»   Saara muistuttaa, ettei ostaminen ole ainoa tapa hankkia tavaraa tai syötävää: “Sellaiset kysymykset kuin ”Millaista ruokaa tässä oikein pitäisi ostaa että söisi oikein?” tai ”Mistä löytäisin eettisesti kestävällä tavalla valmistettuja vaatteita?” pohdituttavat tiedostavaa kansanosaa. Näin ajatteleminen on kuitenkin historiatonta. Vielä 50 vuotta sitten tavalliset ihmiset eivät ajatelleet että ainoa tapa hankkia tarvitsemansa on ostaa. Tänäkin päivänä ostamisen vaihtoehtona on valmistaa itse, leipoa itse, kasvattaa itse, mutta jostakin syystä nämä vaihtoehdot ovat muuttuneet näkymättömiksi niin ettei niitä osata edes harkita. [- - -] Voidaksemme valita eettisesti kestävää, meidän on joskus päästävä itse paitsi valitsemaan annetuista vaihtoehdoista, myös luomaan uusia vaihtoehtoja. Tarvitsemme lisää elämänhallintaa. Minusta näyttää siltä, että eräs ensimmäisistä askeleista on kyseenalaistaa, tarvitseeko minun todella ostaa elintasoni. Tarvitseeko minun olla täysillä mukana eettisesti ongelmallisessa kulutuspelissä, vai voisinko pärjätä joiltain osin muutenkin? Ostamisen ja kuluttamisen mielenmaiseman voi vaihtaa myös opettelemisen ja valmistamisen mielenmaisemaan. Se on vaivalloista, vanhanaikaista, hidastakin. Siksi puhun mielenmaisemasta, sillä vaikka konkreettiset teot ovat pieniä ja arkisia, niiden takana on arvomaailma joka on vastakkainen kiihtyvän kuluttamisen eetokselle.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   Lauri Järvilehto valaisee menneiden muistelun ihanuutta ja edistyksen merkitystä: “Ihanat väläykset nuotiotulesta tai älykännykättömästä kahvihetkestä muodostavat kontrastin arkeen, joka saa menneet elämäntavat näyttämään houkuttelevilta. Tosi asiassa teknologian kehityksellä on kuitenkin selkeä syy: se, että olemme halunneet ratkoa todellisia ongelmia. On kuitenkin aika siistiä, että on sähkövalo ja sisävessa, lentokoneet ja – kyllä – internet. Nämä läpimurrot ovat vieneet ihmislajia hurjaa vauhtia parempaan suuntaan. Kyse ei ole myöskään vain siitä, että olisi vähän helpompaa kuin ennen. Myös inhimillisen kärsimyksen määrä on vähentynyt radikaalisti viime vuosikymmeninä, samalla kun yhä useampi voi tavoitella elämässään yksilöllisesti kiinnostavimpia päämääriä. [- - -] Pidä kerran tai pari kertaa vuodessa sellainen viikon breikki, että jätät kaikki datavitkuttimet laatikon pohjalle. Osta parin kympin peruskännykkä ja käytä sitä yhteydenpitoon. Osta hyviä kirjoja ja aikakauslehtiä ja satsaa laatuaikaan ystävien kanssa. Datapaasto antaa pääkopalle hetken tilaa rauhoittua ja antaa menneen ajan auvosta hetkeksi parhaat palat ilman, että menetät teknologian mukanaan tuomaa arjen edistystä.” (Mari Koo) 2 kommenttia.

»   Lupiini kirjoittaa mm. nuoruutensa ekoherätyksestä ja muista kulutusnäkemyksistään, kuten ostokrapulastaan ja varmuuden vuoksi ostamisesta: “Ostokrapula on alkanut iskeä muutenkin viime aikoina herkemmin, huomaan joskus kesken Prisma-reissun, että kun olen valikoinut ostoskärryihin kumpparit, parit sukkikset ja ex tempore -huivin, en enää voikaan hankkia kesähattua/pikkutermospulloa/parilapannua tai muuta ei niin kovin tähdellistä mutta kuitenkin ostoslistalle kirjattua. Tämän takia itse asiassa diggailen automarketeista: ostelulta menee glooria ja ylenmääräinen merkitys, kun samassa kaupassa lapataan kärryyn niin jugurtit kuin rintsikatkin. Mutta joo, sorrun silti osteluun vähän väliä. Museokaupat ja Punavuoren design-puodit, nettikaupoista nyt puhumattakaan, ovat ihan killereitä. Tässä taannoin vitsailin, että minulle pitäisi laittaa alkolukko nettikauppoihin, kun synttäreiltä palattuani punaviinipäissäni tilasin hetken mielijohteesta ihania paperisia mehupillejä ja kasan washi-teippejä sekä erivärisiä dymo-nauhoja. Kyllähän niille käyttöä tulee, mutta sinne liihotti taas parikymppiä. Toinen piirre joka raivostuttaa itsessäni ja miehessä, on varmuuden vuoksi ostaminen. Meillä on vaikka kuinka monet sakset ja kaikkia ääliömäisiä keittiövälineitä kuten paistolämpömittari ja pastakone, useampi mutteripannu jne.” (Mari Koo) 1 kommentti.

