Huonosti suunnitelluilla nettisivuilla ostosten tekeminen voi aiheuttaa vastustuskyvyn heikkenemistä, hengitystoiminnan muutoksia ja haitata hermoston toimintaa (via). Puhutaan niin sanotusta hiiriraivosta, joka voi stressata yhtä paljon kuin esimerkiksi muutto uuteen paikkaan.
Toisaalta lienee hyvä muistaa, että perinteinen kaupassakäyntikin saa usein varmasti vastaavankaltaisia oireita aikaan, kuten Sami täällä äskettäin kirjoitti.
Sekä nettikaupassa että marketissa pätevät samat tekijät, eli huonosti suunnitellut toiminnot hankaloittavat ostoskokemusta ja kuluttaja hermostuu. Kun haluamaansa ei löydä tai mainonta tunkee silmille ja korville jatkuvasti, niin väkisinkin pulssi kiihtyy, oli kädessäni hiiri tai ostoskori.
Matti
Monestihan nettikauppojen suunnittelussa käytetään karkeana ohjenuorana normaalin markettikokemuksen matkimista. Mielikuvaharjoittelu ”Mitä näen kun astun portista sisään”, ”Mitä kuuluu kassarutiineihini” -tyyppisillä kysymyksillä pyritään nettikauppojen käyttö saamaan mahdollisimman loogiseksi useimmille kuluttajille. Sitten on tietysti näitä, joille ”kumminkaima” tekee nettikaupan, kun kerran osaa ohjelmoida. Silloin mennään usein käytettävyydessä metsään niin, että kaarnankappaleet lentelevät.
Polgara
Menevät ne isommatkin metsään – esim. et voi vaihtaa toimitusosoitettasi, vaikka haluaisit paketin esim. työpaikalle! Pitää mennä muuttamaan kaikki omat tiedot ja laittaa sitten työpaikan osoite… tämä mm. mättää rättifirmoissa. Toisaalta taas joissakin tavaroiden luokittelu on päin… sitä itseään. Eli ei osata luokitella. Parhaiten toimivat mm. kirjakaupat (EI SUOMALAINEN!!!), mutta esim. Sammakko ja Suurikuu ovat ihanoita, jopa kauniita ;D Niistä on ilo tilata, jos rovot sallivat!
Mari Koo
Niinpä, monessa nettikaupassa olisi paljon parannettavaa. Olen joskus jättänyt jotain ostamatta siksi, että homma ei toiminut niin kuin piti. Tätä on kyllä tapahtunut tavallisessakin kaupassa (ei näy myyjää silloin, kun tarvitsisi tms.). Mutta jotenkin sitten on jäänyt se palautekin lähettämättä nettipuljulle: jupisee vain mielessään, etten kyllä tänne enää palaa.