nollavaimo kertoo, miten tilinavaaminen lapselle ei ollutkaan niin vaivatonta: “Ensinnäkin tarvitaan valtakirja toiselta vanhemmalta, mikä meidän kohdalla ei tuottanut ylisepääsemättömiä vaikeuksia, koska sellainen taloudesta löytyy. Toiseksikin se tili pitää käydä henkilökohtaisesti paikalla avamaassa ja sekä vanhemman, että alaikäisen lapsen pitää olla paikalla. Ihan järkeenkäypää sekin vielä, muttei täysin ongelmatonta. [- - -] Palvelutilanne etenikin suht ripeästi ja hyvässä hapessa, mutta myönnän, että hieman hiillostuin, kun alettiin kyselemään minun tulojani, minun varallisuuttani, minun vakuutuksiani ja minun mahdollisia muita pankkisuhteitani koti- ja ulkomailla. Ja kun neiti kysyi vielä, että olenko julkisuuden henkilö tai poliittisesti tunnettu tyyppi, niin silloin oli jo meikäläinenkin melko räjähdysaltista kamaa. Ymmärtäisin, jos olisimme olleet hankkimassa Isommalle luotollista tiliä, mutta kun VisaE:llä ei voi ostaa, jos tilillä ei ole katetta, niin kysymykset pikkasen ärsyttivät minua.” (Mari Koo, kiitos linkistä Kaisa K) 1 kommentti.

»   Arkijärjen Jenni pohtii kahta tapaa tehdä vaatehankinnat: “Toiset haluavat, että vaate palvelee tietyssä käyttötarkoituksessa mahdollisimman hyvin. Jos on tarkoitus juosta, hankitaan lenkkarit jotka ovat nimenomaan juoksuun tarkoitettu. Jos tarvitaan tyylikäs kaupunkitakki, ostetaan juuri sellainen. Elämän eri tilanteisiin hankitaan juuri siinä tilanteessa parhaiten palveleva vaatekappale. Toinen koulukunta taas edustaa sellaista näkökulmaa, että yhden vaatteen on oltava mahdollisimman monikäyttöinen. Tyylikkään kaupunkitakin on myös pidettävä vettä, tuulta ja hyljittävä likaa, jotta sen kanssa voi myös istua leikkipuistossa. Käsilaukun tulee olla riittävän iso arkikäyttöön, riittävän pieni iltakäyttöön ja mieluusti vielä ekologisesti valmistettu. Täydellinen vaate on silloin, kun se taipuu helposti moneen tarkoitukseen. [- - - ] . Tajusin juuri, että äärimmäisen harvoin etsin vaatetta, jonka tarkoitus olisi palvella mahdollisimman monessa tilanteessa. En halua tehdä hirveästi kompromisseja ja epäilen, että jos vaatteen on tarkoitus olla monikäyttöinen, se ei voi toimia täydellisesti kaikissa vaadituissa tilanteissa. Hermostuisin varmaan nopeasti vaatteeseen, joka on melko hyvä moneen muttei oikein hyvä mihinkään. Puhumattakaan siitä, miten vaikeaa on löytää moneen sopiva, kun yhteenkin tarkoitukseen hakeminen on välillä ison työn takana. (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   Kaupan Liitto uutisoi Suomalaisen Työn Liiton kesätutkimuksesta: “Jopa 45 prosenttia suomalaisista tekee kesällä enemmän heräteostoksia. Elämyksiä kertoo hakevansa lähes 70 prosenttia kuluttajista. Kesäisin ruokaostoksilla käydään enemmän pienemmissä myymälöissä. Myös torit houkuttelevat ostoksille muita vuodenaikoja enemmän. Kesätutkimuksen mukaan kesällä suomalaisten tärkeimmät ostospaikat ovat tori (63 %), marketit (57 %) ja pienet kaupat (43 %).” (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   Islannissa asuva Salamatkustajan Satu selvitti, miksi Suomessa islantilaistuote Skyr on valmistettu tanskalaisesta maidosta. “Suomessa myytävästä skyristä valtaosa tuodaan kuulemma Tanskasta. Kyse on lisensoidusta valmistuksesta, eli tanskalainen yritys valmistaa skyriä islantilaisella reseptillä tanskalaisesta maidosta. Skyrissä käytettävä hapate – joka on erilainen kuin esim. maitorahkassa käytetty hapate – tulee sen sijaan edelleen Islannista. Tuote on siis ainakin osittain islantilaisista raaka-aineista tehty, vaikka sen pääraaka-aine eli maito on tanskalaista. Minua alkoi tietysti heti kiinnostaa, miksi näin on. Tanska on logistisesti järkevämpi paikka valmistaa tuotteita Euroopan-myyntiin kuin Islanti. Kustannussäästöt eivät kuitenkaan ole järjestelyn (ainoa) syy, vaan EU-kiintiöt. Mjólkursamsalan vientipäällikkö kertoi, että Islanti ei voi tuottaa enempää maitotuotteita EU-myyntiin EU-säännösten takia. Islanti ei ole EU-maa. EU:ssa rajoitetaan EU:n ulkopuolelta tulevien maitotuotteiden tuontia, minkä takia esim. Islannista ei kuulemma voida tuoda kysyntää vastaavaa määrää skyriä, vaan se pitää tuottaa EU:n sisällä, siis Tanskassa. [- - -] Islantilaisesta skyristä on siis tullut niin suosittua, että sitä ei voida enää valmistaa Islannissa. En oikein tiedä, pitäisikö tilannetta paheksua vai olla siitä iloinen. Skyr on tavallaan ihan terveellinen superruoka (jos syö puhdasta skyriä, jossa ei ole sokeria tai aspartaamia) ja Islannissa maitotilat ovat pieniä ja lehmiä näkee vielä ulkonakin. Maitotuotteet ylipäätään ovat Islannissa todella maukkaita. Minusta on hieno juttu, että islantilaiset yritykset ja tuotteet pärjäävät maailmalla. Mutta toisaalta hommasta jää vääjäämättä vähän hassu sivumaku, aivan kuten monesta muustakin globaaliin bisnekseen lähteneestä brändistä, jota myydään paikallisilla mielikuvilla, ikiäaikaisella käsityötaidolla ja paikkakuntasidonnaisella tietotaidolla, mutta todellisuudessa tuote valmistetaan jossain ihan muualla.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   Olli ja kahvilan lappu: “Vesi maksaa 50 senttiä, asiakkaille ilmainen! Niin luki lapussa. Mutta jos maksan vedestä 50 senttiä, enkö silloin juuri muutu asiakkaaksi, jolle siis ostoksen pitäisi olla ilmainen? Voiko tällaisessa tapauksessa pyytää rahat takaisin? Pitäisikö liikkeenharjoittajat velvoittaa opiskelemaan lauselogiikan perusteet ennen lappujen kirjoittelemista? En koskenut veteen. Söin jäätelön.” (Mari Koo) 1 kommentti.