»   Saara pohtii kuluttamisen ja onnen peruskysymyksiä: “Menneisyyden nostalgisoimiseen ei pidä sortua, mutta aivan vastaava ääripää on myös ajatella, että nykyinen kulutushumala on sivilisaation korkein muoto jonka kyseenalaistamalla pääsee vain alaspäin, kohti puutetta ja kurjuutta. Kriittisyys ja kohtuullisuus ovat hyveitä, sekä mennyttä että tulevaa pohtiessa. Ja onni, se ehkä edellyttää sen ettei välttämättömyyksistä ole pulaa. Voiko onnea kuitenkaan tarjota kulttuuri jossa “välttämättömyyksiä” ja tavaraunelmia riittää joka makuun ja tulotasolle niin että materian tavoittelua rajoittavat vain yksilöön kohdistuvat ulkoiset pakot (esimerkiksi rahanpuute)? Vai ovatko antiikin viisaat yhä oikeassa ja löydämme onnen vasta kun opimme rajoittamaan omaa haluamistamme, löydämme itsekurin, tyytyväisyyden, kohtuullisuuden ja harkitsevaisuuden hyveet? Halutahan me kaikki osaamme, mutta osaammeko nauttia?” (Mari Koo) 1 kommentti.

»   Jutta paljastaa hamstraustapansa: “Kun läheisessä ruokakaupassani on kaksoisbonuspäivät, hamstraan kotiin sellaisia ruokatavaroita kuten jauhoja, mausteita, margariinia joita tarvitsen pitkän aikaa. Tuollaisena päivänä ostaessani ne kerryttävät tiliäni kaksin verroin. [- - -] No mitäpä pahaa tällaisessa hamstrauksessa olisi. Johan Pelastuslaitoskin kehottaa pitämään kotona viikon ruokatarpeet siltä varalta että jotain sattuisi. Kyse ei siis ole epärealistisesta turvallisuuden hausta. Kokemus on opettanut minut hamstraamaan myös vaatteita. Kerran jos toisenkin on käynyt niin, että kun en ole hamstrannut, en sitten enää ole saanutkaan tarvitsemaani vaatetta kun sitä olisin halunnut. Näin on käynyt esimerkiksi hyvin istuvien pitkien housujen, joita minun on ollut vaikea löytää.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   Project Maman Katjan korpeaa naistenlehtien jokakeväinen “Löydä tyylisi!” -hehkutus: “Paljastankin nyt sen oman tyylini salaisuuden. En shoppaile. Koska kiire, kestävä kehitys ja paskat valikoimat. Ostan vaatteeni niistä parista paikasta, jotka Helsingistä tiedän tarjoavan jotain kaltaiselleni konttorirotalle. Sesonkini eivät vaihdu kaksi kertaa vuodessa vaan noin viiden vuoden välein. Ja tämä on ihan tietoinen valinta eikä mikään löytämisongelma. Olen ihan mielelläni tavallinen. Etenkin jos ollakseen tyylikäs on pidettävä paljettimekkoa ja ruusukuvioisia sukkiksia ihan perustiistaina ja yhdistettävä salihousut pinkkiin kauluspaitaan. En kritisoi niitä, jotka näin haluavat tehdä. En vain halua, että tyylini katsotaan olevan kateissa, jos itse valitsen toisin. Vain kasvukausi, riesling ja mustarastas ovat kevään trendejä, jotka oikeasti kannattaa ottaa haltuun.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   Laura Honkasalo kirjoittaa Marttojen sivulla olevassa blogissa nuukailusta: “Säästäväisten mummojen tavat ovat hiipineet arkeeni kuin huomaamatta: pesen margariinirasiat pakasterasioiksi, käytän vanhojen vaatteiden riekaleita keittiörättinä ja säästän napit sekä nauhat. Käytän aina tähteet hyväksi. Nuukailuun jää helposti koukkuun, onhan se eräänlaista ongelmaratkaisua. Joillakin säästäväisyydestä tulee pakkomielteistä. Vanhentuneita ruokia syödään pöpöistä piittaamatta ja vessa vedetään kerran viikossa. Pakasteessa saattaa olla vuosikymmeniä vanhoja löydöksiä, jotka perikunta joutuu irrottamaan hakulla. Lapsuudessani eräs sukulaistäti käski tyhjentää roskapussit, kun me lapset veimme roskia. Pussit piti kiikuttaa hänelle pestäväksi.