Katleena kehuu DNA:ta oivasta uusien asiakkaiden tavoittelusta eli ekaluokkalaisille kohdistetusta mainospaketista: ”Paketissa oli saatteen lisäksi prepaid-liittymä, lukujärjestys ja pehmofrisbee.
Pahuksen taitavaa mainontaa. Viesti oli kohdistettu fiksusti, ja kotiin postitettu prepaid on maailman helpoin tapa avata muksulle oma liittymä.
Sen sijaan tavallista massamainontaa en ymmärrä lainkaan. Lehdet, televisio, netti ja radio tuuppaavat niskoillemme tusinatauhkaa, jota kovin monet eivät jaksa lukea saati kuunnella.
Massamainonnan tilalle DNA oli laatinut kohdistetun kampanjan, joka on pikemminkin markkinointia. Viestistä näkee, että vastaanottajaa on ajateltu.
Iso ongelma tosin on, että paketti tuli aivan liian myöhään.
Suurin osa tulevien ekaluokkalaisten vanhemmista hankki kännykän muksulleen heti kesäloman alussa. Ainakin meillä esikoinen ja myös hänen kaverinsa ovat harjoitelleet kesän ajan kännykän käyttöä.” (Mari Koo)
Antero
Ihan hyvä ajoitus. Käytännössä lähes kaikki muukin ”koulunaloitusmainonta” tulee heinäkuun lopun ja elokuun puolivälin välisenä aikana.
Ainakin meillä päin moni halusi tulevan koululaisen viettävän viimeisin kesän ”vielä ihan lapsena”, koulujuttuja aletaan isommin pohtia vasta nyt kun on palailtu tai palaillaan takaisin arkeen.
Se fpöljä frisbee tuntui olleen osuva veto. Haisee pahalle ja turhana roskana ärsyttää vanhempia, mutta lapset tykkää, jopa isommat sisarukset kaipailevat omaa (mutta eri väristä)