Kulutusjuhla

Kulutusjuhlan avainsanalla 'Kulutuskäyttäytyminen' merkittyjä kirjoituksia

»   Pekka kirjoittaa tuotepettymyksistään viime ajoilta, mukana mm. Eccon kengät: ”Viime vuonna loppukesästä (elokuussa) hankin itselleni uudet kävelykengät, Ecco Terratrailit (ovh 134,90). Olin yhdeksässä kuukaudessa juuri ehtinyt kävelemään kengät sisään niin, että ne tuntuivat oikein mukavilta jalassa, kun huomasin oikeassa kengässä reiän. Ei ole iloa Gore-Texistä kun kangas irtoaa saumasta. Toukokuun puolessa välissä palautin alle vuoden vanhat kengät myyjälle (Intersport) ja sain rahani takaisin. Asiakaspalvelu kohdallaan, mutta tuotteen laatu ei missään nimessä. Näitä kenkiä edelsi toinen pari Eccoja. Niillä kävelin pari vuotta ennen kuin niistäkin kangas irtosi saumasta ja vesi valui kenkään. Silloin ajattelin, että olin kävellyt ne rikki, koska kävelyä oli paljon. Mutta samalla tavalla ne hajosivat kuin nämä uudemmat. Ehken seuraavaksi hanki Eccoja. Vaikka tuntuvat hyviltä jaloissa, eivät tunnu kestävän. Harmi.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   Project Mama -blogin Katja on havainnut, että lapsiasiakasta ei aina kohdella samoin kuin parikymmentä vuotta vanhempaa. ”Myyjä nyhti 15 euroa puolityhjästä pallosta ja väitti, että se täyttyy lämpimässä. Ei täyttynyt. Kun Skidi meni pyytämään vaihtoa ihan mihin tahansa samanarvoiseen mutta täyteen palloon, myyjä oli todennut, ettei jaksa. Lapset ovat tällaisissa tilanteissa mahdottoman paikan edessä, tietenkin. Rahan arvon lisäksi pitää ymmärtää, mitä rahalla pitäisi saada. Tämän asian arviointi on aikuisellekin vaikeaa, ja tuotteiden osalta vain marginaalisesti helpompaa kuin palveluissa. Vielä vaikeampaa on tehdä reklamaatio. Mitä voit vaatia, ja miten perustelet vaatimuksesi? Sitten pitäisi vielä uskaltaa avata suunsa. No, kaikista kokemuksista tietysti oppii jotain, myös niistä hyvistä, ja niistä, joissa tappiot menevät omaan piikkiin. Kassa on ainakin kertaalleen juossut ipanan kiinni tämän unohdettua vaihtorahat. Ja jos ostaa pihakirppikseltä, tuote kannattaa tutkia kunnolla. DVD-leffa ilman suomenkielistä tekstitystä on kielitaidottomalle vähän huonoa viihdykettä.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   Roope Dessutom pohtii sänkykauppaa: ”Ostin taas uuden patjan, entistä ohuemman ja halvemman. Ei ole kovin monta vuotta siitä, kun ostin edellisen, paksumman ja kalliimman. Se osoittautui huonoksi. Selkä ei tykännyt. Olen ymmälläni näiden erimallisten patjojen ja sänkyjen kanssa. Lehdissä mainostetaan hyvinkin kalliita merkkejä. Olen käynyt myymälässä katsomassakin yhtä huippukallista. En kuitenkaan sortunut myyjän viekoituksiin. Myyntipuhe oli niin sliipattua ja harjoiteltua, että tuli samanlainen torjuntarefleksi kuin pankin sijoitusneuvojan rikastumismaalailuja kuunnellessa. [- – -] Jokin iso epäily minulla elää näihin luksussänkyihin. Minun selkävaivani katoaa aina kesäksi, kun muutan mökille. Siellä nukun vanhassa kunnon Hetekassa, ja siinä on viiden sentin paksuinen ikivanha vaahtokumipatja. Jostain käsittämättömästä syystä Hästens tai Vepsäläinen ei taida niitä myydä.” (Mari Koo, kiitos linkistä Kaisa K:lle) Ei kommentteja.

