Saituri kehottaa testaamaan, miltä tuntuisi elää ilman pankkikorttia eli vain käteistä käyttäen: ”Idea tässä on rajoittaa impulssiostoksia sitä kautta, että sinulla on vain rajallinen käyttövarallisuus mukana, etkä vahingossakaan pääse pettämään itseäsi kaivamalla taskusta korttirahaa peliin mukaan siihen “tarpeelliseen ostokseen”. Tulet huomaamaan, että vain aniharva ostos on sinulle niin tärkeä, että sitä korttia kannattaa kotoa asti lähteä hakemaan.
Eräskin kebab-annos jäi tämän testin ansiosta hakematta, kun en enää jaksanutkaan lähteä sitä erikseen hakemaan huomatessani, että kauppareissun jäljiltä ei siihen rahaa enää ollutkaan ja kortti oli kotona. Säästöä tuli sillä kertaa kahdeksan euroa ja läskiä vastaavasti vyötärölle vähemmän.
Testi myös opettaa ikään kuin väkisin suunnittelemaan omaa kulutusta enemmän, mikä on vain ja ainoastaan hyvä asia.” (Mari Koo)
Joku
Hupsua. Minulla on ihan päinvastoin. Harkitsen varsin tarkkaan, mitä ostan kortilla, vähentäähän jokainen ostos suoraan (ainakin jotain) saldoa. Sen sijaan, jos lompakossa on käteistä, se kyllä mielellään kuluu toreilla, kauppahalleissa (silloin kun sellaiseen pääsee), ja kioskeilla. Raha, joka on revitty seinästä lompakkoon, on käytännössä henkisesti tuhlattu jo tililtä nostettaessa, sillä eihän käteisraha (etenkään seteliraha) mitään oikeaa rahaa ole. Siksi siitä on helppo luopua.
Hyvä käytännön esimerkki tästä ilmiöstä ovat markkinat, joilla käteisen käyttö muutenkin on suositumpaa; mieluiten suunnittelen etukäteen, paljonko haluan markkinoilla rahaa käyttää, ja varaan sitten sen mukaan käteistä lompakkoon. Eipä tarvitse markkinoilla joka kerta erikseen (ainakaan ihan yhtä tarkkaan) miettiä, onko ”varaa”, kun miettii sen etukäteen.
(En tosin ole markkinoille vähään aikaan ehtinyt, ja elin juuri muutenkin pitkähkön sellaisen jakson, jona lompakossa viiden euron seteli pysyi ja pysyi, kun ei ehtinyt keksiä, mihin hyvään sen tuhlaisi. Ei ole elämää sellainen (ei sen vuoksi, että olisi pakko päästä kuluttamaan, vaan sen vuoksi, mitä se kertoo ajankäytöstäni). Toinen tekijä, joka siis vaikuttaa kulutuksen ”suunnitelmallisuuteen”, on aika, ja missä sen viettää.)
Tietysti jos on taipumusta (maleksia / kierrellä / viettää laatuaikaa ostoskeskuksissa ja) tehdä kortilla tuhannen euron ”impulssiostoksia” sen sijaan, että ne olisivat käteisellä ostettuja parin euron pehmiksiä, ”itsensä pettämisen” ongelmat oman talouden hoidossa saattavat ollakin lievästi suuremmat… En siis mitenkään halua kiistää, etteikö kortista luopuminenkin voisi joskus olla hyvinkin kasvattavaa, ja opettaa (sekin) oman talouden suunnittelua.
No, tulihan avauduttua. 😉
Saituri
Tuot hyvän näkökulman asiaan. En ollut ajatellut tajunnanvirran syövereissä tarpeeksi pitkälle, että asia voisi olla näinkin päin.
Artikkelissa on kyse ensisijaisesti oman kulutuskäyttäytymisen tarkoituksellisesta tietoisuuden lisäämisestä ja rahan käytön suunnittelusta. Käteinen on olennaisena elementtinä mukana tässä siksi, että se on hyvin konkreettinen väline sen havainnollistamiseen. Yllättävän monilla asiat ovat itsestäänselviä niin kauan kunnes koitetaan täysin erilaista lähestymistapaa pinttyneeseen käytökseen verrattuna.
Joillakin – väitän, että varsinkin enimmäkseen korttimaksamista harrastavilla ja vain satunnaisesti käteistä käyttävillä – käteisen käyttö tekeekin sen, että tulee helpommin laitettua ylimääräistä hilua vaikkapa jäätelöön, karkkeihin tai pieniin toriostoksiin ja muuhun sellaiseen. Juuri tuo mielenkiintoinen ilmiö, eli ”henkinen ennakkotuhlaus”, jonka tuot esiin, aiheuttaa sen, että rahan voi surutta laittaa palamaan minne huvittaa; kohtahan siirrytään kuitenkin takaisin kortin käyttöön ja pikkuhilut jäävät lojumaan ikuisesti taskun pohjalle.
Harjaantumattoman rahan käyttäjän (kukaan ei varmaan tällaiseksi tunnustaudu 🙂 ) ja impulsseihin taipuvaisen henkilön on kuitenkin helppo säästää suuriakin summia artikkelissa mainitulla menetelmällä ja käteisen käytöllä. Automaattisestihan käteinen ei kuluja vähennä missään mielessä. Se on lopuksi kuitenkin vain työkalu, jota pitää myös haluta osata käyttää.
Avainasia on, että tunnistat omat toimintatapasi ja syyt niihin. Kommenttisi perusteella vedät pointsit kotiin tällä rintamalla hyvin, koska ilmiselvästi olet jo käynyt tämän koulun läpi ja tunnet itsesi tarpeeksi pidättäytyäksesi erossa omaa kulutusta lisäävistä välineistä.
Joku
Tähän pätee sama suhde kuin on juomisella ja uhkapelillä: käteiselläkin eläessä varmasti saa taloutensa kuralle, jos tahtoo (mutta se vaatii jonkin verran työtä), mutta jos haluaa köyhtyä nopeasti ja helposti (muttei kivuttomasti), tarvitaan (luotollinen) kortti ja/tai kaikkien idioottimaisuuksien äiti, koronkiskontaa á la pikavipit. Sikäli neuvosi kohdistuvatkin niin, kuin on tarkoituksenmukaisinta.
Itse jopa suosittelen mieluummin ”tuhlaamaan” pieneen hyvään, kuten hyvään lounaaseen kaupungilla, tai siihen jäätelöpalloon tai rönttöseen torilla, jos siltä tuntuu. Se on parhaimmillaan paitsi suhteellisen ekologista, myös pyörittää paikallista palvelutaloutta, ja tuo ostajalle itselleen usein aivan yhtä paljon mielihyvää kuin jokin jopa satoja kertoja kalliimpi kertaheräteostos – ja vastaavasti vähemmän moraalista shoppailukrapulaa. 😉
Polga
Minä käytän lähes pelkästään käteistä, vaikka kortti onkin (ns. hätätilanteita varten). Jotenkin itse hahmotan rahan kulumisen paremmin, kun käytän käteistä. Se on niin helppoa käyttää korttia ja varsinkin, jos tekee nettiostoksia *nolo*. Siinä sitä saa äkkiä kulumaan heräteostoksissa enemmän rahaa kuin IRL kaupassa käydessä…