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   Kaupan liiton blogissa Heli Paavola kertoo kanta-asiakkuuskokemuksista väitöskirjaansa perustuen: “Kuluttajat saattavat aikaistaa tai viivyttää ostoksiaan saadakseen parhaimman mahdollisen bonushyödyn. Rahabonuksilla pelaaminen voi tuoda kuluttajalle mielihyvää ja olla itsessäänkin keskittämisen syy. Tällainen taitavan ostajan tunteita ja mielihyvää synnyttävä pelillinen uskollisuus voi äärimuodoissaan olla hyvin kriittistä ja vertailevaa tai vastaavasti hyvin sokeaa. Uskollisuuden alimmalla portaalla asiakas on uskollinen vain silloin, kun siitä on hänelle hyötyä. Kuluttaja tarkkailee hintoja, vertailee kauppoja ja ostaa vain silloin, kun saa samalla tai edullisemmalla hinnalla kuin muualtakin ja kaupan päälle bonuksen. Uskollisuuden korkeimmalla portaalla asiakas taas luottaa sokeasti siihen, että keskittäminen kannattaa. Hän ei näekään muita vaihtoehtoja ja kokee jopa syyllisyyttä joutuessaan joskus asioimaan muualla.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   Nan on pitänyt kirjaa menoistaan: “Lopputulos laskelmissani tähän mennessä on ollut se, että kulutan kuussa 200-300 euroa enemmän kuin ajattelen kuluttavani. Olen siis selkeästi kuvitellut eläväni pienesti, tuudittautunut siihen ajatukseen, että tietty raha riittää, mutta eipä näytä riittävän. Rahaa menee. Vaikka yritänkin pihistellä ja miettiä ostoksiani, minulla menee (mielestäni) järkyttävä summa rahaa kuussa kaikkeen. Eikö tuota pienemmällä summalla oikeasti pärjää? No, pärjää kai, jos on pakko… Voisin joitakin menoja karsia, mutta vain jotain pientä, kuten lehtitilauksia. Ruoan laadusta en tingi ja vaatteita en juuri ostele (paitsi kirpputoreilta joskus harvoin). Yksi suurehko meno minulla on per kuukausi, mutta se jää onneksi jossain välissä pois. Asuminen voisi olla halvempaa, sähköönkin menee tolkuttomasti, mutta noihin menoihin ei voi kovin paljon vaikuttaa. Vakuutuksiakin on kai ihmisellä hyvä olla.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   Sanni pitää tiukasti kiinni vanhasta kännykästään: “Rakas puhelimeni, Nokia 3510i, täyttää tänä vuonna 10 vuotta. Olen ostanut sen kesällä 2003. [- - -] Haluan yksinkertaisen puhelimen, jolla voin soittaa ja lähettää tekstiviestejä. Ja ajastinkin on ihan kiva lisä, käytän sitä ruoanlaitossa. ^_^ Sen edistyneempää teknologiaa en tarvitse. Siksi pidän kynsin ja hampain kiinni 3510-vanhuksestani. Se on ollut monessa mukana, mutta kestää ja kestää. [- - -] Olen jo jatkanut sen elämää kahdesti uudella akulla. Vanha runko alkaa kuitenkin osoittaa loppuunpalamisen merkkejä. Syksyllä ostettu akku ei kestä montaakaan puhelua, ja välillä puhelin sammuu vaikka akku olisi juuri ladattu täyteen. En kuitenkaan vielä luovuta. En päästä pientä vielä lepäämään. Sain mieheltäni joululahjaksi iPhone4:n (miehen siirtyessä vitoseen). En ottanut sitä vastaan.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   Rinna kertoo vuoden vaatemenoista: “Kuinkahan monella on vaatebudjetti? Lukemissani vanhoissa pukeutumisoppaissa (esim. Hyvän pukeutumisen opas, Elsa Hagdahl, 1957) puhutaan ‘vaatetustilistä’ itsestäänselvyytenä. [ - - -] Merkitsin kaksi vuotta sitten ylös kaikki vaateostokset, joten tiedän suurinpiirtein paljonko olen ns. “entisessä elämässä” käyttänyt rahaa vuodessa vaatteisiin. [- - -] Rahaa meni siis vaatteisiin vuoden aikana noin 1200 euroa, mikä on aika täräyttävä siivu vuosituloistani, suorastaan naurettavan suuri osuus. Enkä tosiaankaan ostele pinoittain kalliita merkkilaukkuja tai sentapaista, tuo summa upposti “ihan tavalliseen” vaatteiden osteluun, sis. kirppislöydöt. Vaatekulujen tarkkailu sai alkunsa