»   Olisiko parempi antaa lahjoja joskus muulloin kuin jouluna? Eeva Kolu kirjoittaa lahjattomasta joulusta. ”Muuten annan kyllä lahjoja, syntymäpäivinä ja joskus muuten vaan. Tarjoan mielelläni ystävälle kahvit tai viinilasin välillä ihan vaan sen vuoksi, että jommalla kummalla sattuu olemaan hyvä (tai tosi huono) päivä. On ihanaa antaa spontaani lahja, jos tietää saajansa todella ilahtuvan siitä. Merkkipäivinä hankin mieluiten kimpassa jotain vähän arvokkaampaa tai tosi tarpeellista. Mutta joulu. Ennen joulua töissä on poikkeuksetta aina kiire ja stressaavaa, pimeät pitkät päivät painavat hartiat kyyryyn ja maalaavat silmänaluset mustiksi. Kevääseen tuntuu olevan vielä tuhat vuotta vaikka talvi on vasta edessä, ja tällä levolla pitäisi sitten jaksaa pääsiäiseen asti. Joten: olen päättänyt, että mikään ei saa tulla minun ja rentouttavan joulun väliin. Eliminoin aivan kaiken potentiaalisen stressin. Minulle on ihan sama, onko joulupöydässä rosollia tai ei. Olkoon vaikka sushia. Kieltäydyn viettämästä joululomaani ajamalla kaupungista ja joulupöydästä toiseen. En aio seistä tuntikausia Stockan herkun kalatiskillä jonotusnumero kourassa enkä hikoilla viimeisenä iltana toppatakissa etsimässä jollekulle suihkugeeliä, joita hän ei tarvitse. En halua ostaa kellekään mitään pelkästä velvollisuudentunnosta – hankin lahjoja mieluummin sitten kun tulee vastaan jotain aidosti saajansa näköistä.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   Nordean Ajassa-blogissa Olli Kärkkäinen kirjoittaa, miten suhtaudumme hintoihin suhteellisina: ”Hintojen suhteellisuus näkyy suuria hankintoja tehtäessä. Esimerkiksi autoa ostaessa saattaa hankkia monen sadan euron lisäpaketteja liikoja miettimättä, koska niiden osuus auton kokonaishinnasta on pieni. Samaan aikaan kuitenkin pienemmissä hankinnoissa voi nähdä paljonkin vaivaa metsästäessään muutaman euron säästöjä. Sanotaan että sentissä on miljoonan alku. Suhteellisten hintojen harhan suhteen tämä oppi kääntyy siten, että sentin säästöön tulisi suhtautua yhtä vakavasti, oli ostamassa sitten autoa tai pyörää.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   Omistaminen on helppoa ja mukavaa verrattuna lainaamiseen, kirjoittaa Harri Nieminen: ”Maailman luonnonvarat ovat rajalliset, joten loputon kuluttaminen on pahasta, mikä pitääkin paikkansa. Mutta uskallanpa myös väittää, että ihminen on laiska ja omahyväinen otus. Meidän ei ehkä tarvitse omistaa niin paljon kaikkea, ehkä jopa ajattelemme että ei tätä tarvitsisi omistaa, mutta viime kädessä kuitenkin omistamme? Miksi? Omistaminen ei ole ainakaan Suomessa enää niinkään statussymboli, vaan ehkä enemmän mukavuustekijä. Asioiden omistaminen on kätevää. Vaikka omaa autoa ei kovin usein tarvitse, on se kätevää olla. Vaikka porakonetta ei tarvitse montaa minuuttia elämänsä aikana on se kätevää omistaa, ennemmin kuin lähteä lainaamaan kirjastosta. Ihmiset maksavat helppudesta ja vaivattomuudesta, tällä hetkellä ostamalla tavaroita omaksi.” (Mari Koo) 6 kommenttia.

Kukkakaaliriisi: hyvis vai pahis? Kasvimakkaraa Ison Lerssin tilalle? Tervetuloa Ruokamysteereihin!

lauantai 21. toukokuuta 2016 klo 10.50 kirjoittajana Mari Koo

Olen aloittanut uuden kirjoitus- ja nettiprojektin, Ruokamysteerit, yhdessä ystäväni ja ravitsemuksen rautaisen ammattilaisen Leena Putkosen kanssa. Tarkoituksenamme on pohtia tämän vuosituhannen ruoka- ja ravitsemuskeskustelua sekä eettis-ekologisista että ravitsemuksellisista näkökohdista. Nyt naputamme paitsi nettiä, niin myös tekstejä, jotka Otava julkaisee kirjan muodossa ensi vuoden alkupuolella.

