Sain eilen mahdollisuuden osallistua Postin tiedotustilaisuuteen, jossa esiteltiin suomalaisten naisvaikuttajien postimerkit. Mikäs siinä, hienoja merkkejä ja etenkin upeita naisia, joiden aatoksia oli kiva kuunnella.

Silti väistämättä mietin, että onko postimerkeillä enää nykyisin samanlaista merkitystä kuin joskus ennen. Siis muille kuin postimerkkien keräilijöille.

Itse ostan merkkejä harvoin, koska en juurikaan posteja lähettele, eikä sillä merkillä ole minulle merkitystä. Kiva, jos näyttää hyvältä, mutta kelpaa ihan perusmerkki.

Itellalla on Postimerkkitoimikunta, joka kokoontuu pohtimaan ihmisten antamia ehdotuksia merkkien aiheista ja myös muuten miettii, millaisia merkkejä Suomessa liikkuu. Joka vuosi tulee useita uusia postimerkkejä, ja voihan sitä tilata merkit omallakin kuvalla, 1,40 e/kpl.

Mutta siis omakohtaisesti minulle kelpaa mikä tahansa merkki. Enkä juurikaan kiinnitä huomiota siihen, millaisia postimerkkejä saamissani suhteellisen harvoin saamissani korteissa tai kirjeissä on. Moni muu seikka on postin toiminnassa huomattavasti merkityksellisempää.

Päätimme kokeilla Kulutusjuhlaan myös videoita, ja aloitimme tänään kurkkimisella lompakoista löytyviin kanta-asiakaskortteihin. Korteistaan kertovat lisäkseni Risto ja Eko-Matti.

Kukaan meistä ei tunnustanut kuljettavansa kovin suurta korttipinoa, mutta korttivalikoimista löytyi selviä eroja. Minä olin ainoa, jolla on myös peruskauppaketjujen kanta-asiakaskortteja. Risto puolestaan vastustaa kortteja ja tunnusti kantavansa varsinaisesti vain yhtä korttia.

Nyt sitten Kulutusjuhlan lukijat voivat tunnustaa omat kanta-asiakaskortit. Kertyykö pisteitä, bonusta, leimoja tai tarroja?

Ja tokihan saa myös esittää ajatuksia siitä, onko mitään iloa videoiden katselusta ja millaisista aiheista niitä kannattaisi laatia. Aika kepeästi näitä aiomme tehdä aina silloin tällöin.

Kannatan turhistarhauksen kieltämistä: eläinten kasvattaminen pelkästään nahkansa vuoksi ei ole tarpeellista eikä nyky-yhteiskunnassa hyväksyttävää.

Silti olen tänä talvena kulkenut ahkerasti turkishattu päässäni. Kyseinen päähine (ilmeisesti minkkiä) on kenties isoäitini tai äitini vanha: olen sen joskus napannut haltuuni, kun se on kotikodin varastoista löytynyt.

Hattu on lämmin ja kivannäköinen, aikoinaan käsintehty. Se on kestävä kierrätysasuste, joka lojuisi käyttämättömänä, ellei olisi päässäni näillä pakkasilla.

Mutta viestinkö kannattavani turkistarhausta, kun käytän hattua? Onko tekopyhää vastustaa jotakin, jos arjessaan kuitenkin suostuu kulkemaan kuollut eläin päälaellaan?

Omatuntoni ei ole siis suuresti kolkutellut, kun kyse on erittäin käyttökelpoisesta perintövaatteesta, mutta tiedostan ristiriidan.

Onko tekoturkis sen parempi?

Samaa ristiriitaisuutta edustavat silti mielestäni jossain määrin myös tekoturkikset, erityisesti ne, joiden halutaan näyttävän aidolta turkikselta. Tekoturkiksethan tavallaan viestivät sitä, että turkis on hienoa ja tyylikästä.

Eikä perustallaaja katukuvassa edes voi aina erottaa, onko jokin somiste aitoa karvaa vai öljystä valmistettua tekoturkista.

Eli siis: jos päässäni olisikin tekoturkishattu perintöturkishatun sijaan, niin olisiko sillä mitään väliä? Tiettyä turkismyönteisyyttä sekä turkisten hyväksyttävyyttä sekin tavallaan viestisi.

