Kulutusjuhla

Korkoa koron päälle

Talouselämässä oli Antti Mikkosen hyvä artikkeli kulutusluotoista. Onhan näistä puhuttu viime aikoina paljon: kännykkävippiä saa yli 40 prosentin todellisella vuosikorolla ja Ellokset sun muut tahot myöntävät lainaa ilman takuita, jos suostuu 25-35 prosentin vuosikorkoihin. Pankeista lainaa saa alhaisemmilla koroilla, mutta eihän raha koskaan ilmaista ole: esimerkiksi Sampo markkinoi voimallisesti ”Kohtuullisen koron käyttölainaa”, jossa saa vaikka 5 000 euron lainan 10 prosentin todellisella vuosikorolla ilman takuita tai vakuuksia.

Artikkelin mukaan kulutusluottojen kauppa käy. Ihmiset ottavat näitä muutaman tonnin lainoja ja maksavat sitten varsin korkeita korkoja. Ongelmalliseksi nämä lainat tietysti muuttuvat, jos lainan takaisinmaksu ei onnistukaan ja joudutaan ottamaan toinen laina edellisen maksamiseksi ja sitten lumipallo vyöryy ja luottotiedot menevät.

Oma luotonottoni on rajoittunut Visa-kortin käyttöön silloin tällöin, lähinnä nettiostoksia maksettaessa tai ulkomailla ostoksia tehdessä. Mitään kulutusluottoa minun ei ole koskaan tarvinnut harkita: ei ole tullut tilannetta, että jääkaappi hajoaisi eivätkä rahat riittäisi uuteen. (Myöskään opintolainaa en silloin aikanaan ottanut, kuten ei moni muukaan yliopisto-opiskelija.)

Jotenkin tuntuu siltä, että ainakaan suurempia kulutusluottoja ei välttämättä kovin moni ota, mutta ne jotka ottavat, ottavat niitä useammin ja huolettomammin. Valtaosa suomalaisista lienee edelleen harkitsevaista ja omalla tavallaan myös säästäväistä ja pyrkivät välttämään lainanottoa, ellei se ole pakollista. Mutta aina löytyy varmasti niitä, jotka haluavat jonkun uuden tavaran just nyt ja heti paikalla ja uskovat, että oma taloudellinen tilanne ei ainakaan heikkene: äkkiäkös sitä yhden lainan maksaa. Ja valitettavasti virhearviointi johtaa joskus hyvin ikäviin tilanteisiin.

En toki väitä, että kulutusluotot pitäisi kieltää. On niille tarpeensa ja lähes kaikki pystyvät ne hoitamaan kunnialla. Enkä todellakaan ole sitä mieltä, ettei mitään saisi ostaa, ellei olisi säästänyt sitä varten, jotta voisi lyödä heti käteismaksun tiskiin. Mutta toivottavasti tolkku suomalaisilla luotonottajilla säilyy jatkossakin ja ihmiset osaisiva laskea, mitä todella tarkoittaa se, jos todellinen vuosikorko on 5, 10 tai 35 prosenttia!

3 Comments

  1. ”toivottavasti .. ihmiset osaisiva laskea”

    Valitettavasti kulutusluotot taitavat olla kuin lotto: lisävero niille, jotka ovat huonoja matematiikassa. (http://arina.vuodatus.net)

  2. Niinpä… Enpä oikein usko, että esim. Talouselämä-lehden lukijat ovat niitä, jotka oikeasti tarvitsevat ”valistusta” kulutusluotoista…

  3. Hyvä kirjoitus, ja on totta, että moni ottaa kulutusluottoa tai pienempiä pikalainoja sen kummemmin seurauksia ajattelematta. Takaisin maksun koittaessa sitten ollaankin pulassa. Lainojen yhdistäminen voi olla yksi keino maksaa kaikki takaisin, mutta siinäkin vaaditaan oman talouden hallintaa: http://vippio.fi/lainojen-yhdistaminen/