Ruokamysteerien nettielämä käynnistyi jokin aika sitten. Nettisivun lisäksi käytämme tietysti myös mm. Facebook-sivua.

Tähän mennessä olemme ehtineet kirjoittaa muutaman blogitekstin. Itse olen kirjoittanut mm. makkarasta:

”Toistaiseksi Suomen tämän kesän kohutuin grillimakkarauutuus on Iso Lerssi. Tuotteen innovaatio oli koko eli se on tavallista makkaraa isompi.

Huoh. Toisissa maissa makkarabisnestä viedään onneksi toiseen suuntaan.

Ruotsissa huoltoasemaketju Preem on lähtenyt mukaan pelastamaan maailmaa ilmastoystävällisemmällä makkaralla. Perusmakkaraan verrattuna tuotteessa on puolet vähemmän lihaa ja tilalle on laitettu mm. porkkanaa ja chia-siemeniä.

Myös lihaisista tuotteista tunnettu Scan on pistänyt kasviksia peliin. Korvish ja Järpish markkioidaan puolittaisina kasvistuotteina eli lihan ohella mukana voi olla vaikka palsternakkaa ja perunaa. Toki kasvisten lisääminen tuotteisiin, joissa niitä normaalisti ei ole, näkyy myös Suomessa: kaupan hyllyltä voi ostaa esimerkiksi kasviksia sisältävää tuorepastaa tai leipää.”

Eilen pohdin kukkakaaliriisiä. Onko se turha elintarvike vai onko tällaisissa valmiiksi käsitellyissä kasviksissa hyvätkin puolensa?

”Lisäksi kaupoissa myydään paljon ruokatuotteita, jotka on suunniteltu helppokäyttöisiksi, mutta joita emme paheksu. Esimerkiksi pakastettujen vihannesten myyminen on hyväksyttävää.

Nyt ovat yleistyneet esimerkiksi salaattibaarit: kokoa läjä tuotteita, kilohinta 14,90 e, maksa ja syö. Ja se on tosi jees, koska saat kivan salaattiaterian.

Harva motkottaa, että onpa typerää, kun myydään valmiiksi pilkottua kurkkua, salaatinlehtiä, keitettyä riisiä tai keitetty kananmuna kalliilla hinnalla uusavuttomille.

Yhden tärkeän näkökohdan keskusteluun nosti vuonna 2013 Maija Haavisto. Tällöin kohuttiin valmiiksi paistetusta jauhelihasta. Haavisto muistutti, että esimerkiksi sairaat ihmiset tai vanhukset voivat tarvita näitä vaihtoehtoa. Jos sormet eivät toimi normaalisti, ei appelsiinin kuoriminen onnistu eikä kokonainen kukkakaali muutu kädenkäänteessä silpuksi.”

Eli tervetuloa seuraamaan kirjoitteluani ruoka-aiheista Ruokamysteereihin!

LeenajaMari20-p

Kuvassa me kirjoittajat. Koska ruoka on myös hauska ja mahtava aihe!