Ranskassa parhaillaan asuva ja opiskeleva Riikka kertoo omaisuudestaan:

“Minulla on sen verran astioita, että voin kutsua yhden kaverin iltateelle. Jos olen luova, niin muutaman muunkin. Sen verran vaatteita, että ne mahtuisivat kaikki yhdelle hyllylle. Kirjoja on koko kirjoituspöydän reuna täynnä. Enempää ei mahdu, koska minulla ei ole kirjahyllyä.”

Itselleni on tavaraa kertynyt selvästi enemmän kuin matkalaukkuun mahtuisi, mutta tänään tulin pohtineeksi, mikä mahtaa olla tällä hetkellä kallein omistamani esine. Siis sellainen, josta voisi olettaa saavansa eniten rahaa, jos sen nyt kauppaisi.

Tajusin sen olevan maalauksen, jonka sain viime vuoden puolella lahjaksi. Sen arvo ylittää todennäköisesti sekä yli kaksi vuotta vanhan MacBookin että äskettäin ostetun iPhonen, eikä fillaristanikaan saisi varmaan paria satasta enempää.

Jotenkin lohdullista, ettei omista mitään kovin arvokasta: ei koruja, autoa, stereojärjestelmiä, urheiluvälineitä, televisiota.

Yhtä lailla miellyttävää on ajatella, että kallein esine on taulu, jota ei kuitenkaan tunnesyistä taatusti myy.

Tällä hetkellä minulla olisi kyllä säästössä rahaa erilaisiin hankintoihin. Niinpä suunnittelen, että voisihan sitä ostaa lisää taidetta. Saisi jotain sellaista, joka miellyttää itseä ja jossa on jotain vähän suurempaa sisältöä. Seinällä roikkuvina eivät veisi edes kaappitilaa, ja hankintana olisivat myös suhteellisen eettis-ekologista.

Kiinnostavaa olisi kuulla, mikä teillä muilla mahtaa olla rahallisesti arvokkainta tavaraa.

Offerium-palvelu lupaa kääntää perinteisen yrityksiltä asiakkaille -mallin toisinpäin maailmalla jo käytössä olevien kimppatarjoussivustojen tapaan. Offerium kertoo tiedotteessaan:

“Offerium julkaiseen viikottain kimppatarjouksia, joiden lunastamisen ehtona on, että osallistuu tarjoukseen sivuilla. Lisäksi Offeriumissa ihmiset voivat luoda helposti ja sitoumuksetta juuri sellaisia tarjousehdotuksia, jotka heitä kiinnostavat ja kutsua kavereitaan mukaan kannattamaan tarjouksia.

Kunhan mukaan on liittynyt tarpeeksi ihmisiä (25 kpl), Offerium lähestyy tarjouksen kohteena olevaa yritystä ja kertoo, että netissä on kokoontunut joukko ihmisiä, jotka odottavat yrityksen tekevän heille tarjouksen. Yrityksen näkökulmasta nämä ihmiset ovat poikkeuksellisen kiinnostavia – ovathan he ilmaisseet kiinnostuksensa juuri kyseistä yritystä kohtaan.”

En vielä ole ehtinyt palvelua testaamaan, mutta ehkä jossain välissä. Myönnän, että en ihan heti ensivilkaisulla löytänyt sivustolta mitään niin kiinnostavaa tarjousehdotusta, että olisin innostunut: monet vaikuttivat sellaisilta tarjouksilta, jotka ovat saavutettavissa muidenkin alennussysteemien kautta.

Mutta tietysti palvelun sosiaalista mediaa hyödyntävä ulottuvuus tarjoaa kiinnostavia mahdollisuuksia: 25 ihmistä lienee suhteellisen helppo kerätä omien verkostojen, esimerkiksi Facebookin, kautta.

Jos joku innostuu testaamaan, niin mieluusti saa tännekin jakaa kokemuksiaan. Ja ylipäätään ajatuksia siitä, kiinnostaako edes kokeilla.

Joulusta saa perustelun ostaa myös itselleen lahjan. Niin tein minäkin: kun sain kuulla, että Veikon Koneesta saa iPhone 3GS:n heti mukaan, niin päätin lopultakin siirtyä tehokkaampaan mobiiliaikaan. Arvostan sitä, kun halutun tuotteen saa heti mukaan eikä tarvitse odotella toimituksia.

Koko vuoden olen käyttänyt ystävältä lainassa olevaa kännykkää sen jälkeen, kun omani hajosi. En jaksa seurata teknologian kehitystä, mutta kun hallussani on jo MacBook, niin tietysti iPhone houkutti.

