Kulutusjuhla

Pienestä hyvä mieli ja mahdollisuus pidempään asiakassuhteeseen

Taloutemme toisen pyörän venttiili hajosi. Se oli temppuillut jo pidempään, joten tapahtuma ei tullut yllätyksenä. Harmittihan se silti.

Kävelimme läheiseen pyöräliikkeeseen. Mies esitteli hajonneen venttiilin ja kysyi uutta. Myyjä hävisi takahuoneeseen ja palasi uuden venttiilin kanssa. Hintatiedusteluun vastaus oli:

”Ei maksa mitään.”

Kiittelimme kovasti ja suuntasimme kotiin. Helpottuneena saimme todeta, että uusi venttili todellakin toimi.

Emme ole kyseisen liikeen kanta-asiakkaita (kerran aikaisemmin ostin pyöräkorin), mutta tämän jälkeen varmasti tarvittaessa astelemme tyytyväisinä kyseiseen liikkeeseen. Asiakkaana ilahtuu suuresti tällaisesta toiminnasta, ja kun kerran ilmaiseksi sai jotain, josta olisi ollut valmis maksamaan, niin mieluusti toistamiseen käy tekemässä jonkin isomman hankinnan.

Tosin pyöräliike sijaitsee täällä Sveitsissä, emmekä asu täällä enää edes kahta kuukautta. Joten kenties jäämme ikuiseen kiitollisuudenvelkaan.

Mutta vastaava palvelu saa minulta pisteet, tapahtui se sitten missä tahansa päin maailmaa.

2 Comments

  1. Mulle on käynyt samalla tavalla. Kyseinen pyöräkorjaamo ottaa talteen käyttökelpoisia osia ja sieltä on välillä löytynyt aarteita ilmaiseksi tai puoli-ilmaiseksi. Tämä ja hyvät neuvot ovat syy siihen , miksi käytämme pääasiassa kyseistä liikettä, vaikka siellä on usein ruuhkaa ja lähempääkin korjaamo löytyisi.

  2. Suomessa, täällä, pyysin poikkeuksellisesti vähän enemmän vaihtorahaa vitosina, vaikka ”tiesin” sen hankalaksi pyynnöksi, koska vaihtorahasta usein kai on pulaa, ja toisaalta rahakin maksaa. Sain.

    Epäilevästä ennakkoasenteestani kuitenkin päättelen, että olen jo ehtinyt tottua siihen, että ”emme vaihda rahaa, emme toteuta ylimääräisiä pyyntöjä tai toiveita, ei käy, ei onnistu” ovat täkäläisen palvelun yleistä linjaa. Tämän ennakkoasenteen tultua palvelulla rikotuksi on kummasti tehnyt useammin mieli asioida juuri siinä liikkeessä, ja olenkin. Vahvistan siis otsikon ja ilmiön todeksi myös omalla kohdallani.