Kulutusjuhla

Tarpeettoman tavaran myyminen on vaivalloista

kantovarusteita

Lapsen vauva-aika on ohi. Se tarkoitti sitä, että kaikenlaista tavaraa jäi tarpeettomaksi. Vauvanvaatteita lahjoittelin lisääntyville kavereille ja kuskasin vaatekeräykseen, ja samoin osa tavarasta päätyi tutuille.

Mutta sitten oli niitä tuotteita, joita kaverit eivät tarvinneet ja joita ei ihan ilmaiseksi halunnut antaa pois.

Miten vaivalloista onkaan päästä sellaisesta tavarasta eroon!

Kirpputoripöydän vuokraamista en jaksa enkä halua. Se vaatisi tavaroiden kasaamisen, hinnoittelun, kuskauksen (ei autoa) ja pöydän siistimisen välillä. Silti saatava rahasumma olisi todennäköisesti varsin pieni suhteessa vaivaan.

Toinen kirppisvaihtoehto olisi odottaa Siivouspäivää tai vastaavaa ilmaismyyntitapahtumaa. Mutta siinäkin olisi sidottu tunteja juuri siihen päivään, eikä myynti olisi varmaa. Ehkä kauniina kesäpäivänä kavereiden kanssa ajankuluna se menisi, mutta muuten en viitsi.

Siksi nettimyynti oli järkevin vaihtoehto. Olen tietysti ennenkin esim. Huuto.netissä myynyt huonekaluja, ja paljon olen netin kautta käytettyä ostanutkin.

Mutta silti: tuotteet pitää kuvata ja kuvailla, miettiä mahdollisia postituskuluja, sopia ostajan kanssa noudot, kuskata postitse menevät postiin.

Ei se ole ihan vaivatonta. Siksi edelleenkään en viitsi laittaa myyntiin mitään, josta kuvittelen saavani alle viisi euroa. En vain koe, että niin pieni rahallinen hyöty olisi tarpeeksi suuri innostaja kaupantekoon. Vähäarvoiset tavarat kuskaan hyväntekeväisyyskirpparille tai kierrätyskeskukseen.

Mutta nyt olen siis saanut kodistamme pois imetysvaatteita ja -rintaliivejä, taitettavan ammeen ja sen jalat, kantokassin (joka jäi täysin käyttämättä, koska emme juurikaan käyttäneet vaunuja vauva-aikana), pinnasängyn päälle asetattavan hoitotason ja muuta tavaraa. Mikään näistä ei tullut meillekään uutena, joten tavaroille oli jo kertynyt omaa historiaansa.

Parhaita vauva-ajan romppeita olivat ne, jotka oli saatu lainaan kavereilta. Esimerkiksi merkittävä osa vaatteista ja sähköinen rintapumppu olivat lainatavaraa. Miten kätevää, kun ei tarvinnut itse ostaa eikä edes maksaa mitään. Toki kavereille on aina kivaa antaa jotain pientä vastinetta. Ja tärkeää oli siis se, ettei tarvinnut nähdä vaivaa poismyynnin vuoksi.

Kuvassa on kantovälineitä niille omistetusta kirpputoritapahtumasta. Hyvälaatuiset kantoliinat ja -reput ovat esimerkki niistä lastentuotteista, jotka kiertävät suhteellisen helposti käytettyinä. Mutta niidenkin kauppaaminen vaatii hieman viitseliäisyyttä.

4 Comments

  1. Kaisa Kyläkoski

    Olen tänä vuonna törmännyt tähän isolla volyymilla. Mummoni jäämistössä ei ollut mieletöntä määrää materiaa, mutta sen loppusijoittaminen on muodostunut stressaavaksi. Varsinkin kun samalla on karsittu myös vanhempieni kotia äitini poismenon johdosta.

    Ainoa ”helppo” tapaus oli taulut, jotka saatoi viedä huutokauppaan ja niistä saikin ”jotain”. Mutta astioiden kaupaaminen pitkin ja poikin… Lastikaupalla on viety vaatteita ja muuta irtaimistoa SPR:n Konttiin, sillä minusta ei ole kauppamieheksi kirpputoreille. Huonekaluja yritin laittaa tori.fi-sivustolle, mutta ilmeisesti hinnoittelin väärin sillä ei ilmaantunut ostajia. Huuto.net:iin olisi voinut laittaa niitä ikivanhoja kirjoja, joille voisi olla jossain innokas ostaja. Tai sitten ei, joten Rikhardinkadun kirjaston kierrätyshylly on ollut osoitteena.

    Nyt olen kylpyhuoneremppaevakossa ja elän kasseista ja inhoan _kaikkea_ tavaraa…

    • Huh, tuollaiset jäämistöt kuulostavat haasteellisilta!

      Rikhardinkadun kirjaston hyllyyn minäkin olen vienyt kirjoja ja aikakauslehtiä. Monista kirjoista ei divarissakaan saa mitään, tai palkkio on se, että ”joutuu” ottamaan muita kirjoja vaihtokauppana.

      Onneksi tuo vauvavuosi on nyt ohi. Kuvittelen, että lähivuosina lapsen vuoksi ei tarvitse hankkia niin paljon erityisempää tavaraa, ja vaatteetkin kuluvat loppuun. Leluja varmasti kertyy, niitä sitten oletettavasti kippailen ilmaiskiertoon.

  2. En ymmärrä miksi sana vaivalloinen on tässä niin korostunut. Miksi ylipäätään on pitänyt hankkia suuri määrä tavaraa josta on vaivalloista päästä eroon? Eikö ylimääräisen materian erottamisesta itsestään tulekin nähdä vaivaa kun niitä on haalittukin? Loistavaa kuitenkin että ylimääräisistä roinista on silti eroon päästy.

    • Lapsen tulo elämään valitettavasti väistämättä lisää materiaa: toki varmasti joku pystyy olemaan ilman rattaita, kantovälineitä, kylpyammeita, haalareita, tuttipulloja, imetysvaatteita ja sen sellaista, mutta me emme kyenneet tähän niukkuuteen. Olen samaa mieltä siitä, että tietysti jonkinlainen vaivannäkö on paikallaan, mutta moni tuntuu ajattelevan, että se kirppispöytä tai nettikirpputori olisi jotenkin helppo ratkaisu. Siis kun lukee vaikka jotain vinkkilistoja tavaroista luopumiseen. Ja liian moni tuntuu ajattelevan, että kaikki vaan roskikseen (http://kulutusjuhla.fi/2013/11/roskiksesta-loydetysta-kannykasta-tienasi-850-euroa/)

      Kaisahan tuossa aiemmin kommentoi, että tavarasta eroonpääseminen voi tulla vastaan myös perinnön myötä. SIlloin hankintoihin ei ole voinut vaikuttaa.