Soneran kytkyliittymään joutuminen tietysti ärsyttää, mutta nielin senkin. Pystyin perustelemaan siis hankintaa monin tavoin: uusi luuri olisi pitänyt joka tapauksessa ostaa ja ehkä tämä nyt oli sopiva aika eikä se hintakaan tule ihan mahdottomaksi.

Mutta ratkaisevaa ovat tietysti tunteet. iPhone on näkemykseni mukaan minun kuluttajaidentiteetilleni sopiva ja tukee sitä kuvaa, jonka haluan itsestäni antaa. iPhonen käyttö antaa ikään kuin silauksen, jonka ansiosta voin tuntea kuuluvani tiettyyn porukkaan, olla tyylikäs nykykuluttaja tai jotain muuta mieluisaa.

Onhan laitteesta tehty tietysti ympäristöraporttikin (pdf), kuten nykyaikana kuuluu: arvioidut elinkaaren kokonaishiilidioksidipäästöt ovat 55 kg, joilta noin puolet tulee kuluttajan käytössä ja tuotannosta 45 prosenttia (näiden lisäksi pakkaus 1 %, kuljetus 5 %). Tästä saa motivaatiota huolehtia laitteen energiankulutuksesta ja myös pyrkiä siihen, että sama iPhone olisi käytössä mahdollisimman pitkään.

Nyt olen näplännyt uutta laitetta pari päivää eli olen vielä opetteluvaiheessa. Vinkkejä softista olen lueskellut mm. Erkan tuoreesta blogikirjoituksesta. Todennäköisesti en siis rauhoita joulunaikaakaan netittömään elämään, vaan räpläilen iPhonea loikoillessanikin.

Siinä sivussa voi nautti myös itseleivottuja pipareita.

Herkullisilla tuoksuilla ja mauilla höystettyä levollista joulua kaikille Kulutusjuhlan lukijoille, kuluttakaa rakkaudella!

Yksi joulunalusajan vakioaiheita on juhlaan liittyvä ostaminen. Joulun alla pitää etsiä koristeet, ruuat, lahjat ja muut oleelliset, vaikka se shoppailu ahdistaisi.

Koska kuluttajina kerromme itsellemme ja muille, millaisia ihmisiä olemme, niin monen mielikuvissa se kunnollinen henkilö hankkii kaikenlaista. Jouluun liittyy paljon tunnetta ja perinteitä, ja meillä on helposti mielikuva, millainen on “oikea joulu”. Eikä se joulu näytä syntyvän ilman normaalista arjesta poikkeavaa rahankulutusta.

Myös lahjojen antaminen muuttuu helposti mukavasta toisten huomioimisesta velvollisuudeksi: vaikka kuinka vakuuttaisimme kyselyissä, että paras lahja on läheisten rakkaus, hellyys ja hemmottelu, niin kummasti näiden osoittaminen tuntuu vaativan euroilla ostettuja lahjoja.

“Kunnon kansalainen shoppailee pyörittääkseen yhteiskuntaa”

Sitten meitä vielä oikein velvoitetaan kuluttamaan ikään kuin kansalaistekona. Esimerkiksi Kaupan liiton pääekonomisti Jaana Kurjenoja kirjoittaa:

“Joulukaupan onnistuminen on monelle kauppiaalle lähes elinehto. Esimerkiksi kultasepänliikkeissä myynti yli kaksinkertaistuu jouluna ja muodostaa peräti viidenneksen koko vuoden myynnistä. Sama tilanne on kirjakauppiailla. Kun oppikirjojen myynti syksyllä ei onnistunut aikaisempaan tapaan ja myynti laskee kuukausi kuukaudelta, toivoa antaa enää joulu.

Tätä taustaa vasten onkin huolestuttavaa seurata Kaupan liiton joulukauppakyselyä, jossa kuluttajat kertovat jouluostosaikeistaan. Yli kolmannes eläkkeensaajista aikoo säästää joululahjojen ostossa ja neljännes muussa joulun vietossa.”

Mitäpä siitä, että kulta on yksi epäekologisimmista raaka-aineista. “Hyvä kansalainen pitää ostoksillaan talouden pyörimässä ja tuottaa veroeuroja yhteiskuntaan”, vakuuttavat. Tätä voi tietysti toistella itselleenkin, sillä sehän kuulostaa hienolta ja vakuuttavalta perustelulta.