»   Tutkija Markus Vinnari toteaa, että yhteiskuntamme rakentuu eläinten hyödyntämiselle. Veganismi on mainio asia, mutta vegaaninkin kannattaa olla armollinen itselleen: ”Olemme siis rakentaneet yhteiskunnan, jossa kuolleiden eläinten paloja on siroteltu lähes kaikkiin tuotteisiin, ja samalla olemme raivaamassa tietämme maapallon ainoaksi isoksi eläimeksi yhdessä teollisesti kasvatettujen tuotantokoneidemme kanssa. Elämme elämäämme lihaluujauhon ympäröimänä yhä ainutlaatuisempana isona eläimenä tällä maapallolla, halusimmepa me sitä tai emme. [- – -] On mahdotonta elää elämäänsä hyötymättä ainakin jollakin tavalla muiden eläinten kuolemasta. Tämä on mielestäni tärkeä viesti kaikille veganismia suunnitteleville. On vain hyväksyttävä, että jossakin määrin eläimiä joutuu hyödyntämään tässä yhteiskunnassa, jonka olemme luoneet. Ei siis kannata stressata liikaa yksittäisistä asioista, vaan pyrkiä pitämään päämäärä kirkkaana mielessä. Isona ongelmana veganismissa on, että pitkällä aikavälillä liian moni kokee sen liian rajoittavaksi elämänmuodoksi. Mielestäni tämä johtuu osaksi juuri siitä, että ihmiset tavoittelevat sellaista, mikä ei ole mahdollista. Jos kasviperäistä maitoa ei ole saatavilla, laita mieluummin tilkka ”lehmänmaitoa” kahviisi sen sijaan että luopuisit kokonaan veganismista turhautuneena sen vaikeuteen. Veganismi on matka kohti parempaa.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   Filosofian puutarhassa -blogin Saara kehottaa kiinnittämään huomiota omaan kulutuspuheeseen: ”Hyödyllinen harjoitus on kiinnittää huomiota puheisiinsa vaikka viikon ajan ja laskea ne kerrat joina päätyy keskustelemaan tavarasta, tavaran hankkimisesta tai jonkun hankinnoista, raivaamisesta tai uutuustuotteista. Lopuksi voi miettiä, oliko tavaroista puhuminen aidosti tarpeellista vai olisivako parempia keskustelunaiheita olleet vaikka ajankohtaiset tapahtumat, sää, kulttuuri tai arjen pikku sattumukset. Voisimmeko treenata itseämme sellaisiksi ihmisiksi joihin muut tekevät vaikutuksen pääsääntöisesti hyveellisyydellään, eivät kulutustavoillaan (tai niiden puutteella) tai ulkomuodollaan? Entä mitä itse tavoittelemme kulutuksella?” (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   Karkkipäivän Sanni paljastaa tapojaan ruokahävikin minimoimiseen ja kulutuskäyttäytymiseen: ”Tänä aamuna avasin pakastimen palauttaakseni mieleeni, mitä kaikkea olinkaan sinne tunkenut ennen reissuun lähtöä. Minulla on tapana pakastaa kaikki mikä suinkin on mahdollista tilanteissa, joissa ruokaa ei pysty hyödyntämään sen normaalin säilymisajan sisällä. Minun tekee pahaa heittää syömiskelpoista ruokaa roskiin, joten pidemmälle matkalle lähtiessä pyrin pakastamaan kaiken mikä muuten uhkaa jäädä jääkaappiin pahentumaan. Pakastan rahkat, juustot, kermat, soijamaidot, tofut ja tomaattikastikkeen jämät. Tällä kertaa olin heittänyt pakastimeen kokonaisen kesäkurpitsan ja jopa omenoita. Sellaisenaan. [- – -] On monia muitakin hassuja ja monien mielestä täysin turhia juttuja joita tykkään tehdä ja suorittaa, juttuja jotka tuovat samanlaista mielihyvän, ilon ja ”voiton” tunnetta kuin tuon kesäkurpitsan hyödyntäminen. Kulutettujen shampoomillilitrojen tilastointi, elintarvikkeiden hiilihydraattipitoisuuden vertailu, halvimman vaihtoehdon hakeminen silloinkin kun olisi varaa kalliimpaan… Kahvin keittäminen tarkalleen samalla kaavalla kahvijauhon grammat tarkasti mitaten.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   Kahvittelija on siirtynyt lukemaan kirjat sähköisessä muodossa: ”Koska minä kuitenkin rakastan myös kirjakauppoja, surin muuttunutta suhdettani niihin hyvän tovin. Kyllä minä vieläkin kirjakaupoissa käyn; jos joskus harvoin lähden yksinäni kaupungille, lähden sinne nimenomaan kirjakauppojen takia. Sivelen pintoja, ihailen kansia, haistelenkin ehkä vähän. Painan mieleeni, että tuo ja tuo ja tuo pitää muistaa lukea. Mutta enää en osta. En, vaikka tiedän, että fyysisen kirjan ostaminen kivijalkakaupasta palvelisi monta hyvää tarkoitusta. Syynä tähän ei edes ole se, että olisin niin Kindleni pauloissa, etten haluaisi enää konkreettisia kirjoja. Konkreettiset kirjat ovat kannatelleet minua siitä lähtien, kun opin lukemaan; jokainen lukemani kirja on asettunut pinoon, toinen toisensa päälle, ja tuo pino on kasvanut ja kasvanut vuosien saatossa, nostanut minua yhä korkeammalle ja auttanut minua näkemään kauemmas ja ymmärtämään asioita, jotka muuten olisivat saattaneet jäädä ymmärtämättä. Minun ja Kindlen alkutaipaletta onkin varjostanut mielipaha siitä, että sähköinen kirja ei tunnu yhtä oikealta kuin fyysinen kirja. Mutta sitten tajusin, että eihän se konkreettisen kirjan näkeminen ja kädessä piteleminen ole se olennainen tekijä. En minä tipu kirjapinoni päältä minnekään, vaikka kirjojen fyysisyys muuttuisi formaateiksi, ja kansikuvat sähköiseksi musteeksi. Ennen kaikkea syynä on käytännöllisyys: rajallinen tila, ja miten sen haluaa käyttää.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   Heidin mielestä taideteos on hyvä, aikaakestävä hankinta: ”Minusta keskituloisten ihmistenkin kannattaisi ostaa taidetta. En ole katunut ainotakaan taulua, jonka olen hankkinut (useimmat osamaksulla). Katson mielummin taideteosta kuin valkoista seinää tai julistetta. Taidelainaamo on erinomainen tapa hankkia taideteoksia pienellä kuukausimaksulla, halvimmillaan kymmenellä eurolla kuukaudessa.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   Arkijärjen Jenni pohtii, miksi omia tavaroita on helppo antaa ilmaiseksi kavereille kuin tuntemattomille: ”Johtopäätökseni on, että meillä on enemmän tunnesiteitä tavaroihin, kuin tiedostamme. Tätähän on tutkittu mm. psykologisissa testeissä. Jos ihminen on omistanut jonkun esineen, hänellä on vahva taipumus pitää ko. esinettä parempana tai arvokkaampana kuin täsmälleen samanlaista, jonka joku muu omistaa. Tämä siis riippumatta esineen todellisesta arvosta, tätä on testattu esimerkiksi kynillä. Se, että minä omistan jotain, tekee tavarasta luonnollisesti paremman, kuin muut vastaavat. Täytyyhän sen olla parempi, kun minä kerran olen kelpuuttanut sen itselleni. Kun ajattelen niitä villahaalareita, jotka pakkasin eilen sille palelevalle vauvalle, tämä teoria palaa mieleen. En voi sanoa, että minulla olisi ollut mitään erityistä tunnesidettä niihin haalareihin. Tiettyjä vauvanvaatteita olen kyllä säästänyt tunnesyistä, mutta äitiyspakkauksen villahaalari ei herätä samanlaisia tunteita, kuin vaikkapa jonkun itse kutomat minikokoiset töppöset. Siitä huolimatta olin säästänyt haalarit, koska en ollut keksinyt niille sopivaa sijoituspaikkaa. Kirppiksellä niitä ei oikein kehtaa myydä, saahan jokainen vastaavan ilmaiseksi. Toisaalta kyseessä on rahanarvoinen vaate… olisihan se haaskausta tunkea se UFFin laatikkoon. Sitä paitsi se on meidän haalari! Sen saattaisi saada joku, joka ei edes arvostaisi sitä ollenkaan. Mutta kun tiedän haalarin menevän vauvalle, joka todella tarvitsee haalaria juuri nyt, ja jolla ei varmasti ole sellaista ennestään, lahjoittaminen muuttuu helppoakin helpommaksi.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   Olga Temosta nolottaa kaupassa, kun hän aiheuttaa kassalle jonoa viikon ruokaostoksillaan: ”Saapuessani kohti kassaa täyteen ahdetun ostoskärryni kanssa, näen ihmisten hätääntyneet ilmeet, kun he yrittävät ehtiä hihnalle ennen minua. Kun taakseni tulee joku, jolla on korissa muutama ostos, tarjoan aina mahdollisuutta mennä minun edelleni. Mutta kun enhän minä kaikkia voi päästää ohi, muuten en pääse kaupasta koskaan pois, ja etenkin jos lapset ovat mukana, haluan pois mahdollisimman pian. Niinpä minä siis tukin kassan kaalinkerien, pähkinöiden, perunoiden ja spelttijauhojeni kanssa. Ja minua alkaa hävettää. Nyt kuuluu ”Kassoille tarvitaan ruuhka-apua” ja selkäni on hiestä nahkea. Tervehdin kassaa ja sitten, taas, vaikka kuinka päätin että tämä on ihan ok ostaa näin paljon kerralla, aloitan selittelyn: ”Taas mä tulin tukkimaan teidän kassan” soperran naama punaisena. Miksi sanoin sen? Sehän on kaupalle vain hyvä, että joku todella shoppailee siellä. Sitten suustani tulee seuraava vakiolauseeni: ”Tän siitä saa kun käy kaupassa kerran viikossa!”. Yritänkö minä siinä selitellä, että koen olevani vähän parempi ihminen, koska käyn kaupassa harvemmin? En kyllä koe olevani hyvä tai parempikaan vaan tunnen oloni ainostaan tosi noloksi, enkä edes tiedä miksi.” (Mari Koo) 1 kommentti.

