Autolounas huoltamon tapaan -blogissa lototaan: ”Jos pitäisi valita yksi kansallinen instituutio joka kulkee isältä pojalle, se olisi Lotto. Mikään ei yhdistä sukupolvia niin kuin paikallisen automarketin tai huoltoaseman tiski lauantaipäivisin, siinä voi yhdellä vilkaisulla katsoa läpileikkauksen kansan syvistä riveistä. Tai voisi, ellei itse seisoisi jonossa. Tunnustan seisovani. [- – -] Se on sitten sama katsoo lauantai-illan arvonnan televisiosta, teksti-tv:stä, netistä vai mistä – yhtäläistä on se ohikiitävän hetken ajan kasautuva jännitys juuri ennen tuloksen tarkastamista. Se on kuin hetki Peliä, jostain luterilaisen ajan aamunkoitosta periytyvä tunne siitä että ylpeys käy lankeemuksen edellä. Että jos sortuu hetkeksi jossittelemaan ja ajattelemaan mahdollista voittosummaa, häviää automaattisesti. Ja sitten petytään. Viikosta toiseen, vuodesta toiseen, pysytään nöyrinä ja lainkuuliaisina. Sunnuntaina sitten aamun lehdestä työpaikkailmoitukset. Ja jos nyt hakemalla hakee jotain oikeutusta uhkapelitavoilleen, niin aina voi röyhistää rintaa kun tietää tukevansa junioriurheilua, taidetta, tai mitä hittoa nyt millä viikolla tukeekaan.” (Mari Koo)