Todellisuudessa ostamisen taustat ovat kuitenkin jotain muuta. Se yhteiskuntamme tukeminen tuskin on päällimmäinen ajatus, kun etsii pikkujoulumekkoa vaatekaupassa tai haalii vielä muutaman kynttilänjalan, uuden valosarjan tai konvehtirasian.

Lahjoista saa toki tykätä

Toisaalta tietysti siitä lahjojen antamisesta saa tykätä. Mollykka kirjoittaa, miten on ajoissa aloittanut jouluostokset:

“Nyt on sit aloitettu oikein kunnolla jouluostokset. Tänään vietin melkeinpä koko päivän kaupoilla naperon kans, rahaa ei onneks palanu ihan kamalasti, mut tuli hyvä mieli, kun sai jo joitakin lahjoja ostettua. On lahjoja vaan kiva ostaa ja antaa sitten jouluna.”

Jouluostamiseen pätee tietysti sama kuin kaikkeen muuhunkin: ostetaan vain sitä, mitä oikeasti tarvitaan. Hankinnat kannattaa suunnitella ja tehdä ajoissa, jottei hiki päässä tarvitse ryntäillä aatonaattona kaupassa. Ei myöskään kannata haksahtaa ajattelemaan, että “nyt kun halvalla saan”.

Lähipiirin kanssa voi sopia, ettei lahjoja osteta, tai ostetaan jotain sellaista, jota oikeasti tarvitaan. Tai annetaan sitä hemmottelua: itse ilmoitin äidilleni, että otan mieluusti vastaan lahjakortin hierontaan.

Jouluunsa voi vaikuttaa

Omalta osaltani panostan joulua lepäilyyn, olemiseen ja hyvään ruokaan. Viime vuosien perinteeni on ollut jäädä Helsinkiin, ja se sopii minulle: saan tehdä joulustani juuri sellaisen kuin haluan, eikä siis tarvitse shoppaillakaan mitään erityistä. Joulu ei tunnu yksinäiseltä, koska tämä tapa on vapaaehtoinen valinta. Lisäksi kavereita on Helsingissä sen verran runsaasti, että seuraa löytyy taatusti.

Oleellista on, ettei joulua tarvitsisi kokea suoritukseksi ja suorittamiseksi, vaan se olisi leppoisa hengähdys. Jouluostamisen kautta sitä leppoisuutta ei minulle, eikä ilmeisesti monelle muullekaan, löydy.

Lahjojakaan ei ole suuremmin tarvetta hankkia: jotain pientä kenties saattaa päätyä läheisille, mutta toisia voi ilahduttaa lahjoilla myös muuhun aikaan vuodesta.

Tai kertoa sanallisesti hieman useammin, että olette tärkeitä ja mahtavia ihmisiä. Se on merkittävää, mutta silti sitä teen liian harvoin, vaikkei se edes maksa mitään ja antaa paljon sekä saajalle että itselle.

Ale tulee  – viimeistään sitten kaupoille

Kun rahaa ei ole suuresti, niin toiset siirtyvät jo odottamaan joulun jälkeisiä alennusmyyntejä, kuten Fuksia:

“Näin joulun alla mua henkilökohtaisesti riepoo se kuuluisa rahatilanteeni – tällä kertaa en sentään ole miinuksen puolella, mutta ei lompakossa silti ole kovin mieltä nostattavaakaan rahamäärää. Joululahjojen rahoitus on jotenkin hoidossa, niin että ei kai pitäisi kiukutella, mutta itsekkäät tarpeet taas kerran koettelevat. Oon kuitenkin päättänyt, että vaikka mulla olisikin nyt ylimääräsitä rahaa, säästäisin(niin toki säästäisinkin, auts) sen alennusmyynteihin. Joulun jälkeenhän taas kaikki rynnivät taistelemaan alennetuista vaatteista ja muista.”

- – -
Tästä aiheesta annoin itse lyhyen haastattelun Radio Helsinkiin. Haastattelu tulee ulos nyt aamulla puoli yhdeksän aikaan.
Lisäys:
Pätkä on kuunneltavissa mp3-muodossa.

Sattui silmiin myös Näkymättömän tytön joulupohdinta. Ahkerasti käsitöitä tekevänä ja niillä lahjovana hän toteaa:

“Ostolahjoillekin minulla on periaatteita, sallittuja paikkoja ovat kirjakaupat, maailmankaupat, kirpputorit ja vastaavat ja pienet erikoisliikkeet.”