»   Kitupiikki vuorotteluvapaalla -blogissa on ostettu talvikengät: ”Kaupan hintalappu näytti 160€. Aika kalliit. Kengät oli kuitenkin tosi hyvät ja toivottavasti kestäis seuraavat 15 vuotta joten olisin saattanutkin investoida niihin vähän enemmän ja ostaa ne tuolla hinnalla. No kysyin kuitenkin saisko niistä alennusta. Myyjä meni kysymään myymäläpäälliköltä ja lupasi kengät 130€:lla. PK-seudulla myyvät kuulema 160:lla ja muualla Suomessa 130:lla ja lupasi että voi nyt myydä mulle tolla hinnalla. Wau, pitäisköhän ostaa? No katoin kuitenkin mihin hintaan näitä kenkiä myydään netissä, halvin paikka mitä löysin niin kengät tulisi kotiovelle hintaan 100€ (93+7). Jokohan nyt ostaisin? Emmä sit heti kuitenkaan niitä raskinu vieläkään ostaa. Katoin mitä löytyis tori.fi:stä. Siellä joku kauppas käyttämättömiä vastaavia kenkiä 80€:lla. No hei, joko lompakko laulais? Mietin että hintaero jäisi kuitenkin liian pieneksi kotiinkuljetettuihin verrattuna että tarjosin kenkiä kauppaavalle 65€ ja hän suostui tarjoukseen. Meni tietty vähän bensaa ja aikaa hakea kengät mutta olen lopputulokseen enemmän kuin tyytyväinen; superhyvät kengät järkihinnalla.” (Mari Koo, kiitos linkistä Kaisalle!) Ei kommentteja.

