Tänään kotikulmillani sijaitsevan seksikaupan miesmyyjä kiinnitti huomionsa minuun, kun satuin pysähtymään kaivelemaan käsilaukkuani muutaman metrin päähän hänestä

”Tule kattomaan hyvännäköisiä farkkuja!”

Kieltäydyin ilmoittamalla, ettei nyt ole tarvetta housuille. En siis viitsinyt sanoa suoraan, että vaikea minun on kuvitella ostavani kalliolaisesta seksikaupasta farkkuja jokapäiväiseen käyttöön.

Minulla ei siis ole mitään tietoa siitä, millaisia housuja liike myy (kaupan ikkunassa olevat tuotteet ovat jotain aivan muuta kuin farkkuja). Voi toki olla, että farkut ovat ”normaaleja”, mutta olen ennakkoluulojeni vanki. Enhän ostaisi juoksulenkkareita kukkakaupasta tai sushi-ateriaa rautakaupasta.

Tietysti on aloja, joilla vähittäismyynti on laajentunut käsittämään aivan jotain muuta, kuin mitä se on alunperin ollut. Huoltoasemat ovat nykyisin paljon muuta kuin autoon liittyviä palveluja tarjoavia, ja videovuokraamoissa suuri osa myynnistä tulee irtokarkeista. On siis toivoa, että jonakin päivänä voin uskoa seksikaupasta löytyvän minulle sopivaa arkista asustetta.

(Hämmästyttävän innokasta myyntityötä tämä kuitenkin oli. Vai näytänkö sitten helpolta asiakkaalta ja kohderyhmään kuuluvalta?)