Kulutusjuhla

YTV:n Rikastu-kampanja

YTV on käynnistänyt Rikastu-kampanjan: sivustolla on laskuri, josta voi tarkistaa, kuinka paljon pääkaupunkiseudulla asuva säästäisi, jos vaihtaa oman auton junaan, metroon tai bussiin. (Mari Koo)

7 Comments

  1. Ihan perstuntumalta päätin kesällä, että auto lähtee huitanderiin syyskuussa. Tuo laskuri vain vahvisti sen perstuntuman, että säästö on mieletön. Tällä säästövauhdilla pääsee hyvinkin nopeasti lisäämään ympäristön saastetaakkaa lentokoneella lomalle lähdön muodossa (oli pakko kyynisesti lisätä 🙂

  2. Tuo ”laskuri” on kyllä kiva lelu mutta melkoisen propagandistinen sellainen ja lähestyy asiaa siitä näkökulmasta että auto olisi vain hankittuna työmatkoja ja pääkaupunkiseudulla liikkumista varten ja laskee siten kilometrikorvausta myös kiinteiden kustannusten pohjalta.

    Sekä tekee valheellisen oletuksen että kävisin töissä 365 päivänä vuodessa ( laskurin laskema ”vuosikustannus” on melkoisen tarkkaan 0,42 eur/km * työmatka kilometreinä * 2 *365…) jotta luvusta saataisiin tarkoitushakuisesti mahdollisimman suuri…

    Eli taas opimme: Älä usko mainoksiin.

  3. Eihän sitä toki käy töissä joka päivä, mutta toisaalta virhe tasaantuu jonkin verran sillä, että tulee sitä autoa useimmiten käytettyä vähintään sen työmatkan verran myös viikonloppuisin.

  4. Kriisi: mutta viikonloppuisin autossa istunee useampi henkilö, eli auton kulkukustannukset pitää jakaa matkustajien kesken.

    Tosin olen täysin sinun kannallasi: auto pois, ei sellaisella kaupungissa, jossa on toimiva julkinen liikenne, tee mitään.

  5. Laskennan tietoinen markkinointivirhe kompensoi tulosta toki jos viikonloppuna liikkuu vain kaupungissa YTV:n seutuliikennealueella eikä ole tarvetta laajentaa elinpiiriään sen kauemmaksi.

    Kompensaatio heikkenee huomattavasti jos viikonloppuna käy esimerkiksi mökillä jolloin seutulipusta ei ole matkanteossa pennin jenin vertaa hyötyä vaan matkanteko maksaisi kahdelta hengeltä julkisilla viikonloppua kohden tuollaiset 240 euroa / viikonloppu tarpeellisine juna- ja taksiyhteyksineen…

  6. Nelihenkinen perhe vuokraa japanilaisen, pieniruokaisen kauppakassin viikonlopuksi halvemmalla kuin sen 240 euroa. Autoilulle on välillä syynsä, mutta sen ei onneksi aina tarvitse tarkoittaa oman auton pitoa.

  7. Hmmm – siihen asti, kun sain kaupunkikortin, kuljin julkisilla ja olen aina kulkenut. Kun liikuntaesteeni paheni, oli pakko hakea tuo taksikortti, jolla nyt kuljen. Noloahan se kulkea yksin taksilla töihin vajaa 3 km ja takaisin, samoin kauppoihin ja takaisin n. 1 km, mutta kun ei pysty kävelemään tuota matkaa niin ei. Katson kuitenkin, että tämä on parempi vaihtoehto kuin se, että (jos olisi rahaa!) hankkisin ajokortin ja auton ja kulkisin matkani sillä! Sitäpaitsi, kortin käyttöä rajoittaa mm. se, että työmatkoja on käytössä ees-taas vain 22/kk eli ei voi tehdä ylitöitä tai keikkaa. Vapaa-ajanmatkoja (jotka sisältävät mun opiskeluni) on 9/kk. Vaatii muuten hitonmoista suunnittelua, miten nämäkin matkansa käyttää eli minne voi mennä ja osallistua ja minne ei. Kun kaupoilla, kirjastossa, apteekissa pitää käydä 4 – 5 x kk:ssa ja ainakin 1 x kk:ssa on lähiopintopäivä. Eli lopuilla suorastaan hurvitellaan, prle. Että miten tämä liittyy säästöön – siten, että en edes harkinnut omaa autoa tai kortin hankkimista, vaikka periaatteessa se olisi jopa mahdollisuuksien rajoissa ,D