»   Suolaa & hunajaa -blogin Jonna aikoo seurata helmikuu ajan ruokakulujaan tavallista tarkemmin. Taustana hän kertoo omasta suhteestaan ruokaan: ”En ylenmääräisesti törsää ruokaan, mutta enpä siinä juuri pihistelekään. Hyvä ruoka on meille nautinto, johon panostamme mielellämme. Myös ulkona syömiseen. Jos muutamaa ylihintaista tai ala-arvoista ravintolaillallista ei lasketa, en muista koskaan harmitelleeni ruokaan käytettyä rahaa. Vain huonosta ruoasta maksaminen harmittaa, samalla rahalla saa hyvääkin. Emme hamstraa tavaraa, en harrasta shoppailua ja mitä enemmän ikää kertyy, sitä harkitsevampi kuluttaja minusta on tullut. On ollut aikoja, joina rahat ovat olleet tiukemmalla. Silloin söin mieluusti kaurapuuroa vaikka viikon, jos se oli hinta uudesta puserosta. Nyt tilanne on päinvastainen, en kaipaa tavaraa, vaan arvostan elämyksiä – niissä ruoalla on usein iso rooli. Ymmärrän olevani onnekas; nykyisessä kahden työssäkäyvän aikuisen lapsettomassa taloudessa ruokalasku ei muodostu kipupisteeksi. Se ei silti poista sitä tosiasiaa, että paras ruoka on yleensä yksinkertaista, eikä hyvä ruoka vaadi valtavaa lompakkoa. Viitseliäisyyttä se välillä vaatii.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

Halpuuttamisen tausta: kuluttajilta on voitu kiskoa huoletta ylihintaa

keskiviikko 20. tammikuuta 2016 klo 13.59 kirjoittajana Mari Koo

Kävin eilen S-ryhmän halpuuttamisen tiedotustilaisuudessa. Siellä kerrottiin, että hintoja voidaan alentaa mm. siksi, että maailmanmarkkinahinnat ovat tippuneet ja kaupan katetta vähennetään.

Suomalaisen ruokakaupan katteita, voittoja ja keskittymistä parille isolle tekijälle on kritisoitu kauan (mm. Konttinen, Seppo, 2011: Suomalainen ruokalasku). Kauan kauppa myös vastasi, että ruuan hinta on ihan kohdallaan ja katteet asialliset ja kalliit hinnat johtuvat aivan muista syistä kuin vähäisestä kilpailusta.

