Valpuri pähkäilee asunnonoston parissa. ”Hassua muuten miten paljon mukamas rationaaliseen asunnonostoon vaikuttaa epämääräinen ensivaikutelma. Jokin vain tuntuu täysin väärältä jo ovella. Toivottavasti jaksan pitää pääni kylmempänä sitten kun eteen tulee asunto, joka vain jotenkin tuntuu oikealta, heti.”
Matti
Saattaa johtua tietysti siitä, että olen itse valinnut vain vuokra-asuntoja, mutta minulla tuo tunne on täysin päinvastainen. Jokaisessa esittelyssä olen ollut jo heti ovella innoissani asunnosta ja sisälle päästyäni yleensä löydän heti 10 hienoa ja 12 kaunista asiaa asunnosta. Tietty kriittisyys tietysti pitää pitää mukana vuokra-asuntoakin valitessa ja uskon, että omakin yli-innokkuuteni laskisi huomattavasti mikäli tietäisin laittavani vaikka sen 200.000 euroa rahaa (velkaa) kiinni asuntoon.
Mari Koo
Itsekin olen vain vuokra-asuntoja valinnut, ja kun Helsingissä on niistä aikamoinen kilpailu, niin kieltämättä ne hyvät puolet löytää vaivatta. Mutta omistusasunnossa minulla olisi varmasti ihan eri kriteerit: silloin etsisin varmaan lähes täydellistä.