Habbo-nuorisotutkimuksen mukaan suomalaisnuoret ovat ympäristötietoisempia kuin samanikäiset muualla, uutisoi Taloussanomat. Nuoret väittävät myös suosivansa kotimaisia tuotteita.

Tässä taas vain tulee vastaan se tutkimusten ikuisuuskysymys, eli vastaavatko nuoret todellisen toimintansa mukaan vai niin kuin olettavat oikein olevan ja toimivatko he valintatilanteessa väitteensä mukaan?

Tutkimuksen mukaan hampurilaismielipiteissä nuoret kannattavat kotimaista, sillä Hesburger on suosituin vaihtoehto. Mutta esimerkiksi juomissa ykkönen on täällä ja myös muualla maailmassa Coca-Cola.

”Nike on suosituin kenkämerkki ja vaatemerkki 11 maassa, mutta Suomessa selvästi suositumpi kengissä ja vaatteissa on Adidas. H&M kiilaa Niken edelle toiseksi suosituimpana vaatemerkkinä Suomessa.”