Nyt katteesta on yllättäen varaa nipistää.

Tunnen itseni huijatuksi. S-ryhmän olisi aina pitänyt olla osuuskuntatoimintaa eli ei voittojen takomista, vaan ennemmin hyvän jakamista.

Miksei saavutettuja katteita voitu muuttaa jo esimerkiksi kymmenen vuotta sitten, kun S-ryhmä porskutti eteenpäin suurine voittoineen? Sen sijaan pistettiin pystyyn ABC:t ja jätti-Prismat.

Kysyin tätä tiedotustilaisuudessa, jossa paikalla olivat pääjohtaja Taavi Heikkilä, kenttäjohtaja Arttu Laine ja kaupallinen johtaja Ilkka Alarotu. Tässä saamani vastaus (nauhoitin kommentit, jotta pystyin ne kirjaamaan myöhemmin tekstiksi mahdollisimman hyvin):

”On tapahtunut iso muutos. Me tutkimme ja kysymme asiakkailta tietysti koko ajan. Perusviesti oli aiemmin, että halutaan hyviä ruokakauppiaita ja entistäkin laajempia valikoimia. Syksyn 2008 jälkeen Suomen taloudella alkoi mennä toisin ja viestit kuluttajilta muuttua. Tänä päivänä viesti kuluttajilta on ihan erilainen. Ei haluta enää kaikkea laajemmaksi, vaan mennään niiden perusasioiden äärelle. Kuluttajan oma talous heijastelee tilannetta.
Koko ajanhan me on tietysti pyritty olemaan mahdollisimman edullisia. Toki keskustelu on ollut sellaista, että Suomessa on ruoka kallista ja kauppa keskittynyttä. Tarkoituksella haluamme kertoa, että ei se nyt ihan näin ole.”

Esitin jatkokysymyksen:
”Eli te ette tinkineet katteesta kymmenen vuotta sitten, koska kuluttajat eivät varsinaisesti vaatineet sitä?”

”Kyllä sitäkin on pyritty koko ajan tekemään, mutta se kuluttajan tarve on nyt toisentyyppinen, haluttiin laajentua. Valikoiman laajentaminenhan on ollut huikeaa, nykyisin Prismoissa on aivan erilainen määrä tuotteita kuin 1990-luvulla. Kyllä se syksy 2008 ja siitä alkanut taantuma muutti montaa asiaa niin meillä kuin muualla Euroopassa.”

Keskustelua jatkettiin myös toteamalla, että viime vuonna S-ryhmä uudisti strategiaansa.

”Siinä keskustelussa kirkastui, mitä haluamme olla osuuskauppana. Siitä nostettiin uudelleen osuustoiminnan merkitys. Hintojen lasku on kaikkein konkreettisen, näkyvä asia. Taustalla oli tietysti markkinatilanne ja kuluttajan heikentynyt ostovoima, mutta pohja on siis osuustoiminnassa.”

Kyllä nyt kuluttajan mieltä kaihertaa. Osuuskauppa olisi voinut alentaa katettaan jo ajat sitten, jos olisi tahtonut toimia osuustoiminta-aatteensa mukaisesti.

Mutta ei: sen sijaan nyt sanotaan, ettei hintoja alennettu aiemmin, koska kuluttajat halusivat suuria kauppoja ja laajoja valikoimia. Kysyttiinkö meiltä kuluttajilta, että haluatteko ennemmin halvemmat hinnat vai isommat kaupat? Jos kysyttiin, niin ihmettelen, jos väitimme haluavamme ennemmin jättimarketteja kuin edullisempaa ruokaa.

Onneksi tuli Lidl. Saksalaiset ovat onnistuneet järisyttämään kahden suuren suomalaisen toimintaa ja ruokaketjua. Samalla tietysti moni muu asia on muuttunut.

Toivottavasti elintarvikeraaka-aineiden tuottaja saa ketjussa riittävän hyvän korvauksen toiminnastaan. Monien tuottajien neuvottelumahdollisuus isojen yritysten kanssa on kuitenkin olematon, joten oudolta tuntuisi, jos hintojen alennukset eivät vaikuttaisi kokonaisketjussa myös tuottajapuoleen.

