Kulutusjuhla

Älä luota kuluttajan vastauksiin

Suhtaudun varsin skeptisesti kaikenlaisiin kuluttajille tehtyihin mielipidetiedusteluihin. Niin paljon tutkimuksen luotettavuudesta riippuu siitä, miten tutkimus on tehty: millaisia kysymyksenasetteluita on käytetty, ketä on valittu vastaajiksi, ovatko vastaajat sillä hetkellä oikeasti kiinnostuneita vastaamaan ja miten sitten loppujen lopuksi vastauksia tulkitaan. Suurempi ongelma taitaa kuitenkin olla se, että ihmiset eivät vastaa sen mukaan, miten he todella käyttäytyvät, vaan miten heidän ihanneminänsä käyttäytyisi.

Otetaan nyt vaikka esimerkiksi luomutuotteet. Silloin aikanaan niitä tuotiin kauppoihin, koska tutkimusten mukaan kuluttajat halusivat niitä. Sitten petyttiin, kun luomutuotteiden kauppa ei käynytkään odotetulla tavalla.

Moni meistä voi vastata mielestään vilpittömästi esimerkiksi suosivansa luomutuotteita tai kotimaisuutta. Käytännön ostohetkellä toimimme kuitenkin toisin. Kun luomutuotteen hinta on puolitoista- tai kaksinkertainen ”normaaliin” verrattuna, niin käsi nappaa hyllystä sen halvemman. Huonekaluostoksilla ihastutaan johonkin sohvaan eikä sillä hetkellä kiinnosta, missä maassa se on tehty.

Minusta olisi todella vaikeaa vastata mihinkään kyselyyn omasta kulutuskäyttäytymisestä. Ihanneminäni ostaa harkiten ja huolella, laittaa laadun hinnan edelle ja miettii ostostensa laajempaa vaikutusta tähän maailmaan. Todellinen minäni kiirehtii kauppaan ostamaan päivittäiset tavarat eikä jaksa miettiä ostopäätötensä vaikuttavuutta.

Lisäksi tunnistan itsessäni tyylin ”tiedän toki, että Niken tuotteita ei valmisteta välttämättä kaikkein eettisemmissä oloissa. Mutta koska tiedostan asian, niin voin silti ostaa tätä merkkiä”. On hyväksyttävää esimerkiksi moittia McDonald’sia, mutta silti moni käyttää firman pikaruokapalveluita. Asenteet ja ajatukset eivät monilla ole niin vahvoja, että ne estäisivät periaatteessa ei-niin-hyvien valintojen teon.

Aina sanotaan, että kuluttajat äänestävät jaloillaan. Kun kerran asiakkaita McDonald’siin riittää ja minä ostan Niken kengät huolimatta ajatuksistani, niin miksi yritykset vaivautuisivat tosissaan muuttamaan toimintatapojaan?

Pienillä viilauksilla ja imagonkohennuskampanjoilla yritykset kertovat yhteiskuntavastuustaan tai ympäristökampanjoistaan, ja sitten kuluttajakin voi olla tyytyväinen: kyllä kai Chiquita-banaaneja voi ostaa, kun ne kerran kampanjoivat Lastenklinikan kummien takana konsertissakin eli ovat hyvällä asialla, eikös niin?

5 Comments

  1. Kuten sanot, paljon riippuu kysymysasettelusta. ”Haluatko suosia luomutuotteita?” ja ”Valitsetko kaksi kertaa tavallista tuotetta kalliimman luomutuotteen?” kysymykset saavat luultavasti aika erilaiset vastaukset.

    Meidän taloudessamme kulutuskäyttäytyminen ruokaostosten suhteen olisi helppo määritellä. Meillä on vakio noin 50 tuotten valikoima, josta ei poiketa. Merkkejä ei vaihdeta, uutuuksia ei osteta. Emme siis todellakaan ole mitään innovaattoreita. Ainoastaan maistiaiset saavat meidät edes harkitsemaan uusia uria. Tylsääkö? Ei, vaan helppoa ja nopeaa.

