Lomautetun inssin Philips-imuri hajosi, vaikka myyjä oli vakuutellut kestävyyttä: ”Prismassa myyjä kehui juuri tätä imuria. Tämä ei menisi ikinä rikki ja etenkin tämä putkisysteemi on erittäin hyvää tekoa, kun kiinnitys on hoidettu reikään sujahtavalla kuulalla. Wautsi-wau. No, arvatkaapas, mikä kohta meni imurissa riksraksjapoks? No tietysti se putken kuula, joka sujahtaa reikään. Niin se tipahti se kuula ja valtava imuteho imaisi sen kuulan kotimaiseen merkittömään mikropölypussiin. Kun sitten kaivelin sen hemmetin kuulan sieltä merkittömästä allergiaystävällisestä pölypussista yskien ja porskuen veke, niin eipä sitä kuulaa sitten voinut enää millään ihmeen poppakonstilla kiinnittää enää takas. Imurin vahvin puoli olikin sen heikoin kohta. Tämäpäs jännää. No, ei muuta kuin suulake kiinni jeesus-teipillä.” (Mari Koo, kiitos linkistä Kaisa K:lle)
johannamaria
Vanhempani olivat kymmenisen vuotta sitten ostamassa imuria ikivanhan, mutta hyvin palvelleen tilalle. Järjestäin jokaisessa tyyriimmässäkin imurissa oli heppoisen oloisia muovisia putkia, namiskoita ja liittimiä, joiden kestävyyttä vanhempani epäilivät imureita esitelleelle myyjälle.
Myyjä ehti juuri sanoa ”kyllä nämä nykyiset muoviosat kestää käyttöä, nää on tosi vahvoja, siis ihan on käytännössä ikuisia nää muoviosatkin ettei nää käytössä kyllä hajoa” jotain suuttimen liitäntää demonstroidessaan, ennen kuin rikkoi sen itse. Siis siinä esitellessään. Se siitä ja sen kestävyydestä, sano. 🙂