Kulutusjuhla

Pojat saa leikkiä, tytöt ei?

Edit: Radiomainoksen lause korjattu oikeaan muotoon, kiitos Ilkalle!

Nyt ärsyttää sukupuolijakautunut markkinointi. Qimki kirjoittikin tästä jo aiemmin, mutta en silloin vaivautunut edes klikkaamaan ensi viikonloppuna järjestettävän Toys4Boys -tapahtuman sivuja auki. Nyt kuitenkin kuulin radiomainoksen, joka ehkä oli tarkoitettu hauskaksi, mutta se loppukommenttikaan ei naurattanut.

”Tytötkin ovat tervetulleita. Sitten ehkä ymmärrätte meitä hiukan paremmin.”

Tytöt eivät siis ole kiinnostuneita puhelimista, kameroista, mp3-soittimista, autoista, kotiteattereista, musiikista, designista, viinistä ja läppäreistä?

Nettisivuilla väitetään, että ”Jo Toys4Boys nimeen reagoidaan positiivisesti”. Olisiko tapahtuman voinut nimeksi laittaa vaikka ”Leluja minulle”, niin olisi saatu suomenkieltä kehiin ja tämä vanhentunut sukupuolirooliajattelu voitaisiin unohtaa?

Toisaalta taidan olla väärää sukupuolta siinäkin mielessä, että kuuntelen mieluummin Radio Rockia kuin Radio Aaltoa, vaikka jälkimmäinen on nimenomaan naisille suunnattu.

Sukupuoli on oikeasti aika huono tekijä tällaisten tuotteiden ja palveluiden kohderyhmiä mietittäessä. Kyllä kuluttajat jakautuvat nykyisin muilla tavoin, ja jokainen tahtoo lisäksi olla sopivasti yksilöllinen.

5 Comments

  1. Ois nyt ees ollut Toys4Nerds. Lähempänä totuutta, eikä sorra sukupuolia. Ja olisin jo innosta kiljuen siellä.

  2. Mua vois oikeasti kiinnostaa nähdä jonkinlaista jakaumaan näistä nykyajan leluista, että kellä on mitäkin. Soittimia ja teattereita sun muita.

  3. Tuo loppulause oli itse asiassa vielä asteen ärsyttävämpi: ”Tytötkin ovat tervetulleita. Sitten ehkä ymmärrätte meitä hiukan paremmin.”

    Ei kai kukaan tuollaista jälkeä saa vahingossa aikaan, epäilen vahvasti, että kyseessä on mainostoimiston huolella suunnittelema provo, jonka tilaaja on toki hyväksynyt. Tuskimpa mainoskampanjan saama negatiivinen julkisuus paljon painaa niiden isien mieltä, jotka lähtevät messuille teini-ikäisten poikiensa kanssa.

    Uuden tapahtuman pitää toki mainostaa räväkästi. Kummallista vaan, että on varaa rajata merkittävä osa nuoresta ja ostovoimaisesta asiakaspotentiaalista pois tökeröinnillä.

    Heh, radiomainoksessa muuten paljastuu valitun nimen toinenkin heikkous: nettiosoite joudutaan lukemaan ”toisneljäbois”, jotta se menisi jakeluun 😉

    Just Sopivasti: eikun meemiä pystyyn!

  4. Kriisi, tuokin nimi olisi mainiosti mennyt.

    Justin, siitä vaan kyselemään! Omasta taloudestani ei toki paljon mitään löydy, mutta kuluttajamieleni on toki kiinnostunut härpäkkeistä jollain epämääräisellä tavalla 🙂

    Ilkka, kiitos mainoslausekorjauksesta. Joo, kyllä kyseessä on varmasti provo, mutta provotkin voi tehdä hyvin, ja tämä ei kolahda. Mielestäni osaan kyllä nauraa naissukupuoleni omituisuuksille ja tämänkin tapahtuman olisi voinut kyllä markkinoida myös sukupuolieroilla leikitellen, mutta samalla hauskasti ja osuvasti.

    Ja sekin tietty vielä, että tapahtuman nimi on lausuttuna vielä tökerömpi 🙂

  5. Ovat muuten muuttaneet tuon loppulauseensa ainakin sivuillaan muotoon ”Huom! Tytöt ovat toki myös erittäin tervetulleita!” Mutta joo, jo tapahtuman nimi häiritsee vähän. Ostanen leluni ilman heidän tapahtumaansa.