  2. Kysymyksen muotoilu on kyllä ratkaisevaa. Vaikka tutkimuksia usein teetetään niiden tekemiseen erikoistuneilla rirmoilla, niin eihän se takaa sitä, että jokainen kysymys olisi onnistunut ja jokainen vastaaja käsittäisi sen samalla tavalla. Ja muotoiluun tietysti vaikuttaa sekin, kuka tutkimuksen maksaa: kyseleekö luomutuotteista Luomuliitto vai Kaupan keskusjärjestö…

    Useimmilla lienee aika paljon noita vakiotuotteita. Ainakin meidän jääkaappi täyttyy aika samoista aineksista: tosin välillä tympäännyn johonkin ja vaihdan toiseen ja palaan sitten vanhaan.

    Ongelmaksi muodostuvat sitten juuri ne tuotteet, joita meille ostetaan harvemmin. Esim. leipä ei kuulu päivittäiseen kulutukseen, joten sitten, kun tekee leipää mieli, niin saan kyllä aikaa kulumaan valintaprosessiini!

  3. rirmoilla = firmoilla (ei näköjään osu sormet oikeisiin näppäimiin!)

  4. Luultavasti kaikilla on vakituotteita. Kiinnostava on aina se tilanne, kun kaksi täysin erilaista vakituotemaailmaa osuu yhteen, esim. kun laitetaan yhdessä ruokaa jommankumman kaveruksen kotona. Meillä ei esim. ole ikinä margariinia/voita, maitotuotteita, korppujauhoa, perunaa, suolaa, useimmiten ei sokeriakaan. Muilla taas ei useinkaan ole korianteria, chiliä tai misoa, tofusta ja täysjyväviljoista nyt puhumattakaan. Siinä sitä sitten ollaan ihan että häh, miten te tuutte ilman tätä toimeen. 😀

    Eräs ystäväni teki taannoin gradunsa ekoelämäntavasta ja totesi siinä, että itse asiassa juuri kulutuskysymykset ovat liikkumiskysymysten ohella ne keskeiset: ekoihmiset kokevat, että heillä on vapaus olla menemättä vaatekauppaan ja McDonaldsiin.

    Samalla tavalla olen itse kokenut pyrkimyksen veganismiin vapautena olla kuluttamatta jotain asioita ja olla miettimättä niiden osalta, pitäisikö niitä joskus ostaa ja laittaa ruoaksi tai ostaa päällepantaviksi. Mitä vähemmän mahdollisia tuotteita, sen helpompi valita ja edes jotenkin hallinnoida ja päivittää omaa tuotetietouttaan.

    Periaatepäätös luomun suhteen tekee sen, että hintoja ei tule oikeastaan edes katsottua muuta kuin eri kauppojen välillä joidenkin avaintuotteiden suhteen: kun S-ryhmässä oli montakymmentä senttiä halvempi luomusoijajugurttitölkki, ilman muuta ryhdyimme tämän ryhmän kanta-asiakkaiksi.

    Joskus kyllä mietityttää, mitkähän ne ihmisten avaintuotteet ovat.

  5. Kiitos vaan Veloena kommenteista, jotka tuovat minulle toisenlaista ajattelumallia! Kun itse olen tällainen ei-niin-ekologinen lusmuilija…

    Ehkä minun pitää kirjoittaa joskus erillinen teksti tästä vakiotuotteet-aiheesta. Pistetään mietintään!

    Tuo Veloenan kirjoitus siitä, että on vapaus olla kuluttamatta jotain, on kyllä ajatus, jota haluan myös pureskella tarkemmin. Miksi minäkin niin usein ajattelen, että on ”pakko” ostaa jotain, kun ilmankin pärjäisi? Ehkä palaan tähänkin joskus!

Comments are closed