Blogeissa on virinnyt nyt boikotointiaatetta suomalaista musiikkiteollisuutta kohtaan uuden tekijönoikeuslain myötä. Mielenkiinnolla jään seuraamaan, saako boikotti enemmänkin tuulta alleen. Itse ostan levyjä nykyisin niin harvoin, ettei juuri vaikuttaisi kulutuskäyttäytymiseen, vaikka julistaisin olevani boikotissa.

Kuluttajaboikotoinnin varsinaisia ensiaskeleita otetiin 1970-luvulla, jolloin ainakin Nestle joutui ryöpytyksen kohteeksi: ”Vuosia jatkuneen boikotin seurauksena esim. WHO saatiin laatimaan uudet eettiset säännökset äidinmaitovastikkeita markkinoiville yrityksille ja Nestlen oli lopetettava räikein pulloruokintaa suosiva kampanjansa kehitysmaissa.” (Kari Laineen kirjoittama juttu Turun Sanomissa 25.1.2005).

Muutamat suuret kuluttajaboikotit muistetaan aina mainita, kun puhutaan boikottien voimasta. Silti epäilen, että moni boikotti ehkä käynnistyy, mutta sen vaikutukset jäävät vähäiseksi tai peräti kohdistuvat väärään asiaan. Lieneekö esimerkiksi Valion jäätelöiden myynti vähentynyt vetoomusten myötä? Kari Laine kirjoittaa, että ”USA:n Irak-seikkailu on vaikuttanut kaikkiin leimallisesti yhdysvaltalaisten tuotteiden menekkeihin, varsinkin Euroopassa ja Kanadassa vierastetaan nyt lähes kaikkia jenkkituotteita McDonaldsista Disneylandiin.” Näinköhän?

En silti kiellä boikotoinnin tehoa ja merkitystä. Vaikka on kliseistä sanoa, että kuluttajat äänestävät kukkarollaan, niin harkittu ostaminen on tällä hetkellä kuitenkin selvä tapa ilmaista arvo- ja ajatusmaailmaa. Ja vaikka taloudellinen boikotin taloudellinen merkitys ei nousisi suureksi, niin ainakin asioita mietitään ja joudutaan uhraamaan jokunen ajatus moraalikysymyksiin.

Toisaalta ehkä tehokkain boikotoinnin muoto taitaisi olla se, mistä Veloena kirjoitti aikaisemmin kommenttiosastollani: kuluttamiseen voisi suhtautua vapautena olla ostamatta jotakin. Jos viinipulloa, lenkkikenkiä, jäätelötötteröä, muropakettia tai vaatekappaletta ostaessaan pysähtyisi miettimään vähän tarkemmin, tarvitsenko tätä todella, niin ei tarvitsisi edes tehdä niin usein valintoja sen suhteen, pitääkö jotakin tuotemerkkiä nyt boikotoida.

Lisälukemista boikotoinnista mm.

Helena Lipponen: Köyhyyden ja lapsityövoiman noidankehä katkaistava – vaikka boikotoimalla
Juha Honkonen: Boikotointi ei yleensä paranna lapsityölaisten asemaa
For Mother Earth boikotoi mm. Bushia vastaan