Kulutusjuhla

Vanhemman tilin käyttöoikeus ei poistunutkaan täysi-ikäistymisen myötä

Näkymätön tyttö kirjoittaa pankkiasiaa: ”Isäni soitti kun olin kaupassa, hän oli avannut tilin pankkiini ja yllätyksekseen pääsi verkkopankin kautta minunkin tiliini, siihen joka avattiin minulle kun olin noin 15-vuotias ja johon kai tarvittiin käyttöoikeudet vanhemmallekin. Muistan joskus huomanneeni sen katsoessani verkkopankkia mutta unohdin koko jutun. Isäni soitti pankkiin ja minulle soitti hyvin pahoitteleva nainen, käyttöoikeuden pitäisi loppua tietysti lapsen täysi-ikäistyessä mutta jostain syystä he olivat tehneet virheen sen suhteen. Onneksi minun tapauksessani siitä ei ollut mitään haittaa mutta aika paha moka, varsinkin niille joiden vanhemmat ovat epärehellisempiä.
Pankki oli lähettänyt minulle kirjeenkin. Ilmeisesti he ovat vuoden alusta tiukemmin osa tanskalaista omistajaansa. En tiedä muuttavatko he nimeään, tavallaan se olisi kiinnostavaa kun asiakkuuteni aikana minulla on ollut se yksi ja sama tili kolmen nimisessä pankissa.
” (Mari Koo)

3 Comments

  1. Merita/Nordea hoitaa kyllä hyvin näitä juttuja.

    Joskus taannoin yhdistyksen entisen rahastonhoitajan laina kulki yhdistyksen tilin kautta. Ei muuten mitään, mutta järjestelypalkkio ja muuta suojelurahaa vedettiin siltä tililtä sitten myöhemmin, tili ylittyi, eikä Merita ollut ollenkaan halukas maksamaan edes tilinylitysmaksua.

    Vaimo joutui tässä taannoin vanhempiensa asiainhoitajaksi ja sai yksinomaisen tilinkäyttöoikeuden näiden vanhoille tileille. Nostoista ja rahankäytöstä joutuu tekemään tiliä maistraatille. Vanhempien päivittäisiä raha-asioita varten hän avasi uuden tilin, jolle on käyttöoikeus vain vanhemmilla. Se ei tietenkään estä Nordeaa, jonka kassaneidit joviaalisti antavat dementoituneiden vanhempien nostaa rahaa vanhoilta tileiltään (joihin heillä ei ole enää käyttöoikeutta). Tähän mennessä nostot on oneksi onnistuttu korjaamaan oikeille tileille.

    Järkevin tapa olisi ollut tietysti antaa vanhempien pitää vanhat tilinsä, ottaa rahat ja juosta niiden kanssa toiseen pankkiin (ja toivoa että tanskalaiset eivät koskaan osta uutta pankkia).

  2. Siis hä? Onko tanskalaiset ostaneet kaikki Suomen pankit? Luulin koko ajan, että tässä on kyseessä Sampo Pankki, josta minullekin tuli kirje, että nyt on rahat Tanskassa lälällää, mutta että Marita Penkki kans??

  3. Osaa näitä juttu hoidella myös ihan supisuomalainen Osuuspankkikin: Vastaan työpaikkani rahaliikenteestä ja jostakin syystä minun henkilökohtaisilla OP:n pankkitunnuksillä näkyy myös työantajani tili. Tämä asia nyt ei ole niin paha, kuin tuo, että tilinkäyttöoikeus olisi jollakin jolla se ei pitäisi olla, mutta silti vähän ahdistaa tuleeko joskus vahingossa maksettua joku henkilökohtainen lasku työnantajan tililtä. Ja tätä ominaisuutta ei kuulemma saa edes pois päältä…