»   Timo Suvanto sai kokea, miten vaatteet vaikuttivat bensan ostamiseen: “Kulttuurihenkiseen tilaisuuteen olin tietysti valinnut pukukoodin mukaisen asun, mikä minun tapauksessani koostui mm. mustasta nahkatakista ja tyylikkäästä pinkistä roston-tyylisestä hatusta. Matkalla pysähdyin huoltoasemalle tankkaamaan. Valitsin mittarin, jossa on maksu kassalle. Olin seisonut jo pari minuuttia letku kädessä, mutta lupaa tankkaamiseen ei vain kuulunut. Lopulta nuori tyttö kurkkasi ovesta ulos ja huusi kuuluvalla äänellä sisälle: “Paina vain nappia, ei se oo mustalainen!” Kun tankattuani menin maksamaan, niin havaitsin sisällä olevan ilmiselvästi menossa kassatyöhön koulutuksen. Vanhempi nainen opasti nuorempaa kassan käytön saloihin. Minulta vanhempi pyysi kohteliaasti anteeksi, että tankkauslupa oli viivästynyt, mutta kun kassalla oli jonoa ja heiltä on viime aikoina varastettu erityisen paljon bensaa, niin pitää olla tarkkana. Kysyin vanhemmalta, että mahtoiko myös pukeutumiseni vaikuttaa tankkausluvan saannin kestoon. “Saattoihan silläkin olla vaikutusta”, kuului vastaus. “Joo, jos aikoo tankata bensaa kassamittarista, ei kannata näyttää mustalaiselta”, jatkoi siihen nuorempi. Ajattelin, että jos tämän koulutustilaisuuden aihe oli kassakoneen käyttö ja asiakkaan luotettavuuden tarkistaminen, niin olisikohan seuraavalla kerralla syytä käsitellä sitä, miten pidetään mölyt mahassa.” (Mari Koo, kiitos linkistä Kaisa K!) Ei kommentteja.