siitä, kun luin jotain liiperi lööperi tyylikirjaa, jonka esipuheessa mainittiin, että brittinaiset käyttävät keskimäärin vuodessa yli 1000 puntaa vaatteisiin. Minä nauraa hörahtelin tuolle, jolloin mieheni sanoi että mitä minä sille nauran kun itse käytän vielä enemmän. Minusta mies oli ihan väärässä, ja todistaakseni tämän päätin pitää vuoden kirjaa vaatemenoista. Sepä oli kyllä valaisevaa, huh!” (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   Arkijärjen Jenni kyselee, millaisia tavaroita muilla on varastossa varmuuden varalta: ” Onko tehokkaampaa, ettei kodissa säilytellä mitään ylimääräistä, vaan tavaroita ostetaan vain silloin kun niitä tarvitaan? Vai onko käytännöllisempää pitää varalla tiettyjä asioita, jottei niiden loppuessa tarvitse heti rynnätä kauppaan? [- - -] Yritän aina järjestää niin, että arkielämän kannalta olennaiset tavarat eivät pääse kovin helposti loppumaan. Tämä tarkoittaa, että esim. vessapaperia, talouspaperia, käsisaippuaa ja monia ruoka-aineita on aina kaapissa odottamassa. Niitä myös hankitaan lisää ennen kuin edelliset loppuvat. Yritän tällä tehdä elämästä mahdollisimman helppoa ja mukavaa.” (Mari Koo) 2 kommenttia.

»   Alitsa on päättänyt vähentää tavaraa: “Tänä vuonna luovun tuhannesta tavarasta. Pidän laskua, että joka päivä tavaramäärä vähenisi keskimäärin 3-4 esineellä. Tottakai pitää sitä tänä vuonna tavaraa ostaakin, mm. uusi hammasharja jossain välissä olisi kiva. Mutta silloin se on yksi miinuspiste minulle ja jotakin on mentävä (esim. se vanha hammasharja), että tavaraa TODELLA vähenee. Ja ettei luopumisen tuska kävisi liian kevyesti, kirjoitan lupauksestani täällä. Ja huomautettakoon, että elintarvikkeita en laske tavaraksi, en hitto vieköön ala laskemaan kulutettuja tomaatteja ja maitopurkkeja. Mitä toivon tällä tempauksella? Haluan tietää mitä tavaroita omistan. Haluan luopua kaikesta turhasta ja arvostaa niitä aarteita, joita tällä hetkellä tuskin tiedostan. Haluan arvostaa sitä mitä minulla on. Haluan olla kulutuskriittisempi. Ylipäänsä haluan olla enemmän kiinni maailmassa: minulla on paha tapa jäädä pilvilinnoihin leijumaan niin että konkreettinen fyysinen todellisuuteni tuntuu minusta jotenkin abstraktilta ja epätodelliselta.” (Mari Koo, kiitos linkistä Kaisa K:lle) Ei kommentteja.

»   Heidi kirjoittaa sekä tavaran arvonnoususta että kampaajakeskusteluista: “Jostain syystä turhan tavaran arvo nousee, kun sen antaa toiselle. Ankea vanha pusero ja hame alkaa siskon päällä näyttää Pradan tämän syksyn mallistolta, vaikka onkin ostettu muutamalla eurolla Henkka Maukasta. Pohdimme viikonloppuna puheliaita kampaajia. Kampaamossa voisi olla kori, josta asiakas saisi ottaa numerolapun: yksi (en halua puhua, v-tuttaa, luen Seiskaa, ei saa häiritä), kaksi (voisin kertoa muutaman sanan työkavereistani ja surkeasta avioliitostani) ja kolme (tahdon kuulla kaiken kampaajan keittiörempasta).” (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   Maija kannustaa käyttämään niitä hienoimpia esineitä ja vaatteita: “Niihin asioihin, joita käyttää päivittäin, kannattaa aina panostaa. Ei ole mitään järkeä hillota kauniita perintöastioita tai kalliita vaatteita kaappiin: parhaiten ne nimittäin todistavat arvonsa, kun niistä iloitsee päivittäin. Juo siis iltapäivätee kauneimmasta kupistasi, kaada vissy viinilasiin ja valitse töihin se ihanin silkkipaita. Ja jos arvokas astia meneekin rikki tai vaatteeseen tulee tahra, se vituttaa huomattavasti vähemmän, kun kyseinen esine on jo ehtinyt palvella pitkään ja kunniakkaasti.” (Mari Koo) Ei kommentteja.