Kulutusjuhla

DocPoint: Me ulkoistamme kulutuksen vaikutukset

Viikonloppuna DocPointissa tuli nähtyä kaksi elokuvaa, joiden sisältö oli kovin erilainen, mutta joiden teema oli kulutusnäkökulmasta sama. Into Eternity käsitteli ydinjätteen loppusijoittamista ja Blooming Business leikkokukkien tuotantoa Keniassa.

Into Eternityssä äänessä olivat ydinjätteen loppusijoittamisen asiantuntijat, joilta kysyttiin mitä me tiedämme maailmasta 100 000 päästä? Siihen maailmaan ulkoistamme nimittäin energiantuotannon ongelmamme, radioaktiivisen ”jätteen” (jossa tosin on vielä 97 % energiasta jäljellä).Elokuva pohti filosofisesti erityisesti sitä mitä meidän pitäisi kertoa loppusijoituspaikoista tuleville sivilisaatioille. Ja miten ihmeessä ne ymmärtäisivät meidän viestejämme?

Blooming Business esitteli kukkaplantaasien työntekijöiden todella karuja oloja Keniassa. Pääosa työläisistä on naisia, joita hallitaan raiskauksilla ja uhkailulla. Työpäivät voivat kestää aamu seitsemästä puoleen yöhön. Alueen vesistöt saastuvat ja ihmiset sairastuvat kasvatuksessa käytettävistä kemikaaleista. Ja kukat tuodaan meille tänne pohjoiseen. Paikallinen jonkinlaisen reilun kaupan merkin edustaja kertoi, että reilun kaupan sertifikaatin saaneet tilat ostavat kukkia sertifiomattomilta tiloilta, joten sekään ei välttämättä ratkaise kuluttajan dilemmaa.

Kyllä tuollaiset elokuvat saavat pohtimaan todella voimakkaasti sitä, onko tälläisessä yhteiskunnassa yhtään mitään järkeä. Jos voimme siirtää elämäntapamme aiheuttamat ympäristöongelmat 10000 vuoden tai kilometrin päähän, niin kyllä joku mättää.

Mutta suosittelen ehdottomasti molempia elokuvia, erityisesti Into Eternity oli dokumenttina järjettömän hieno.

2 Comments

  1. Onkohan ko leffoja mahdollista nähdä jossain vielä docpointin jälkeen??

  2. Ainakin Into Eternityn osatuottajana toimi Yle Teema, joten sieltä se varmasti joskus tulee. Tosin tuo oli elokuva, joka toimii varmasti paremmin isolla screenillä. Voisin kuvitella, että leffa tulee jatkossakin valituille festareille ja elokuvakeskusten yms. pikkuteattereihin.
    Blooming Business oli Hollannin yleisradioyhtiön tuotantoa, joten ehkä sekin tulee tv:seen. Se oli tehtykin telkkariformaattiin kun pituutta oli 52 min.