Kulutusjuhla

Avainsana: Oma talous

Uusilla kriteereillä suomalaisten köyhien määrä moninkertaistuisi

Taloussanomien juttu kertoo EU:n mahdollisista uusista mittareista köyhyydelle. Mittarit sisältävät esimerkiksi ruokailuun, lomailuun tai yllättäviin kuluihin liittyviä näkökulmia.”Yhdeksänkohtainen puutelista ja työttömyyskriteeri kasvattaisivat sosiaali- ja terveysministeriön apulaisosastopäällikkö Carin Lindqvist-Virtasen mukaan Suomen köyhien määrää noin…

Kokeile elää vain käteisvaroilla: opit myös suunnittelemaan kulutustasi

Saituri kehottaa testaamaan, miltä tuntuisi elää ilman pankkikorttia eli vain käteistä käyttäen: ”Idea tässä on rajoittaa impulssiostoksia sitä kautta, että sinulla on vain rajallinen käyttövarallisuus mukana, etkä vahingossakaan pääse pettämään itseäsi kaivamalla taskusta…

”Ilman rahaa et osta aikaa, etkä paljon muutakaan”

Minna Ylikännö kirjoittaa Kelan tutkimusblogissa köyhyydestä, onnesta ja tuloeroista: ”Vaikka Kirka laulaa, että aikaa ei pysty lahjomaan, sen ostaminen tuntuu olevan osa nykymenoa. Puheaikaa voi ostaa, samoin nettiaikaa. Voi ostaa palveluja, esimerkiksi siivousta,…

Oman talouden hallintaa kunnollisella tarkkailulla

Näkymätön tyttö laittaa kuntoon omaa talouttaan: ”Olin ennen pääsiäistä töissä Oma talous tasapainoon -kurssilla, se oli aika pelottavaa. Minusta nimittäin tuntuu siltä kuin talouteni ja elämäni olisivat kuilun partaalla, juuri ja juuri tasapainossa…

Miniasunnoissa tila käytettäisiin tehokkaasti

Pari viikkoa sitten Hesarissa oli kiinnostava juttu tarpeesta miniasunnoille (21.3. F1, maksullisessa arkistossa). Suomalaiset haaveilevat isoista asunnoista, mutta todellisuudessa mm. energiansäästösyyt ja yhden hengen kotitaloudet asettavat vaatimuksia pienten kotien rakentamiselle. Eivätkä suomalaiset asu…

Torstain YLEn Aamu-tv:ssä puhetta elämäntapavalinnoista

Olen menossa huomenna YLEn Aamu-tv:n vieraaksi juttelemaan kohtuullisemmasta ja joutilaammasta elämästä. Otsikko on näköjään ”Miltä tuntuu hypätä pois oravanpyörästä?” ja osuus alkaa klo 7.46. Tiedossa on siis minulle huomattavasti normaalia aikaisempi herätys! Aiheesta…

Kulutuksen sosiaalinen vertailu, asuminen ja onnellisuus

Onnellisuuspolitiikka-blogissa Outi Silfverberg kirjoittaa rahan ja asumisen tuomasta onnellisuudesta: ”Se, että korkeimmissa tuloluokissa olevat kokevat itsensä usein keskimäärin muita onnellisemmiksi, selittyy pitkälti sosiaalisella vertailulla ja siihen liittyvällä kilpailulla. Kilpailussa tähdätään tiettyyn elintasoon, jota…

Autottomalla helsikiläisellä on varaa keskusta-asumiseen

Tepon laskemien mukaan autoton voi hyvin ostaa kalliimman asunnon Helsingissä: ”Autoliitolla on mainio autoilun kustannuslaskuri. Syöttelin sinne numeroita oman käyttö- ja makuarvioni mukaan (enhän minä tiedä, kuinka paljon sillä autolla tulisi ajeltua ja…

Velanoton sijaan säästämistä

Vapaakulkija kirjoittaa elämänmuutoksistaan: ”Oma suhtautuminen rahaan on muuttunut täysin päälaelleen aikuisiälläni. Nuorena aikuisena ja opiskelijana panin kaikki rahat menemään surutta, lainaa ja kulutusluottoja otin kaikki mitä sain ja rahat tuhlasin mukavaan elämään. Jossain…

OP estää käyttämästä ulkopuolista nettipalvelua oman talouden hallintaan

Sami käyttää mielellään oman talouden kirjanpidon välineitä, mutta nyt Osuuspankki saa moitteita toiminnastaan: ”Viime aikoina olen kokeillut kiinnostuneena ja ilahtuneena Balancionia. Kyseessä on siis verkkopalvelu, joka imuroi päätepankista tiedot tilien ja korttien käytöstä…