»   Pekka pohtii virsien käyttöä mainonnassa: “Virsiä ei juurikaan erilaisten tuotteiden mainonnassa käytetä, mikä mielestäni on ihan ymmärrettävää. Siksipä oli jotenkin erikoista panna merkille kesän alkupuolella, miten suvivirsi oli valjastettu Hartwallin virvoitusjuomien mainontaan. Olen yrittänyt pohtia mitä muuta maallista materiaa on virsien voimalla markkinoitu. En ole kuitenkaan keksinyt mitään konkreettista esimerkkiä. Vain joulun ajan veisaaminen lompakon keventämiseksi tulee mieleen.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   Janne Rentola ei arvostanut saamaansa laktoositonta juotavaa mansikka-limejogurttia: “Maistettuani katsoin parhaaksi tutustua tuoteselosteeseen: ”Pastöroitu maito, vesi, sokeri 5,5%, mansikka 2,5%, maitojauhe, lime 0,5%, muunnettu maissitärkkelys, maidon kivennäisainetiiviste, luontaiset aromit, laktaasientsyymi, stabilointiaine (pektiini), porkkanatiiviste, punajuurimehutiiviste, happamuudensäätöaineet (sitruunahappo, kalsiumsitraatti), jogurttihapate.” Ei siis mitään suoranaisesti vaarallista, mutta eipä juuri mitään terveellistäkään, vaikka niin mielellään annettaisiin ymmärtää. Tämänhän voi nyt purkaa vaikka niin, että on otettu esimekiksi puolitoista desiä kurria (sitä vaaleansinistä, rasvatonta maidontapaista), puolitoista desiä vettä, lusikallinen sokeria, yksi pieni mansikka, maitojauhetta, puoli teelusikallista limettiä, maissijauhoja, lisää toista maitojauhetta ja tippa sitä, tippa tätä, vähän kustakin purkista. Pektiiniä pitämään sakka vesivellin joukossa. Pannaan vähän laktaasientsyymiäkin ja toivotaan, että se pilkkoo laktoosin, ennen kuin joku pahaa-aavistamaton hotii tämän kitusiinsa. Tämä sotku on lorotettu muovipulloon ja ravistettu. Näin on saatu aikaan ”juoma”, joka näyttää ja maistuu kalkkimaalilta, josta ei ole ihmiselle mitään hyötyä tai iloa ja joka kaadetaan mahdollisimman nopeasti lähimpään viemäriin, niin että seuraaville sukupolville jää ihmeteltäväksi kova muovipullo, HDPE 2 eli siinähän kierrätät likaista polyeteeniä, kun keräystä ei näy, ei kuulu. (Mari Koo, kiitos linkistä Kaisa K!) Ei kommentteja.

»   Pitsiunelmien Rinna on tehnyt alusvaatehankintoja vastuullisuus mielessään. Pettymyksen on tuottanut urheiluliivi Shock Absorberin asiakaspalvelun puute: “Löysin Anita-nimisen liivifirman, joka ompeluttaa tuotteensa – ainakin osan niistä – Tsekeissä ja ostin heiltä uudet sporttiliivit (entiset ovat totaalisen räjähtäneet, ilo päästä niistä eroon). Nettisivuilla ei ole mitään tietoa mistään, mutta sain kysymykseeni vastauksen, että nettisivut uudistetaan tämän kesän aikana ja sinne tulee selvää tietoa liivien valmistuspaikoista. Odotan innolla!! Hankkimani liivit pitävät kummut ojennuksessa lenkkeillessäkin, eikä hinta ollut sen korkeampi kuin kilpaiijalla. Olen tosi helpottunut tästä löydöstä, sillä kilpaileva sporttiliivimerkki Shock Absorber ei ole neljästä (4) yhteydenotosta huolimatta vastannut MITÄÄN tiedusteluihini liivien valmistuspaikasta tai siitä miten ompelijoiden kelvolliset olot taataan. Sieltä on kyllä tullut automaattivastaus “vastaamme 48 tunnin kuluessa”, joten viestini ovat menneet perille. Olen todella, todella ärtynyt kyseiseen lafkaan – koskaan, ikinä ei ole näin epäkohteliaasti jätetty vaan vastaamatta.” (Mari Koo) 1 kommentti.

Raaka-aineiden alkuperän kysyminen ravintolassa tuntuu vaivalloiselta

perjantai 23. toukokuuta 2014 klo 13.58 kirjoittajana Mari Koo

Tunnustan, että olen ravintolassa vain kerran tai pari kysynyt lisätietoja raaka-aineiden alkuperästä. Olen sitä silti monta kertaa miettinyt.

Mutta kynnys kysymiseen on tuskallisen korkea. Tuntuu kiusalliselta avata suu ja kysyä, että mitäköhän lohta teillä käytetään ja mistäs lampaanliha tulee. Että siinä sitten lounashetkeäni pilaisin tivailuilla, joihin ravintolan henkilökunta ei ehkä välttämättä osaisi vastata.