Mutta en minä luota teihin, isot suomalaiset kauppaketjut. Säälittävästi kirkassilmin olen halunnut uskoa, että ette kovin pahasti huijaisi minua. Enää en usko.

Mutta toisaalta: en usko, että te myöskään piittaatte siitä, mitä minä piipitän.

Halpuutusta

Halpuutus 2

»   Pitsiunelmien Rinna paljastaa, miten paljon hänellä meni viime vuonna vaatteisiin: ”Rahaa vaatteiden ja asusteiden hankkimiseen on mennyt vuodessa 1634 e. Jos urheiluvälineeksi tulkittavat juoksuhousut laskee pois, niin tulos on 1569 e, joka on vain kolmisen sataa enemmän kuin mikä vuotuinen budjettini oli… En tiedä mistä päästä kannattaisi säästää enkä kadu juuri mitään, minulla vaan sattuu olemaan pöyristyttävän kallis vaatemaku (mitä tulee uutena ostettuihin asioihin). Edes huonojen ostosten poisjättäminen ei olisi juuri auttanut, sillä olisin säästänyt vain noin 55 euroa. Silkkikukkia ym tarkkaan ottaen tarpeetonta vaikkakin ilahduttavaa tilpehööriä olisi voinut hommata vähemmän, mutta ei raha niihin kulunut vaan kalliisiin kesäkenkiin, kalliiseen alusvaatesettiin, kalliiseen silkkivuoriin, kalliiseen neuletakkiin ja sukkahousuihin. Kaikki näistä olivat parhaiden hankintojen joukossa, joten ainakin raha on mennyt hyvään käyttöön. Vaate- ja kenkähuoltoon meni hiukan yli 150 e. [- – -] Vuoden kenties paras vaateoivallus oli hyvän alushousukaavan kehittäminen, jolla ratkaisin vuosia jatkuneen alushousuongelman. Nyt loihdin vanhoista t-paidoista ja pitsinrippeistä pöksyjä milloin huvittaa!”(Mari Koo) Ei kommentteja.

»   Tavaroiden taikamaailma -blogissa esitellään blogin kirjoittajan omistamia ja ostamia esineitä: mistä hankittu, mitä maksoi, missä valmistettu jne. Viimeisin esittely on kansallispuvusta. Se oli vaatinut myös uusia henkareita: ”Lisäksi haluan kertoa vielä, että minun piti ostaa puvun säilytystä varten lisää henkareita. Paidan henkari on Anttilasta ja sen on valmistanut Palaset. Näitä myydään kolmen kappaleen pakkauksessa ja semmoinen maksaa jotain päälle 4 euroa, oisko nää olleet 5 euroa yhteensä. Henkarit valmistetaan Suomessa. Nipsuhenkarit olivat Anttilasta loppu, joten piti suunnata sitten Clasohlsonille niitä etsimään. Nipsutinhenkareita myytiin kahden kappaleen pakkauksissa ja nyt siis molempien kansallispukujen hameet riippuvat näistä nipsuttimista. Ne maksoivat 4 euroa ja ovat valmistetut Kiinassa. Liivi on puisella henkarilla, mutta en tiedä enää mistä se on tullut.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   Kauppakorkeakoulun professori Lasse Mitronen kirjoittaa Kauppa.fi:n vieraskynässä kuluttajan moninaisuudesta: ”Asiakas on samaan aikaan rationaalinen ja epärationaalinen, hinta- ja laatutietoinen, kulutus- ja säästämishaluinen ja vieläpä ekologinen ja egologinen. Toisaalta ollaan valmiita hankkimaan uusia tuotteita hinnasta piittaamatta ja toisaalta hankitaan tavaroita käytettyinä vertaiskaupan piiristä. Varsin suosittua on myös halukkuus antaa ilmaiseksi pois itselle tarpeetonta tavaraa. Tuotteiden ja palveluiden ostamisessa hybridiostaminen on enemmän kuin tämän päivän todellisuutta. Kuluttajat ovat varsin näppäriä hyödyntämään kivijalkakauppojen rinnalla myös verkkokauppoja. Tämän ovat huomanneet varsin hyvin kansainväliset globaalit ja samalla hyvinkin lokaalit kauppa-alustat, kuten esimerkiksi Alibaba, eBay ja Rakuten. Näiden globaalien toimijoiden on ennustettu saavuttavan jopa 40% osuuden verkkokaupasta vuoteen 2020 mennessä.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

« vanhemmat kirjoitukset