Kulutusjuhla

Kuluttajaviranomainen: iTunesin on toimittava kaikkialla

Suomen ja muutaman muun maan kuluttajaviranomaiset vaativat, että iTunes muuttaa nettimusakauppansa sellaiseksi, että sävelet raikuvat kuluttajan käyttämässä laitteessa, oli se mikä hyvänsä.

Keskeinen ongelma on ollut se, että iTunesista ostettuja musiikkitiedostoja on voinut soittaa ainoastaan tietyissä laitteissa. Suomessa lähtökohtana on kuitenkin pidetty sitä, että kuluttaja saa itse valita, millä laitteella hän verkosta ostamaansa musiikkia kuuntelee. Sopimusehdot, jotka estävät tämän tai hankaloittavat tätä tarpeettomasti, on siksi on poistettava.

iTunesin halutaan muuttavan sopimuskohtaa, jossa se varaa oikeuden muuttaa yksipuolisesti käyttösääntöjä, sekä yleisesti sopimusehtojaan niin, että riski musiikkitiedostoille aiheutuvasta tai niiden aiheuttamista vahingoista jakautuu tasaisemmin yrityksen ja asiakkaan kesken.

Musiikkitiedostojen yhteensopivuus eri laitteiden kanssa sekä ylipäänsä kuluttajien mahdollisuus käyttää verkosta ladattua musiikkia joustavammin ovat avainasemassa, jos halutaan edistää musiikin lataamisen laillisten markkinoiden kehittymistä. iTunesin tapaus on myös merkki muille alan yrityksille siitä, että yhteensopivuus on kuluttajien kannalta tärkeä asia ja yritysten kannattaa ottaa se huomioon strategioissaan.

Lisäys 23.1:

Nappaan tuolta kommenteista ja muualta tähän esiin havaitsemiani kirjoituksia ja kritiikkiä kuluttajaviranomaisten tulkinnoille.

pni:

Toisaalta.

Zuneen hankittujen tiedostojen yhteensopivuus iPodien kanssa…
Sonyn musiikkikaupasta hankitun musiikin yhteensopivuus iPodien kanssa…
Kopiosuojattujen CD-levyjen yhteensopivuus eri soittimien kanssa…

pni linkkaa myös Elefanttipuheeseen, joka toivoo laajempaa näkökulmaa:

Viranomaisten ei siis pitäisi parjata iTunesia vain sen vuoksi, että se on markkinajohtaja ja lähes monopoliasemassa, vaan keskittyä puolustamaan kuluttajan oikeuksia kokonaisvaltaisesti ottamalla huomioon kaikki suojattua musiikkia myyvät tahot.

Schizo on samoilla linjoilla:

Näin kuluttajaviraston hampaisiin (norjalaisten, saksalaisten ja saksalaisten veljesjärjestöjen kanssa) olisi osunut kaikki digitaalisia rajoitteita sisältävät tuotteet. Mutta tätähän ei tehdä, koska silloin jouduttaisiin romuttamaan kaikki uudet tekijänoikeuslait tai niiden aloitteet.

Jazmanautiakin ärsyttää:

Miksi tekijänoikeus ja kuluttajavirasto ei uskalla sanoa, ettei niillä ole oikein mitään hajua, miten nykyiseen median digitaalisuuteen pitäisi suhtautua (paitsi varuilta kielteisesti), puhumattakaan tulevaisuudesta, niin että tätä pitää vähän funtsia.

Sami Rainisto on kysellyt Talouselämään täsmennyksiä aiheesta:

Lakimies Juha Eerikäinen Kuluttajavirastosta vahvistaa, että ongelmat eivät koske vain iTunesia, vaan moitittavaa on muidenkin nettimusiikkikauppojen toiminnassa. – – – Muutenkaan monet iTunesiä käyttävät kuluttajat eivät pidä palvelua kovin pahana. Pikemmin iTunesin helppokäyttöisyys on rohkaissut monia ylipäänsä kokeilemaan musiikin ostamista laillisesti verkosta. Kukaan ei pakota kuluttajia valitsemaan nimenomaan iTunesia – silti he tekevät niin käyttöehdoista huolimatta.

Jyrki J. Kasvikin nostaa tekijänoikeuslainsäädännön esiin:

Huvittavinta tapauksessa on ollut se, että kuluttajaviranomaiset ovat vaatineet Applea jakamaan kuluttajille ohjeita, joita noudattamalla iTunesista ostetun musiikin kopioinnin tekniset rajoitukset voidaan kiertää. Tämänhän uusi tekijänoikeuslaki tunnetusti kieltää ankaramman jälkeen.

– – –

(pssst: Kaikenlaisista kulutusblogiteksteistä saa myös vinkata sähköpostilla mari.koistinen(at)gmail.com)

7 Comments

  1. Mitenkäs tämä ”kuluttaja saa itse valita, millä laitteella musiikkiaan kuuntelee” suhtautuu voimassa olevaan tekijänoikeuslakiin ja kopiosuojattuihin musiikkitallenteisiin?

  2. TK: Niin, ei tämä ihan mutkaton juttu ole. Myös pni kirjoittaa aiheesta ja linkkaa lisäksi Elefanttipuhetta-blogiin. Eli eiköhän tästä vielä keskustelua tule moneen suuntaan.

  3. Ja nyt keskusteluun on liittynyt myös Schizo.

  4. Sami Rainiosto on Talouselämän nettipätkään kysellyt myös Kuluttajaviraston lakimiehen näkemyksiä.

  5. Äh, sukunimeen meni yksi kirjain liikaa eli Rainisto.

  6. pni: Näyttäisi olevan sama Sami Rainiston teksti kuin Talouselämässä.