Lisäksi takaraivossani elää epäilys, että ne tuotteiden alkuperät eivät välttämättä kestä eettistä syynäystä. Olenko valmis kantamaan tiedon siitä, ettei ravintola piittaa, mitä se laittaa lautasilleen? Että pääasia on halpa hinta ja muulla ei niin väliä? Sanonko sitten, että ei kiitos, ja kannan kurnivan mahani jonnekin toisaalle?

Lihan alkuperämerkinnät eivät edelleenkään tule pakollisiksi ravintoloihin. Isot firmat väittävät, että se on niin vaikeaa.

En tajua, mikä siinä voi olla niin vaikeaa. Lihoissa kuitenkin on se alkuperätieto. un asuin kolme vuotta sitten Sveitsissä, niin siellä jopa tavallisen kebab-paikan seinälle oli kirjattu, että kana Brasiliasta ja nauta Sveitsistä. Miten niin se sama ei onnistuisi Suomessa?

Siellä Sveitsissä aina tyytyväisenä vilkaisin lihojen alkuperä, vaikka harvoin edes tilasin lihaa. Mutta arvostin sitä, että tieto kerrottiin asiakkaille avoimesti. Sitä ei tarvinnut kysellä tai mietiskellä.

Tiedon tuominen esiin toimi markkinointina: kun kerrottiin, että liha tulee paikalliselta lihantuottajalta, niin tietysti syntyi mielikuva, että täällä piitataan siitä, mistä raaka-aineet saapuvat.

Fiksut ravintolat voivat tuoda raaka-aineiden alkuperän esiin myös Suomessa. Ei kaiken tietenkään tarvitse olla lähiluomusuomikausivilliruokaa, mutta oleellista on se, että avoimuus tuo luottamusta koko ravintolan toimintaan. Eikä tämä tarkoita vain kourallista ns. laaturavintoloita, vaan myös kaikkia lounaspaikkoja, pizzerioita ja työmaaravintoloita.

Eikä kuluttajan sen myötä tarvitse hiljaa mielessään arvuutella, mistä tuotteet ovat. Vaikka aina kehotetaan kysymään, niin se ei ole niin helppoa. Säästäkää siis meitä tiedonhaluisia ja laittakaan tiedot esiin automaattisesti.

»   Automies myi auton. Nyt hän opettelee elämään ilman autoa ja kirjoittaa siitä blogia. Mukana mm. vertailu oman auton ja junan käytöstä. Auton plussia mm. yksityisyys ja aikataulut, junassa taas mm. mahdollisuus nukkua. (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   Millaisista rahankäyttöön liittyvistä vinkeistä köyhälle on oikeasti hyötyä? Budjetilla! -blogi listaa mm. leipomisen, ylimääräisen tavaran myymisen, halvat vihannekset, syöttävien sukulaisten hyödyntämisen ja huonekalujen kerjäämisen muilta. (Mari Koo, kiitos linkkivistä Kaisa K:lle) Ei kommentteja.

»   Stadin Friidu jonotti Stockmannilla useamman kerran: “Ruokapuolella liityin jonottajiin juusto-osaston palvelutiskillä. Yksi myyjä ja yhdeksän asiakasta odottamassa vuoroa. Myyjä maistatutti palvelemallaan asiakkaalla juustoja, niistä keskusteltiin, mietittiin ja muutamaa lajia ostettiinkin. Minä kysyin myyjältä, onko yksin vai voisiko pyytää apua. Yksin olen, sanoi. Odottelimme vuorolappuset kädessä. Yhdeltä asiakkaalta paloi pinna ja hän lähti. Minä olin kärsivällisempi ja tahdoin ehdottomasti ostaa Stripey Jack-cheddaria.Se on kuin juustopotpuri, jossa monta cheddaria kerroksittain. Ilmestyi toinen myyjä iso juustolaatikko kainalossaan. Oli käynyt ilmeisesti varastossa. Oli tullut lisää asiakkaita juuston ostoon. Päästiin asiaan. Onko nyt todellakin niin, että huonoina aikoina pannaan vieläkin huonommaksi irtisanomalla henkilökuntaa ja siten ajetaan asiakkaat muihin myymälöihin? Näyttää todella omituiselta, kun suuret osastot ovat myyjistä ja kassoista tyhjillään asiakkaiden harhaillessa hyllyjen ja pöytien välissä itsekseen jupisten.” (Mari Koo, kiitos linkistä Kaisa K:lle!) Ei kommentteja.

« vanhemmat kirjoitukset